Uskonnollisissa yhteisöissä ja mielenmaailmassa on monia paradokseja ja epäkohtia, joista osa johtaa kaikkein viattomimpien, lasten, traumatisoitumiseen. Yle julkaisi äskettäin viisiosaisen Ystävä sä lapsien -dokumenttisarjan ruotsalaislapsista, jotka elävät suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä. Vaikka ohjelma käsittelee ruotsalaislapsia, niin aivan samat yhteisöt temmeltävät myös kotimaisessa uskontoskenessämme, aivan samoin seurauksin.
Näissä yhteisöissä monet lapset elävät jatkuvassa helvetin, demonien, synnin ja harmageddonin pelossa. Uskonnolliset yhteisöt traumatisoivat lapsia ja vievät heiltä oikeuden päättää omasta uskonnollisuudestaan tai uskonnottomuudestaan. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen artiklan 14 mukaan lapsi saa harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla uskonnoton. Tämä ei toteudu monissakaan autoritaarisissa uskonnollisissa yhteisöissä.
Ylen sarjassa kerrotaan mm. muslimiyhteisössä elävästä Lejasta, joka alkoi pelätä, kun ymmärsi olevansa biseksuaali. Robin taas oli kasvanut Pelastusarmeijan vaikutuksen piirissä. Hänelle opetettiin, että homoseksuaalien piti hävetä. Jehovan todistajana kasvanut Jonnah suljettiin yhteisön ulkopuolelle, kun hän rakastui väärään poikaan. Sarjassa käsitellään myös tilanteita, kun äiti ja isä asettavat Jumalan tai seurakunnan oman lapsen edelle.
Uskonnollisuus ja lapset on arkaluontoinen aihe niin viranomaisille kuin päättäjille. Uskontojen tekemisiä katsellaan perinteisesti läpi sormien, jos se ei ole erityisen räikeää. Todellisuudessa lapset kärsivät monissa uskonnoissa ja heistä tulee traumatisoituneita.
Mikä saisi yhteiskunnan puuttumaan kaikkein viattomimpien ja hauraimpien vahingoittamiseen ja suojelemaan heitä? Vai onko uskonto niin koskematonta aluetta, että sen varjolla voidaan aiheuttaa lapsille ahdistusta ja mielenterveysongelmia ilman että kukaan puuttuu asiaan?
Vaikka uskonnollisuus onkin yleisesti yhteiskunnassa laskusuunnassa, autoritaariset uskonnot tuottavat rikkinäisiä lapsia joka päivä. Niin tänään kuin huomennakin.
- Mitä sinä olet valmis tekemään, jotta lapset voisivat paremmin uskonnollisessa yhteisössäsi, niin ettei heidän tarvitse pelätä ja traumatisoitua epäterveestä uskonnollisesta retoriikasta?
- Mitä tulisi tehdä niille uskonnollisille yhteisöille, joiden toiminta edistää lasten pahoinvointia, ahdistusta ja pelkotiloja?
Homoseksuaaleja on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja heidän joukossaan on monen ammatin omaavia vanhempia. Olemme aiemminkin kuulleet, että papin lapsi on homoseksuaali. Ei kai vanhempien ammatti muuta lapsen homoseksuaalisuutta suuntaan tai toiseen? Tältä osin uutinen on arkielämän mukainen. Isä suhtautuu isän sydämellä asiaan, mikä on normaalia vanhemman käytöstä ja hyvä asia.
”Suomessa keskustellaan paraikaa sukupuolineutraalista avioliittolaista. Paavilainen koki kirjoittamisen tärkeäksi senkin vuoksi.” kertoo uutinen.
Pikkuisen jää kuitenkin epäselväksi, että minkä ”sen vuoksi”?
Mitä, Tuomo, ajattelet siitä, että laki sallii jo nyt homojen adoptoida myös vieraan lapsen, tosin vain yksin, ei virallistetun kumppanin kanssa yhdessä?
Satuttaa tuommoiset kommentit ja kannanotot, jotka tulee kristillisyyden oheisviestinä. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan herättää rakkautta ja kunnioitusta & arvostusta muita ihmisiäkin kohtaan.
PS. Studio Kulmapöydässä hyvä keskustelu!
http://www.hs.fi/politiikka/Piispa+Askola+puolustaa+tasa-arvoista+avioliittolakia/a1394768854258
Tarja, kun nämä minun kommenttini täältä säännönmukaisesti lentävät bittiavaruuteen, niin en tänne viitsi paljon kommentoida.
Kysymykseesi vastaan, että kaikki se mikä lakiin on kirjoitettu on noudatettavaa mutta nyt ollaan säätämässä taikka esittämässä lakia täysin perusteettomasti ja sille laille meillä ei ole mitään tarvetta.
Laitanpa tähän samaan kommenttiin myös ihan huvittuneena lukemani Toivo Loikkasen kommentti. Sen sisältöön on kirjoitettu tämä pappisväen ylemmyyden tunne jota kaikkein eniten halveksin. Ette ole ihmistä kummempia eikä teidän kokemuksenne anna kirkolle taikka seurakunnalle yhtään sen enempää kuin ihmisten kokemukset ylipäätään.
Kotimaa nyt uutisoi aina pappislähtöisesti kaiken – heille kun ammattitaitoinen toimittajakin on teologi.
Rehellisyys ja reakismi ovat ilmaisu lähimmäisen rakkaudesta !
Tasa-arvoisen avioliittolain laaja ja kasvava kannatus tulee juuri tällaisten tarinoiden kautta. Meillä on yhä enemmän ihmisiä, joiden lapset, sukulaiset tai ystävät elävät suhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.
Millainen isä haluaisi kieltää omalta lapseltaan jotain sellaista, mikä hänelle itselleen ja hänen vaimolleen on itsestäänselvyys? Tämä on se kysymys, mitä jokaisen homoseksuaalin isä joutuu miettimään kun pohtii suhtautumistaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin.
Silloin kun asia tulee itselle omakohtaiseksi, kyse ei yhtäkkiä enää olekaan jostain vieraasta epämääräisestä joukosta ”ties mitä ihmisiä” tuolla jossain vaan omasta lapsesta. On todella vähän ihmisiä, joidenka ajattelutapa ei tuossa tilanteessa muuttuisi.
Paljon lämpimiä terveisiä Ari Paavilaiselle ja koko hänen perheelleen!
Läheiset ovat pojan ja myös hänen seurustelusuhteensa tukena, suojelevat ja rakastavat. Mikä voisi olla tärkeämpää?
Sastamalan kirkkoherra esittää toivomuksen, että mahduttaisiin samaan kirkkoon.
Sastamalan seurakunnassa sekä Ilkka Kantola että Kari Mäkinen kävivät ajamassa ulos papit Markus Malmivaaran ja Jari Rankisen.
Kauniita puheita ilman totuutta.
Sakari, olen myös murheellinen, että Markus Malmivaara, Jari Rankinen ynnä muut vanhakantaiset on pantu niin ahtaalle. Ei hyvä!
Olisi pitänyt etsiä luvallisen kasvamisen kautta tietä yhteyteen. Käsittämätön diskrimisaatio.
Naispappeus hyväksyttiin 1986 eli kohta 30 vuotta sitten. Hieman olen sitä mieltä, että se on ihan kohtuullinen aika sille, että kirkon työntekijät alkavat sitoutumaan työnantajansa tekemiin päätöksiin. Monissa yksityisissä yrityksissä ei anneta aivan noin pitkää harkinta-aikaa siihen, että noudatetaan työnantajan tekemiä päätöksiä.
Mitä ihmettä, Sakari Hosike ja Helinä Taipale? Itse kirkkoherrana mukana olleena en huomannut, että kaksikin piispaa olisivat käyneet ajamassa pois kahta pappia, Malmivaaraa ja Rankista. Satua kaikki tyynni. Em. papit erosivat itse omasta vapaasta tahdostaan kirkon virasta, jossa eivät halunneet/kyenneet palvelemaan. Ja miten tämä ylipäätään liittyy tähän keskusteluun?
Sastamalan seurakunta on elänyt jo vuosikymmeniä sellaisten ongelmien ja muutospaineiden alla, joiden kautta peilataan tulevaisuuden kirkkohistoriassa koko kirkkomme kykyä elää maailmassa Kristuksen todellisen sanoman mukaisesti. Siinä maailmassa on tilaa miehille ja naisille, homoille ja heteroille. Se on myös – toivottavasti – historiaa siitä, kuinka laitetaan stoppi ihmisen väheksynnälle sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Kiitos Hannu Kilpeläiselle, että osallistuit tähän keskusteluun. Siis olen kaivannut sun teräviä ja asiantuntevia kommenttejasi.
Kiitos siitä vastuuntuntoisille kirkkoherroille ja piispalle!
He ovat joutuneet täysin asiattomien hyökkäyksien kohteeksi työssään, kun ovat toimineet kirkon päätösten mukaisesti.
Olet oikeassa Sakari – kyllä nämä piispat käyttivät paljon voimaa ajaakseen nämä papit pois eikä suvaitsevaisuudesta ollut tietoakaan. Jos kirkon piispat kääntyy omia pappejaan vastaan, niin eihän siitä edes voi seurata mitään hyvää.
Hienoa Paavilainen!
Adoptioasiasta: keitä ovat ne lapset, jotka odottavat adoptiota? Usein yksin laitosmaisissa oloissa ympäri maailmaa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta turvalliseen aikuissuhteeseen, hoitajilla ei ole aikaa. Yksi tuttavani adoptoi tytön Etelä-Afrikasta. Hän kertoi, että tämä tyttö oli onnekas siinä, että hänelle oli voitu osoittaa oma ”mummo” kylän vapaaehtoisista, joka kävi leikittämässä tyttöä kerran tai kaksi viikossa. Muuten hän istui sängyssään apaattisena. Pohkeet olivat ohuet erityisesti liikunnan puutteesta. Nyt ne ovat paksuuntuneet. Hän on onnellinen (hetero)vanhemmillaan Suomessa.
On hyvä ja oikein kysyä, mikä on lapsen etu, sitä pitää aina kysyä ensimmäiseksi. On kuitenkin väärin käyttää lasten etu -korttia silloin, kun oikeastaan halutaan sanoa jotakin muuta. Kenenkään lapsen etu ei ole istua yksin pinnasängyssä vailla leikkiä, keskustelua ja aikuiskontakteja, mahdollisuutta oikeaan lapsen elämään. Ajatus tuntuu nyt joillakin olevan se, että lapsen on jopa parempi olla laitoksessa kuin mies- tai naisparilla (kaikkia lapsiahan ei adoptoida, ja kysyntä on suurempi vauvoista, vanhemmat lapset jäävät usein ilman perhettä). Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin. Jos hyväksymme yksinhuoltajat päteviksi vanhemmiksi, miksi ei homoparia. Kieltäähän Raamattu mm. eroamasta, ja yksinhuoltajat ovat usein eronneita. Heillä on myös oikeus adoptoida halutessaan, eikä asiasta kukaan ole nostanut haloota.
Minä tässä mietin, miksi homoparin kohdalla tuomio on jyrkempi – miksi Paavalin sanomiset juuri tästä asiasta painavat enemmän kuin itsensä Jeesuksen sanomiset avioerosta. Minulla heruu kyllä ymmärrystä vastakkaiselle näkemykselle, mutta tiettyä johdonmukaisuuden puutetta tässä en tajua. Tulkitsen siksi niin, että homoseksuaalinen rakkaus on niin vierasta heteroille ja sen historia on niin synkän tuomiontäyteinen (sairaus, rikos, mitä muuta), että sitä yksinkertaisesti pelätään jonakin vääristymänä, mitä se ei ole. Homoseksuaaleja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Nyt kun he olisivat tulossa kaapista, osa porukkaa koettaa tunkea heitä koko painovoimallansa takaisin. Ikään kuin asia sillä tavalla lakkaisi olemasta.
Adoptiosta sen verran, että olen ymmärtänyt seulonnan olevan hyvinkin tarkkaa sen suhteen ketkä hyväksytään adoptiovanhemmiksi. Ei lapsia nytkään luovuteta ”ties minkälaisiin ihmissuhteisiin”. Eli jos homoseksuaalit saavat ulkoisen adoptio-oikeuden, seulonta ja tarkkuus pelaavat myös heidän kohdallaan.
”Homoseksuaaleja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Nyt kun he olisivat tulossa kaapista, osa porukkaa koettaa tunkea heitä koko painovoimallansa takaisin. Ikään kuin asia sillä tavalla lakkaisi olemasta.
Tästä Miskun kanssa täysin samaa mieltä. Juuri tällaisesta on myös minun mielestäni kyse. Kun roskat lakaistaan maton alle pois näkyvistä, niitä ei ole.
Tosiaan, adoptioon kuuluu aina harkinta ja adoptioviranomaisten tehtävänä on varmistaa, että lapsen etu toteutuu.
On tavallaan ’väärin’ puhua adoptio-oikeudesta, sillä kyse on oikeastaan adoptiomahdollisuudesta. Adoptio-oikeutta ei ole lähtökohtaisesti kenelläkään. Sellaisen voi saada, jos viranomaiset voivat varmistua siitä, että hakija kykenee vaativaan tehtävään adoptiovanhempana.
Tällä hetkellä adoptiokelpoisia ovat Suomen lakien mukaan heteropariskunnat ja yksinäisen naiset ja miehet. Luovuttava maa asettaa adoptiolle omat ehtonsa, joihin kuuluu mm. ikä ja hakijan siviilisääty.
Suomessa merkittävä osa adoptioista tapahtuu lähisukulaisten välillä. Lähisukulainen siis adoptoi lapsen, jonka vanhemmat ovat kuolleet tai eivät muuten kykene huolehtimaan lapsesta. Jos lähisukulainen on suhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, hänet raakataan tämän tarkastelun ulkopuolelle. Nyt väitetään, että se on lapsen etu. Vaikka mikä selvitys osoittaisi, että tällaisessa ja jossakin yksittäistapauksessa lapsen etu olisi tulla adoptoiduksi homoseksuaalin lähisukulaisen perheeseen, viranomainen ei voi näin päättää eikä edes harkita tällaista päätöstä.
Minun mielestäni lapsen etu on se, että myös tällainen lähisukulaisadoptio olisi toteuttaa tilanteessa, jossa viranomainen arvioi, että se todellakin on lapsen edun mukaista. Eli jos tämä lähisukulainen on paras tai ainoa lähisukulainen adoptoijaksi ja lähisukulaisadoptio katsotaan paremmaksi vaihtoehdoksi kuin täysin vieraaseen perheeseen sijoittaminen.
Lämmin kiitos ja hatunnosto kollegalle, kirkkoherra Ari Paavilaiselle. Lähipiirissä olevan asian tuominen näin hienolla tavalla julki palvelee monella tavalla.
Kaikki tukeni Paavilaiselle! Monilla muillakin papeilla on ongelmia lastensa kanssa. Kenelläpä, jolla yleensä on lapsia, ei olisi. Tällaista tilannetta ei kuitenkaan voi mitenkään pitää perusteluna sukupuolettomalle avioliitolle. Ei edes homouden hyväksymiselle. En haluaisi tätä erikseen perustella, ymmärrettänette. Paavilainen toivoo, ettei tarvitsisi erikseen pitää sateenkaari- ja tavallisia messuja. Mistä moinen toive? Ei kai kirkon ovella kysellä, oletko homo vai hetero? Ja tarvetta parannukseen ja armoon lienee molemmilla. Muuten, sateenkaari on raamatullinen merkki Jumalan armosta -ja tuomiosta. Toivon sydämestäni, että niitä lapsenlapsia syntyisi, kun lapsia on sentään neljä.
Paavilaisen kirjoituksesta ei mielestäni mitenkään saa sitä kuvaa, että hän kokisi poikansa seksuaalisuuden ja poikaystävän ongelmaksi. Tässä mielessä tuen toivottaminen ongelmiin ei kuullosta vilpittömältä ja ilkeilyltä.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on moninkertainen itsemurhan riski. Omasta kokemuksestani haluaisin jokaisen aikuisen ymmärtävän, että näitä nuoria ei tule leimata ”vanhempiensa ongelmiksi”. Samoin pidän hyvin ajattelemattomana sellaista toivetta, että vanhempien ei tulisi hyväksyä lastensa homoutta vaan se pitäisi torjua.
Matti, mielestäni kommenttisi on tahditon ja loukkaava.
Korjaus: ensimmäisen kappaleen viimeisen lauseen loppu piti olla muodossa: ”…tuen toivottaminen ongelmiin ei kuullosta vilpittömältä vaan ilkeilyltä.”
Ei ole perusteltukaan.
Paavilainen ” Paavilainen sanoo, ettei hänellä ole selkeää kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai hän ei halua ainakaan lähteä sitä julkisuudessa julistamaan.”
Hyvin ymmärrän sellaisen tunteen, että voi kun hän ymmärtäisi, että mikään ei muutu. Hän on aivan yhtä tärkeä kuin muut niin kuin silloin lapsena. On kuitenkin asioita, jotka ei muutu, vaikka me ihmiset ne muuttaisimme. Joskus olisi tärkeämpää muistaa, että ensin olemme ihmisiä, jotka tarvitsevat sen oman tukiverkon.
Paavilainen ” Jos painostusta tulee kirkossa ikään kuin kummaltakin suunnalta, voi huomata kumartelevansa kahteen eri suuntaan ja se ei ole kauhean hyvä.”
Se ei ole missään hyvä. Sitä ei kukaan loputtomiin jaksa.