Olen opiskellut swahilia viime aikoina itsenäisesti Lotta Aunion kirjan Mambo Vipi pohjalta. Uskonto loistaa poissaolollaan siinä maailmassa, minkä kirja luo. Koko kirjasta ei löydy sanoja kirkko tai moskeija. Missään kappaleessa ei rukoilla tai käydä uskonnollisessa tilaisuudessa. Ehkä kirjan tarkoitus ei olekaan olla swahilinkielisen maailman todellisuutta kuvaava, vaan turistiopas. Kirjassa esitellään heti tervehdysten jälkeen ammatteja ja töitä, käydään kauppaa, puhutaan rahasta, käydään safarilla, käydään ravintolassa, lähetetään postia. Syödään ja sairastetaan ilman rukousta. Sana Jumala tulee esiin kaksi kertaa, viimeisissä kappaleissa, sanonnoissa ” Jos Jumala suo” ja ”Jumala teitä siunatkoon”.
Ja kuitenkin swahilinkielisessä Afrikassahan eletään uskosta. Uskonto sisältyy kaikkeen. Se on luonnollinen osa elämää. Jumala on. Uskosta puhutaan missä vain. Muslimit ja kristityt toivottavat toisilleen Jumalan siunausta. He voivat mennä naimisiin keskenään. Moniin toisten uskontokuntien juhliin voidaan osallistua. Toki kristityt iloitsevat, kun oma uskontokunta kasvaa, mutta se ei tarkoita toisten uskonnollisuuden halveksuntaa. Päinvastoin, oman uskonnollisuuden kunnioittaminen lisää myös toisen uskonnollisuuden vakavasti ottamista. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta harjoittaa uskontoa, kertoa siitä muille ja vaihtaa uskontoa.
Swahilin kielen oppikirja on lähes täysin puhtaaksi viljety uskonnosta. Voiko ihminen olla uskontoneutraali? Eikö jokainen tuo mukanaan aina oman uskontonäkemyksensä. On eri asia, onko tehnyt itselleen selväksi ja sanoittanut, mikä se on. Täältä Tansaniasta käsin kun seuraa Suomen uskontokeskustelua lähinnä sähköisen median kautta, näyttää siltä, että nyt suurta ääntä pitävät uskonnon kritisoijat ja epämääräisen uskontoneutraaliuden kannattajat.
Uskonnon tai uskontojen kristisoija on monia asiota vastaan, mutta minkä puolesta hän samalla on? Uskonnottomuuden? Mitä tarkoittaa uskonnottomuus? Muodostavatko uskonnottomat jonkinlaisen oman yhteisön? Vai kannattaako kritisoija sittenkin uskontoa, mutta entistä yksityisempää uskonnollisuutta? Vai jotain muuta uskontoa kuin kristinuskoa? Uskontojen synkretismiä? Kritisoija ei usein kerro, mitä hän oikeasti ajattelee Jumalasta, yhteisöllisyydestä, anteeksiantamuksesta, Jeesuksesta, kuolemanjälkeisestä elämästä, hyvyydestä ja pahuudesta, perinteistä, symboleista, miten lopulta toivoo omat hautajaisensa järjestettävän ja miksi?
”Mitä tarkoittaa uskonnottomuus? Muodostavatko uskonnottomat jonkinlaisen oman yhteisön? Vai kannattaako kritisoija sittenkin uskontoa, mutta entistä yksityisempää uskonnollisuutta? Vai jotain muuta uskontoa kuin kristinuskoa? Uskontojen synkretismiä? Kritisoija ei usein kerro, mitä hän oikeasti ajattelee Jumalasta, yhteisöllisyydestä, anteeksiantamuksesta, Jeesuksesta, kuolemanjälkeisestä elämästä, hyvyydestä ja pahuudesta, perinteistä, symboleista, miten lopulta toivoo omat hautajaisensa järjestettävän ja miksi”
Asiallisia kysymyksiä. Erikoista on, että itse, uskonnottomana <i>par excellance</i> – joskaan ehdottomasti ei ateistina – kokemus on enemmänkin se, että
Vastauksia näihin kysymyksiin annetaan ja paljon ja usein. Sekä yksilötasolla, että esimerkiksi kirjoissakin on suoraan kannanottoja. Dawkinsin Jumalharhakin kertoo ”kissojen paimentamisesta” joka sisällöltään vastaa suoraan suurimpaan osaan näistä kysymyksistä.
Tosiasiassa vastauksia ei kuunnella tai ne tulkitaan ”militantismin” kautta. Sanoi mitä tahansa, se ei ole oman maailmankuvan kannattamista vaan ”fundamentalismia”. Näin ei aina ole ollut. Itse olen jo sen verran ikäinen että muistan muut ajat. Ajan jolloin Esa Saarinen saattoi sanoa olevansa de facto ateisti, joka tunnustaa reduktionjossa tietoisuus on aivotoimintaa. Mutta että häntä ei kiinnosta tuo aihe vaan hän puuhaa elämistä.
Jokin 4 vuotta sitten Teillä Kirkon Suunnalla ja uskonyhteisöissä kasvoi ajatus siitäe ttä uskonnottomusu=militanttia antiteismia ja fundamentalismia. Ja tömän skeeman ulkopuolella ei ilmeisesti enää kyetä näkemään yhtään mitään.
Onkin hupaisaa, miten Jumalan olemassaolokysymys otetaan. Ateismiryhmässä jota trollaan ollaan oltu viime päivinä pahastuneita kun liperikaulapappi otti yksityisviestein yhteyttä. Henkenä oli se, että piti kertoa ateismin maailmankuvasta. Ja kun sitten puhuu Jumalan oleoassaolosta, niin selitetään että turha teema. Turha kysymys. Kun ateismi on määritelmällisesti uskoa siitä että Jumalaa ei ole olemassa. Liberaaliteologille tämä on kenties turha kysymys, mutta miten hitossa liperikaulapappi voi tulla sanomaan mikä on ateistille turha kysymys?
Olo varmaan onkin sama kun minulla kun sain puhelua Jehovan Todistajalta. Hän selitti että olenko miettiyt että mitä Jehova pitää minun miekkailuharrastuksestani. MItä siihen voi sanoa, kuin että ei ihan hirveästi inspaa miettiä kun en ole Jehova. Ja jos kerran vastustaa, niin on aika inaisen varmaa että ei koskaan tule olemaankaan minun maailmankuvassa. Jehovalle kysymys oli tärkeä, ja hän määritteli mikä on relevantti tapa vastata näihin kysymyksiin.
Kun kysymyksiä ja niihn vastaamisia näin rajoitetaan, ja saadut vastaukset tulkitaan mahdollisimman ikävästi joka kerran, niin ei pidä ihmetellä jos ollaan inaisen loukkaantuneita.
Onkin erikoista, että uskovaiset valittavat että tietoa uskonnottomista ei ole. Että kysymyksiä jätetään vastaamatta. Jne. Kuitenkin tosiasia on, että kiinnostusta tutustumiseen ei ole.
Moni kirjoittaa aineistoa ihan julkisesti ja ei tämä mitään ydinfysiikkaakaan ole. (Jos osaat ydinfysiikkaa, ota tilalle jokin toinen ala, vaikea.) Esim. etsi yksikin ”eksistentiaalinen” kysymys johon en ole blogissani (”Aleksanterin ratkaisu”, löytyy googlella) vastannut niin olen kiinnostunut kuulemaan ja vastaamaan siihen. Enkä ole tässä yksittäistapaus. Näitä sepustajia löytyy blogeamisaikana huru mycket.
Puuttuvat sanat voi hakea googlen kääntäjästä. Kirkko on sen mukaan ’kanisa’, moskeija on ’Msikiti’ ja kansanparantaja ’mganga’. Onko tyypillistä, että juuri suomalainen oppikirjan tekijä ujostelee tätä puolta ihmisten elämästä?
Tässä on kahtiajako. Me äänekkäimmät olemme enemmälti itse uskonnottomia ja jos jotain aatetta levitämme, niin sitten ateismia. Yhteiskunnallisena tavoitteena ei kuitenkaan ole valtionateismi vaan uskonnonvapaus ja katsomusten tasa-arvo. Vrt. vaikka raittusaatteen mies, joka ei kannata kieltolakia.
Esimerkkinä tavoitteista on poistaa kenttähartaudet ja vastaavat puolustusvoimista, samoin poistaa kenttäpapit valtion palkkalistalta. Sen sijaan tavoitteena ei ole kieltää rukoilemasta intissä, ja paikalliset uskontokunnat voivat toki vaikka valapäivän iltana järjestää omia tilaisuuksiaan tuoreille sotamiehille.
Yritän jäsentää asiaa. Oli hyvä kerrata, mitä käsitteillä tarkoitetaan:
Uskonnonvapaus on perusoikeus, johon kuuluu vapaus uskoa ja vapaus olla uskomatta. Uskonnon tai vakaumuksen vapautta voidaan siis katsoa kahdesta eri näkökulmasta: ihmisellä on positiivinen vapaus harjoittaa uskontoa ja negatiivinen vapaus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen.
Käytännössä positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa esimerkiksi oikeutta rukoilemiseen tai omasta uskostaan kertomiseen. Negatiivinen uskonnonvapaus taas ilmenee käytännössä esimerkiksi siten, ettei kenenkään tarvitse osallistua oman vakaumuksen vastaiseen uskonnonharjoittamiseen. Uskonnonvapaus on yksi perusoikeuksista. Uskonnonvapaudella on läheisiä yhtymäkohtia myös esimerkiksi lapsen oikeuksiin ja sananvapauteen.
Uskonnonvapauteen liittyviä termejä
Teismi: Teismi eli jumalusko pohjautuu kreikan Jumalaa tarkoittavaan sanaan theos. Teismi tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan on olemassa persoonallinen ja tuonpuoleinen jumala (tai jumalia), joka on luonut maailman ja ylläpitää sitä. Jumalaa pidetään siis omassa persoonassaan vaikuttavana olentona, eikä Jumalan katsota esimerkiksi olevan synonyymi olemassaololle tai kaikkeudelle.
Ateismi: Ateismi on maailmankatsomuksellinen vakaumus, jonka mukaan Jumalaa ei ole olemassa. Ateismi siis pohjautuu Jumalan olemassaolon kieltämiselle. Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi. Ateismin sisällä voidaan tehdä ero niin sanottuun vahvaan ja heikkoon ateismiin. Vahvan ateismin kannattaja katsoo, että hänellä on hyviä perusteita uskoa, että Jumalaa ei ole olemassa. Heikon ateismin edustaja puolestaan ajattelee, että hänellä ei ole riittäviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon.
Agnostisismi: Agnostisismi on käsitys, jonka mukaan Jumalasta, Jumalan olemassaolosta tai todellisuuden perimmäisestä luonteesta ei ole mahdollista saada mitään varmaa tietoa. Agnostisismin kannattajien eli agnostikoiden mukaan asioihin, jotka ovat havaintomaailman ulkopuolella, ei voida perustellusti uskoa. Esimerkiksi Jumalaan uskominen ei agnostikon mukaan ole perusteltua, koska Jumala kuuluu yliluonnolliseen maailmaan eikä hänestä voida sen vuoksi saada riittävästi tietoa.
(ihmisoikeusliitto)
Peruskäsitteet lienevät kaikille varsin tuttuja. Kertaus on toki opintojen äiti, isä, ja se epämääräinen mahdollisesti lasten hyväksikäyttöä harrastava setä. Mutta en usko että se tuo asiaan oleellisia etenemisiä noin ”keskustelullisesti”.
Esimerkiksi uskonnottomien ajama uskonnonvapaus astuu selvästi monien varpaille. Ne kun ovat sitä että joutuu osallistumaan uskonnolliseen toimintaan jonka joku toinen määrittelee sinun vakaumukseksesi. (De jure ET on oikeus jota de facto usein kierretään jne.)
Suvivirsi jne. on malliesimerkki siitä miten uskonnonharjoittaminen myös määrittyy eri ihmisilel ihan eri tavoin. Väitän että valtaosa skismoista ovat tämänlaisia ”meta-määritelmällisiä”. Määritelmien toisto ei muuta asiaa, koska ne liitetään eri tavalla eri asoioihin..
Itselleni riittäisi jo se, että uskonnottomana minua ei kutsuttaisi arvotyhjiössä eläväksi ihmiseksi jonka moraali ja järkevyys olisivat lälhtökohtaisesti idiotismia. (Eli esim. näkemys jota herra Tapio Puolimatka ajaa uskovaisten puolella komppaajinaan Pasi Turuset jne.) Se, että aina ei ilkuttaisi, latistettaisi, haukuttaisi, pistettäisi epäihmiseksi… vain siksi että ei nyt tykkää hokea jotain uskontunnustusta tai laulaa virttä ”ihan maallisissa bileissä!”
Tuomo, kävin lukemassa blogejasi. Ne sisältävät valtavan paljon näkökulmia ja asiaa.
Hautajaisista sanoisin, että ketään ei siunata kristillisesti oman tahdon vastaisesti. Omaisilta kysytään, että mikä heidän käsityksensä on vainajan tahdosta, ja sen mukaan toimitaan.