” Kun sinä annat jollekulle rohkeuden,”
Viime aikojen mediassa on ollut, taas kerran, Päivi Räsänen. Kristinuskon rohkeana todistajana. Löysin Raamatusta (Perheraamattu 1927) tällaista tekstiä Apokryfi kirjoista.
Raamatun Apokryfi kirjassa on kertomus Juuditista jonka kertomuksen esipuheessa mainitaan ”että tässä niin jalosti opetetaan kuinka ihmisen pitää uskossa lujasti Jumalaan turvaamaan ja häntä rukoileman kuin kiusaus ja vaiva ahdistaa…”
Yhdistin Päivi Räsäsen rohkeuden Juuditin rohkeuteen sillä ”Vanhauskoisen” tie on ollut yhteiskunnassamme, myös kirkossamme jo vuosia pelkkää ”kujanjuoksua.” (On omakohtaista kokemusta vuodesta 1983)
Siksi, erityisesti Päiville ja muille ”vanhauskoisille” Juuditin kirjan uskon todistajille Jumalamme varmaa sanaa, rohkeuden tekstiä : ”Herra Jumala, sinä olet voimallinen Jumala, joka teet suuria töitä, eikä yksikään taida olla sinua vastaan.17:Kaikkien luontokappaleiden pitää sinua palveleman, ja mitä sinä sanot, se tapahtuu. Kun sinä annat jollekulle rohkeuden, täytyy hänen käydä esiin, eikä yksikään taida olla sanaasi vastaan.” Perheraamattu 1927 Juudit 16:16-17
Jukka Teininen
Forssa
Uskon todistaja
En näe Päivi Räsästä uskon todistajana. Hän keskittyy mielestäni Raamatun pohjalle rakentuvaan moralismiin. Usko on jotakin muuta kuin kieltojen ja käskyjen noudattamista. Miten se Heprealaiskirjeen kohta menikään? ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Vanhassa Perheraamatussa se saattaa kuulua: ”Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.” Päivi Räsänen kiinnittää julkisuudessa huomion siihen, mitä näkee vaikka ei toivoisi näkevänsä.
Olen eri mieltä: Päivi Räsäsestä on tehty julkisuudessa moralisti retoriikalla (keinotekoisesti) tekemällä.
Kyllä Päivi on ehdottomasti tuonut esiin myös armon sanomaa; ongelma vain lienee siinä, että mediajulkisuudessa ”armo” -sana on muuttunut tai muutettu tarkoittamaan ”hyväksyntä” -käsitettä – joka ovat aivan eri kategoria. Onhan ”synti” -käsite muuttunut krikolliseksikin tabuksi, joten todellinen armo on muuttunut lähes näkymättömäksi.
Kristilliseen uskoon kuuluu perinteisesti sekä laki, että evankeliumi – jos ne näin jaotellaan (kuten Lutherkin lienee tehnyt). Se, että näitä molempia harvat yhdessä tuovat esiin, on merkki epäuskosta (tai ymmärtämättömyydestä) ns. klassisen kristinuskon mukaiseen uskonkäsitykseen.
Itse asiassa juuri ns. liberaalissa teologiassa kristinuskosta on tullut korostetusti (tietynlaisen) etiikan lain julistusta.
Väite, että Päivi Räsänen julistaisi (vain) lain sanomaa, ei vastaa todellisuutta. Harva haluaa armopuolta kuulla – saati kuunnella, koska armo tulee merkitykselliseksi juuri (ja vain) synnin todellisuuden ymmärtämisen kautta. Retoriikalla toki on myös meidän ajassamme vahva asema politiikassa ja mediassa – myös kirkkosellaisessa sellaisessa. Retoriikka ja totuus eivät välttämättä osoita samaan suuntaan.
Todellakin, ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan…” – mutta ketkä toivovat ja mitä, moninaisuuspuhetta pursuvassa ajassamme?
Kuitenkin se, mitä yleisesti toivotaan ei välttämättä ole Jumalan toivomaa. Usko(must)a voi olla myös se, minkä kuvitellaan (tai toivottaisiin) olevan todellisuutta – ja nykyäänhän ajatellaan (tieten tai teidostamatta), että todellisuus rakentuisi sosiaalis-sosiologisesti, siis toiveidemme pohjalta. Onko se todellisuutta tai totuutta termin varsinaisessa merkityksessä, on kysymys itsessään. On oireellista, että puhumme todellisuudesta, vaikka epäusko Totuuteen on totuudenjälkeisessä (ja jälkikristillisessä) ajassamme vaikuttava sosiologinen uskomus; sen mukaisesti eläminen on kuitenkin ristiriitaista. Totuuden jälkeinen aika ei ole suinkaan syntynyt vain ”Trumpismin” vaikutuksesta. (Ei ole kannanotto USA:n politiikkaan.) Kyseessä on pikemminkin epämiellyttävän todellisuuden ja totuuden kohtaamisen vaikeudesta. Siihen auttaa armo, josta Päivi Räsänen on useaan otteeseen muistuttanut. Kuka haluaa kuulla, on aiheellinen kysymys.
”Kyseessä on pikemminkin epämiellyttävän todellisuuden ja totuuden kohtaamisen vaikeudesta. Siihen auttaa armo, josta Päivi Räsänen on useaan otteeseen muistuttanut.” Olisi kiinnostavaa nähdä suora lainaus jostakin kirjoituksesta, jossa Päivi Räsänen on ’muistuttanut’ armosta, uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Löysin eräästä uutisesta tällaisen Päivi Räsäsen lainauksen: ”Kristillinen armo lähtee siitä ajatuksesta, että on todellista pahuutta, vääryyttä, jonka voi saada anteeksi. Silti ihmisen arvo tunnustetaan ja häntä voidaan armahtaa. Se ei ole pahuuden, väärien asioiden tai synnin katsomista läpi sormien.” Tässä armo kavennetaan anteeksiannoksi, siis oikeastaan lakiin kuuluvaksi asiaksi. Eikö se kuitenkin ole jotain muuta ja enemmän. ”Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus (Joh. 1:16,17).”
Yksittäisitä lyhyistä sitaattifragmenteista en ala kiistelemään. En myöskään mielipiteistä siitä, mikä olisi ehdoton moraalinen totuus täydellisenä, enkä siitä, kuka sellaisen edustaja parhaimmillaan saattaisi olla. En oikein päässyt selvyyteen noista kahdesta viimeisestä kommentistasi: mitä tarkemmin tahdot sanoa. Päivi on kuitenkin armon ja armahtamisen sanomaa tuonut esille, siinä missä klassisen uskoon perustuvaa lakipuolta: ei toista ilman toista. Armo on sitä, että armahdetaan siitä tuomiosta, jonka olemme oikeutetusti ansainneet.
Joka tapauksessa Päivi tuntuu pitäytyvän klassisen kristinuskon mukaisissa näkemyksistä, ja siinä mielessä on klassisen kristinuskon (mukainen) todistaja. Ihmisen virheettömyys – saati synnittömyys – ei kuulu klassisen kristinuskon uskoon eikä sen oppiin.
Se, kuka pitää ja uskoo klassisen kristinuskon mukaisesti on tietysti oma kysymyksensä, kuten sekin pitäisikö 8tai kannattaisiko) niin uskoa. Mielipiteitä siitä, minkä perusteella itse kullakin olisi mahdollisesti pääsy aikanaan Herran luo, voi olla erilaisia; kaikki mielipiteet eivät kuitenkaan ole samanveroisia, siis yhtä tosia. Uskolla ja uskolla on eroa. Totuus (meidän itse kunkin) synn(e)istä ja siihen liittyvästä armosta kuitenkin lienee se oleellinen kysymys, joka lopulta ratkaisee klassisen kritinuskon mukaan. Tätä uskoa Päivi Räsnen nähdäkseni on pitänyt esillä.
Toki kaikki hyvä, mitä me osaksemme saamme on armoa sekin. Siis ansaitsemantonta. Mikä sitten on hyvää, siitä lienee erilaisia käsityksiä. Kuitenkaan armo ei ole vain sitä, että meitä on kohdannut ”siunaus” joissain asioissa.
Armon olemus on pohjimmiltaan armahtamisessa – siis siinä, että emme saa sitä tuomiota, jonka me ansaitsisimme. Siis ei ”siunausten” saamisessa – kuten kenties ns. menestysteologisissa näkymyksissä tuppaa ajatus olemaan? Armahtavaisuus ei ole synonyymi (Jumalan) anteliaisuudelle.
”Armo on sitä, että armahdetaan siitä tuomiosta, jonka olemme oikeutetusti ansainneet.” Onhan se toki sitäkin, mutta paljon muutakin. Luukkaan evankeliumin alkuluvuissa sillä on eri merkitys: ”Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ’Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!’ Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ’Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.’ – – – Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.” Ihmisen virheettömyys ei ole kristillisyyttä, mutta ei ole ihmisen virheellisyyden korostaminenkaan. Lähimmäisen virheiden tarkkailusta suorastaan varoitetaan. ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
Synnin sanominen synniksi ei ole tuomitsemista. Tuomiovalta on Jumalalla (eli Kristuksella). Vapauttaminen ja vapautuminen tulee armon (= armahduksen) ja syntien anteeksiantamisen kautta. Jos ei tunnusta syntisyyttään ja siis syyllisyyttään, ei myöskää pääse vapautumaan. Vapaus tulee (usein epämiellyttävän) totuuden tunnustamisen kautta; ja tosuus on se, että olemme syntisiä, ja että armosta voimme syntimme saada anteeksi. Jos ei tunnusta syntisyyttään, ei voi saada syntejään anteeksikaan, ja siten jää synnin orjaksi.
Ihminen voi toki omalla ”syntisyydellään” suorastaan märehtien ylpeillä; ja voi ylpeillä omalla eettisyydelläänkin (tai ns. suvaitsevaisuus- ym. puheellaan). Meillä ihmisillähän on (synnillinen) taipumus pitää itseämme muita parempina. Ja lienee niin, että kunakin aikana on sellaisia ”erityissyntejä”, joista ei haluttaisi (yhteisössä) mainittavan. Niiden mainitseminen ei teitenkään poista toisenlaisten syntien (varsinkaan niiden omien) vakavuutta. Ei liene kuitenkaan käytännöllistä alkaa luetella kaikkia mahdollisia syntejä sen vuoksi, että emme syntipuheellamme ja tiettyjen syntien ”unohtamisella” syrjisi ketään – emme itseämmekään.
Aika harvoin syntipuheella ketään suorastaan tuomitaan; sensijaan aikanamme tuomitaan (tai ainakin paheksutaan) toisinaan ihmisiä siitä, että he eivät joitakin syntejä katso ”sormien läpi”, tai että he eivät samoin ajatellen pidä joitakin asioita hyväksyttävinä tai toivottavina. Ajatelkaamme vaikkapa kysymystä, kenen sallitaan tai halutaan syntyvän yhteisöömme tai yhteiskuntaamme.
Elämme moninaista aikaa.
”Synnin sanominen synniksi ei ole tuomitsemista.” Kunpa synniksi sanottaisiinkin vain syntiä! Ihmisellä näyttää olevan taipumus nähdä kaikenlainen erilaisuus ja poikkeavuus syntinä. Näistäkin puheenvuoroista ilmenee, että sukupuolielämän alueella tätä tapahtuu erityisen paljon. Toisaalta moni synti jää tunnistamatta synniksi. Talouselämää katsotaan paljolti sormien välistä.
Kiinnostava fraasi tuo ’synnin sanominen synniksi’.
Sitä näyttävät toistetelevan henkilöt, jotka erityisesti haluavat vastustaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollisia vihkimisiä.
Synnin sanominen synniksi on siis helppo ja kiva juttu, kun synnin voi tosi kätevästi siirtää vähemmistölle. Olen näissä K24 keskusteluissa varmaan satoja kertoja kysynyt, eikö kukaan teistä spn-avioliittoa vastustavista voisi kertoa jotakin omista synneistään. Ei ole vielä tähän mennessä synnittömiä löytynyt.
Mutta ihan mahtavaa, että meillä täällä K24:ssä on siis aivan puhtoisia Taivaan etujoukkoja.
Hieno juttu. Syntiset ovat jossain muualla. Jeesuksen ajan fariseuksetkin tykkäsivät tästä konseptista.
”Tuomiovalta on Jumalalla (eli Kristuksella).” Onko asia ihan näin yksinkertainen? Unohdatko ns avainten vallan? ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”
Mitä synti on, tai/ja mitä synti itse kenenkin mielestä on, on kysymys, joka ei tässä diskurssissa lopu? En ala – eikä tarkoituksenikaan ole – alkaa siitä taas kerran väittelemään. Päivä Räsänen on sanonut oman käsityksensä, ja muut saavat sanoa (ja sanovatkin) oman käsityksensä – kukin uskonsa (todistuksen) mukaisesti. Ainakin toistaiseksi siihen on ollut pereiaatteellisesti vapaus.
Ihmisillä ei käsittääkseni klassisen kristillisen dogmatiikan mukaisesti ole tuomitsemisoikeutta syntimerkityksessä – viranomaisten rikostuomiot ovat eri asioita. Jos ”tuomitsijoita” pitäisi alkaa etsimään, ehdokkaita saattaisi löytyä mm. ns. valtamediasta. Ja onhan ihmisiä ”tuomittu” monin sanoin: fasistiksi, rasistiksi, suvakiksi, sovinistiksi, ties miksi. Mutta jääkööt väitteet väittämättä. Käsityksensä kai saa ilmaista. Ja mieluimmin asiasta. Ihmisen arvostelu kertoo aina arvostelijasta jotakin – uskosta.
Mitä tekosynteihin ja niiden väittämiin tulee, on jopa evankeliointia joissakin kiristillisissä (?) piireissä pidetty syntinä, ja niin myös julkisesti väitetty. Tekopyhiä me lienemme kaikki, siinä olette oikeassa. Toisaalta tekopyhäksi tuomitseminen (?) on kai sekin tekopyhää.
Synti on todellakin se, mikä meitä Jumalasta erottaa. Voi tietysti kysyä: onko tuo synti jotain abstraktia, jota ei voi (tai saa) ääneen lausua, jotain josta voi vain sanoa, mitä se ei ole – hiukan kuin se tapa, jolla nykyään usein Jumalastakin puhutaan (tai vaietaan) – jos yleensä voidaan puhua. Sammeli Juntunen kyllä on argumentoinut, että ”Jumalasta voi puhua”.
Teoillamme ja/tai tekemättä jättämisillämme, sanomisillamme tai/ja sanomatta jättämisillämme me itse kukin olemme uskomme todistajia. Mihin sitten uskommekaan? Kerran me joka tapauksessa kohtaamme Totuuden, ja näemme, vastaako se omaa uskoamme.
”Mitä synti on, tai/ja mitä synti itse kenenkin mielestä on, on kysymys, joka ei tässä diskurssissa lopu?” Pidän tärkeänä erottaa syntisyys ja synnit. Syntinen ihminen ei aina syyllisty synteihin. Siivosti elävä hyvä ihminen on silti syntinen, taipuvainen irtautumaan Jumalan johdatuksesta ja huolenpidosta.
Martti,
Mitä tarkoitat sillä, että ”syntinen ihminen ei aina syyllisty synteihin”?
Siis onko ihminen mielestäni syntinen, vaikkei syyllisty syntiin? Onko synti siis mielestäsi jotain, johon ei liity ihmisen syyllisyyttä?
Tällainen ei kuulosta kristillisen dogmatiikan mukaiselta. Tai riippuu toki siitä, miten kristillinen usko määritellään. Tarkoitatko, että siivosti elävä ei syyllistyisi synteihin (eli ei olisi syyllinen Jumalan silmissä), mutta kuitenkin syntinen?
”Onko synti siis mielestäsi jotain, johon ei liity ihmisen syyllisyyttä?” On. Syntisyys on vajavaisuutta, josta käytetään kuvaavaa sanaa raadollisuus. Syyllisyys non saatanan – syyttäjän – ihmisessä herättämä pyrkimys paeta Jumalan kasvojen alta.
Onko sitten jtain, jonka perusteella ihminen voisi (mahdollisesti) olla syyllinen Jumalan edessä? Toiseksi, onko syntisyyteen ja syyllisyyskokemukseen olemassa jotain ongelmanratkausmahdollisuutta? Tällaisen ratkaisun (mahdollisuuden uskon) todistajana esim. Päivi Räsänen voidaan nähdä – kuten ymmäärtääkseni alkuperäinen blogisti antaa ymmärtää.
”Onko syntisyyteen ja syyllisyyskokemukseen olemassa jotain ongelmanratkausmahdollisuutta?” Kristittykö tällaista kysyy? ”Itse, omassa ruumiissaan, hän ’kantoi meidän syntimme’ ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ’Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.'”
Kyllä kristitty tällaista kysyy, koska Raamatun siteeraaminen ei tarkoita, että asiat ymmärrettäisiin samaan tapaan. Käsite synti näemmä ymmärretään eri tavoin: liittyyko syntiin todellinen syyllisyys (ja syyllistyminen, siis lankeemus ja tarve anteeksiannolle syyllisyydestä); johon sitten tarvitaan tuo Ristin Kristuksen sovitustyö (joka klsssisen kristinuskon dogmatiikassa on oleellinen asia, ja jota perinteisissä synnitunnustuksissa tunnustetaan tässä merkityksessä). Jos taas synti on vain ja ainoastaan vajavuutta tai epätäydellisyyttä, jää synnin ja sovitusajatuksen olemus varsin erilaiseksi.
Mutta jääköön asia itse kunkin fundeeraamistyöksi: mitä tarkoittaa ”sovitus” ja anteeksianto erityisesti ns. ”siivisyntiselle” – ja millä perusteella ”siivosyntistä” voisi puhua.
Tätähän se sovitus tarkoittaa: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan (Luuk. 6:37).”
Näkemyksiä on monia. Käsittääkseni tämä ei kuitenkaan vastaa klasssisin kristillisen dogmstiikan mukaista sovituskäsitystä. Ammattidogmaatikko en kuitenkaan ole. Toki teologiassa kaiketikin kiistellän lähes kaikesta, joten voinemme vain todeta, että uskot ilmeisesti eri tavoin kuin eräät toiset. Eiinä mielessä ole yllättävää, että kovin moni ”uskoo, mutta ei niin kuin kirkko opettaa” – mitähän kirkko itse asiassa tosiallisesti opettaa, siinä pulma.
Jääköön tämä tähän – todetkaamme, että emme usko samoin.
”Käsittääkseni tämä ei kuitenkaan vastaa klasssisin kristillisen dogmstiikan mukaista sovituskäsitystä.” Hups! Ymmärsinkö oikein? Jeesus ei mielestäsi vastaa ’klassisen kristillisen dogmatiikan mukaista sovituskäsitystä’.
”Liittyyko syntiin todellinen syyllisyys ja syyllistyminen, siis lankeemus ja tarve anteeksiannolle syyllisyydestä?” Tätä juuri tarkoitan, kun haluan synnin ja synnit erilleen. Syntisyys on ihmisen ominaisuus. Miksi siitä pitäisi syyllistyä? Syntisyys aiheuttaa lankeemukset, ajatusten, sanojen, tekojen ja laiminlyöntien yksittäiset synnit. Niistä saatana meitä syyttää. Syytäkin toki on. Onneksi meillä kuitenkin on Puolustaja ja Vapahtaja.
Taipumus synnin tekemiseen meillä toki on. Mutta onko syntisyyttä ilman tehtyjä syntejä? Kuulosta jotenkin abstraktin ”mystiseltä”. Taipumus ei vielä ole synnin tekemistä; ja syntiä tai syntejä me teemme oikeasti, itse kukin. Me syyllistymme ja olemme syyllisiä; meitä ei pelkästään syyllistetä ”huonoudestamme” – vaikka sitäkin tapahtuu.
Totta on, että Jeesus on sovittaja, armahtaja, pelastaja. Jeesus on kuitenkin sanomut yhtä ja toista, joista ei pidä valita vain osanäkökulmaa, sitäkään unohtamatta. Saatana on syyttäjä, siinä olet oikeassa. Mutta kyllä Raamatussa erittäin selkeästi tulee esille myös se, että olemme oikeasti syyllisiä ja syylllistyneitä – emme pelkästään Saatanan syytösten synnyttämien kokemusten uhreja. (Meillä on syntitaipumustemme vuoksi pyrkimys ”uhriutua” ja näin pyrkiä vähättelemään omia tekemiämme syntejä, usein myös ”osoittelemalla” toisten syntejä, vajavuuksia tai sellaiseksi näkemiämme. Se, että mainitsemme ”tiettyjä syntejä” synniksi ei aina liity em. väitettyyn ”osoitteluun”, tekosyntejähän on Raamatun Sanassakin osoitettu. On myös sellaisia (teko)syntejä, joista ei yleensä meillä ääneen puhuta. Kullakin ajalla ja yhteisöllä lienee oma ”syntipuhekulttuurinsa”?)
Syntisyys on toki ihmisen ominaisuus, mutta syntisyys on tullut (vasta) syntiinlankeemuksen jälkeen; olemme syntisiä, koska olemme syyllistyneet syntiin ja olemme syyllisiä – ja syntisinä olemme syntitaipumukselle alttiina, lankeamme ja syyllistymme (lisä)synteihin – usein jopa ymmärätenkin väärin tekevämme. Lankeemus teki meidät alttiiksi henkilökohtaiselle synteihin lankeemukselle, ja sen tuomalle syyllisyydellekin. Alussa ei niin ollut vaan ”kaikki oli sangen hyvää”.
Syyllisyyttämme emme voi kiistää. Anteeksi voimme kuitenkin saada ja vapautua tuomiosta ja syyllisyydestä – yhä uudestaan. Totuus vapauttaa. Vajavaisuuttamme emme pyydä anteeksi (”nöyristellen”) vaan syntiämme ja syntejämme, synnin tekemistä; emme ominaisuuttamme vaan tekojamme – tai tekemättä jättämisiämme; teoin ja laiminlöinnein; sanoin ja ajatuksin.
Oletpa todella viehättynyt syyllisyyden ajatuksesta, Jukka Mikkola? Tutkistele sisintäsi, ettet vain ole saanut tätä viehtymystäsi itseltä syyttäjältä.
Kuinka niin ”viehättynyt” syyllisyysajatuksiin?
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden ja vapautumisen (sekä moninaisen henkisen eheytymisen) alku. Ehkä taustalla on pikemminkin armo, ja vapauttava kokemus luopumisesta (kiusaajan inspiroimista) epätoivoisista syyllisyyden peittelemis(yrityksis)tä.
Olen käsittänyt, että syyllisyys-teema liittyy klassisessa kristinuskossa syntikysymykseen aivan oleellisesti, ja se tuntuu olevan tabu nykyisessä kirkollisessa diskurssissa. Syyllisyys on täällä ”lännessä” ollut asia, jonka suhteen ihmiset ovat joutuneet tuskailemaan – syystä ja syyttäkin. Aihe lienee erityisesti läntistä kulttuuria luonnehtiva. Nähdäkseni aihetta ei kristinuskossa voi välttää eikä kiistää – vaikka se ei toki ole ”koko kristinusko”. Toki nykyihmistä (täällä lännessäkin – ei vain idässä) askarruttaa yhä enemmän kysymys häpeästä. Koemme häpeää usein syyttä, mutta myös aiheellisesti, tehdessämme syntiä – usein pyrkien häpeäämme kätkemään tai peittelemään ja usko(ttele)maan oman syyllisyytemme olevan vain koettua syyllistämistä ja ”epätäydellisyyttä”. Peittely ei poista itse asiaa ja ongelmaa, vaikka laastari hetken tutnuukin auttavan. Armo ja anteeksiantamus jäävät abstrakteiksi käsitteiksi, ellei syntiä ja siihen liittyvää syyllisyyttä tunnusteta. Emme me Jumalalta vajavaista ihmisyyttämme anteeksi pyydä vaan rikkomustamme Jumalaa (ja ihmisiä) kohtaan.
Ehkäpä tämä onkin se syy, miksi Päivi Räsäsen (epätäydellistä) uskon tunnustusta niin kovasti haluttaisiin vaimentaa: myös nykyihmiselle lienee vaikeaa hyväksyä, ettää voi rakastaa syntistä vaan ei syntiä. Tästähän oikeudenistunnossakin kiisteltiin: voiko ihmmisen tekoja sanoa vääriksi (tässä: synniksi) ja silti kunnioittaa ihmistä itseään. Syyttäjä ei tuntunut pitävän tätä mahdollisena. Hänellä oli toisenlainen ”uskon tunnustus” ja ihmiskuva. Tällaiselta tilanne ainakin näytti, totuuden tietää vain Jumala.
”Kuinka niin ’viehättynyt’ syyllisyysajatuksiin?” Sitä juuri kehotin pohtimaan.
Lisäpohdintojeni perusteella en ole enkä ole ollutkaan erityisen viehättynyt syyllisyysajatuksiin.
Enemmänkin olen viehättynyt todelliseen anteeksiantamuksen ja armon vapauttavaan todellisuuteen.
Tulkinta syyllisyysajatuksiin viehättyneisyydestä ei ole oikea tulkinta vajavaiselle kirjoitusilmaisulleni.
Ketkä pyysivät Jeesusta armahtamaan? Kokiko heistä ainoakaan olevansa syyllinen? Sokeat, riivatut, sairaat ja jopa kuolleiden omaiset huusivat: – armahda! Jeesus suorastaan sanoi, etteivät he olleet syypäitä onnettomuuteensa, kuten tuolloin ajateltiin.
Ei ole korrottu, kuka koki olevansa syyllinen – tietoisesti tai tiedostamattaan – joten kukuín ajatelkoon em. tapauksista tulkintansa itse. Se, että ko. ongelmat eivät olleet (heidän syntiensä) seurauksia, ei liity varsinaiseen syntisen ja armoon turvautumattoman ihmisen todelliseen syyllisyyskysymykseen, johon Jeesus tarjoaa armoa, ei tuomiota, joka oikeastaan meille kaikille synnintekijöille kuuluisi. Juuri siitähän armossa on kyse. Tosin Jeesus kyllä myös muistutti: älä enää syntiä tee, ettei…
Sokeat saivat näkönsä, sairaat paranivat, rammat hyppelivät, jopa kuolleet heräsivät. Aika vähän tällaista taidamme nykyisin nähdä?
”Sokeat saivat näkönsä, sairaat paranivat, rammat hyppelivät, jopa kuolleet heräsivät. Aika vähän tällaista taidamme nykyisin nähdä?” Paljonhan tällaista tapahtuu nykyaikaisen sairaanhoidon eri yhteyksissä.
Tapahtuu tosiaankin paljon hyvää sairaanhoidon yhteydessä. Toisaalta harvoin siitä Jeesus Kristusta suureen ääneen ylistetään ”kaikelle kansalle”, vaikka yleistä sairaanhoitoa tuskin olisi ilman kristillisen uskon vaikutusta.
Ja toisaalta sairaanhoitopuheeseen on alettu yhä nenmmän liittää vaatimus yksilön oikeudesta kuolemaan mm. eutanasia-aloitteiden yhteydessä; tai oikeus päättää siitä, keiden toivotaan tai sallitaan syntyvän. Kovin monet kokevat tai monen koetaan olevansa taakka nykyiselle tai tulevalle yhteiskunnalle tai yhteisölle tai itselle. Jotain uskon todistusta ihmisten (toiveiden) ajattelun muutoksesta kertoo.
Nylyaikainen sairaanhoito ei useinkaan vielä riitä vapauttamaan ihmistä itse paholaisen kahleista, vaikka toki elämän kärsimyksiä usein lievittääkin. Tiedostamaton syyllsyys saattaa estää erinäisistä terveydenhuoltomme ilmiöiden varjopuolista puhumista. Näin ovat monet kertoneet – mutta kovin harvoin julkisesti asiasta uskonsa todistustaa julkistaneet. Harvat asiasta uskaltavat tai ahluavat avautua tai uskoaan tunnustaa.
Tämä ”tapaus” Räsänen jatkuu siis edelleen kysymyksenä siitä, onko kristillinen seksuaalikäsitys rasismin kaltaista vihapuhetta. Onko siis tarkoituksena kriminalisoida kristillisen käsitys synnistä? Asia menee todennäköisesti myös korkeimpaan oikeuteen. Tarkoittaisiko mahdollinen tuomio sitten käytännössä sitä, että kaikkien kristillisten kirkkojen Suomessa pitäisi muuttaa opetustaan synnistä ja sen seurauksista?
Taitaa olla niin, että aikamme ei tunnista eikä tunnusta syntiä. Tapaus Räsänen liittyy suurempaan kokonaisuuteen mm. Euroopan muutoksessa kohti jälkikristillistä aikaa. Tässä mielessä ympäri Saksaa (ja myös Itävallassa) on mielenosoituksia tällä hetkellä mm. iskulausein (”Verächtlichmachung“ von nicht-patriarchalen Lebensformen”), ei-patriarkaalisen elämäntavan puolesta. (FAZ.NET Frankfurter Allgemene.)
Kosti: Onko sinulle synti vain samaa sukupuolta olevien suhde? Etkö ole Raamatusta löytänyt mitään muuta syntiä?
Seija Rantanen, toinen synti on tietysti abortin salliminen. Joillekin nämä näyttävät olevan ainoat. Äärikristityt saattavat olla sitä mieltä, että abortin kannattajan surmaaminen puolestaan ei ole synti vaan hyvä työ. – – – Synnin sanominen synniksi on minusta oikein, kun puhun omasta syntisyydestäni enkä puutu toisten elämään. Tekosyntieni luettelu taas olisi kiusallista tekopyhää vaikertelua.
Seija. Lieneekö sanaan synti luettava käskyt 1-10 ja niiden rikkominen. Syyllisiä olemme kaikki. Noihin käskyihin liittyy myös tuo kysymys; Onko siis tarkoituksena kriminalisoida kristillisen käsitys synnistä? Niin, vaikka pitäisimme koko lain, mutta rikkoisimme yhtä kohtaa vastaan, olisimme syypäitä kaikissa kohdissa (Jaak2:10-11). Onhan se mielenkiintoista, että valtakunnansyyttäjä ei vain tahdo uskoa Räsäsen kohdalla kahden oikeuden vapauttavaa päätöstä. Alkaa vaikuttaa jo vainolta.
Ei ollut yllättävää, että Saksassa Aachenissa poliisi ei puuttunut mitenkään vihapuheeseen. Martti. Liityen kyseiseen aiheeseen, niin totesihan eräs herätysliikejohtaja taannoin mm; ”Enemmistö kirkon rivijäsenistä hakee moraalinorminsa suoraan Raamatusta ja siellähän ”se” sanotaan selvästi synniksi”.
Kosti: Kiinnostava termi tuo ”kristillinen seksuaalikäsitys”. Minulle se merkitsee esim. sitä, että vaimoni kanssa olemme uskollisia ja osoitamme rakkautta toisillemme.
Kun taas kovasti itseään kristillisiksi mainostavat henkilöt näkyvät ainakin uutisten mukaan olevan pedofiileja, raiskaajia, tai harrastavan vähintään seksuaalista häirintää. Raamatustahan löydämme monenlaista seksiä, joten sieltä ei ihan selkeää määritelmää löydy.
Mielelläni näkisin sinun määritelmäsi ”kristillisestä seksuaalikäsityksestä”. Löytyykö se esim. jostakin KD-puolueen julkaisusta? Onko se sama esim. lestadiolaisille ja roomalaiskatolisille? Vai onko termi ihan sinun oma keksintösi ja ajattelet, että kaikkien maailman kristittyjen pitäisi olla seksistä samaa mieltä sinun kanssasi?
Kosti vielä tuosta syntisyydestä ja synnistä. Minulle aikoinaan rippikoulussa opetettiin, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Ja niinpä tuo näyttää minun ev.lut. kirkkoni edelleen opettavan: https://evl.fi/sanasto/synti/ . Tuon opetuksen mukaan esim. se, että rakastan vaimoani ei ole synti.
Ja noin ylipäänsä minusta olisi parempi, että huolehtisimme kukin etupäässä omista synneistämme ja yrittäisimme tehdä niistä parannusta, kuin että osoittelisimme ja luettelisimme toisten syntejä ja yrittäisimme sillä tavoin asettua toisten kristittyjen yläpuolelle. Tästä Jeesus minusta fariseus -vertauksessaan meitä Hänen seuraajiaan erityisesti varoitti.
Kosti vielä: Esität salaliittoteorian, jonka mukaan kristillinen näkemys synnistä oltaisiin Euroopassa kriminalisoimassa.
En oikein ymmärrä, miten se olisi mahdollista. Mistä tietosi on peräisin?
Toki näen, että meillä Suomessakin syntiä ja synnillistä elämäntapaa (ihmisen kiertyminen itsensä ympärille, oman edun tavoitteleminen, lähimmäisten käyttäminen omien pyrkimysten välineinä, ylimielisyys, varkaus, petos…) suorastaan ihaillaan, mutta en silti ole huomannut, että niiden vastustamista oltaisiin kriminalisoimassa.
”Onhan se mielenkiintoista, että valtakunnansyyttäjä ei vain tahdo uskoa Räsäsen kohdalla kahden oikeuden vapauttavaa päätöstä. Alkaa vaikuttaa jo vainolta.” Taitaa olla muusta kysymys. Hän haluaa tarpeelliseksi katsomansa ennakkopäätöksen oikeuden korkeimmalta tasolta. Päivi Räsänen ja mahdolliset perässä tulevat saavat näin tukevat rajalinjat sanomisilleen. Tästä voisi närkästymisen sijaan olla kiitollinen.
Seija. Muistutan edelleen, että evlut-kirkko ei ole luopunut virallisesta kannastaan avioliittoon. Miksipä minä myöskään siitä luopuisin, kun se on myös Raamatun sanan mukainen? Asiasta voidaan toki olla eri mieltä, kunhan kanta perustellaan. Tähän asti perustelut ovat olleet tasoa, mutta ”suurin niistä on rakkaus”, joka tähän ko. asiaan ei sovellu perusteluksi ollenkaan. Sanoohan Kristus avioliittoa jumalalliseksi yhdistymiseksi lausuessaan: ”Ne jotka Jumala on yhdistänyt.,” niin sitä on vaikea myöskään evlut-kirkon johdonkaan päätöksellä muuksi muuttaa kahdeksi eri käytännöksi.
Tuosta sanasta synti, joka vaikuttaa olevan tälle ajalle lähinnä ”harmaata” aluetta, tuossa evl.fi todetaan mm. ”Raamatun syntiinlankeemuskertomus (1. Moos. 3) on kirjalliselta lajityypiltään ”myyttinen”. Ihmiseen sidottuna synnillä näyttää olevan kuitenkin vankka historiallinen ulottuvuus jokaisen elämässä Aadamista ja Eevasta lähtien. Se mikä näyttää olevan keskeistä, kun Jeesus puhuu synnistä hän viittaa epäuskoon sanoen: ”Henki näyttää maailmalle todeksi synnin, koska he eivät usko minuun.”
Se ei ole mikään salaliittoteoria, vaan valitettava totuus, että kaikki ikävimmät Raamatun romuttamisteoriat tulevat luterilaisilta. Yleensä ne ovat lähteneet ensin Saksasta ja sitten Pohjoismaista Suomi mukaanluettuna.
”Se ei ole mikään salaliittoteoria, vaan valitettava totuus, että kaikki ikävimmät Raamatun romuttamisteoriat tulevat luterilaisilta.” Tämä ’totuus’ taitaa olla sisällöltään se, että Kosti Vasumäki tarkoittaa ’ikävimmillä romuttamisteorioilla’ niitä Raamatun tulkintoja, joita hän itse pitää ’ikävänä romuttamisena’. Ei siis ole kyseessä totuus vaan henkilökohtainen mielipide. Minusta taas on ikävää, että mielipteiden ja totuuden rajat hämärtyvät. Sekin on tullut tutuksi, että huolellisesti tehdyn tutkimuksen tulokset leimataan mielipiteiksi. – – – Mitä tulee letkautukseen salaliittoteoriasta, olen taipuvainen ajattelemaan, että sellaiset ihmiset pyrkivät ne kerkeimmin kieltämään, joilla on suurin taipumus niihin haksahtaa.
Evangelische Kirche Berlin-Brandenburg-schlesische Oberlausitz
”Queeres Krippenspiel in Berliner Kirche” ekbo.de 18.12.2023
Niin, Superintendentti Silke Radosh-Hinderin mukaan hieman erilainen kirkkonäytelmä. Minustakin on ikävää, että totuuden rajat hämärtyvät.
Kosti: Tuossa raamatunkohdassa, johon viittaat (Mark. 10) puhutaan eroamisesta ja eronneiden uudelleenvihkimisestä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että minut on kirkollisesti vihitty jo vuosikymmeniä sitten. Ei ole aikomusta erota eikä mennä uusiin naimisiin.
Mutta edelleen minua kiinnostaisi tietää, miksi Raamatun monista opetuksista vain seksiasiat kiinnostavat sinua? Minulle Raamattu aukeaa valtavana Jumalan rakkauden historiana, joka huipentuu Jeesuksen pelastustyöhön. Miksi ”suurin niistä on rakkaus” on sinulle jotenkin epämiellyttävä Raamatun totuus?
”Minustakin on ikävää, että totuuden rajat hämärtyvät.” Koeta siis olla itse niitä hämärtämättä, Kosti Vasumäki!
Seija. Aivan oikein, tuossa kohdassa otetaan esille eroaminen ja eronneiden vihkiminen. Vaan kenen? Pelkästään miehen ja naisen. Muita ei mainita. Niinpä niin. Sitä voidaan miettiä, mistä suunnasta tämä ko. agenda on alunperin tungettu evlut-kirkon sisälle? Jos ja kun Jumalan rakkaus on niin ylitsevuotavainen, niin senkö perusteella voidaan toimia Hänen Pyhää sanaansa vastaan, jonka Hän on ilmoittanut sekä VT:ssa, että UT:ssa?
Martti Pentti. Niinhän minä totesin. Mitä Saksa edellä, niin sitä Finnische Evangelische Kirche ja ”Queeres Krippenspiel” pian perässä.
Kosti: Eikö sinua Raamatussa tosiaankaan mikään muu kiinnosta kuin naima-asiat?
”Niinhän minä totesin.” Eihän tuo ole toteamus vaan arvelu. Luulo ei tunnetusti ole tiedon väärti.
”Tuossa kohdassa otetaan esille eroaminen ja eronneiden vihkiminen.” Vihkimisestä ei lausuta mitään. Vanhassa käännöksessä ei käytetä edes sanontaa ’mennä naimisiin’ vaan siinä mies eroaa vaimostaan ja nai toisen.
Seija. Vastasin vain kysymykseesi. Ettei rakkaus kaikkea peitä, vastoin Raamatun omaa intentiota. Ehkä osoitat tuon kysymyksesi pikemminkin sen agendan edustajille, jotka muutosta haluavat evlut-kirkossa pitää esillä ja siihen pyrkivät.
Muistutan vain Rudolf Bultmannin myyttien poistamista (demythologizing) koskevista ajatuksistaan ja niiden leviämisestä Saksasta myös Suomeen. Tätä ”Queeres Krippenspiel” odotellessa, vaan ei toivoessa. Aivan, tuossa kohdassa (eroaa) puhutaan miehestä ja naisesta. Turhaan yrität kääntää asiaa johonkin muuhun.
”Muistutan vain Rudolf Bultmannin myyttien poistamista (demythologizing) koskevista ajatuksistaan.” Myyttejähän sinäkin olet Raamatusta poistamassa, Kosti Vasumäki. Syntiinlankeemuksenkin haluat nähdä historiallisena herra Aatamille ja hänen rouvalleen Eevalle tapahtuneena.
Kosti: Kovin käy ohueksi Raamattu Sinun ja Räsäsen käsittelyssä, kun siitä kaikki Jumalan armosta ja rakkaudesta kertovat sivut pois revitään. Mutta siinähän tolkutatte omaa agendaanne. Joku saksalainen salaliittoteoria näkyy olevan pohjalla. Luin siitä juttuja tuolta Saksan kirkon sivuilta ja nauroimme vaimon kanssa vedet silmissä.
Aivan oikein Martti Pentti. Vain hieman toisella tavalla kuin tuo hmm. sanotaanko ”Schwarze Rudolf.” Evlut-kirkon sivustolla mainitaan todellakin, että ”Raamatun syntiinlankeemuskertomus (1Moos3) on kirjalliselta lajityypiltään myyttinen (μύθοις).” En ole varma tarkoitaako tuo samaa (μύθοις) tässä yhteydessä kuin 2Pie1:16. ”Οὐ γὰρ σεσοφισμένοις μύθοις ἐξακολουθήσαντες”, viekkaasti sommiteltu taru, jota ei pitäisi seurata. Siis tuo syntiinlankeemuskertomus, jonka kuorin historialliseen kääröön. Vielä niin, että Eeva ja Aadam puraisivat savesta tehdyillä hampaillaan historiallisen käärmeen hahmossa kulkevan ”sarvijaakon” yllytyksestä silmiä aukaisevasta hedelmästä. Ja kuinka ollakaan nyt me näemme alastomuutemme hyvästä. :))
Seija. Mikäs siinä. Luen juuri Dmitri Lihatsovin kirjaa – Johdatus nauruun. Suosittelen. Tässä teille lisää vihreitä eurooppalaisia tarinoita. Kysymys ei ole sentään salaliitotteoriasta. Eikä varmaankaan hymyilytä eikä taida olla halua lähteä ”demolle”…von nicht-patriarchalen Lebensformen.
Tagesspiegel.de
Nach Alkoholfahrt und Hitlergruß: Berliner Grünen-Politikerin Jutta Boden legt Mandat nieder
Kosti: Lihatsovin kirjan luin jo vuosikymmeniä sitten. Se olisikin hyvä kaivaa uudestaan esille Venäjän nykyisen tilanteen valossa. Mutta muuten en ymmärrä, miten kirja tähän keskusteluun liittyy. Vielä vähemmän ymmärrän, millä tavalla kännisen saksalaispoliitikon toilailut tähän kuuluvat, tai yhtään mihinkään. Mutta varmaan joku salaliitto tässäkin on kyseessä?
”Ja kuinka ollakaan nyt me näemme alastomuutemme hyvästä.” Eipä Aatamin ja Eevankaan alastomuudessa mitään pahaa ollut. Jumalan luomaahan se oli. Siitä tuli sanomista, kun rupesivat ujostelemaan ja piiloutuivat pusikkoon.
Seija. Taidat lukea liikaa salaliittodekkareita. :))
”Eipä A&E:n alastomuudessa mitään pahaa ollut”. Eipä niin. Syy oli syvemmällä, kun he huomasivat olevansa alasti alkuvanhurskaudesta, joka oli kuulunut heidän luontoonsa. Mutta nyt heidän kaverinsa oli Cerambycidae, jonka kanssa he olivat pusikossa piilossa. Eikö Jumala muka tiennyt, missä A&E olivat. Siitä huolimatta Hän kysyi Aadamilta: Missäs lymyilet? Aadamilla ei olisi ollut pelastusta, ellei hän olisi itse sanonut: Täällä, mutta olen jumalatoin.
”Alasti alkuvanhurskaudesta, joka oli kuulunut heidän luontoonsa.” Ihan mielenkiinnosta kysyn, kenen teologin päähänpistoja nämä ovat.
Raamatun laki kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Kaikki me uskovaiset olemme tämän rikkoneet ja tehneet tässä syntiä. Minä ainakin. Siksi me kaikki tarvitsemme jatkuvasti Jeesuksen sovitustyön armoa.
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” Matt. 22:37-40
Laki siis vaatii joka hetki rakastamaan Jumalaa enemmän kuin mitään muuta. Emme pysty siihenkään.
Sitä minä vaan ihmettelen, että Kirkkoon mahtuu kohta kaikki muu, paitsi niiden ajatukset, jotka pitäytyvät Raamatun ilmoituksessa Luomisesta, miehen ja naisen avioliiton pyhyydestä ja merkityksestä, perisynnin totaalisesta vaikutuksesta ihmiskunnassa, Jeesuksen neitsyestä syntymisestä, ylösnousemuksesta, ja jokaisen ihmisen tarpeesta tulla sovitetuksi synnistä, joka kuolettaa ihmiskuntaa ja yksittäistä ihmistä kaiken aikaa.
Tosiasia on, etteivät monetkaan pysy enää Jeesuksen Sanoissa, vaan ovat kääntyneet pois, koska liha ei hyödytä mitään, vaan ainoastaan Jumalan Sana…
Niinpä niin Ismo. Tämä mainitsemasi kehitys on jatkunut jo pidemmän aikaa. 1960-luvun loppu lienee sysäys tähän muutokseen, jonka hedelmiä me saamme nyt katsella. Kulkeeko kehitys samaan suuntaan kuin aikoinaan, kun ”Jumalan pojat huomasivat ihmisten tyttäret ihaniksi” ja mitä siitä sitten seurasi. Olen sitä mieltä, että suurin syy tähän nykyiseen tilanteeseen lienee se, ettei tajuta synnin ihmiseen vaikuttavaa radikaalia muutosta Aadamissa ja Eevassa.
Sen sijaan kuvitellaan, että ihminen on aina ollut sama, kun hän on laskeutunut Darwinin apinanleipäpuusta. Mitään lankeemusta ei ole tapahtunut. Mikäli Jumalasta puhutaan ajatellaan, mitä taipumuksia ikinä meistä nyt löytyykään, sen on Jumala täytynyt meihin luoda ja se meidän kaikkien on hyväksyttävä, muuten saat suvaitsemattoman leiman otsaasi. Mutta mikäli osoitat kollektiivista katumusta ja nöyryyttä, saat armon. Mutta mitä Deutsche evangelische Kirche edellä – kuten huomataan sivustolla: Evangelische Kirche mit Truck bei CSD – sitä Suomen evlut-kirkko seuraa omalla kuorma-autolla papisto ja seurakuntalaiset kyydissä viiveellä perässä.
Ismo: No mutta, ethän vain sano väärää todistusta kirkostani? Hyvinhän siellä nuo maitsemiisi asioihin uskovat ovat aina pärjänneet ja pärjäävät. Ja saavat jopa julkisuutta asenteilleen siinä määrin, että suuri osa tavallisista suomalaisista uskoo juurikin tuon asialuettelon olevan kirkon olemuksen ja opetuksen ydin. Siinä esim. Räsänen on toiminut erinomaisena mallinukkena ja äänitorvena.
Tämän asiantilan vuoksi niin monet ihmiset jättävät kirkon. He eivät löydä mitään yhtymäkohtia oman elämänsä keskeisten kysymysten ja näiden perisynnistä, neitseestäsyntymisestä, lihan kuolettamisesta ja ties mistä aivan käsittämättömästä ja arjelle vieraasta vaahtoavien kanssa.
Jos kirkko sen sijaan toisi näkyvämmin esille sitä, mikä on kristinuskon keskeisintä sanomaa, niin tilanne olisi toinen. Sillä toki sana Jumalan armosta ja rakkaudesta kaikkia luotujaan kohtaan tukisi jokaista suomalaista aivan tavallisen arjen keskellä.
Seija. Kuinka oikeaan osuitkaan tuossa tekstissäsi ja kysymyksessä perisynnistä, neitseestäsyntymisestä jne, jotka ovat aivan vieraita ja käsittämättömiä tälle ajalle. Tämä on asia, joka selittää lähes kaiken sen mistä nyt on kysymys. Mielellään puhutaan Jumalan armosta ja rakkaudesta, mutta syntiinlankeemus on täysin ”hebreaa” tämän ajan ihmisille. Siksi myös Päivi Räsänen on vedetty oikeuteen, kun hän on käyttänyt sanoja synti / syntiinlankeemus, että se pitää vielä tutkia korkeimassa oikeudessa, mitä hän sillä oikein tarkoitaa. Mitä sanoo Paavali: Me olemme kaikki poikenneet pois ja tyystin kelvottomiksi käyneet. Ei ole yhtään hyvää, ei yhden yhtäkään ja kaikki ovat Jumalan kirkautta vailla!!!
Kosti: Pysyn kannassani: kirkko tarvitsee vähemmän näitä tuomiopäivä pasunisteja ja enemmän armon ja rakkauden, lunastuksen ja pelastuksen julistajia. Päätän keskustelun tältä osin tähän.
”Mitä sanoo Paavali: Me olemme kaikki poikenneet pois ja tyystin kelvottomiksi käyneet.” Mitä Päivi Räsänen sanoo? Ainakin hänen viestinsä ymmärretään niin, että erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat poikenneet pois ja tyystin kelvottomiksi käyneet.
Seija. Voit tietenkin pysyä kannassasi. Perustelut vain ovat ristiriitaisia. Kirjoitat rakkaudesta ja lunastuksesta. Vaan mistä pitäisi pelastaa ja lunastaa, jos perisyntiä ei ole olemassa? Kirjoituksesi oli niin paljastava, että minulle ei jäännyt epäselvyyttää siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys, kun vielä kävin läpi Saksan protestanttisen kirkon sivuja.
Martti. Lisään vielä sen, minkä tiedät ja joka tuosta Paavalin lauseesta jäi pois. Sillä kaikki ovat – syntiä – tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Room3) Ongelma on, kun perisyntiä ei tunneta eikä tunnusteta, niin silloin ajatus on se kuten totesin, mitä taipumuksia ikinä meistä nyt löytyykään, sen on Jumala täytynyt meihin luoda ja se meidän kaikkien on hyväksyttävä.
Mutta minkä Raamattu synniksi sanoo, niin silloin me kaikki taivumme sen alle tahdoimmepa sitä tai emme. Kun Paavali sanoo, että homus on synti, niin silloin se on sitä, vaikka evlut-kirkko ei uskalla sitä enää tunnustaa. Mutta ei se tarkoita sitä, että vaikkapa aviorikos tai joku muu olisi sen vähäisempi synti. Joka tapauksessa suuressa kuvassa Räsänen on tuomiolla käyttäessään ylipäätään sanoja synti / syntiinlankeemus. Tuomion pasuunaa minusta ei kannata tehdä.
”Kun Paavali sanoo, että homus on synti, niin silloin se on sitä.” Eihän Paavali ole noin sanonut. On todennäköistä, että hän viittaa aikansa yläluokan harjoittamaan pederastiaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pederastia
Epäilemättä Paavali tunsi tuon antiikin Kreikan yläluokan tavan, mutta kuten tuossa tekstissä todetaan ”aikuisten miesten välistä homoseksuaalisuutta ei välttämättä katsottu hyvällä.” Paavali asuessaan Roomassa oli tietenkin selvillä myös roomalaisten tavoista. Mikäli tutustuu antiikin Rooman tapoihin (Alberto Angela), niin jo yksi päivä antiikin Roomassa riitti Paavalille ja antoi hänelle aiheen kirjoittaa Roomalaiskirjeen 1:seen lukuun; Naiset ovat vaihtaneet ja miehet ovat luopuneet. Tuo Seijan kommentti oli niin paljastava mistä tässä kaikessa on lopulta kysymys. Perisynnistä, jota koko länsimainen yhteiskunta ei enää tiedosta eikä sitä myöskään hyväksy. Kristillinen syntikäsitys pitää nujertaa, vaikka sitten oikeuden voimalla.
”Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.” Näinhän tuo kokonaisuudessaan kuuluu. Mitä tarkoittaa ’luonnollinen’? Osalle ihmisistä on luonnollista hakea yhteyttä saman sukupuolen edustajaan. Jos sellainen henkilö solmii liiton toisen sukupuolen kanssa, hän todellakin ’vaihtaa’ tai ’luopuu’ itselleen luonnollisesta. – – – Paavali muuten katsoo kyseisen luonnottomuuden olevan Jumalan teko, pikemminkin rangaistus synnistä kuin ihmisen teko Jumalaa vastaan: ”Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan.”
Emme siis saa epäillä sitä, että Pyhä Henki asuu meissä, vaan meidän pitää varmasti uskoa ja tunnustaa olevamme ”Pyhän Hengen temppeli”, niin kuin Paavali sanoo (1. Kor. 6:19). Sillä jos ken tuntee rakkautta sanaa kohtaan, halusta kuuntelee Kristusta, puhuu hänestä, ajattelee häntä, opettaa ja kirjoittaa hänestä, tietäköön, että tämä ei ole inhimillisen tahdon ja järjen aikaansaannosta, vaan Pyhän Hengen lahjaa.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 449, SLEY, 1957.
Meidän uskomme heikkouden ja lihassamme olevan turmeluksen tähden emme voi iloita autuudestamme niin kuin me saisimme, joten meidän täytyy aina sanoa Herran opetuslasten tavalla: Herra lisää vain meille uskoa ja pidä meitä uskossa elämämme loppuun asti, sillä joka loppuun asti vahvana pysyy, se tulee autuaaksi.
Kristus ja Hänen uskova seurakuntansa, Evankelisluterilainen Todistajaseura, s. 190, 2005.
Muistakaa sen tähden, että Jumalan vanhurskaus on se, jolla meidät vanhurskautetaan, eli syntien anteeksiantamuksen lahja. Tämä vanhurskaus Jumalassa on suloinen vanhurskaus, sillä se ei tee Jumalasta vanhurskasta tuomaria vaan anteeksiantavan isän, joka ei tahdo tuomita vanhurskaudellaan vaan vanhurskauttaa ja päästää syntiset synneistään.
Martti Luther, Armahda minua, Jumala, Psalmin 51 selitys, s. 108, Concordia ry, 2022.