Uskonnolliset yhteisöt traumatisoivat lapsia

Uskonnollisissa yhteisöissä ja mielenmaailmassa on monia paradokseja ja epäkohtia, joista osa johtaa kaikkein viattomimpien, lasten, traumatisoitumiseen. Yle julkaisi äskettäin viisiosaisen Ystävä sä lapsien -dokumenttisarjan ruotsalaislapsista, jotka elävät suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä. Vaikka ohjelma käsittelee ruotsalaislapsia, niin aivan samat yhteisöt temmeltävät myös kotimaisessa uskontoskenessämme, aivan samoin seurauksin.

Näissä yhteisöissä monet lapset elävät jatkuvassa helvetin, demonien, synnin ja harmageddonin pelossa. Uskonnolliset yhteisöt traumatisoivat lapsia ja vievät heiltä oikeuden päättää omasta uskonnollisuudestaan tai uskonnottomuudestaan. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen artiklan 14 mukaan lapsi saa harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla uskonnoton. Tämä ei toteudu monissakaan autoritaarisissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Ylen sarjassa kerrotaan mm. muslimiyhteisössä elävästä Lejasta, joka alkoi pelätä, kun ymmärsi olevansa biseksuaali. Robin taas oli kasvanut Pelastusarmeijan vaikutuksen piirissä. Hänelle opetettiin, että homoseksuaalien piti hävetä. Jehovan todistajana kasvanut Jonnah suljettiin yhteisön ulkopuolelle, kun hän rakastui väärään poikaan. Sarjassa käsitellään myös tilanteita, kun äiti ja isä asettavat Jumalan tai seurakunnan oman lapsen edelle.

Uskonnollisuus ja lapset on arkaluontoinen aihe niin viranomaisille kuin päättäjille. Uskontojen tekemisiä katsellaan perinteisesti läpi sormien, jos se ei ole erityisen räikeää. Todellisuudessa lapset kärsivät monissa uskonnoissa ja heistä tulee traumatisoituneita.

Mikä saisi yhteiskunnan puuttumaan kaikkein viattomimpien ja hauraimpien vahingoittamiseen ja suojelemaan heitä? Vai onko uskonto niin koskematonta aluetta, että sen varjolla voidaan aiheuttaa lapsille ahdistusta ja mielenterveysongelmia ilman että kukaan puuttuu asiaan?

Vaikka uskonnollisuus onkin yleisesti yhteiskunnassa laskusuunnassa, autoritaariset uskonnot tuottavat rikkinäisiä lapsia joka päivä. Niin tänään kuin huomennakin.

  1. Mitä sinä olet valmis tekemään, jotta lapset voisivat paremmin uskonnollisessa yhteisössäsi, niin ettei heidän tarvitse pelätä ja traumatisoitua epäterveestä uskonnollisesta retoriikasta?
  2. Mitä tulisi tehdä niille uskonnollisille yhteisöille, joiden toiminta edistää lasten pahoinvointia, ahdistusta ja pelkotiloja?
  1. On se muuten ovela veto ottaa käyttöön termi ”Tasa-arvoinen avioliittolaki”. Sehän tekee jo valmiiksi sitä arvostelevat altavasttaajiksi. Tasa-arvohan edustaa kaikkea hyvää!
    Kysehän ei ole tässä tasa-arvoisuudesta.
    Kannattaa täällä keskustelijoiden lukea tämä kirjoitus:”http://raapustus.net/?id=118″.
    Nykyiseen jo täysin tasa-arvoiseen avioliittolakiin ollaan ajamassa huonoa muutosta kuin ”käärmettä pyssyyn”.
    Yhtenä keinona on leimata vastustajat vähä-älyisiksi tasa-arvon vastustajiksi.

  2. Jos Olli Lehdolla on paha olla, se lienee ihan omaa syytä.

    Sonja Ottavainen ei ole sinun tai muidenkaan typerien ja täydellistä rakkaudettomuutta osoittavien kommenttien poiston takana.

    Ajatelkaa, Olli Lehto ja Sami Paajanen, miltä teistä tuntuisi, jos oma poika olisi homo ja hänestä ja teistä puhuttaessa käytettäisiin pahuuteen viittaavia sanoja.

    Rakkaus toteuttaa koko lain. Kokeilkaa tekin joskus.

    ps. Sami Paajanen on Sley:n Etelä-Hämeen piirivastaava, eli naispappien aktiivista sortoa toteuttavan herätysliikkeen jäsen.
    Naispappien ja homojen sortajat kuuluvat samaan leiriin. MOT.

    • Saattaisivathan nuo innostuakin. Toisaalta kun tämä mainittu sarja on niin uusi ja suomeksi tekstitettynä, niin siinäkin on ihan hyvä alku.

      Noin muuten uskonnoissa esiintyviä epäkohtia, ja erityisesti lapsiin liittyviä epäkohtia, soisi nostettavan julkisuudessa esille nykyistä huomattavasti useammin. Ongelmat kun ovat todellisia ja lapset oikeasti kärsivät.

  3. Iltarukouksen voi hyvin opettaa pienokaiselle. Sitten tämän jälkeen onkin haasteellisempaa.

    Kirkko huolehtisi itsekin asiasta tuomalla huput alboihin. Ristisaatto jokasunnuntaiseksi missä pitkien kynttilöiden jälkeen askeltavat uhritoimituksen uudelleen suorittajat vakaasti huput päässänsä. Albahan on asia mikä poistaa persoonaa toimijassa, tai ainakin sen sanotaan olevan sitä.

    Lapsista puhumatta jättäisivät useat varttuneemmatkin eteenpäin asiaan osallistumatta sen todistajina.

    Ilman huppua kestää kirkon laskeutuminen maan päälle hiukka pidempään mutta ennen pitkää tasapaino löytyy mistä opetetaan ja tuleeko hengellistä tiennäyttöä vai ei.

  4. ”Mitä sinä olet valmis tekemään, jotta lapset voisivat paremmin uskonnollisessa yhteisössäsi, niin ettei heidän tarvitse pelätä ja traumatisoitua epäterveestä uskonnollisesta retoriikasta?” Erittäin hyvä ja tärkeä kysymys. Liian paljon uskonnollisiin yhteisöihin on mahtunut silmien sulkemista ja terveen järjen ohittamista.

    Kristinuskoon lähtökohtaisesti kuuluu vapaus. Evankeliumi on mahdollisuus, ei pakko. Raamatussa Jumala kutsuu, ei koskaan pakota. Jumalan rakkaus ottaa riskin jäädä vaille vastakaikua. Kun tämä teologinen lähtökohta muuttuu joksikin muuksi kuten peloksi ja vallankäytöksi, syntyy haavoittavia hengellisiä yhteisöjä. Vastaavasti terveet hengelliset yhteisöt ovat mitä turvallisimpia lapsillekin. Oma vastaukseni blogistin kysymykseen nousee tästä peruslähtökohdasta.

    • Kiitos vastauksestasi.

      Mitä niille epäterveille uskonyhteisöille sitten voisi tehdä, ne kun kiistattomasti vahingoittavat lapsia?

    • Sairas ja sadistinen helvettioppi voi vahingoittaa lasten lisäksi myös erityisherkkien aikuisten psyykettä.

    • Mukava lukea Johanna Sandbergin kommentti, ja että Olette lähtenyt mukaan praatiin.

      Hiukka tuosta vapaudesta eli eikö Ihminen jollain tavalla tule tai ole tietoinen Jumalan kutsusta puhuttelussa. Jos Jumala ei kutsua ja kehotusta ehdi Ihmiselle kertomaan pitäisikö kutsun sitten kuulua seurakunnasta.

    • Muistan kun äitini opetti minulle iltarukouksen. Sormeni eivät heti menneet oikeaan järjestykseen vaikka niillä myöhemmin soitettiin. Kyse oli perinteisestä ”Levolle laske Luojani” rukouksesta.

      Jälkeenpäin, mitä olisin nyt toivonut äitini kertovan jo tutuksi tulleen lisäksi. Hän olisi voinut kertoa innokkaasta keskustelusta kirkossamme koskien sitä ottiko Jumala Jeesuslapsen todella omaksi pojakseen. Kiinnostukseni näin tänä päivänä olisi mahdollisesti askeleen edellä tämän hetkistä.

      Kirkkomme mukaan Jeesuksen adoptionaalisuudesta ei koskaan ole ollut epäselvyyttä vaikka dokmi muuttui yhdestä toiseksi Jeesuksen seuraajien tullessa Rooman Valtakunnan pääuskonnon harjoittajiksi.

      No miksi edellinen, olen hitaasti koettanut ymmärtää eroa siinä ottiko Jumala Jeesus lapsen omaksi pojakseen vai onko kyse Jeesuksen syntyneen Kristuksena. Synnin ja perisynnin asiassa kirkko näkee kohtaloyhteyden, mutta opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä sitä ei ole.

      Edellinen katsoo myös kirkon oppia kutsuun niin lain kuin armoevankeliumin asiassa. Lutherin rippi pitäisi toki päivittää.

    • Pekka Väisäsen kysymykseen:
      Jumalan kutsulla viittaan Raamatun kertomuksiin syntiinlankeemuskertomuksesta alkaen. Jumala on aina liikkeellä ihmisiä etsien ja yhteyteensä kutsuen. Tämä, ja vapaus torjua kutsu, kertoo Jumalan luonteesta. Olen samoilla linjoilla siitä, että nyt tuo kutsumistehtävä on uskottu seurakunnalle ja jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. Soisin vain Jumalan luonteen heijastuvan tässä ihmisten kutsumistoiminnassakin!

    • ”Mitä niille epäterveille uskonyhteisöille sitten voisi tehdä, ne kun kiistattomasti vahingoittavat lapsia?”

      En tiedä, osaanko ratkaista tätä. Pahuus ei kai häviä, vaikka sen lailla kieltäisi. Mainitsemasi kaltaiset yhteisöt ovat pääsääntöisesti suljettuja, mikä todistaa sen puolesta että rakenteet (jokainen johtaja on vastuussa tekemisistään jollekin) ja avoimuus ennaltaehkäisevät tramatisoivaa opetusta ja käytöstä. Ajattelen, että työssäni yhteisövalmentajana teen oman osuuteni edistämällä armollisten ja totuudellisten yhteisöjen rakentamista. Se lähtee armon ymmärtämisestä ja vastaanottamisesta omalle kohdalle ja sen soveltamisesta muihin.

    • Johanna Sandbergin kommettiin; ”Ajattelen, että työssäni yhteisövalmentajana teen oman osuuteni edistämällä armollisten ja totuudellisten yhteisöjen rakentamista. Se lähtee armon ymmärtämisestä ja vastaanottamisesta omalle kohdalle ja sen soveltamisesta muihin.”

      Kun voi olla kyse alkujaan aina kiusaamiseen saakka edenneistä ketjuista yhteisössä miten Armon asian ymmärtäminen auttaa eteenpäin. Asian juurisyihin ei tule katsotuksi, eikä niitä kohdattua.

      Tässä helposti armon saa työssäohjaaja.

    • Seppo Heinola kirjoittaa; ”Sairas ja sadistinen helvettioppi voi vahingoittaa lasten lisäksi myös erityisherkkien aikuisten psyykettä.”

      Sepolla taitaa olla aika suppeampi käsitys helvetistä. Se on tämmöinen taikauskoon verrattava, muutaman sanan mittainen parkaisu. Todellisuus helvetistä on paljon monipuolisempi. Näitä Sepon helvetinopin yksinkertaistamista teologisessa kentässä pidetään vähän lapsellisena ajatteluna. Ei kannata jumittua näihin toisteluihin.

    • Koska olen ottanut helvettikäsitykseni suoraan Jeesukselta on kai Jeesuksen ajattelua sitten Paajasen logiikan mukaan pidettävä lapsellisena.

    • Juu, en välttämättä tajua sinun kristinuskon tulkinnastasi mitään, mutta Raamatun kertomukset ovat hyvin hanskassani, niistä et puolestasi sinä ymmärrä kaikin osin mitään, sekin on näkynyt monta kertaa.

  5. Erään lukion opettajan mukaan noin kymmenen vuoden sisällä nuorissa on tapahtunut iso muutos. On monia, jotka ovat ”pihalla kaikesta.” Tiedämme myös jatkuvasti lisääntyvän lasten ja nuorten pahoinvoinnin. Samalla perinteinen (kristin)usko on myös häviämässä maastamme. Syy ei ainakaan ole siis kristinuskossa. Syy on Luojamme ja samalla lähimmäisemme unohtamisesta, siitä syntyy lopullinen pahoinvointi yhteiskuntaan. Perinteinen luterilaisuus ratkaisee kyllä kysyjän ongelman, mutta se ei ole kuten todettu muodissa. Uushenkisyys ja pakanuus liene monia lähempänä, tietysti myös lahkot ovat aktiivisia kuten aina.

    • Uskonto antaa merkityksellisyyttä elämään silloin, jos sattuu olemaan uskonnollinen henkilö. Meille muille se ei anna mitään, vähiten merkityksellisyyttä tai onnellisuutta. Kirkossa käyminen ei tekisi minua tai kaltaisiani yhtään onnellisemmaksi, vaan päinvastoin sillä olisi jatkuessaan negatiivinen vaikutus hyvinvointiimme. Uskonnosta ei siksi ole yleisluontoiseksi ratkaisuksi yhtään mihinkään.

      Sama vaikutus olisi sinulle sillä, jos alkaisit käymään jonkun sellaisen uskonnollisen yhteisön kokoontumisissa, jota pidät harhaoppina. Yhteisö kyllä pitäisi omia kokoontumisiaan tärkeinä hyvinvointisi kannalta, mutta tietäisit paremmin. Eivät ne sinulle hyvää tekisi, kun et uskoisi yhteisön sanomaan.

    • Kieltämättä monenlaista ns. epätervettä ilmiötä on ollut, sekä uskonnollisissa että vähemmän uskonnollisissa piireissä. ”Maailmanlopun” pelko ja siitä puhe varmaan on aiheuttanut ahdistusta ja vieraantumista yhteisöistä.
      Nykynuoret ovat ”traumatisoituneet” mm. ilmastomuutoksen pelon vuoksi.
      Nyt on ollut puhetta myös somemaailman synnyttämästä ahdistuksesta.
      Jotkut nuoret taas ovat kertoneet minulle(kin) ahdistuneensa ”hämmentävästä sukupuolikäsitteiden sekoittumisen vyörystä”, jota ovat kohdanneet.
      Kovin on monenlaista syytä traumoihin tai ahdistuksiin.

      Mikä olisi sellainen oppi, jota kaikille voisi opettaa (julistaa?), että kaikki olisivat onnellisia, kukaan ei loukkaantuisi, taraumatisoituisi, ahdistuisi vaan mikä tekisi meistä ehdottoman hyviä ja toisiamme rakastavia?
      Vai pitäisikö kaikken antaa olla ”rauhassa” ja itse valita, mitä ajattelutapaa alkaa seuraamaan ja perävi toteuttamaan?
      Olisiko joku täysin neutraali sellainen?

    • Jukka, eikö ole hieman vastuutonta käsitellä aihetta siltä pohjalta, että onhan sitä ongelmia muuallakin? Eihän se vähennä käsiteltävän aiheen vakavuutta tai paranna lasten asemaa näissä yhteisössä millään tavalla. Päinvastoin kun ongelmia vähätellään osoittelemalla muualle, lasten aseman paraneminen lykkääntyy ja vaikeutuu.

    • Antero,
      en vähättele sitä, että on epäterveitä tai epäterveesti toimineita uskonnollisia yhteisöjä, joissa on aiheutettu ahdistusta perusteettomasti. Se on ollut ja voi edelleenkin olla ongelma.

      En tarkoituksellisesti ”osoittele muita” yhteisöjä. Toin vain esille sen tosiseikan, että tuo ongelma on yleisempi; olisi pureuduttava juurisyihin, ja niitä olisi syytä tarkastella syvällisesti ja myös laajemminkin ja monipuolisesti, eri näkökulmista. Uskonnollisten ”piirien” ongelmista on ainakin kristillisissä piireissä käyty viime vuosina keskustelua. On ollut ”ulostuloja” ja ”katumustakin” siitä, mitä ja missä on ”väärin toimittu”. Työsarkaa varmaan löytynee, vaikka tietääkseni jotain on opittukin siitä, miten ei pidä toimia.

      Ahdistuksia aiheuttavat imiöt voivat olla pohjimmiltaan samankaltaisa, olivatpa ne ”uskonnollisissa” tai ”vähemmän uskonnollisissa” yhteyksissä. Kyse lienee paljolti siitä mitä ja miten lapsille ja nuorille asioita kerrotaan tai/ja opetetaan. Asioita käsitellään usein aikuisten ajatusmaailman näkökulmasta – ja usein yksipuoliusesti. Sen vuoksi olisi mielestäni tarkoin harkittava sitä, mitä ja miten asioita esillä pidetään ta opetetaan. Moniarvoisessa ajassamme se lienee haasteellista keskustelua.

      Toisaalta lapset ja nuoret joka tapauksessa oppivat kuulemastaan ja lukemastaan, katselemastaankin – sellaista mikä on tarkoitettu tai ei ole tarkoitettu heidän opittavaksi. SIlloinkinkun/jos asiaa ei pidetä esillä varsinaisesti opetustarkoituksessa. Tällaista analyysiä tiedän ainakin joissakin uskonnollisissa piireissä tehdyn. Ei aina ole osattu ajatella, miten nuoret tai lapset asioihin reagoivat.

      Ei mielestäni kannata rajoittua vain tiettyihion aihepiireihin, laajemmasta katsannosta voisi oppia enemmän ilmiöstä ja sen vaikutuksista ja syistä. Opittua voinee soveltaa sekä uskonnollisiin että ei-uskonnollisiin tapauksiin. Median suhteenkin lienee samankaltaisia ilmiöitä.

  6. Tässä on taas esimerkki keskustelusta, joka oikeastaan pyörii kehässä. Kolme käytännöllistä yliopistokoulutetun uskontotyöläisen ja uskovaisen havaintoa kuitenkin:

    1. Olen sitä mieltä, että paljon riippuu siitä, onko se perhe, jossa lapset kasvavat, ns. patologinen: myös uskoa ja siihen liittyviä käsitteitä voidaan käyttää karmealla tavalla väärin ja olla huomaamatta lasten ja nuorten herkkyyttä. Tiedän perheitä, joissa lapset voivat turvallisesti kysyä konservatiivisesti uskovilta vanhemmiltaan vaikkapa kadotuksesta ja käsitellä omia, yleensä ylimitoitettuja, pelkojaan.

    2. Myös uskonyhteisön oma oppi ja sen sisällöt voivat altistaa lapsia ja kasvavia nuoria ahdistukselle. Tämä nähdään selkeimmin pienissä ja suljetuissa sekä eri tavoin fundamentalistisissa yhteisöissä. Olen kyllä huomannut, että tällaisissa piireissä omaksutaan herkemmin myös erilaisia ”vaihtoehtoisia selitysmalleja” tai vaikkapa rokotusvastaisuutta.

    3. Kun sekularisaatio kasvaa tiettyyn pisteeseen, jäljelle jäävät vanhat ja voimakkaat tunnekokemukset hyvässä ja pahassa. Myös uskonnolliset käsitteet ymmärretään silloin herkästi väärin sekä ennakkoluuloisesti. Muistan elävästi, kuinka itse järkytyin rippikoulussa siitä, että papit, kirkko ja seurakunnat eivät olleetkaan sellaisia 1880- tai 1940- luvun pakkoyhteisöjä kuin olin käsittänyt sukulaisten puheista.

    Asiallinen ja uskontoa arvostava koulun uskonto-opetus on hyvä yleislääke.

    • Kehässä pyörimisen sijaan asialle tulisi tehdä jotain. Mutta mitä ehdottaisit? Koulun opetuksella ei ole mitään vaikutusta epäterveiden uskonyhteisöjen toimintaan ja lasten indoktrinointiin.

    • Katsomusaineet eivät myöskään poista vaivaa itse asiassa.

      Ihminen on luotu uskomaan ja luottamaan perintöön mitä on Hänen itsensä geeneissä perintönä kuin olemassa olevien sukupolvien traditioon vielä elävässä todistuksessa elämisen arvoista kuin ympäröivän sosiaaliseettisen perinteen jatkumoon omassa todistuksessa elävästä todellisuudesta sen käytänteissä.

      Tämä näin lyhyesti kirjoitettuna.

    • Muuttaa yhteisössämme tulisi sitä etteivät puheet ja teot olisi mahdottomassa ristiriidassa toteutuneisiin tekojen seurauksiin nähden.

      Nuoret ymmärtävät vaivan jo varhain, ja näin vanhempien hyvältäkuulostavat puheet arvostettavina valuvat toisesta korvasta ulos.

      Nuorten oppimiskykyä ei saa aliarvioida. Tutkimusta on, ja 10.pi ikävuodessa huomataan paljon mitä 30.senä ei enää ehdi.

    • Antero S. Tiedän tapauksia, joissa ihan perusluterilaisen konservatiivisen seurakunnan normaali työ on auttanut ahtaasta uskosta ja patologisesta perhepahoinvoinnista avarammalle. Sekä nuoria että aikuisia. Yleensä jo perusinhimillinen kohtaaminen ja kuunteleminen voi auttaa.

      Koulun tarjoamaa välineistöä on nykyään kahdessa uskontoneutraalissa oppiaineessa nimeltä terveystieto ja psykologia. Unohdin mainita ne edellä.

      Siihen, miten syvästi indoktrinoivaan yhteisöön kuuluvia lapsia ja nuoria voidaan tämän lisäksi auttaa, en tiedä.

    • Marko: ”Siihen, miten syvästi indoktrinoivaan yhteisöön kuuluvia lapsia ja nuoria voidaan tämän lisäksi auttaa, en tiedä.”

      Eikö mielestäsi olisi aiheellista puuttua asiaan yhteiskunnan taholta?

    • Antero S. Totta kai yhteiskunnan pitää puuttua. Mutta se edellyttää asioihin puuttuvilta ammattitaitoa ja uskontolukutaitoa. Muutoin jonkin asian nimeäminen synniksi leimataan vihapuheeksi ja monet uskomukset lapsia vahingoittavaksi irrationalismiksi. Jotenkin epäilen että tällaista monialaosaamista on vaikea löytää. Muuten olemme herkästi tilanteessa, jossa vaikkapa ympärileikkaus nähdään silpomisena tai kielilläpuhuminen mielenhäiriönä.

    • Anteron kommentti:
      ”Ympärileikkaushan on silpomista ja kielilläpuhuminen suggestioon perustuva mielenhäiriö.”
      on yski mielipide muiden joukoissa.
      (En tähän tarkemmin tässä ota kantaa, tämän vain totean.)

      Hyvvä yleissivistys olisi mielestäni tärkeää. Myös uskonnollisissa asioissa. Samoin olisi tärkeää opettaa lapsille, mitä on tiede ja missä meneen tieteen raja. Ilman tätä ajaudutaan vaivihkaa indoktrinoivaan opetukseen. Sekä uskonnon että tieteen nimessä voidaan ”indoktrinoida”. Toisaalta lapsille tieteenfilosofian opettaminen ei ehkä ole ihan helppoa, jos uskonnonkin (tai muun katsomuksen) opetukseen sisältyy haasteita.

      Ongelmallista voi olla sekin, jos väitetään opetusta täysin neutraaliksi – ei sellaista oikein ole kuin rajoitetussa merkityksessä. Ja jos halutaan opettaa ”kaikkea”, ei mitään opita syvällisesti ymmärtämään. Tämä liittyy erityisesti katsomusaineisiin. Jos taas niiden opetus siirretään yhteisöille itselleen, voisi siihenkin liittyä huomattavaa yksipuolisuutta.

      Avoimuus olisi kenties olennaisin tekijä, jolla voidaan välttää ainakin jonkilaista ahdistusta aiheuttavaa ”vääryyttä”. Aito moniarvoisuus on kuitenkin paljon väitettyä tai uskottua vaikeampaa. Joku tuntuu aina ”vetävän herneen nenäänsä”.

    • Antero S. Mitä poikien/miesten ympärileikkaukseen tulee, asiasta on olemassa myös toisenlaisia käsityksiä. Minusta ratkaisevassa asemassa ovat nykyaikana kirurginen taito, kivunlievitys ja hygieenisyys. Kyseessä on siksi keskeinen riitti sekä juutalaisille että muslimeille. Olen eri mieltä siitä, että kielilläpuhuminen olisi jokin suggestioon perustuva mielenhäiriö. Sitäkin taatusti on. Vaikka itse olenkin ex-karismaatikko, voin vakuuttaa kysymyksessä olevan pikemminkin rationaalisen rajat ylittävä ja syvästi henkilökohtainen tapa rukoilla. Uudessa testamentissa se luetaan armolahjaksi, joka ”rakentaa” kielilläpuhujaa itseään. Uudessa testamentissa se voidaan vieläpä tulkata selväkieliseksi; olen itse ollut tällaisessa ja ihan ei-hurmoksellisessa rukouspiiritilanteessa opiskeluaikanani. Otin muuten tarkoituksella esimerkiksi nämä kaksi uskonnollista ilmiötä, koska kannanotto niihin tapaa paljastaa useita rajalinjoja siitä, kuinka uskontoon elettynä käytäntönä suhtaudutaan.

    • Marko: ”Antero S. Totta kai yhteiskunnan pitää puuttua. Mutta se edellyttää asioihin puuttuvilta ammattitaitoa ja uskontolukutaitoa. Muutoin jonkin asian nimeäminen synniksi leimataan vihapuheeksi ja monet uskomukset lapsia vahingoittavaksi irrationalismiksi.”

      Tässähän ei ole kyse minkäänlaisesta vihapuheesta tai sen tulkitsemisesta. Kyse on uskomuksista, joilla on vahingoittava vaikutus lapsiin. Se, mikä vahingoittaa lapsia voidaan todeta asianmukaisen tutkimusten ja kokemusasiantuntijoiden kautta. Se, että Raamatussa lukee jotain, tai sieltä tulkitaan jotain, ei ole peruste aiheuttaa vahinkoa.

      Tulkitsen vastauksestasi, että ilmiöön tulisi puuttua mutta ei sitten kuitenkaan.

      Marko: ”Antero S. Mitä poikien/miesten ympärileikkaukseen tulee, asiasta on olemassa myös toisenlaisia käsityksiä. Minusta ratkaisevassa asemassa ovat nykyaikana kirurginen taito, kivunlievitys ja hygieenisyys. Kyseessä on siksi keskeinen riitti sekä juutalaisille että muslimeille.”

      Kyseessä on riitti, jossa lapsen oikeuksiin kajotaan perusteettomasti. Kyse on peruuttamattomasta operaatiosta, jonka tulisi olla jokaisen itsensä päätettävissä, aikuisena. Lapset eivät ole uskovia, heidän vanhempansa ovat.

      ”Otin muuten tarkoituksella esimerkiksi nämä kaksi uskonnollista ilmiötä, koska kannanotto niihin tapaa paljastaa useita rajalinjoja siitä, kuinka uskontoon elettynä käytäntönä suhtaudutaan.”

      Näillä esimerkeillä ei kuitenkaan ollut suoraa yhteyttä blogin aiheeseen. Se käsitteli uskonnollisten yhteisöjen aiheuttamia psyykkisiä traumoja.
      Lisäksi kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin liittyy komplikaatioriski ja komplikaatioita esiintyy ympärileikkausten yhteydessä joka tapauksessa.

      ”Koska pieneltä pojalta ei voida saada asianmukaista suostumusta, ympärileikkaus loukkaa yksilön vapautta ja henkilökohtaista koskemattomuutta sekä eettisestä että juridisesta näkökulmasta.”

      https://www.laakariliitto.fi/laakarin-etiikka/lapset-ja-nuoret/poikien-ymparileikkaus/

    • Antero S. Olemme todennäköisesti samaa mieltä siitä, että uskonnollisissa käytännöissä ja opeissa voi olla lapsia ahdistavia asioita, joihin on tarpeellista puuttua lapsen suojelemiseksi. Tämä koskee tietysti ihan kaikkia lapsia ja perheitä.

      ”Uskomus, joka vahingoittaa lapsia” on kuitenkin aina määriteltävä. Minä näen ongelmaksi sen, että uskontolukutaidon puuttuessa ja silloin, jos lähestymiskulma on jo valmiiksi uskontovastainen, käy kovin helposti niin, että melkein mikä tahansa uskomus tai uskonnollinen käytäntö voidaan määritellä lasta vahingoittavaksi. Itse asiassa monesti on kysymys oikean tasapainon ja ratkaisun löytämisestä. Yksi innostuu helvettikuvauksista, kun ne ovat jänniä ja toinen ahdistuu suunnattomasti. Minä kiinnittäisin huomion ensiksi siihen, miten vaikkapa tuota asiaa käsitellään ja toiseksi siihen, onko sen käsittely tarpeen.

      Rajankäynnit eivät lisäksi ole ihan yksinkertaisia. Minuakin olisi erään sukulaiseni mielestä pitänyt lapsena istuttaa pakolla epämukavasti kirkon penkissä, kieltää hiiskahtamastakaan jne. Jotta olisin saanut syvän vastenmielisyyden kirkkoa kohtaan enkä olisi nuorena ”hurahtanut” uskon asioihin ja sittemmin ruvennut vielä papiksi.

      Tosiasia on, että meidänkin maassamme on kaksi poikien ympärileikkausta harjoittavaa uskontokuntaa. Toimituksen kieltämisestä syntyisi ratkaisematon konflikti sekä tarpeetonta kärsimystä, jos seremonioita aletaan suorittaa olohuoneiden pöydillä.

  7. Pahinta uskonnollista valtaa käyttävät ne uskonnot, joiden piirissä tapahtuu lasten ympärileikkauksia. Kummallista, että se vielä sallitaan Suomessakin. Lapsella tulee olla oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Uskontojen syöttäminen lapsille on usein henkistä väkivaltaa, jota vanhemmat käyttävät kurinpidollisena aseena.

    • Anterolta hyvä blogi. Itse ajattelen, että uskonnollisia, poliittisia, eri ideologisia katsomuksia, ei saada ikinä keskuudestamme poistettua. Maailma on täynnä, teosofeja, gnostilaista harhaa, uususkonnollista skeidaa, vapaamuurareita, okkultistisia piirejä, enkeliopettajia, jne. Luettelo on loputon. Miksi? Syy on yksinkertainen hyvän ja pahan välinen taistelu. Vaikka syy on yksinkertainen, samalla se ei ole yksinkertainen, arvelen, että tämä ei avaudu meille tässä ajassa.

    • Jeesus kutsui Meitä rakkauteen toinen toistemme kanssa. Kirkko kääntää katseemme tästä pelastukseen mysteeridokmeineen yhdessä Perkele en kanssa.

      Mitä Ihminen valitsee.

    • Siis ajattelet, että uskonnollisia, poliittisia, eri ideologisia katsomuksia, ei saada ikinä keskuudestamme poistettua.

      Totta, että maailma on täynnä mm. tuhansia kristillisiä lahkoja, fundamentalistista harhaa, hihhuloivaa skeidaa, kaatajahuijareita, hurmahenkisiä piirejä, helvettiuskovia, demonien karkottajia jne. Luettelo on pitkä. Miksi? Syy on yksinkertainen: typeryyden ja järkevyyden välinen taistelu.

    • Seppo olen samaa mieltä, että teosofeja, vapaamuurareita, gnostilaisia harhoja, enkelioppeja, marsuskovia, on esoteeristä humppaa, uususkonnollista liturgiaa ja kaikkea muuta. Syy on yksinkertainen: typeryyden ja järkevyyden välinen taistelu.

    • SP: ”on esoteeristä humppaa…”

      Totta, tästä saat ko esoteriahumppaan pari tahtia:

      Ilmestyskirja 13:18 ”Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon therionin luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

      Koska tuskin pysyt tahdissa, niin suosittelen humppakurssille menoa.

    • Seppo. Tarkoitat siis, että Ilmetyskirjan peto on saatanan ilmentymä ja ristiinnaulitun Kristuksen vastainen voima.

    • ”Seppo. Tarkoitat siis, että Ilmetyskirjan peto on saatanan ilmentymä ja ristiinnaulitun Kristuksen vastainen voima.”

      Tarkoitan samaa kuin ko. jakeen kirjoittaja ja hänelle siihen kehotuksen ja aineiston antanut Jeesus

    • Eli jos käsitellään sitä mitä ”fundamentalistinen” voi tarkoittaa pahassa, negatiivisesti vaikuttavassa mielessä. Niin voisi ajatella sen tarkoittavan sitä, että tulkinnallisista oppirakennelmista ja opituista ajattelumalleista pidetään kiinni ohi järjen ja lähimmäisen rakkaudellisen kohtaamisen.

      Mikään kirkkokunta tai uskonsuunta ei liene itsessään tällainen.

Antero Syrjänen
Antero Syrjänen
Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com