Ihmisen suhdetta Jumalaan sanomme uskonnoksi.
Uskontoon kuuluu siis kaikki, mitä minä Jumalasta ajattelen ja uskon, millainen mieliala minulla on Jumalaa kohtaan ja miten minä häntä kohtaan käyttäydyn sekä mitä minä Jumalalta toivon ja odotan.
Uskonto on oikeata taikka väärää uskontoa riippuen siitä, ovatko ajatukseni Jumalasta totuuden mukaiset vaiko vain oman mielikuvitukseni hahmottelemat, turvaudunko Jumalaan, kunnioitanko ja rakastanko Jumalaa vaiko en, ja toivonko Jumalalta onnea ja menestystä, vai odotanko häneltä esim. onnettomuutta ja vahinkoa.
Jokaisella ihmisellä on siis uskonto, vieläpä ns. jumalattomalla ja kieltäjälläkin, vaikka uskontonsa, se on, suhteensa Jumalaan ei silti ole oikea. Jumalan kieltäjällä on sellainen uskonto, että hän hartaasti toivoo voivansa tulla toimeen ilman Jumalaa, ja sen tähden hän koettaa uskoa, ettei Jumalaa olekaan, ja milloin hänen mieleensä nousee kysymys: entäpä jos vanhurskas Jumala kuitenkin on olemassa, niin hän tahtoo torjua luotansa koko tuon vaarallisen ajatuksen. Kielteinen uskonto johtuu lihallisesta jumalakäsitteestä, mikä hyväksyy vain sellaisen Jumalan, joka ei voi kätkeytyä meidän aistimiemme havaintopiiristä, se on, joka ei ole kaikkivaltias.
Kaikki ei-oikeat uskonnot johtavat välttämättömyyden pakosta palvelemaan epäjumalia, se on, jumaloimaan itseämme ja omia mielikuviamme tai myös toisia ihmisiä, taikka sitten yli kaiken rakastamaan maailmaa, sen nautintoja, rahaa ja tavaraa. Ainoastaan oikeassa uskonnossa vältämme epäjumalanpalveluksen, ettemme kunnioita luotuja olioita totisen Jumalan sijassa.
Kun me luontaisella ajatuksellamme emme tajua ääretöntä Jumalaa, on oikein uskoa ja ajatella Jumalasta ja hänen töistään juuri niin kuin Jumala on sanassansa meille ilmoittanut. Ja kun Jumala rakkaudesta antaa meille kaikki taivaalliset lahjat, ansaitsee Jumala meidän kiitollisuutemme, kunnioituksemme, rakkautemme, kuuliaisuutemme ja tunnustuksemme sekä täyden luottamuksemme, että Jumala näkee tilamme, kuulee anomisemme, auttaa meitä kaikissa vaiheissamme ja vihdoin vie omaan kotiinsa taivaaseen. Hänen vakava sanansa on: ”Minä olen sinun Jumalasi. Älköön sinulla olko muita jumalia!”
H. J. Pätiälä, P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 8-9, Concordia ry, 2021
Ironista kyllä, ettei Raamatusta löydy varsinaisesti sanaa uskonto, mutta siellä puhutaan paljon uskosta.
Uskonnollisuus on yleensä ja lähes aina ihmisen toimintaa, jolla ihminen pyrkii Jumaltumaan jollain tasolla tai saavuttamaan jotain hyveitä Jumalansa edessä. Näin toimien, tietäen tai tietämättään hän on uskonnollinen, ihminen joka luottaa syyn ja seurauksen lakiin, eikä välttämättä, Jumalaan vaan itseensä. Näin siis toimii yleensä uskonnollinen ihminen. (Huomaa tarkoituksellinen yleistys)
Kristinuskossa kysymys on Jumalaan luottamisesta, eikä ainakaan tekopyhästä hurskastelusta, jota löytyy runsaasti kaikista ihmisistä ja uskonnollisista yhteisöistä.
Eikös Jeesus tullut juuri vapauttamaan ihmisen uskonnollisuudesta, Uhraten Itsensä ja näin julisti kertakaikkisella Lunastuksella ihmisen vapaaksi uskonnollisesta harhasta?
Näin olen asian Raamatusta lukemalla ymmärtänyt… Kristuksessa on Totuus, joka tekee ihmisestä vapaan, varsinkin uskonnollisesta orjuudesta!
Kyllä blogin sitaatissa opetus on ihan Raamatullista. Ei pidä liikaa takertua tähän uskonto sanaan. Kirja on alunperin julkaistu viime vuosisadan alkupuolella, jolloin sitä sanaa käytettiin ilmeisesti enemmän ja eri tavalla.
Franz Pieperkin (1852-1931) muuten vielä käytti ongelmitta uskonto-käsitettä kristinuskosta.
Niin jos viemme asiaa eteenpäin niin on vain omaa vanhurskautta tai Jumalan lahjoittamaa vanhurskautta . Ja kuten Ismo edellä niin nimenomaan Jumala tahtoo että luopuisimme omasta vanhurskaudestamme eli tekopyhyydestä jota meissä kaikissa ikävä kyllä on .
Mika: ”Voihan joku uskonnoton ihan oikesti joskus pohdiskella, jos Jumala sittenkin on olemassa.”
Varmasti voi, mutta esität asian yleistäen kaikkiin, joka on perusteetonta ja jättää faktat sekä asianomaisten omat käsitykset ja mielipiteet kokonaan huomiotta.
Mika: ”Ja joku uskonnoton voi ajatella, koska en näe ja havaitse Kaikkivaltiasta Jumalaa, hän ei voi olla olemassa.”
Yleisempää lienee ymmärrys ihmisen psykologiasta ja siitä, että evoluutiopsykologia puskee ihmistä helposti näkemään toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole, koska sillä on ollut selviytymiseen aina positiivinen vaikutus. On ollut edullisempaa nähdä heinikossa leijona kuin olla näkemättä, oli siellä juuri sillä kertaa leijona tai ei.
Syvällisempi selitys on tietenkin siinä, että koska ihminen ymmärtää kuolevaisuutensa, kompensaatioksi on kehittynyt erilaisia uskomuksia, joilla kuolevaisuuden on voinut pyyhkiä mielestä häiritsemästä. Lisäksi uskoon ja uskonnollisuuteen on liittynyt sittemmin myös paljon vallankäyttöä, joka on ihmiselle niin ikään kovin luonnollista. Valtaapitäville on ollut aina edullista, jos alamaiset ovat uskoneet valtaapitäviäkin väkevämpiin voimiin juuri vallanpitäjien haluamalla tavalla. Mikäpä siihen paremmin soveltuisi kuin uskonto ja alati alamaisia tarkkaileva jumalahahmo.
Eli ei siinä mitään ihmeellistä ole, että uskonto on saavuttanut laajaa kannatusta ihmiskunnassa. Mutta jokaisen rehellisen ihmisen pitäisi tunnustaa ja ymmärtää myös ne selvät ja hyvin ymmärrettävät sekä perustellut näkemykset siitä, että uskontoja voidaan pitää perustellusti pelkkinä psykologisina ja yhteiskunnallisina selviytymiskeinoina.
Ei tiedekään ole pystynyt todistamaan, että Jumala olisi satuolento. Lisäksi on eri tavalla ajattelevia ateisteja ja jumalattomia.
Johanneksen evankeliumi:
4:24 (Kaikkivaltias) Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Väitteen: ”Uskontoja voidaan pitää perustellusti pelkkinä psykologisina ja yhteiskunnallisina selviytymiskeinoina.” syvällisyys on kovin suhteellista.
Voidaan toki asioita pitää jonakin, ja voidaan argumentoida yhtä sun toista. Se ei kuitenkaan merkitse, että asiat olivat välttämättä tosia sellaisina kuin niiden pidetään(tai joskus halutaan) olevan. Selityksen ”syvällisyys”- kriteerin määrittely olisi hyvä määritellä, jos sitä käytetään argumenttina. Eli mitä tarkoitetaan ”syvällsiyydellä”?
Se, että jotain pidetään tai käytetään selviytymiskeinona, ei tietenkään merkitse ja tarkoita sitä, että tuo jokin olisi vain ja ainoastaan selviytymiuskeino. Olisihan näin argumentoiden meidän ajattelukykymmekin ja muu ns. järkemme vain ja ainoastaan (vastaavasti ajatellen) pelkkä selviytymiskeino, joka vain näennäisesti vaikuttaa viittaavan todellisuuden ymmärtämiseen ja näennäiseen todellisuusmielikuvaan, vaikka emme todellisuudessa ymmärtäisikään, eikä ajatuksemme vastaisikaan oikeata todellisuutta.
Ovatko ns. uskonnot totta on eri kysymys kuin se, onko totta jokin, mitä uskotaan.
Jos leijonan näkeminen heinikossa on hyödyllisempää kuin näkemättä oleminen, ei siitä voida päätellä, että heinikossa ei ole leijonaa.
Mika: ”Ei tiedekään ole pystynyt todistamaan, että Jumala olisi satuolento.”
Tiede ei käsitele satuolentojen olemassaoloa, koska niitä ei voi mitata ja todentaa.
Jos ja kun tiede ei pysty todistamaan Jumalaa satuolennoksi, niin sillonpa tieteen olisi pitäydyttävä omassa ”lestissään” (eli omassa todellisuuskäsitysten osa-avaruudessa) ja lakattava sanomasta mitään tieteenhämöistä siitä, mitä ei voi mitaten osoittaa tieteellisesti todeksi. Spekulointi tietenkin on sallittua tieteen tekijöillekin mutta erotettakoon se ns. vakavsasta tieteestä ja tieteellisyydestä. Ja on hyvä muistaa, että tiede ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, ei voi olla, eikä sen olemuskaan ole asioiden oikeaksi todistamista. Todistaminen kuuluu logiikkaan ja matematiikkaan (jossa kuulemma siinäkin on kuulemma ollut oppiriitoja).
Satuolentoja toki voidaan tieteessäkin tutkia, mutta siihen lienee oma humanistia-ihmistieteellinen osatieteensä – onhan kirjallisuustieteitä ja kansantieteitä ynnä muita. Ajatus, että Jumala, siis tarkemmin ilmaisten ”Minä Olen”, olisi satuolento, on tietenkin spekulaatiota tieteellisestäkin perspektiivistä katsottuna. Tiede sen sijaan ei ole ”Minä Olen” -kaltainen entiteetti.
Usko ja uskonto ovat täysin eri asioita , se vaan suomenkielessä kuullostaa niin läheiseltä että että ne olisivat sukulaisia ainakin keskenään . Sen voi todeta kaikista muista kielistä ja verrata niin huomaa että usko ja uskonto on enemmänkin vastakohtia kuin ”sinnepäin ” molemmat , kuten ovat käytännössä Jumalan lahja vanhurskaus ja omavanhurskaus . Ja näistä myös ilmenee se perusta kelvollisuudelle ja sille kuka on tekijä. Toinen argumentti on tietysti että me voisimme Kaikkivaltiaan luojan työt ja ihmisen työt laittaa samaan luetteloon. Ei varmasti ole myöskään sattumaa että nimi on kristinusko eikä kristinuskonto , vaikka sitä joku varmasti haluaa käyttää.
Kannattaisi ottaa huomioon Marko Sjöblomin edellä olevan kommentin.
En väheksy uskonto sanaa, mutta on hyvä ymmärtää, että maailmassa on tuhansia uskontoja, joissa ihminen pyrkii itsevalituilla toimillaan sovittamaan ja hyvittämään vääryytensä, itseään säästämättä, mutta juuri näistä poiketen Kristinusko on jotain muuta kuin nämä. Kristinuskossa Jumala on kaiken alkaja ja täyttäjä. (Fil.1:6)
Joo ei tämä oo uskonopillinen asia , on vain eri lähestymiskulmia ja kai niitä voi pohtia erikantilta . Jokainen saa kai mieltää sanat kuten parhaaksi näkee. Englanniksi faith – usko ja uskonto- religion , kuten myös Saksankielessäkin religion. On suomennoksia ja ne varmaan käännetään jommallakummalla tavalla tahansa .
Ateismi ei sinänsä ole uskonto mielestäni jos siinä ei ole pyrkimyksiä kohti mitään suurempaa, vaan ateistilla on usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa . Kuitenkin suurin osa ateisteista on lopulta agnostikkoja Kysymys uskoa näkymättömään on uskonasia ,tuuli on myös uskonasia vaikka sitä ei nähdä mutta tunnetaan sen vaikutukset. Jos on tieteellisesti pitkälle lukenut, ajatteleva ihminen on niin kysymyksiä tulee väistämättä vastaan ja muuttuu agnostikoksi tai kristityksi . On totta mitä Antero kirjoitti psykologisesta tarpeesta ihmisellä löytää suurempi voima ja se on tietysti kristitylle myös paljon muutakin .
Timo: ”tuuli on myös uskonasia vaikka sitä ei nähdä mutta tunnetaan sen vaikutukset.”
Ilmiöt, joita voidaan mitata ja todentaa, eivät ole uskonasioita.
Antero:
Ovat ns. mitattavat ja todennettavakin asiatkin pohjimmiltaan uskon asioita siinä merkityksessä, että ne edellyttävät uskoa tai uskomuksia niihin menetelmiin, joilla todentamista tai/ja mittaamista tehdään. Emme me uskoa pakoon pääse vaikka kuinka vanoisimme tieteen nimiin. Tiedettä tietenkään väheksymättä.
Ei esim nykyisin vallalla olevaan uutta sukupuoli(moninaisuus)käsitystäkään voida mittaamalla ja (ulkoisella) havainnoilla todentaa ja silti sitä jopa väitetään ”tieteelliseksi”. Kyllä ns. uskon ja kokemuksen asiat ovat ujuttautuneet nykyiseen tiedeilmapiiriinkin. Tai mitä ns. tieteellisyys sitten itse kullekin merkitseekään? Siinä eräs pulma. Onko tässäkin ”vain muutos on pysyvää”?
Jukka: ”Ovat ns. mitattavat ja todennettavakin asiatkin pohjimmiltaan uskon asioita siinä merkityksessä, että ne edellyttävät uskoa tai uskomuksia niihin menetelmiin, joilla todentamista tai/ja mittaamista tehdään.”
Onko todella tarpeen huomauttaa, että uskonnollinen usko on ihan eri asia kuin usko siihen, että mittarit toimivat ja kertovat yleensä hyvin luotettavasti mitattavista ilmiöistä?
Antero hyvä,
Uskonnollinen usko kaiketikin liittyy uskontoon ja uskontoihin.
Mitattavat asiat sanan varsinaisessa merkityksessä ovat ns. luonnontieteellistä ajattelua, jossa keskitytään eräällä tavalla ”helppoihin” ja konkreettisiin kysymyksiin. Niihin on toki helppo uskoa. Ja toisaalta on kiusausta myös luottaa (turvautua) ja uskoa liiaksikin. Ihminen voi (helposti) itseensäkin uskoa (=luottaa) enemmän kuin olisi perusteita tai jälkeisarvioinnissa evidenssiä (ainakin eettismoraalisissa asioissa).
Jos puhutaan varsinaisesta uskosta, niin usko on uskomista ja luottamusta ihan konkreettisestikin johonkin, jota ei voida osoittaa todeksi. Tällaista uskoa on myös (erilaisten) tiedekäaitysten perustalla, jos ei perustana suorastaan. Ihmisen järki perustuu kokemukseemme siitä, että se toimii tai että se näyttää järkevältä jossain tietyssä merkityksessä, vaikkapa eloonjäämisessä tai toinen toistemme ”listimisessä”. Uskomme ihmisjärkeen vaikka toisaalta uskomme kokemustemme perusteella ihmisen ”järkineen” turmelevan järjettömästi maailmaa.
Uskontoja ja niiden variaatioita lienee tuhansia erilaisia. Logiikka puolestaan lienee jotakin ”varmaa”; mutta emme me pelkän logiikan (tai matematiikan) varassa kykene elämään tai aäilyttämään järkeämme tai mielenterteyttämme. Toisaalta logiikka voi auttaa tässäkin suhteessa, lisäten ymmärrystä, uskoakin.
Jos puhutaan kristinuskosta, kyse on nimenomaan uskosta ja luottamuksesta johonkin, jolle on myös kokemusperustaisia argumentteja. Ja totta on, että kristinusko on oleellisesti vaikuttanut ns. läntisen edistyksen (myös tieteellisen) ja eettismoraalisen olemuksen (jotka toki on erittäin rajallista ja osin ristiriitasitakin) kehittymiseen, vaikkapa ihmisoikeuksien osalta – muiden uskontojen piirissä ei vastaavaa ole ”keksitty”; siis kokemusperäistä evidenssiä on. Olellista ei ole vain ”usko johonkin” vaan orientoituminen sen pohjalta.
Toki asioita ei voi eikä pidä tarkastella mutkat suoriksi vedettyinä, populistiseksi.
Ranskan suurta vallankumoustakaan vapaus-veljeys-tasa-arvo -ajatteluineen ei syntynyt muiden uskontojen piirissä. Toki vallankumous muodostui kovin ristiriitaiseksi ja osin murheelliseksikin tapahtumasarjaksi (ja uskomattoman järjettömäksikin) .
Joten: miten määrittelet uskonnollisen uskon ja muun uskon eron? Tarkoitatko ”uskonnollisella uskolla” sellaista uskoa, joka ”operoi” vain uskonnollisessa (ja rajoitetussa) viitekehyksessä? Pohjimmiltaan elämässämme joudumme turvautumaan johonkin, joka perustuu uskoon. Kristillisyydessä usko ei pohjimmiltaan ole ”uskonnollista uskoa” vaan ihan oikeata uskoa (luottamusta), joka ei jää operoimaan vain johonkin ”kristillisen uskonnon” rajoittuneessa viitekehyksessä. Esim. ateistilla on oma uskonsa, johon hän uskoo. Mihin hän pohjimmiltaan uskoen luottaa elämänsä pohjana, on hiukan eri kysymys uskoon liittyen.
Jukka: ”Uskonnollinen usko kaiketikin liittyy uskontoon ja uskontoihin.”
Miksi sitten rinnastat sen ilmiöihin, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnollisen uskon kanssa?
Mainitsemasi ja siteeraamasi lauseeni vain tarkoitti minun tulkinjtaani siitä, mitä oletan tarkoitetavan ”uskonnollisella uskolla”: uskoa, joka jotenkion liittyy uskonnolliseksi ymmärrettävään asiaan. Kristinuskossa ei ajatella uskomista vain ja ainoastaan johonkin ”uskonnolliseen”.
Pikemminkin tässä korostan sitä, että uskoa voi olla enemmän tai vähemmän, erilaisiin aisioihin, oli sitten kyse uskonnollisista tai ei-uskonnollisista asioista – muistaen, että käsite ”uskonto” voidaan ymmärtää eri tavoin. Usko, joka liittyy uskonnollisiin asioihin eri tavoin voi olla totta tai epätotta, kuten myös usko ei-uskonnollisiin asioihin. Kaikki me lähdemme jonkinlaisesta perus(tavasta)uskomuksesta, olipa se ns. uskonnollinen tai ns. ei-uskonnollinen. Olisi mielekkäämpää ja johdonmukaisempaa puhua vain perususkomuksista.
Minä kysyin sinulta, miten määrittelet” uskonnollisen uskon” – sen (olemuksellisen) eron suhteessa ”muunlaiseen uskoon”. Näiden erityyppisten ”uskojen” erotteleminen ilman tarkempaa määrittelyä on ongelmallista, paitsi jos ”uskonnollisesta uskosta” puhuminen jo etukäteen halutaan määretellään tai luokitella ”höpöhäpöön” perusteettomasti uskomiseksi.
Usko jumalan olemassaoloon ei ole itsessään ”uskonnollista” uskoa vaan pikemminkin perususko(mus). Siihen ei välttämättä tarvitse liittyä mitään varsinaista ”uskonnollisuutta”. Vastaavasti voitaisiin ajatella, että usko jumalan tai Jumalan olemattomuuteen on sekin ”uskonnollista uskoa” – senhän voisi ajatella liittyvät uskontokysymykseen.
On olemassa myös uskontoja, joissa ei ole jumalaa ”määritelmällisessä” merkityksessä. Lutherin mukaan kuitenkin kaikilla on jokin jumala – se, mihin hän viime kädessä luottaa (eläessään ja kuollessaan).
Kristillinen (aito) usko ei ole uskoa ”uskonnollisiin asioihin” sen enempää kuin muukaan usko vaikkapa pörssikursseihin. Toki usko pörssikursseihinkin voi saada lähes uskonnollisia piirteitä. Tai usko maailman fysikaalisesti määräytyvään ja rajautuvaan todellisuuteen.
En todellakaan osannut odottaa tällaista väittelyä uskonto sanasta. Silti jotenkin ymmärrän teitä. Uskon kuitenkin, veljet, että olemme kaikki Jumalan puolella.
Mika , kiitos blogista ja toivon että tässä en loukannut ketään , ei ole ollut tarkoitus . Ehkä sanoja pitäisi laittaa erisävyyn. Henkilökohtaisesti kynnys kirjoittaa kommenttia ei ole kovin korkea ja kirjoitan mitä mieleen tulee . Kysymys on mielestä pitkälti meidän Suomen kielestä kun englanninkielestä sana Christianity käännetään niin sen voi kääntää joko kristinusko tai kristinuskonto ja tätä ei ehkä ole missään muussa kielessä kuin meidän suomen kielessä . Ei varmaan vaikuta ymmärrykseen millään tavalla.
Hyvällä ystävälläni pastori Hannu Lehtosella on tällaista tietoa:
”Vulgatassa muuten sana religio tai sen johdannainen esiintyy 22 kertaa. Yksi esimerkki on Jaak. 1:27: religio munda = puhdas jumalanpalvelus.”
Vulgata on latinankielinen raamatunkäännös, joka valmistui vuonna 405. Nimi tulee sanoista versio vulgata eli ”yleinen versio”. Katolinen kirkko julisti Vulgatan viralliseksi raamatuntekstiksi Trenton kirkolliskokouksessa vuonna 1546. Wikipedia. Kyllä esim. Martti Luther tunsi sen hyvin.
Niin latinankielistä sanaa uskonnosta käyttää monet kielet eli religio, joka suoraan tarkoittaa sitomista ja tämän voi tietysti ymmärtää joko sitomisena Uskoon, Jumalaan . Minä ymmärrän kristinuskon sanoman pohjalta että Kristus vapauttaa meidät juuri uskonnosta. Vapauteen Kristus meidät vapautti . Kristus hallitsee seurakuntaa rakkaudella ja siksi siellä tulee vallita vapaaehtoisuus . Jotakin samaa siinä mitä on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhteissa millälailla Jumala on tarkoittanut ihmisen osan , että olemme yhtä Kristuksessa mutta samalla olemme itsenäisiä kuten Isä Poika ja Pyhä Henki ovat erillisiä ja silti yhtä . Olemme riippuvuus- suhteessa Jumalaan mutta silti itsenäisiä . Näin on tarkoitettu myös avioliitto – olla yhtä ja silti riippuvainen toisesta . En tiedä miten tuo sitominen sopii tähän ajatukseen . Taitaa mennä kohta filosofian puolelle!
Käsittääkseni uskontotieteessä ei ole aivan yksiselitteistä määritelmää uskonnolle. Usko henkiolentoihin on oma uskonnontryhmänsä.
Kristinusko taas ei ole (vain) uskoa henkiolentoihin (saati ”satuolentoihin”) vaan siinä Jumala on historiassa ollut läsnä myös ”lihassa ja veressä”.