Ihmisen suhdetta Jumalaan sanomme uskonnoksi.
Uskontoon kuuluu siis kaikki, mitä minä Jumalasta ajattelen ja uskon, millainen mieliala minulla on Jumalaa kohtaan ja miten minä häntä kohtaan käyttäydyn sekä mitä minä Jumalalta toivon ja odotan.
Uskonto on oikeata taikka väärää uskontoa riippuen siitä, ovatko ajatukseni Jumalasta totuuden mukaiset vaiko vain oman mielikuvitukseni hahmottelemat, turvaudunko Jumalaan, kunnioitanko ja rakastanko Jumalaa vaiko en, ja toivonko Jumalalta onnea ja menestystä, vai odotanko häneltä esim. onnettomuutta ja vahinkoa.
Jokaisella ihmisellä on siis uskonto, vieläpä ns. jumalattomalla ja kieltäjälläkin, vaikka uskontonsa, se on, suhteensa Jumalaan ei silti ole oikea. Jumalan kieltäjällä on sellainen uskonto, että hän hartaasti toivoo voivansa tulla toimeen ilman Jumalaa, ja sen tähden hän koettaa uskoa, ettei Jumalaa olekaan, ja milloin hänen mieleensä nousee kysymys: entäpä jos vanhurskas Jumala kuitenkin on olemassa, niin hän tahtoo torjua luotansa koko tuon vaarallisen ajatuksen. Kielteinen uskonto johtuu lihallisesta jumalakäsitteestä, mikä hyväksyy vain sellaisen Jumalan, joka ei voi kätkeytyä meidän aistimiemme havaintopiiristä, se on, joka ei ole kaikkivaltias.
Kaikki ei-oikeat uskonnot johtavat välttämättömyyden pakosta palvelemaan epäjumalia, se on, jumaloimaan itseämme ja omia mielikuviamme tai myös toisia ihmisiä, taikka sitten yli kaiken rakastamaan maailmaa, sen nautintoja, rahaa ja tavaraa. Ainoastaan oikeassa uskonnossa vältämme epäjumalanpalveluksen, ettemme kunnioita luotuja olioita totisen Jumalan sijassa.
Kun me luontaisella ajatuksellamme emme tajua ääretöntä Jumalaa, on oikein uskoa ja ajatella Jumalasta ja hänen töistään juuri niin kuin Jumala on sanassansa meille ilmoittanut. Ja kun Jumala rakkaudesta antaa meille kaikki taivaalliset lahjat, ansaitsee Jumala meidän kiitollisuutemme, kunnioituksemme, rakkautemme, kuuliaisuutemme ja tunnustuksemme sekä täyden luottamuksemme, että Jumala näkee tilamme, kuulee anomisemme, auttaa meitä kaikissa vaiheissamme ja vihdoin vie omaan kotiinsa taivaaseen. Hänen vakava sanansa on: ”Minä olen sinun Jumalasi. Älköön sinulla olko muita jumalia!”
H. J. Pätiälä, P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 8-9, Concordia ry, 2021
Ystävälliset sanat ovat siunauksia… ne siunaavat sekä lausujaa että kuulijoita.
Fredrik Saunders.
Jumala siis valaisee sydämen, mutta sanan kautta (Ps. 19:8-9). Hän avaa Lyydian sydämen, mutta Paavalilta kuullun sanan kautta (Ap. t. 16:14). Hän käännyttää, mutta sanan kautta (Ap. t. 26:17-18). Hän toimii ja antaa katumuksen, mutta kuullun sanan kautta (Ap. t. 2:37-38). Hän herättää uskon, mutta saarnatun sanan kautta (Room. 10:14, 17). Hän on kaiken lohdutuksen Jumala, mutta kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta (Room. 15:4). Hän vaikuttaa kuuliaisuuden, mutta apostolisen paimenviran kautta (Room. 1:5, 15:18). Ihmisiä on siksi alati muistutettava siitä, että he lukisivat, kuulisivat ja mietiskelisivät kirjoitettua ja julistettua sanaa tarkkaavaisesti, jos he tahtovat, että Jumala toimisi heissä näillä suurenmoisilla ja autuaaksitekevillä lahjoillaan ja lisäisi, vahvistaisi ja säilyttäisi ne heissä.
Martin Chemnitz, Enchiridion – Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 52, Concordia ry, 2023.
Hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: ”Älä pelkää!” Ilm. 1:17
Eräs sotamarsalkka Wellingtonin upseereista komennettiin vaaralliseen tehtävään. Hän epäröi hetken kuin peläten ja sanoi sitten:
”Antakaa minun puristaa teidän voittoisaa kättänne ennen kuin lähden; silloin suoriudun tehtävästä.”
Etsi Kristuksen kädenpudistusta ennen jokaista tehtävääsi, jokaista vaikeaa suoritusta, jokaista taistelua, jokaista hyvää tekoa. Paina pääsi aamun raikkaassa sumussa ennen kuin lähdet kohtaamaan päivän velvollisuuksia ja vaaroja, ja odota Kristuksen siunausta, kun hän panee oikean kätensä sinun päällesi. Hänen kätensä siunaavat. Niiden kosketus herättää rohkeutesi ja voimasi ja kaiken kauniin ja jalon elämässäsi.
J. R. Miller, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Siunatkaamme itsemme Herran siunauksella (Ks. 4. Moos. 6:24-26) niin varmasti saamme siunauksen. Jumalanpalveluksessakin meidät siunataan Herran siunauksella.
Jumala ei armahtanut ainokaista Poikaansakaan, vaan heitti kaikkien mustat synnit hänen kannettavakseen Golgatan kauhujen puulle. Siellä ilmestyi se sovintoarmo, joka on koko maailman syntien sovitus. Nyt on avautunut se armollisen Isän avara armotaivas, joka ulottuu niin leveälle kuin itä on lännestä. Nyt meillä on jokahetkinen anteeksiantamus.
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa!, s. 6, Concordia ry, 1999.
Järki ajattelee, että jos Jumala pitäisi meistä huolta ja meitä rakastaisi, hän varmaan varjelisi meitä kaikesta onnettomuudesta, antamatta meidän mitään kärsiä. Mutta kun meitä kohtaavat milloin mitkäkin vastoinkäymiset, niin järki päättää: joko Jumala on meidät unhottanut taikka hän on meille vihainen eikä meistä välitä, muussa tapauksessa hän varmaan auttaisi meitä eikä jättäisi meitä valittamaan näin suuressa surkeudessa. Vastustaaksemme tuollaisia ajatuksia, joita luontomme synnyttää, meidän täytyy varustautua Jumalan sanalla: emme saa päätellä oman mielemme, vaan Jumalan sanan todistuksen mukaan. Jos arvostelemme asiaa ilman Jumalan sanaa, on arvostelumme väärä ja harhaanvievä.
Mutta mitä todistaa sana? Ensiksikin sen, ettei hiuskarvaakaan voi pudota päästämme Jumalan sallimatta. Sen joka siis arvostelee asiaa rakkaan Herramme Kristuksen sanan mukaan, täytyy päättää, että olkoot perkele ja maailma kuinka mahtavat ja väkevät tahansa, he eivät kuitenkaan voi tehdä vähintäkään pahaa kristitylle ilman Jumalan sallimista. Sen osoittaa Herran Kristuksen vertaus varpusista. Nämä ovat hyödyttömiä lintuja, jotka tekevät enemmän vahinkoa kuin hyötyä, mutta kuitenkin Kristus sanoo, ettei yksikään niistä putoa maahan taivaallisen Isän sallimatta (Matt. 10:29). Ellei siis kristitty halua tehdä Kristuksesta valehtelijaa, niin hänen täytyy olla vakuuttunut siitä, että Jumalan edessä ihmiset ovat varpusia kalliimmat, niinkuin Kristus itsekin toisessa paikassa sanoo. Hän pitää heistä siis tarkan vaarin ja huolen eikä anna perkeleelle ja maailmalle niin suurta valtaa, että nämä voisivat tehdä kristitylle, mitä tahtovat; mutta jos saavat jotakin tehdä, niin Jumala sen kyllä tietää ja on sen varmaan sallinut muutoin eivät heidän hankkeensa menestyisi. Ota siis ensiksikin tästä tarkoin vaarin: vastoinkäymisten kohdatessa älä luule Jumalan sinua unhottaneen, ja että sinun muka kävisi toisin, jos hän sinua muistelisi, sillä hän sallii vastoinkäymisiä, vaikka oletkin hänen muistossansa.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 392-393, Sley, 1945.
Anteeksiantamus ja pelko
https://www.facebook.com/share/p/1Ayr33aMcv/
Krusifiksin juurella palan halusta, tehdä jälleen parannuksen. Krusifiksin juurella, alan alusta, alla suuren armahduksen.
Tarvo Laakso
Oikeassa parannuksessa on kaksi osaa: synnin tunteminen ja armon tunteminen tai, käyttääksemme tutumpia nimityksiä, Jumalan pelko ja luottamus laupeuteen.
Martti Luther, Armahda minua, Jumala, Psalmin 51 selitys, s. 7, Concordia ry, 2022.
Parannus on katuvan syntisen turvautumista Jumalan ansaitsemattomaan armoon Kristuksessa.
Fredrik Wislöff, Kirkon armonvälineet, s. 103, Kirjaneliö, linkki, 1980.
Kun otat Kristuksen autuutesi perustaksi, siitä seuraa että käsität hänet esikuvaksi.
Fredrik Wislöff, Kirkon armonvälineet, s. 26, Kirjaneliö, linkki, 1980.
Ovatko jotkin synnit kuitenkin niin suuria ja julkeita, ettei niitä voida antaa evankeliumin kautta anteeksi parannusta tekeville ja Kristukseen uskoville?
Eivät. Kristus on suorittanut sovituksen kaikista synneistä (1. Joh. 2:2) ja tahtoo pelastaa suurimmatkin syntiset (1. Tim. 1:15). Hän käski, että parannusta ja syntien anteeksiantamusta saarnattaisiin hänen nimessään kaikille syntisille (Joh. 20:23; Matt. 9:13; Luuk. 15:7; 24:47). Armo näet on tullut ylenpalttiseksi, syntiäkin suuremmaksi (Room. 5:20).
Martin Chemnitz, Enchiridion – Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 134, Concordia ry, 2023.
O Herra Jumala! varjele aina ja puhdista sinun kristillistä seurakuntaas; sillä ei se ilman sinutta taida pysyväinen olla: niin varjele siis ja hallitse sitä aina voimallas. Sinun Poikas Jesuksen Kristuksen kautta. Amen.
Vanha Suomalainen Virsi- ja Evankeliumi-Kirja, s. 580, Raumalla 1963.
Onko ja pysyykö synti uudestisyntyneissä tässä elämässä?
Kyllä. Vaikka Pyhä Henki hallitsee heitä, he surevat sitä, ettei heidän lihassaan asu mitään hyvää. Vaikka he tahtovatkin tehdä hyvää, he riippuvat pahassa kiinni (Room. 7:18, 21). Liha taistelee Henkeä vastaan myös uudestisyntyneissä (Gal. 5:17). Vaikka he ovat pyhiä ja palvelevat Jumalaa eikä heillä ole mitään pahaa omallatunnollaan, silloinkin he tunnustavat olevansa yhä syntisiä (1. Kor. 4:4; Ps. 32:5; 130:3; 143:2). Itse asiassa se, joka sanoo, ettei hänessä ole syntiä, johtaa itsensä harhaan (1. Joh. 1:8). Siksi kaikkien pyhien tehtävä tässä elämässä on toistaa päivittäin rukous: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi.”
Martin Chemnitz, Enchiridion – Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 132, Concordia ry, 2023.