Pariisin terroriteko pilapiirtäjien murhineen on herättänyt jälleen henkiin keskustelun siitä, pitääkö nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa jumalanpilkasta säätää jotakin rikoslaissa vai ei. Suomessa varsinainen jumalanpilkkalainsäädäntö on jo poistettu, mutta jäljellä on yhä vuonna 1999 voimaan tullut laki uskonrauhan rikkomisesta.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että myös se tulisi poistaa, koska sananvapaus on arvona niin paljon tärkeämpi. On myös esitetty väitteitä, joiden mukaan ko. laki estää esittämästä purevaa kritiikkiä uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien vääryyksistä. Vapaa-ajattelijoiden mukaan laki antaa usknnollisille tunteille korkeamman suojan kuin muille tunteille ja se on ongelma.
Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy Suomen lain mukaan mikäli ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.”
Itse ajattelen, että tälle lainkohdalle on yhä perusteltu paikkansa. Nykyinen Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on todennut vuonna 2009 artikkelissaan Jumalanpilkasta viharikoksiin, että suojeltavana oikeushyvänä ei nykyisessä lainsäädännössä ole enää jonkin uskonnon tai jumalan kunnia, vaan yhteiskuntarauha. Lainsäätäjä on – mielestäni perustellusti – pelännyt yhteiskuntarauhan vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin täysin vapaasti.
Purevaakaan julkista kritiikkiä uskonnollisten yhteisöjen toimintaa tai oppeja kohtaan tämä lainsäädäntö ei kiellä. Perustuslakivaliokunnan mukaan uskonrauhalainsäädäntöä voidaan soveltaa vain, jos herjaus tai häpäisy tapahtuu julkisesti JA siihen liittyy loukkaamistarkoitus. Esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen epäkohtien nostaminen julkisuuteen ihmisoikeuksien puolustamistarkoituksessa ei koskaan aiheuttaisi Suomessa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta, vaikka ko. yhteisöjen jäsenet kokisivatkin uskonnollisten tunteidensa tulevan loukatuiksi.
Yhteiskuntarauhan vuoksi mielestäni on siis hyvä, että uskonrauha-pykälä säilytetään lainsäädännössämme. Sitä voisi kenties kuitenkin kehittää laajemmin vakaumuksia suojelevaksi. Olisi ainakin syytä tutkia, miten myös sellaiset vakaumukset voisivat saada vastaavan suojan, jotka eivät ammenna minkään rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan opeista. Yhteiskuntarauhan näkökulmasta olisi syytä tarjota suojaa kaikille sellaisille vakaumuksille, mitkä herättävät vahvoja tunteita – toki kuitenkin sillä edellytyksellä, että nämä uskonnot tai vakaumukset eivät loukkaa muiden (tai oman joukon) perustavia ihmisoikeuksia.
Kannattaa muuten lukea tuo K24:n uutinen ”Pilapiirroksia ei tarvitse hyväksyä, mutta niitä pitää sietää”.
Siinä Jaakko Heinimäki totesi hyvin, että huumori on yksi parhaista tekopyhyyden paljastajista. Hän kuitenkin myös jatkoi hyvin: ”Mutta pitää muistaa, että ihan kaikki vittuilu ei ole satiiria.”
” Ajattelin ehkä lähinnä tuossa vasemmistolaisia ja ateistisia vakaumuksia kuten vaikkapa kommunismia tai vapaa-ajattelua. ” Emilia
Nuo minullekin nousi mieleen sen kummemmin miettimättä. Myös vapaamuurarius voisi olla sellainen vakaumus.