USKONTO

Ihmisen suhdetta Jumalaan sanomme uskonnoksi.

Uskontoon kuuluu siis kaikki, mitä minä Jumalasta ajattelen ja uskon, millainen mieliala minulla on Jumalaa kohtaan ja miten minä häntä kohtaan käyttäydyn sekä mitä minä Jumalalta toivon ja odotan.

Uskonto on oikeata taikka väärää uskontoa riippuen siitä, ovatko ajatukseni Jumalasta totuuden mukaiset vaiko vain oman mielikuvitukseni hahmottelemat, turvaudunko Jumalaan, kunnioitanko ja rakastanko Jumalaa vaiko en, ja toivonko Jumalalta onnea ja menestystä, vai odotanko häneltä esim. onnettomuutta ja vahinkoa.

Jokaisella ihmisellä on siis uskonto, vieläpä ns. jumalattomalla ja kieltäjälläkin, vaikka uskontonsa, se on, suhteensa Jumalaan ei silti ole oikea. Jumalan kieltäjällä on sellainen uskonto, että hän hartaasti toivoo voivansa tulla toimeen ilman Jumalaa, ja sen tähden hän koettaa uskoa, ettei Jumalaa olekaan, ja milloin hänen mieleensä nousee kysymys: entäpä jos vanhurskas Jumala kuitenkin on olemassa, niin hän tahtoo torjua luotansa koko tuon vaarallisen ajatuksen. Kielteinen uskonto johtuu lihallisesta jumalakäsitteestä, mikä hyväksyy vain sellaisen Jumalan, joka ei voi kätkeytyä meidän aistimiemme havaintopiiristä, se on, joka ei ole kaikkivaltias.

Kaikki ei-oikeat uskonnot johtavat välttämättömyyden pakosta palvelemaan epäjumalia, se on, jumaloimaan itseämme ja omia mielikuviamme tai myös toisia ihmisiä, taikka sitten yli kaiken rakastamaan maailmaa, sen nautintoja, rahaa ja tavaraa. Ainoastaan oikeassa uskonnossa vältämme epäjumalanpalveluksen, ettemme kunnioita luotuja olioita totisen Jumalan sijassa.

Kun me luontaisella ajatuksellamme emme tajua ääretöntä Jumalaa, on oikein uskoa ja ajatella Jumalasta ja hänen töistään juuri niin kuin Jumala on sanassansa meille ilmoittanut. Ja kun Jumala rakkaudesta antaa meille kaikki taivaalliset lahjat, ansaitsee Jumala meidän kiitollisuutemme, kunnioituksemme, rakkautemme, kuuliaisuutemme ja tunnustuksemme sekä täyden luottamuksemme, että Jumala näkee tilamme, kuulee anomisemme, auttaa meitä kaikissa vaiheissamme ja vihdoin vie omaan kotiinsa taivaaseen. Hänen vakava sanansa on: ”Minä olen sinun Jumalasi. Älköön sinulla olko muita jumalia!”

H. J. Pätiälä, P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 8-9, Concordia ry, 2021

213 KOMMENTIT

  1. Kristuksen ystävän tulee myös tässä elämässä taistella heikkouksia vastaan, että Hänen elämänsä, joka oli suurin nöyryys, heissä päivä päivältä tulisi yhä runsaammaksi.

    Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 326, SLEY, 1925.

    Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. Gal. 2:20

  2. Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Mark. 9:24

    Sairaan pojan isän huuto on tuttu rehelliselle kilvoittelijalle. Minä uskon, tahdon uskoa, ja silti taistelen epäuskoani vastaan. Uusi ihminen uskoo, vanha tahtoo vaivuttaa uneen. Jeesus onneksi vahvistaa uskoamme.

    Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2024.

  3. Minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Jes. 54: 8

    Evankeliumi on iloisin ja suloisin sanoma maailmassa, sillä se ilmoittaa syntiselle maailmalle iloisia uutisia: maailma on Jumalalle niin rakas, että hän lahjoittaa sille, ei kultaa eikä hopeaa eikä kuningaskunnan, vaan kallisarvoisempaa – ainoan Poikansa ja kaikki hänen viisautensa, vanhurskautensa ja pyhyytensä, kaikki hänen ansionsa. Jos voit katsoa kaiken, minkä Jeesus kärsi, sinun tähtesi tehdyksi, olet velaton, vanhurskas ja autuas. Ota vastaan, ota vastaan! (Mark. 10:15) Kaikki tämä on sinua varten, kaikki kuuluu sinulle. Kaikki ihmiset ovat syntisiä, ei ainoakaan ole vanhurskas Jumalan edessä. Mutta kaikkien syntien tähden Jeesus kärsi ja kuoli ristillä jo vuonna kolmekymmentäkolme ja maksoi kaikkien syntivelat.

    Martin Boos (1762-1825), saksalainen katolinen teologi, s. 21, Armoa armosta, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

  4. Juuri tämä on se uusi, lohdullinen saarna, rauhan julistus: Kristus on itsensä kautta, ylösnousemisellansa, voittanut meidän syntimme ja kuolemamme, ottanut pois Jumalan vihan ja sijaan hankkinut sulan armon ja autuuden; tätä hän on käskenyt saarnata ja tahtoo, että me sen uskomme, varmoina siitä, että sen uskon kautta saamme.

    Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 319, SLEY, 1942.

  5. Maailma on tosin tähän aikaan niin paha ja vaipunut monenlaisiin synteihin, varsinkin liialliseen ylpeyteen, ettei heille oikeastaan pitäisi saarnata muuta kuin pelkkää ukkosen jyrinää ja salamoita. Mutta koska joka päivä kasvaa uusi maailma, joka niin vähän tietää Kristuksesta, ja koska sitä paitsi on olemassa monta surullista sydäntä, jotka suuresti tarvitsevat lohdullista evankeliumia, niin meidän täytyy profeetta Jesajan kanssa sanoa 62:1, 2: ”Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennen kuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu. Ja kansat näkevät sinun vanhurskautesi, kaikki kuninkaat sinun kunniasi.”

    Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarreaitta, s. 116, Evankelisluterilainen Todistajaseura, 1986.

    • Rauhaa Venäjälle ja Ukrainaan! Venäjän kaamea hyökkäys saisi jo loppua. Jumalan siunausta Inkerin kirkolle!

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.