Uskonnot ovat vahvojen juttu

Uskonto on uskon tai uskomuksen ympärille muodostunut oppirakennelma, yhteisö ja organisaatio ja kuten kaikilla jotain sanomaa julistavilla ryhmillä, sen tarkoitus on saada sekä yhteisön sisällä olevia pysymään sisäpuolella että ulkopuolisia liittymään mukaan.

Uskontoja hallitaan usein pelolla.  ”Jos teet niin tai näin, vältä tätä ja tuota, kulje samoja polkuja kuin muutkin, ole kuuliainen neuvonsanoille, joudut helvettiin.”

Mutta jotta porukkaa ei menetetä kuin pipoa ulos lumihankeen kykkimään, on keksitty vapautus vääristä tekemisistä, kuka minkin vippaskonstin. Homma on perin ovela; ensin keksitään synnit ja sitten vapautus niistä ja näin saadaan pidettyä valta hyppysissä.

Olen elänyt ison osan elämästäni pelon vallassa.

Pelko oli kuin sateenvarjo ylläni, huppu päässäni, vihlonta sydämessäni ja varjo jalkojeni alla. Minua pelottivat muun muassa seuraavat asiat:

* jos joudun helvettiin

* jos läheiseni joutuu helvettiin

* jos joudun johonkin syntiin enkä pysty luopumaan siitä

* jos en pysy uskomassa

* jos ajattelen vääriä ajatuksia

* jos puhun väärin tai sopimattomia

* jos neuvon väärin epäuskoisia

* jos en varoita epäuskoisia, minulle käy itselle huonosti

* jos mielessä alkaa pyöriä vääriä ”valvomisia”

* jos pahennan toisia uskovaisia

* jos teen Pyhän Hengen pilkan

* jos paadun

* jos jostain syystä joudun ulos ”Jumalan valtakunnasta” enkä löydä tietä takaisin

* jos jonain päivänä en tunnekaan mistään asioista enää pelkoa

* jos alan tuntea onnistumista uskovaisena tai kasvattajana

* jos menestymisen kautta ylpistyn

* jos lapset eivät pysy uskomassa

* jos joudun ”Jumalan valtakunnan” arvostelun tielle

* jos joudun eriseuraan tai väärään henkeen

* jos minusta tulee omavanhurskas (lihava lammas)

* jos en näe itsessäni vikaa, vaikka toiset uskovaiset näkevät

* jos alan vikoa veljiä ja sisaria

* jos joudun puhutteluun, hoitokokoukseen, julkiseen nöyryytykseen, julkirippiin

* jos en mene seuroihin, usko loppuu tai toiset uskovaiset huolestuvat

* jos pitää mennä seuroissa etupenkkiin, kun takapenkit olivat täynnä

* jos tulee maailmanloppu

* jos joudun tunnustamaan uskoani jossakin

* jos tulee hankalia tilanteita uskon takia koulussa tai työpaikalla

* jos alan taas odottaa vauvaa, niin mitä naapurit ja epäuskoiset tutut sanovat

* jos alan odottaa vauvaa, miten kehtaan taas soittaa äitiysneuvolaan

* jos noutajat tulevat, ovatko asiani kunnossa

* jos jätän yhteisön, mitä ystävät ja läheiset sanovat

* jos en enää kuulu yhteisöön, hyväksytäänkö enää sukuun

* jos jätän yhteisön, miten lapsiin suhtaudutaan sen jälkeen, hyljätäänkö heidätkin

* jos tapaan entisen yhteisöni jäseniä, miten kestän tilanteet

* jos menen sukujuhliin, enkä ole enää yhteisössä, minkälaisia ovat kohtaamiset

Kristinuskon pääsanoma alkaa sanoin: ”Älkää peljätkö…” Miksi ihmeessä sitten pelkäsin niin paljon asioita, kun uskonyhteisöni kuitenkin kuului kristinuskon piiriin? Minulle on sanottu, että olen elänyt lain alla. No mutta niinhän olenkin! Mistä se johtuu? Oma syynikö? Vai voisiko olla yhteisön omalla opetuksella jotain tekemistä pelkotilojeni kanssa? Mielestäni tasan on. En käynyt missään muualla väärillä tulilla lämmittelemässä ja halusin aidosti olla kuuliainen yhteisöni opetuksille!

On sanomattakin selvää, että vahvaluontoiset ihmiset eivät pelkää niin totaalisesti ja paljon asioita kuin herkät ja heikot. Itse kun kuulun tuohon jälkimmäiseen ihmisryhmään, vanhoillislestadiolainen yhteisö on ollut minulle lähes sietämätön paikka olla mukana. Monen liikkeen jäsenen kanssa kun olen jutellut, olen saanut osakseni ihmettelyä, kun olen ottanut niin tosissani kaikki opetukset; moni on viitannut kintaalla niihin.

Tuollaisessa paljon pelkoa kylvävässä yhteisössä voivat parhaiten vahvat yksilöt. Heidän pelkokertoimensa ei ole alun alkaenkaan kovin suuri ja he uskaltavat myös uhmata kieltoja mielihalujensa mukaan ja myös käyttää järkikultaansa apuna iljanteisella elämänpolulla. Huonoimmin käy niillä herkillä ja heikoilla ihmispoloilla uskontojen uumenissa, jotka ottavat kaikki varoitukset ja säännöt tasan tosissaan; lopulta vain hengittäminen on hätänäpin sallittua jos tarkkoja ollaan. Silloinkin saattaa tuntua, että kuolema olisi voitto, kun on niin hirmuisen vaikea pysyä uskomassa.

Onneksi olen päässyt noista peloista pois. Miten ihanana sinitaivas kaartuukaan ylläni lintujen lennellessä vapaina halki ilmojen; vapaus!

Myös Sauli Karhu bloggasi samasta aiheesta.