Koska tänä vuonna en ollut luokanvalvoja, osakseni lankesi järjestää lain vaatimaa kevätkirkkoa korvaavaa toimintaa uskonnottomille, muslimeille ja muille, joiden vanhemmat eivät halua lastensa osallistuvan ev.lut. kirkon järjestämään, sen opetuksen mukaiseen tilaisuuteen.
Pyysin ohjeita ET-opetuksen (siis elämänkatsomustiedon) tuesta ja Laura Mäntysalo antoi hyvin ystävällisesti vinkkejä puuhasteluksi kirkkoa korvaavassa tilaisuudessa. Islamin opetuksen järjestäjiin oltiin myös yhteydessä, jotta heille annettaisiin mahdollisuus osallistua järjestelyihin.
Kun muut lähtivät lintujen laulaessa ja auringon paistaessa kävellen läheiseen kirkkoon, meidän kolmen ev.lut kirkon jäsenen ohjattavana ollut ryhmä kokoontui yhteen luokkaan. 45 minuuttia sujui rattoisasti keskustellen perheiden perinteistä ja tulevan ramadanin vietosta. Ei mitään juhlavaa, ei mitään erikoista, yksi tavallinen oppitunti. Islamilaisen yhteisön edustajaa ei näkynyt, kukaan uskonnottomien perheiden edustaja ei osoittanut kiinnostusta tilaisuutta kohtaan.
Kristillisella kirkolla on pitkä perinne yhteistyöstä koululaitoksen kanssa. Historiasta voi tietenkin poimia sairaita yksittäisiä tilanteita, missä kristillisen uskon ihanteita ei ole kunnioitettu, mutta kevätkirkon pohjimmainen ajatus on aina ollut lapsen ja nuoren ainutkertaisen elämän kunnioitus, tämän uskomme kohteen ja ylläpitäjän rakkaus ihmisen elämää kohtaan sen kaikissa vaiheissa ja vuodenkierron tapaan usko ja luottamus elämän uudistuvaan, vahvistuvaan ja sykliseen kiertoon. Tämän yhteisöllisen kokemuksen juhlana kouluvuoden päätteeksi vietetään kevätkirkkoa. Kristillisen jumalanpalveluksen siunauksen ja rakkauden sanoman kohdistuminen ei myöskään rajoitu vain kirkkoon osallistujiin. Halusivatpa tai ei, kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa ovat näiden lämpimien ja elämää tukevien ajatusten ja rukousten kohteena.
Kirkkoon kuulumattomien korvaavan tilaisuuden hoito, yli 30-vuotisen opettajanurani ensimmäinen, oli hämmentävä. Lain kirjain ja ET-opetuksen tuen vinkit toteutuivat mutta mielestäni valvomani lapset ansaitsevat enemmän. Ei voi välttyä ajatukselta, että uskonnottomat ja islamyhteisön jäsenet eivät halua kirkollisveroissa säästämillään rahoilla osallistua lapsen elämänkierron juhlahetkiin samalla tavalla kuin kristillinen kirkko. Päällimmäiseksi jää ajattelun, toiminnan ja tunteen yhdistämisen onttous. Mieleen nousee myös välinpitämättömyys lasten ja nuorten kehityksen juhlahetkien kunnioittamisesta. Oma henkilökohtainen vakaumukseni kristillisen, oppilaille räätälöidyn kevätkirkon hyödyllisyydestä ja arvokkuudesta vahvistui. En myöskään ymmärrä, mitä vaaraa olisi kenellekään osallistua kevätkirkkoon, vaikka se ei olisikaan oman vakaumuksen mukainen. Kirkkoon kuulumattoman kodin tehtävä on tietenkin selittää, miten kristillinen elämänkatsomus eroaa omasta ja näin antaa ainesosia oman maailmankatsomuksen muodostamiselle. Miten tällainen opetus on mahdollista ilman tietoa ja kokemuksia vastakkaisista näkemyksistä?
Heitän vakavan haasteen sekä muslimeille että uskonnottomille: huolehtikaa siitä, että omien yhteisöjenne jäsenet rakentavat lasta ja nuorta kunnioittavan juhlan kevätkirkon tapaan kouluvuoden päätteeksi omien ihanteittenne mukaisesti, jotka siis ilmeisesti eroavat kirkon vastaavista, koska erillisiä juhlia vaaditaan. Koulu antaa sen järjestämiseksi ajan ja paikan mutta on turha kuvitella, että koulu organisaationa antaisi juhlalle sisällön ja toimittajat. Herää kysymys, onko sitä sisältöä pinnallisen puuhastelun ja yleisten latteuksien lisäksi. Herää myös kysymys, mikä todellakin on paljon julkisuutta saavan pikkiriikkisen järjestön nimeltä Vapaa-ajattelijat rooli. Pystyykö se tarjoamaan käytännön vaihtoehtoa? Rahaahan kyllä löytyy säästyneistä kirkollisveroista, jos kiinnostusta ja todellista välittämistä on. Vai onko vapaa-ajattelijoiden ja muiden aktiivien uskonnottomien rooli vain repiä rikki tarjoamatta mitään tilalle? Kieltää, rajoittaa, pyrkiä lopettamaan, köyhdyttää ja latistaa?
Rauli: kiitos kokemuksesi jakamisesta.
Tiettyyn ikään asti on mielestäni aivan oikein, että lapset altistetaan erilaisille kulttuuriin ja historiaan sekä myös elämysten historiaan kuuluville tilanteille jo pelkästään tapojen opettelemisen vuoksi, vanhempien vakaumusta kunnioittaen. Sana jumalanpalvelus on tietyn kulttuurisen ilmiön nimi, ei niinkään mikään todellinen palvontameno. Ajatushan voi olla myös se, että Jumala palvelee ihmistä.
Käsittääkseni on aivan yleistä, että lukioissa jumalanpalvelukset ovat vapaaehtoisia.
Mukava sivuta työasioitakin täällä kirkollisella palstalla.
Lukioiden suhteen voin olla ajastani jäljessä, koska tiedän vain oman kouluni käytännön. Meillä kevätjumalanpalvelus on pakollinen osa koulupäivää, vaikka sanktiovalikoima nykyään on olematon. Olisikin aika hassua antaa tangaistus 18-vuotiaalle, joka ei halua käydä sitä yhtäkään kertaa sen uskonnollisen laitoksen tilaisuudessa, johon hän virallisesti kuuluu.
On raamatullisesti hyvin perusteltua, että vanhemmat kasvattavat lapsiaan kristillisyyteen. Olihan esimerkiksi Timoteus ”jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset” uskovaisen äitinsä kautta(2.Tim3:14) Mutta eikö kirkossa voisi käydä perheenä eikä väkisin? Toki tiedän, että jotkut lapset kokevat jumalanpalvelukset ihan kivoina tilaisuuksina. Näin ne aikanaan koin itsekin, vaikka saarnat olivatkin silloin hyvin pitkiä lapsen pienille korville.
Kirjoitit lauseen ”Sana jumalanpalvelus on tietyn kulttuurisen ilmiön nimi, ei niinkään mikään todellinen palvontameno.” Olen kuullut sen hyvin usein, mutta en sitä ymmärrä.
Kun esimerkiksi edelleenkin(?) koko kuulijakuntaa kehotetaan rukoilemaan yhdessä, eikö siinä ole kyse kulttuuria syvemmästä? En ole myöskään päivittänyt tietojani siitä, josko uskontunnustus luetaan edelleen yhdessä. Tuskin ihan pelkkää kulttuuria? Ja virsiä olen kuullut nimitettävän myös joksikin muuksi kuin sävelkulttuuriksi?
Olen itse ollut hyvin lojaali kevätkirkkokäytännölle. Henkilökohtaisesti olen ryhmäni/luokkani kirkon portaille saatellut ja sopinut jonkun muun kanssa valvontavastuusta. Lainsäädäntö katsoo, että minun erilainen käsitykseni Jumalasta ja Hänen palvelemisestaan oikeuttaa kiertämään koululaisjumalanpalvelukset siinä, missä oikeus annetaan myös muslimeille ja uskonnottimillekin.
Laitan tähän vielä Vapaa-ajattelijoiden keväisen kommentin. Se on taattua ”vapaa-ajattelua”: halutaan estää, kieltää ja rajoittaa enemmistöä sen sijaan, että tarjottaisiin jotain todellista vaihtoehtoa. He eivät sellaista näköjään pysty tarjoamaan. Siksi kieltojen ja rajoitusten tie on heille ainoa mahdollinen.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/611151/Vapaaajattelijat+Suvivirsi+ei+ole+ongelman+ydin
Kiitos Rauli hyvästä kommentista. Jotenkin pidän ”jumalanpalvelusta” todellisena uskonnollisena aktina vasta sitten, kun haluan palvella Jumalaa. Voin siis osallistua aivan vapaasti vaikka minkälaisiin menoihin, eikä minun sieluni siitä osallistumisesta vahingoitu, jos en halua sitoutua kuulemaani ja näkemääni. Minun tunnustamani kristinusko on vapauden uskonto. Siksi olen osallistunut ties minkä uskonnon ja suunnan palveluksiin ihan vaan mielenkiinnosta ja ymmärtämisen halusta.
Hyvin monet ajattelevat tavallasi. Itse en ole yhtä ”vapaamielinen” silloin, kun on kyse Kaikkivaltiaan palvonnasta. Näen, että Raamattu ottaa näissä Jumalan palvelemisasioissa varsin tiukan kannan.
Olisi aika vaikea kuvitella Kristusta rinta rinnan rukoilemassa fariseusten kanssa. Lausuntonsa eivät olleet tuon ajan valtauskonnon harjoittajista kovin mairittelevia, vaikka samaa uskontoa, juutalaisuutta edustivatkin.
Daneilin kirjan heprealaiskolmikko kieltäytyi väärästä jumalanpalveluksesta henkeän uhmaten, ja taisivat varhaiskristitytkin mieluummin areenalle leijonien kavereiksi mennä kuin osallistua sellaiseen palvontaan, jonka kokivat Kristuksen antaman vapauden vastaiseksi.
Nämä asiat on koettava ja opiskeltava Raamatusta henkilökohtaisella tutkistelulla. Olisi hyvin väärin sanella muille, millaisiin jumalanpalveluksiin askeleensa suunnata. Ja myönnän kernaasti, että esimerkiksi sinun rajoitteesi ovat paljon omiani matalammat.
Ymmärtämishalukkuuteni muita kohtaan on mielestäni ihan ok, vaikka omaksumishalukkuuteni onkin äärimmäisen valikoiva.
Ymmärrän, Rauli, kantasi. Se on suoraselkäinen ja johdonmukainen. Todellista vakaumusta on helppo kunnioittaa.