Materialismi on lähes kirosana teologiassa.
Usein hengellisyys on vähätellyt ainetta, hienommin sanottuna materiaa.
Sergei Bulgakov halusi sen sijaan puhua kristillisestä tai ”uskonnollisesta materialismista”.
Kielteinen asenne on erikoinen. Onhan esimerksiksi vesi, öljy, leipä ja viini ihan kristinuskon ytimessä. Myös muste ja puu.
Pelastus on ”toteutunut aineen kautta”, julisti Johannes Damaskolainen. Itse Jumala tuli lihaksi, nähdyksi ja kosketeltavaksi.
Ihmiselle ei ole olemassa hengellisyyttä ilman materiaa, Bulgakov muistutti. Ihminen on läpeensä osa maailmaa, ihan ainetta.
Itse kukin voi yrittää silittää rakasta aineettomasti tai edes ajatella. Ei onnistu.
Hyvä on Bulgakovin ilmaisu ”konkretian mysteeri”. Aineellisuus ei ole vain pintaa, joka kätkee asioitten perimmäisen puolen, asian sinänsä. Bulgakov halusi puolustaa maailmaa, puhua sen puolesta.
Bulgakov ei voinut sietää vähättelevää asennetta maailmaan, missä se on vain ainetta. Asennetta esiintyy sekä uskonnottomana että uskonnollisena. Ne ovat sukua keskenään.
Jopa luonnonuskonnot ovat yksipuolista materialismia parempia, Bulgakov ajatteli. Ne edes tajuavat aapisasian elämästä.
Bulgakov oli 1900-luvun tärkeimpiä ortodoksiteologeja, mutta hänen koulutuksensa oli taloustieteellinen.
Talous inhimillisenä toimintana on kutsuttu palvelemaan suurempaa päämäärä, Bulgakov ajatteli. Pohjimmiltaan on kyse maailman kirkastamista jumalalliseksi maailmaksi.
”Paras talouden muoto on se – mikä tahansa sen nimi onkaan ja riippumatta minkälaisesta yhdistelmästä kapistalismia ja sosialismia se koostuu – joka parhaiten takaa henkilökohtaisen vapauden luonnollisesta köyhyydestä sekä sosiaalisesta orjuudesta.”
Sergei Bulgakovin pohdiskelua ”uskonnollisesta materialismista” esiintyy mm. teoksessa Relics and Miracles – Two Theological Essays. Lyhyt johdanto Bulgakovin talousajattelun löytyy täältä.
Isä L,
”Paras talouden muoto on se – mikä tahansa sen nimi onkaan ja riippumatta minkälaisesta yhdistelmästä kapistalismia ja sosialismia se koostuu – joka parhaiten takaa henkilökohtaisen vapauden luonnollisesta köyhyydestä sekä sosiaalisesta orjuudesta.”
Loistava tiivistys. Käsittääkseni tämä on kaikkien suomalaisten puolueiden tavoite, keinot vain vaihtelevat. Kukapa tietää minkä puolueen keinoin tähän päästään.
Lainaus on Bulgakovilta. Valtionmuodoista hän suosi ”perustuslaillista monarkiaa” (ainakin Venäjän kohdalla). Toki hän tajusi, että kirkon on toimittava myös muissa valtionmuodoissa – jokaisella on etunsa ja haittansa.
Sinä ja Bulgakov viittaa siihen samaan välttämättömään ”tartuntapintaan” kuin Lutherkin. Luther viittaa uskoon, jonka tartuntainta on kaste, missä näkyvässä aineessa sitten on kaikkea välttämätöntä ikuiseen autuutukseen.
Samassa ”veneessä” on Rooman katolisuuden selitys toisen käskyn poistumisesta, koskien kuvien, näkyvän palvontaa. Eli RKK:n mukaan ennen oli vaara kuvista, mutta nykyään sellaista vaaraa ei ole, vaanpäinvastoin, näkyvä auttaa näkymättömän palvonnassa.
Kaikki edellämainitsemani miellyttää ja sopii ihmisjärjen todennäköisyyksille, eli johdonmukaisuuksille.
Kuitenkaan materian välttämättömyyttä, koskien meidän todellista Elämäämme Kristuksessa, ei löydy Raamatusta. Löytyy vain kaiken näkyvän toisarvoisuus aivan oman lihamme kuolettamiseen asti. Kuitenkaan liha ei kuole lihan välineillä, vaan Hengen asein, jotka ihminen saa ’käyttöönsä’ uudestisyntymässä, uskoontulossa.
Kaikkein kattavin todistus on Jeesuksen sanat::
Matt. 16:26, Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
Jumala on luvannut pitää omistaan huolta jokaisesta ajallisen matkan aikana. Se voi olla ulkonaisessa puutteessa tai yltäkylläisyydessä elämistä, terveenä ja sairaana ja niin edelleen. vt. Filippiläiskirje 4:
13, Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.
Reijo Mänttäri, helluntailaisuudessa kasteella on toinen merkitys joka on kristikuntaan syntynyt vasta 1800 luvulla, eli ei kovin vanha. Bulgakov teologia on mahtavaa vaikka onkin ortodoksi. Käskyjen joettelu on erilasita kirkkokunnasta riippumatta. Reijokin taitaa pitää ristiinnaulitun kuvasta. Kirkolla on muitakin kuvia ja symbooleita jotak kuvaavat samaa asiaa – autuaaksi tekevää Jumalaa ja hänen tekojaan. Näitä löytyy historiasta eri muodoissa vaikka miten paljon.
Materian todellisuus konkretisoituu inkarnaatiossa, Jumalan Pojassa ja sikiseee Neitsyt Marian kohtuun. Kristinusko on näin ollen hyvin materiaalista ja kattaa materiaalin myös ylösnousemuksen hetkellä – uskomme ruumiin ylösnousemiseen. Kristinusko ei ole ideaalinen virtuaalitodellisuus, vaan juuri sellainen jossa hiki virtaa ja haisee.
Jumala loi ihmiset ja antoi heti ohjeet kaikkeen hyvään, menestykseen. Jumala etsi ensimmäiset tottelemattomat ja osoitti arvostuksensa niin, että kunnioitti heidän vääriä päätöksiään, eli vapaa tahto on aina toteutunut.
Kaikki Jumalan ohjeet sitten Paratiisin ovat olleet selkeitä ja noudatettavissa. Toinen käsky oli ansa mikä laukesi ensimmäisenä ja sitten aina koko Vanhan Liiton ajan. Mitä tästä on opittu? Historia osoittaa, ettei mitään! Ei opittu eikä noudatettu ennen Jeesuksen uhria Golgatalla eikä sen jälkeen. Ei se ole selvällä suoralla Tiellä vaeltamista, että kirkot on täynnä kuvia ja patsaita, koska juuri niiden tekeminen ja kumartelu niiden edessä on kielletty ja seuraukset on historiaan kirjattu.
Sami, en huomannut osoittaa tätä kommenttiani Larsille, joka voisi esittämäänsä, vaikka toisen nimissä, selittää, mieleistäni keskeisintä, että miten ajallinen yhtyy ajattomaan. Tästä on Raamattuun kyllä kirjoitettu. Tietysti, jos katsotaan kirkon perinteen, tradition pohjalta niin silloin keskustelu ei, edes liity, Kirjoituksiin.
Valitettavasti en saa kiinni kommentistasi. Se on niin monisäikeinen.
Ymmärrän toki, että sinulla on vahva oma näkemys (ja koet sen olevan Raamatusta, nähtävästi aika lailla 1:1).
Itse tykkään siitä , että Damaskolainen mainitsee musteen. Tällä hän tähdentää, että Raamattukin on sitä kuuluisaa ainetta. Ilman sitä et sinä tai minä edes voitaisi lukea Raamattua. Tai oltaisi edes itse olemassa.
Jumala toimii tässä ajassa luomissaan lainalaisuuksissa, käyttäen niitä. Aine on kerran katoava, koska se ei kestä ikuisuutta, taivasta. Mikään mikä aistein on todettavissa ei selviä, kuten tunteet ja tuntemukset.
Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta. Tämä sanoma välittyy sanoilla, puhuttuina ja kirjoitettuna. Joskus se välittyy olemalla, vt. Apt. 1:
8 Vaan teidän pitää saaman Pyhän Hengen voiman, joka on tuleva teidän päällenne, ja teidän pitää minun todistajani oleman, sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja Samariassa, ja sitte maailman ääreen.
9 Ja kuin hän nämät sanonut oli, otettiin hän ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänen ylös heidän silmäinsä edestä.
Käytän tässä Biblia 1776.
Jeesuksen viimeinen lupaus, ohje, koski uskovan varsinaista syytä olla olemassa ja se on ”olla Jeesuksen/ Jeesuksesta todistaja”. Siksi vuodatettiin Pyhän Hengen kaste, ensin 120 päälle ja sitten 3000 päälle.
Tässä Uuden Liiton alkukertomuksessa kaikki oli aineetonta. Tuo aineeton, Pyhän hengen kaste opetulapsille, kielet todistamassa ja todistukseksi, pisto sydämissä, vapaaehtoinen halu ottaa vastaan Pietarin julistus .
Näihin aineettomiin, kehottaa Paavali kiinnittämään mielemme, kohdistamaan katseemme.
Se, että sitten koko tämä ensimmäisen ek-klesian synty on kirjoitettu mm. musteella, ei ole aineen voimaa. Kirjain, vain kirjoitettuna, kuolettaa. Henki on se mikä hyödyttää, tekee kirjoitetun kirjaimen välittämän sanoman eläväksi.
Jos tämä ei sinulle avaudu, niin voin yrittää selventää.
Ei tarvitse selventää. Luulen ymmärtäväni, ja muutkin, mitä haluat sanoa.
Lars A.,
Hyvätkin oivallukset, niinkuin Johannen Damaskolaiselta, on linjauduttava Raamattuun, siihen ”Taivaasta pudonneeseen” laitokseen, johon Paavalikin viittaa:
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
KK38 mukaan.
Paavalin julistama evankeliumi ei ollut ihmisiltä saatua, ei ihmismielen mukaista, vaan Taivaasta, itse Jeesuksen toimesta hänelle ilmoitettu.
Aivan samalla tavalla kuin se ei ollut ihmisiltä, sitä ei voinut ”musteet” voimauttaa. Jumala on valvonut ”pudottamansa” Sanan alkuperäisenä. Kaikki sen kehällä oleva on ”musteen varassa”.
Ymmärrän mitä haluat sanoa tai siis julistaa.
Aiheesta huomautat, ettei ilosanoma ole mustetta. Alussa ilmaisu evankeliumi ei tietenkään edes viitannut kirjoitettuihin evankeliumiteksteihin, esim. musteella kirjoitettuun.
Kristittyjen oma kirjallinen tuotanto alkoi ”satunnaisena kirjallisuutena” ja tällä viitataan Paavalin varhaisiin kirjeisiin.
Jännite musteen ja sanoman välillä on hyvä muistaa. Aiheesta nostat sen esille.
OK
Lars A.,
Nyt tuntuu, niinkuin tuok kahden kirjaimen vastaus-kommenttini tarvii muutaman sanan lisää:
”Jännite musteen ja sanoman välillä on hyvä muistaa. Aiheesta nostat sen esille.”
Sanoma on Taivaasta, eli on ikuinen. Muste on aikaan sidottu, vailla ikuisuusarvoa, siis todellista merkitystä. Koska ajallinen ei yhdy ajattomuuteen, niiden välille ei synny jännitettä. Mielestäni on tarpeetonta ’taitoa’ liittää olematonta oleelliseen, siis ikuisuusasiaan.
Ihmisen tavoittaa se mikä on luotu ja näkyy ja tuntuu. Näkymätön on todellista eri mittakaavassa, kuin musteet ja ikonit ja talousjärjestelmät, esimerkiksi. Musteella ja pyhimyksien kuvilla, esimerkiksi, saavutetaan se mikä katoaa, ei kestä iankaikkisuutta, Jeesuksen seuraa.
Tarkoitan hieman toista jännitettä.
Jonkinlainen platonismi tulee mieleen mainitsemaasi vastakkainasettelusta ikuisen ja aikaan sidotun välillä. Tai väitteestäsi aineesta/musteesta ”vailla ikuisuusarvoa, siis todellista merkitystä”. ”Näkymätön on todellista eri mittakaavassa…”
Se on ihan okei. Kristillinen platonismi on tärkeä tekijä kristinuskossa.
Lars,
Kristillinen platonismi on Raamatun ulkopuolista, eli epäraamatullista.
Paavali puhuu näkymättömistä, jotka vain ovat todellisia, eli iankaikkisia. Tällainen puhe edustaa ’mystiikkaa’, mutta vain silloin kun se ei uskossa sulaudu.
Tämä näkymätön todellisuus on minulle ollut jokahetkistä sitten, kun tulin uskoon v. 1958. Sen todellisuus korostui siinä, ettei kukaan nähnyt kättäni, kun sen kohotin merkiksi halusta tulla uskoon. Kukaan ei tullut rukoilemaan kanssani, julistaakseen minut Taivaan kansalaiseksi. Kaikille, oman perheeni lisäksi, oli selvää, että olin tullut uskoon.
Teologia- termi on harhautus, koska sillä viitataan johonkin, mikä edustaa esimerkiksi mystiikkaa tai mitä tahansa jumaluutta. Platon olikin ilmeisesti niitä, jotka teologiasta, opista jumaluuksista, ’opettivat’. Suurten filosofien, kuten Aristoteles, Sokrates ja Platon opetus oli vain kysymyksien esittämistä. Joskus ne olivat siinä muodossa kuin olisivat tienneet vastauksenkin.
Reijo Mänttäri. Me kristityt tunnustamme kaikesta huolimatta ”ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.” Ja Ilmestyskirjassa kuvataan aikamoista kullasta ja helmistä rakennettua taivaallista kaupunkia. Ilmestyskirja on toki kuvakieltä. Mutta jos iankaikkisuudessakin on oman laisensa ruumiillinen todellisuus, on kai loogista, että pelastuksen osallisuus jo täällä ajassa konkretisoituu materiassa?
Myös Herramme Jeesus kävi opetuskeskusteluja kuulijoittensa kanssa. Muistelen, että Sokrateskin päätyi johtopäätökseen: ”Tiedän, että en tiedä”. On suurta viisautta myöntää itselleen ja muille, että on olemassa paljon sellaista, mitä inhimillinen järki ei tavoita. Minusta se ei kuitenkaan sulje pois sitä rukousta, joka ainakin itselleni on rakas: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle. Sitä paitsi Sokrates ja kumpp. käsittelivät ajallisen elämän kysymyksiä. Iankaikkisuus on vähän eri asia.
Marko S.
Ihmisessä on Jumal’kaipuu. Filosofia Ateenassa päätyi rakentamaan alttarin “tuntemattomalle jumalalle”. Kysymys on ihmisen keskeisimmästä/ainoasta ongelmasta, ja se on ero Jumalasta.
Jo mainitut filosofit käsittelivät ihmisen kaipuuta Luojansa yhteyteen. Heidän ilmaisunsa miellytti totuuden etsijöitä ja miellyttää vielä tänäänkin. Ihminen on innoissaan omista oivalluksistaan, jotka poikkeuksetta ohjaavat ajattelun poispäin Itse Asiasta, Jumalasta, joka ensin vetää ihmistä luokseen, Tielle, jossa kohtaamme täydelliset vastaukset jo tässä ajassa.
Uskoontulo heti selvittää meidän todellisen ongelman, eron Jumalasta. Tiedän sen omasta kokemuksesta ja sen “sankan todistajien pilven” kokemuksesta, joiden yhteydessä olen elänyt, sekä Aabelista lähtien mainituista uskon sankareista, joka ‘jatkumo’ päätyy tähän päivään, niihin jotka joka päivä ottavat ristin/uskonsa ja seuraavat Jeesusta.
Uskoontulossa ratkeaa iankaikkisuusongelmamme. Parasta tietysti olisi ristillä uskoontulleen rosvon kohtalo. Liha hänen kohdallaan lakkasi, eikä sen konkretia, materia, ollut muodostamassa tartuntapintaa kiusauksille.
Itse katson jo saavuttaneeni vanhurskautettujen osan,— uskossa, Jeesusta seuraten ja Jeesusta ‘syönneenä’, — siksi hän asuu minussa.
Olen minäkin kokenut kuinka tuota Daavidin rukousta Pyhä Henki minussa rukoilee. Minäkin usein tunnen kyvyttömyyteni ja voimattomuuteni vaeltaa Hengessä. Hän, Jumala Pyhän Hengen kautta, auttaa meitä heikkoudessamme, siitä pois.
Kaikki inhimilliseen olemukseemme kuuluva, liha ja tunteet lakkaavat kuoltuamme. Nousemme kirkastetussa ruumiissa, sellaisessa, kuin mihin Jeesus “vaihtoi” maallisen ruumiinsa, ilmeisesti siinä pilvessä mihin hän häipyi opetuslasten näkyvistä, vt. Apt. 1:9.
1.Kor.13:44 kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.