Uskonnonvapaus-sivuston mukaan kouluikäinen lapsi on ainakin tietyllä tapaa”uskonnoton” omista uskomuksistaan riippumatta sen perusteella, että hänen vanhempansa eivät kuulu kirkkoon. Tällöin hän ei saa osallistua ilman lupaa uskonnonopetukseen, vaan hänen on osallistuttava et-opetukseen.
…Tästä seuraa, että jokaisessa kunnassa opetetaan evankelis-luterilaista uskontoa. Jokaisen tähän kirkkoon kuuluvan on pakko osallistua oman uskontonsa opetukseen. Jokainen muukin oppilas saa huoltajan ilmoituksen perusteella osallistua tähän ”enemmistön uskonnon opetukseen”. www.uskonnonvapaus.fi
”Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan.” Lainsäädäntö
Mietin, että millä perusteella lapsen hengellisyys määräytyy automaattisesti aikuisuuteen asti vanhempien hengellisyydestä . Jos vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, lapsella ei ole uskonnonvapautta kuulua haluamaansa uskontokuntaan kuten ev.lut.kirkkoon ja on osallistuttava et-opetukseenkin ellei huoltaja anna LUPAA muuhun. Varmaan on ihan todennäköistä, että huoltaja antaa luvan, mutta mitäs jos niin ei käykään?
Onko et-opetus täysin uskonnollisesti sitoutumatonta? Toisaalta miksi uskonnollisesti sitoutumatonta opetusta annetaan pakollisena lapselle riippumatta hänen uskomuksistaan? Miten tässä toteutuu uskonnonvapaus?
Sivustolla etopetus.worpress.com (linkki et-opetuksen sivuilta) annetaan ymmärtää, että uskonnonharjoittaminen ei liity kirkossa kuulumiseen ja että niinhän se onkin, että nuoret vain vähän harjoittavat uskontoa kirkkoon kuulumisesta huolimatta, minkä takia ”luterilainen sosiaalistaminen” tapahtuu koulujärjestelmässä.
Mihinkä sitten et-opetus yrittää sosiaalistaa nuoret: Protu-leirille ja hengelliseen sitoutumattomuuteen? Vai avarakatseisuuteen ja ymmärtämiseen?
Pitäisi ehkä ymmärtää samalla, että uskonnonharjoittaminen ei liity myöskään uskontokuntaan kuulumattomuuteen tai kirkkoon kuulumattomuuteen? Eikä luterilainen oppikaan kai opeta, että usko periytyisi suoraan vanhemmilta? Toisaalta, on kai se myös perusteltua(kin), ettei 6-vuotias saa noin vaan kääntyä vaikka muslimiksi ja liittyä moskeijaan ja islamin tunneille, kristittyjen vanhempien tahdosta vapaana kun moskeija-rakennus vaan näyttää niin kivalta. Kyllä kai jo vähän vanhempi lapsi tai varhaisteini viimeistään kuitenkin osaa miettiä uskonnollisuutta ihan itsenäisestikin ja voisi liittyä opetustunneille riippumatta vanhempien tahdosta.
Toisinkin päin sama juttu: Kirkkoon kuuluvan vanhemman lapset heitetään uskonnontunneille halusivatpa tai eivät, riippumatta omista hengellisistä toiveista. Onhan sen opetuksen silloin oltavakin uskonnollisesti aika ”neutraalia” ideaalin mukaan, jos keltään ei oikein kysytä, että mitä uskontoa he edes haluavat pohtia tunneilla ja tunnit määräytyvät vanhempien uskontokunnan mukaan.
Ei tässä taida välttämättä uskonnonvapaus kaikissa muodoissaan toteutua?
Oudompaa tässä on se, että evlut kirkkoon kuuluva lukiolainenkaan ei saa osallistua muuhun ET-opetukseen tai pienuskontoon, jos vanhemmat ovat aikanaan liittäneet hänet evlut kirkkoon. Toisinpäinhän onnistuu, lukiolainen pääsee evlut opetukseen aina halutessaan.
Mikä olisi sopiva ikäraja? Vai rajan sijaan yksinkertaisesti päätösvalta vanhemmilla yläasteella ja lukiossa opiskelijalla itsellään?
Kannatan mallia, jossa kaikille opetetaan yhteistä uskontotietoa riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan vanhemmat kuuluvat tai eivät kuulu.
Koska nykyinenkin opetus on lain mukaan uskonnollisesti tunnustuksetonta, siirtyminen yhteiseen uskontotietoon ei pitäisi olla mikään valtava harppaus. Ehkä suurin muutos on se, että eri uskontoja käsiteltäisiin tasapainoisemmin eikä siten, että sitä yhtä tahkotaan vuosikaupalla ja niitä muita vain raapaistaan pinnasta.
Sen lisäksi, että jokainen oppilas saa käsityksen siitä, millaisia uskontoja maailmassa on, jokainen oppilas saisi aivan vapaasti uskoa tai olla uskomatta juuri siten kuin itse haluaa eikä vanhempien uskontokunta vaikuttaisi siihen, mitä aineita oppilaalle koulussa opetetaan.¨
Ja kukin uskonnollinen yhdyskunta puolestaan huolehtisi uskonnon harjoittamisesta kuten tälläkin hetkellä.
Blogisti unohtaa nyt uskonnon yhteisöllisen ulottuvuuden. Ei uskonto ole pelkkä individualistinen, persoonallinen maailmankatsomus, vaan ihminen on osa uskonnollista yhteisöä. Vanhemmilla on kasvatusoikeus myös uskonnollisissa kysymyksissä.
Mitä ET:n tavoitteisiin tulee, niin opetussuunnitelma löytyy netistä.
Jaatila on ihan oikeassa. Vanhemmat ”omistavat” alaikäiset lapsensa ja voivat tuputtaa näille mitä haluavat: kommunismia, ateismit, lestadiolaisuutta tai kapitalismia. You name it.
Jossain vaiheessa lapset alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan ja joko seuraavat vanhempien esimerkkiä tai eivät. Valintaa tapahtuu kumpaankin suuntaan.
Itse en ainakaan alakouluikäisenä olisi osannut päättää olenko ateisti, muslimi vai kristitty. Vanhemmat saivat päättää, että olen kristitty. En ole siitä katkera vaikka aikuisiällä usko yläkertaan onkin hiipunut.
Miksi lasten pitää osallistua voimisteluun ja urheiluun koulussa? On paljon lapsia, jotka kokevat juuri ko. aineet ahdistavina, koska he eivät ole ns. urheilullista tyyppiä eivätkä harjoita/harrasta urheilua.
Miksi elämässä ylipäätään pitää osallistua mihinkään? Miksi pitää päntätä päähänsä historian tietoja? Kuka vakuuttaa, että tiedot ovat edes oikeita eivätkä jonkin poliittisen ryhmän vääristelemiä?
Elämä on.
http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/karttoja_kaikille_mielensa_pahoittajille/?session=65098459
Tuossa linkissä on yksi esimerkki totuuden vääristelystä, jota tyrkytetään jossain kouluihin.
Vanhempien määräysvalta lapsen uskotokuntaan nähden perustuu kyllä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Oman uskonnon opetus on perusteltavissa kotiseutuperiaatteella. Kristityn hengellinen ”kotiseutu” on kristinusko, muslimilla se taas on islam. Uskonnottomille opetetaan uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa, jonka arvopohjana lienee lähinnä sekulaari humanistinen etiikka ja naturalistinen maailmankuva. ET nykymuodossaan ei siis sekään ole neutraalia opetusta. Nykyjärjestelmä toimii peruskouluasteella hyvin, joskin aiheuttaa jonkin verran lisäkustannuksia niissä kunnissa, joissa uskonnollinen monimuotoisuus on suurta. Lukioasteella voitaisiin mielestäni kyllä siirtyä uskontokuntasidonnaisuudesta riippumattomaan uskontotiedon opetukseen. Tällöin uskonnottomatkin saisivat perustiedot tärkeimmistä uskonnoista, mitä voidaan pitää yhtä olennaisena yleissivistyksen osana kuin vaikkapa kirjallisuuden, kuvataiteen tai musiikin keskeisimpiin virtauksiin tutustumista.
Olen kysynyt tätä ennenkin (vastausta ei tullut), mutta kerropa Yrjö mitkä erot löydät uskonnonopetuksen ja ET-opetuksen arvopohjista? Millaisia eri arvoja näiden aineiden lukijoilla on, käytyään peruskoulun loppuun? Viittaukset OPSiin tervetulleita.
Kyllä uskonnon ja elämänkatsomustiedon arvopohjissa on selvä ero. Kodin katsomusvalintaa kunnioittavassa uskonnonopetuksessa ei Jumalaa pidetä lähtökohtaisesti pelkkänä kulttuurin tuottamana uskomusolentona esim. antiikin jumalien tapaan, vaan todellisesti olemassaolevana ja maailmassa vaikuttavana. Kristinuskossa ei korkein arvo ole oikeudenmukaisuus, vaan armo ja laupeus.
Ala-asteen opettajille uskonto on usein hankala aihe. Varsinkin jos oma usko optuksen sisältöön puuttuu. Tämä ei jää lapsilta huomaamatta. Niinpä tunneista muotoutuu helposti tylsiä.Tuntejakin on aika vähän. joten herkästi syntyy sellainen mielikuva, ettei koko aihe ole mitenkään merkityksellinen. Minusta taas juuri niiden tuntien pitäminen on hauskaa ja innostavaa. Lapset innostuvat ja lähtevät täysillä mukaan. Siinä kiinnostus herää. Lasten suhtautuminen uskontoon koulussa, peilautuu täysin uskonnonopetuksessa käytettyihin menetelmiin. Lopputyöni käsitteli aihetta: ”miksi uskonto on tylsää?”
Kirjoituksesta paistaa hyvin läpi näkemys siitä, ettei koulun uskonnonopetus ole lainkaan ”tunnustuksetonta”, kuten sen pitäisi olla. Eihän ”hengellisyyden” tai ”omien uskomusten” pitäisi liittyä mitenkään näiden aineiden opettamiseen, mikäli ne aidosti olisivat tunnustuksettomia.
Milla, miksi yrität esittää myös elämänkatsomustiedon jotenkin rinnakkaisena oppiaineena uskonnolle, jossa ”sosiaalistetaan” ja tarjotaan jotain uskomuksia? Eihän se ole lainkaan samanlainen oppiaine sisällöltään ja sen nimenä voisi ihan yhtä hyvin olla ”Etiikka ja filosofia”.
Itse kannatankin mallia, jossa kaikille oppilaille opetetaan etiikkaa ja filosofiaa pienestä pitäen ja uskontotieto tulee rinnalle mukaan esim. 6. luokasta eteenpäin (historian opetuskin alkaa vasta 5. luokalla).
Kun nykyterminologian mukaan uskonnonopetus on ”oman uskonnon” opetusta eikä ”tunnustuksellista” opetusta, on näiden termien erona käytännössä se, että opettajalta ei enää edellytetä ko. uskontokunnan jäsenyyttä. Sen sijaan kylläkin edellytetään, että opettaja omasta vakaumuksestaan riippumatta antaa opettamansa uskonnon opista ja kultista oikean kuvan, joka ei ole käännyttämässä ko. uskontokuntaan kuuluvia mihinkään muuhun vakaumukseen. ET-opetuksessa taas on vältettävä ”mainostamasta” mitään uskontoa samasta käännyttämättömyyden syystä. Filosofia ei sovellu ala-asteella opetettavaksi, etiikka kyläkin sinänsä sopii lapsen tasole sovellettuna.
Mitenkähän kirkon opin mukaan kastettua lasta voisi käännyttää? Hänellähän jo on kaikki se mitä kristityltä voidaan odottaa. Opetuksen tavoite voi näin olla ainoastaan se, että hän tulee tietoiseksi siitä mitä hänellä jo on.
Jori: ”Mikä olisi sopiva ikäraja? Vai rajan sijaan yksinkertaisesti päätösvalta vanhemmilla yläasteella ja lukiossa opiskelijalla itsellään?”
Oma mielipiteeni: Mun mielestä koko uskonto/et koulussa aiheuttaa vaan päänvaivaa (että mitä opetetaan ja kenelle ja kuka kärsii/hyötyy ja miksi opettaja ei oo ees uskossa…). Miksei sen sijasta voisi olla ihan ryhmäytystä tai leikkimistä tai jotain sellaista elämäntaitoja antavaa/ sosiaalistavaa, mistä ala-aste-ikäinen tai ylä-asteikäinen voisi hyötyä. Voishan sitäkin opettaa sitten teologi niin ei menisi niiltäkään loput tunnit sitten… lukiossa nyt luulisi jokaisen itse osaavan päättää. Jotain maailmanuskonnoista ja etiikasta yms. pitäisi tietysti kaikille opettaa varmaan?
Ja olisihan koulussakin hienoa olla kristillisiä juhlia yms. tapahtumia, joiden kautta voi tutustua itse uskontoon paremmin, mihin voisivat kaikki halutessaan osallistua. Sitten vaan saattaisi tulla vastaan se, että lain mukaan kaikki eivät voi halutessaan osallistua: Esimerkiksi maahanmuuttaja-lapsi istuu muualla sen aikaa kun muut kuuntelee kristillistä jouluhartautta.
Muuten, luulisi että jos huoltajat ovat uskovaisia jossain suhteessa, niin antavat sitten itse oman uskontonsa mukaista opetusta tai vievät esim. seurakuntaan lapsen kerhoihin, pyhäkouluihin tai muihin.