Uskonpuhdistuksen muistopäivä 2021

13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
(Matt. 5:13-16)

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Tänään vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää ja päivän tekstimme puhuu Jumalan seurakunnasta suolana ja valona. Suola tunnetaan sekä mausteena että säilöntäaineena. Ennen jääkaappien ja pakastinten keksimistä suola oli tärkeä aine, jolla estettiin tai ainakin hidastettiin ruoka-aineiden pilaantumista. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää Jeesuksen puheen Jumalan seurakunnasta suolana, joka suojelee pilaantumiselta. Samalla tavalla kuten suolalla estettiin pilaantumista, samalla tavalla kristitytkin ovat kutsuttuja taistelemaan tässä maailmassa synnin, kuoleman ja pahan turmelevaa vaikutusta vastaan.

Itseään Jeesusta viisaampana pitävä nykyihminen saattaa kuitenkin tässä vaiheessa aloittaa viisastelunsa. Hän voi kysyä: Tarvitsemmeko me enää suolaa, koska nyt meillä on jääkaapit ja pakastimet? Tarvitsemmeko me enää kristillistä julistusta, koska nyt meillä on nyt esimerkiksi psykologia ja sosiologia, joiden kautta ihminen voi käsitellä vaikeita ihmiselämän kysymyksiä?

Tähän voi vastata vaikkapa seuraavasti. Jääkaappien ja pakasteiden keksimisestä huolimatta suolasta ei ole kuitenkaan tullut vieläkään tarpeetonta. Ruokasuola eli natriumkloridi on ihmiselle välttämätön makrokivennäisaine ja natriumin ja kloorin kemiallinen yhdiste. Lainaus suolan merkitystä käsittelevältä internet-sivulta:

”Meidän on saatava jokapäiväinen suola-annoksemme, sillä suolalla on useita elintärkeitä tehtäviä elimistössämme. Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja osmoottisen paineen säätelyyn. Kloridia tarvitaan ruoansulatukseen ja hengitykseen. Suolan sähkönjohtokyvyn ansiosta pystymme ajattelemaan ja toimimaan. Suolaa on solunesteessä ja luissamme. Veremme on meriveden kaltainen sähköinen suolaliuos, ja onnettomuustapauksissakin potilaalle annetaan ensimmäiseksi suolaliuos suoneen sähkövirran ylläpitämiseksi.
Kovassa fyysisessä ponnistelussa tai suolattomassa ruokavaliossa elimistö menettää suolaa ja vettä. Suolanpuute voi johtaa solujen toiminnan häiriintymiseen ja rappioitumiseen sekä elimistön kuivumiseen ja hapettumiseen. Suolatasapaino on edellytyksenä terveelle aineenvaihdunnalle, ruoansulatukselle, entsyymitoiminnoille ja yleiselle hyvinvoinnille.”
https://www.saltlife.fi/page/3/mita-suola-on

Nykyaika ei ole siten tehnyt suolasta tarpeetonta. Samaa voi sanoa myös siitä, mitä Jeesus opettaa: Kristittyjä ja kristillistä seurakuntaa tarvitaan yhä tänään taistelemaan tässä maailmassa synnin, kuoleman ja pahan turmelevaa vaikutusta vastaan. Tämä hengellinen suola ylläpitää yhä elintoimintojamme.

Tästä oli kyse myös uskonpuhdistuksessa. Kyse on nimenomaan uskonpuhdistuksesta, ei vain pelkästä reformaatiosta. Nykyään on havaintojeni mukaan yleistymässä tapa puhua mielummin reformaatiosta kuin uskonpuhdistuksesta. Reformaatio tarkoittaa sanana uskon uudelleenmuotoilua. [latinan reformare ’muotoilla uudelleen’, https://www.kielikello.fi/-/uskonpuhdistus-ja-reformaatio ] Siinä ei ole sanana läsnä samanlaista suolan kirvelyä kuin Suomessa viime vuosisatoina käytetyssä tavassa puhua nimenomaan uskonpuhdistuksesta. Protestanttien parissa sana reformaatio on toki yleinen, mutta luterilaisille se on varsin ongelmallinen. Martti Lutherin vaikutuksesta liikkeelle lähtenyt herätys ei näet pyrkinyt mihinkään kristinuskon uudelleen muotoiluun, vaan pikemminkin paluuseen sen alkuperäiseen sanomaan. Tässä herätyksessä ei ollut siten niinkään tarkoituksena uudistus modernisoimismielessä, vaan paluu alkulähteille (ad fontes). Kysymys oli puhdistus- ja perkaamistyöstä, jossa Pyhä Raamattu saisi jälleen sille kuuluvan aseman ja paikan. Tämä yksin Raamattu -periaate (Sola Scriptura) oli uskonpuhdistuksen kantava lähtökohta. Lutherin mukaan Raamattu on kirkolle sen opin ainoa johtava normi [Norma normans]. Ainoastaan tällä ensisijaisella lähteellä (primäärilähde) voidaan arvioida toissijaisten normien [norma secundum quid; norma secondaria; norma discretionis] painoarvo. Tämä tarkoitaa vaikkapa paavien, piispojen tai maallisten keisarien laatimia sääntöjä ja ohjeita, jos niissä on jotakin huomautettavaa.

Ja tosiasia on, että vallanpitäjien laatimissa säännöissä ja ohjeissa on lähes aina jotakin huomautettavaa; ja näin oli Lutherin aikanakin erityisesti kirkon opetuksessa hyvistä teoista osana ihmisen pelastuksen asiaa.

Moni muistaa, että Jumalan armolliset kasvot olivat uskonpuhdistaja Martti Lutherille hänen nuoruudessaan vielä tuntemattomat. Ennen armon kirkastumista Luther yritti kaikin voimin ansaita Jumalan armon hyvillä töillä, itsensä kieltäymyksillä ja katumusharjoituksilla. Niistä ei ollut apua. Hän ajautui umpikujaan, eikä päässyt eteenpäin. Sisäisissä taisteluissaan Luther palasi yhä uudelleen Raamatun tutkiskeluun. Lopulta hän löysi armonsanoman Roomalaiskirjeestä: ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta.” (Room 1:17). Jumala vanhurskauttaa eli kelpuuttaa syntisen yhteyteensä ja pelastuksen osallisuuteen yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden, yksin uskon kautta. Pelastuksessa on kyse lahjasta. Jumala lukee uskovan itselleen kelpaavaksi yksin Kristuksen tähden. Pelastuksen lahja on kokonaan armoa.

Tämä Lutherin löytö oli puhdasta valoa. Tämä evankeliumin valo valloitti Lutherin sydämen ja tuntui oikeastaan luovan sen kokonaan uudeksi. Enää ei olisi paluuta yrityksiin ansaita tätä autuutta omien tekojen kautta. Moni uskonpuhdistuksen muistelija haluaisi päättää tämän tarinan tähän. Tämä olisi sopiva onnellinen ja valoisa lopetuskohta. – Ja se mahtuisi vielä aika mukavasti myös ekumeenisiin yhteyksiin; niihin yhteyksiin, joissa puhutaan mieluummin reformaatiosta kuin kirvelevästä uskonpuhdistuksesta.
Ekumeenikkojen harmiksi tarinalla on kuitenkin myös suolaisempi jatko-osa. Muistamme, että juuri näiden edellä kuvattujen Lutherin löytöjen aikaan Dominikaani-isä Johan Tetzel matkusti katolisen kirkon lähettämänä Saksaan myymään aneita, sillä hän halusi kerätä varoja Pyhän Pietarin basilikan rakentamiseksi Roomaan. Tämä varainhankintakampanja oli myös brändätty ilmeisen muodikkaasti: ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa,”. Ihmisille annettiin ymmärtää, että aneita hankkimalla voi rahaa vastaan lyhentää omaa tai läheistensä aikaa kiirastulessa.

Armon aarretta puolustaessaan Luther ei voinut katsella moista harhaopetusta sivusta. Niinpä hän nousi sitä vastustamaan, vaikka varmasti tajusikin sen olevan kuin suolaa rahapulasta kärsivän katolisen kirkon haavoihin. Tästä ja vastaavanlaisista asetelmista alkoi luterilaisen uskonpuhdistuksen protesti. Siksi meitä uskonpuhdistuksen perillisiä kutsutaan toisinaan myös protestanteiksi.

Näiden asioiden äärellä voimme miettiä Jeesuksen sanaa suolasta ja valosta päivän evankeliumitekstissä. Luterilainen uskonpuhdistus oli todellakin aito pyrkimys palata sille vanhalle ja varmalle Kristus-kallioperustalle. Se ei ollut mikään muodikas uskon uudelleenmuotuilu tähän aikakauteen lanseerattuna. Aito uskonpuhdistus ei ole ihmisten odotusten ja toiveiden mukainen projekti. Ei! Aidossa uskonpuhdistuksessa on kyse evankeliumin asiasta. Suolan heittäminen silloisen katolisen kirkon haavoihin ja märkäpaiseisiin ei ollut sekään mikään itsetarkoitus. Kysymys oli ennen kaikkea siitä, että kristillisen kirkon valo eli evankeliumin sanoma oli muuttumassa pimeydeksi. Lutherin ajan uskonpuhdistuksen hätätilaan sopii mielestäni tämä Jeesuksen sana: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” – Jos Kristuksen armosanoman tilalle, valon tilalle, alkaa työntyä oppeja ihmisen omista teoista, silloin tämä ”valo”, tällainen opetus ei ole valoa vaan pimeyttä. Armon aarretta puolustaessaan Luther ei siten voinut katsella moista harhaopetusta sivusta. Siksi vietämme tänään uskonpuhdistuksen muistopäivää; emme vain muistaaksemme, vaan elääksemme itsekin samalla vahvalla perustalla: Yksin Raamattu, yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Pysyessämme tinkimättömästi Raamattu- ja Kristus-perustalla, meitä saatetaan toki syyttää riitaisiksi, ja epäkohteliaiksi. Tämä kävi ilmi jo uskonpuhdistuksen aikana. Luther kirjoittaa päivän aiheena olevista suolasta ja valosta vastatessaan Paavi Leo X:lle:

”Mutta meidän aikanamme ovat korvamme häpeällisen imartelijajoukon kautta käyneet niin varsin helliksi ja hienoiksi, että me, jollei meitä kaikissa asioissa ylistetä, huudamme, että meitä purraan; ja kun emme muutoin saata torjua totuutta päältämme, niin poistamme sen kuitenkin puolestamme, ottaen omasta päästämme syyksi toisen purevaisuuden, kärsimättömyyden ja hävyttömyyden. Mutta mitä tehdään suolalla, jollei se pure? Mitä on miekan terästä, jollei se ole terävä leikkaamaan? Sanoohan profeetta: ”kirottu olkoon, joka tekee herran työn laiskasti” (Jer. 48:10) ja on ylen armelias. [Martti Luther: Kolmas lähetyskirja Paavi Leo X:lle. (Assertio omnium articulorum M. Lutheri per bullam Leonis X. novissimam damnatorum. 1520. WA 7,94-151.)]

Tänään olen avannut saarnatekstimme sanaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin ajatuksilla suolasta ja valosta. Näin tehdessäni en ole kuitenkaan vielä kertonut kovin paljoa siitä, mitä kaikkea Jeesuksen puhe suolana ja valona toimimisesta tarkoittaa koko laajuudessaan. Näin en ole tehnyt edes sen suhteen, mitä Lutherkaan tästä aiheesta opetti. – Kun kävin Lutherin tekstejä läpi hakusanalla suola, löysin vain parin tunnin etsimisellä peräti 24 sivua aiheeseen liittyvää opetusta. Raamatullinen teologia on kuin meri, jota emme voi ammentaa koskaan kuiviin. Siksi joskus tuntuu siltä, että yhteen saarnaan mahtuu kovin vähän tärkeitä asioita. En kuitenkaan halua uuvuttaa teitä ja päätän tämän saarnan enää yhteen näkökulmaan. Tätä Martti Luther piti varsinaisena suolan tehtävänä tässä maailmassa…

”Kolmanneksi varsinainen syy, joka pakottaa Jumalan näin menettelemään (eli ripottelemaan heidän elämäänsä erilaisia koettelemuksia kuin suolaa), on se, että hän tahtoo opettaa pyhilleen, miten heidän tulee etsiä oikeaa lohdutusta ja miten heidän tulee mukautua kärsimyksiinsä löytääkseen Kristuksen ja voidakseen hänet luonaan pitää.”
[Martti Luther: Sana ja armo. Hartauskirja vuoden joka päivälle. Suom. Eero Metsola. Pellervoseura. Helsinki 1946. (Nun freut euch lieben Christen Gmein.)]

Varsinainen tarkoitus meidän ylpeyttämme ja omaa voimaamme riisuville asioille on sama kuin lain ja evankeliumin saarnassa. Meistä täytyy tulla Kristusta tarvitsevia, jotta me löytäisimme siten oikean lohdutuksen. Oikea ja ainoa lohdutus löytyy vain Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen haavoissaan ja veressään. Tarvitsemme suolaa eli Jumalan lain saarnaa ja erilaisia koettelemuksia, jotta näkisimme itsemme rehellisesti. Tämä toki kirvelee meitä suolan tavoin, kun näyttäydymme tässä valossa syntisinä ja avuttomina. Samaan aikaan tämä valo kirkastaa meille kuitenkin todellista lääkettä haavoihimme, Kristuksen armon evankeliumia. Se ei syytä. Se ei vaadi. Se ei kirvele. Se lahjoittaa meille Taivaan, joka annetaan meille yksin uskosta, yksin armosta, ja yksin Kristuksen ristintyön tähden. Siksi annamme tästä yksin Jumalalle kunnian, ja nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.