Yle Uutiset Suora linja on huolissaan vapaasta uskonnonharjoittamisesta koulujen ja oppilaitosten arjessa.
Ylen mukaan monet opettajat ja koulutyöntekijät kokevat, että työyhteisön jäsenen oman uskonnollisen vakaumuksen ja arvomaailman tunnustaminen aiheuttavat ongelmia muille työyhteisössä. Heidän mukaansa uskonnon harjoittaminen kouluissa koetaan joissakin tilanteissa perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisena. Kyse on ihmisistä, joita uskonnon harjoittaminen rakenteellisena osana julkista palvelua loukkaa .
Kyse ei siis ole tällä kertaa siitä onko koulussa uskonnonopetus tunnustuksellista vai ei. Ylen uutisen mukan monet uskonnottomat kokevat ongelmaksi juuri sen, että tunnustuksellisuus näkyy käytännössä koulujen arjessa. Esimerkiksi jotkut koulupsykologit kokevat ongelmalliseksi, jos kriisitilanteisiin mennään niin sanotusti ”Jeesus edellä.”.
Asialla on kuitenkin myös toinen puoli:Vaatiiko ”neutraali koulukärjestelmä” uskonnon kätkemistä ”kaappiin”?
Siinä missä uskonnotomalla on oltava oikeus olla vapaasti sitä mitä hän on tämä oikeus kuuluu myös kristityille ja muslimeille. Antaako uskonnioton koulu lapsille mahdollisuuden esimerkiksi ruokarukoukseen? Siis nimen omaan kouluruokailussa, kouluajalla. Koulussahan nämä lapset syövät. Kuuluuko tämä mahdollisuus myös lasten ruokailua valvovalle henkilökunnan edustajalle?
Uskonnollisen vakaumuksen esille nostamisen kieltäminen erityisesti krisitilanteissa loukkaa syvästi uskonnonvapautta. Tällöinhän ihmiseltä kielletään juuri hädän hetkellä julkinen rukoileminen. Siis tilanteessa jossa uskonto ehkä kaikkein herkimmion nousee pintaan.
Minua häiritsee se, että omiin kokemuksiini perustuen väittäisin, että tämä blogi maalailee täysin olemattomia uhkakuvia ja lisäksi siinä kuvatut ongelmat on kovin teoreettisia.
Omiin kouluaikaisiin kokemuksiini perustuen ja ruokarukouksia esimerkkinä käyttäen tilanne näyttää minusta seuraavalta:
(1) Koulussa ei ole ruokarukouksen lausuminen kielletty –> blogissa kuvattua ongelmatilannetta ei ole olemassa.
(2) Koululaisilla on ruokailun aikaan aivan muut asiat mielessä kun ruokarukouksen lausuminen –> blogi perustuu tilanteeseen, joka normaalissa elämässä ei esiinny.
Ei sillä, etteikö olemattomista uhkista olemattomiin tilanteisiin saisi keskustella, mutta väitän keskustelun tuottavan aika olemattomia tuloksia.
”Ideana se, että he uskovat kristinuskon opettamalla tavalla Jumalaan.” Tämäkin on tavallaan harhakuva. Uskon voi sanoittaa ja sitä voi harjoittaa ’kristinuskon opettamalla tavalla’, mutta usko on jossain syvemmällä opettamisen ulottumattomissa. ’Kristinuskon opettamia tapoja’ on kovin monenlaisia jopa luterilaisen kirkkommekin sisällä.
Ei se ole harhakuva. Eri uskojen opetuksissa on ristiriitoja ja ihmiset ovat täysin eri mieltä monista oppien keskeisistä asioista – kuten vaikka siitä, kuka on Jumalan poika -, joten on perusteltua sanoa, että ihmiset uskovat niin kuin heille on opetettu. Kun sanon, että ihmiset uskovat kristinuskon opettamalla tavalla niin en sano, että kaikki samalla tavalla mutta heille on yhteistä ne kristinuskon yhteiset linjaukset.
”On perusteltua sanoa, että ihmiset uskovat niin kuin heille on opetettu.” Ymmärrämme nähtävästi uskon kovin eri tavalla. Englannissa on kaksi uskoa tarkoittavaa sanaa, belief ja faith, Niiden merkitykset menevät osin päällekkäin, mutta toinen tarkoittaa vakaumusta ja toinen luottamusta. Minä tarkoitan enemmänkin luottamusta ja uskaltamista kuin vakaumusta ja käsitystä.
Niin Martti, on siis perusteltua sanoa, että ihmiset luottavat siihen uskoon joka heille on opetettu ja useat näistä uskoissa on ristiriidassa toistensa kanssa. Ja selkeyden vuoksi sama englanniksi.
Yes Martti, people have faith in the beliefs they have acquired as a result of religious teaching and many of the different schools of religious thought are in contradiction to others.
Antero Kangasluoma, uskotko itseesi psykologian ja biologian opettamalla tavalla?
Käännöksesi on muuten epätarkka: ’beliefs’ ei ole ’usko’ vaan ’uskomukset’.
Juuri tämä luottamususko nousee esiin kriisitilanteessa, jolloin yhteisöllisesti turvaudutaan Jumalaan. Juuri silloin myös koulun arjesta tuttu oppilaitospastori on suureksi avuksi.
Minuakin hämmästytti Jukan olkia pölläyttelevä bloggaus. Se lienee tarkoitettu hengen nostattamiseksi samanmielisten käymään puolustustaisteluun kristinuskon erityisaseman säilyttämiseksi kouluissa. Keskustelun pohjaksi blogi on vähän heikko
Toki oppilas tai opettaja voi itsekseen rukoilla, vakikka koulu sinänsä toimii uskonnollisesti tunnustuksettomasti. Mutta kaikkien oppilaiden opettajajohtoinen ruokarukouksen ääneenlausuttaminen ei ole asianmukaista. Apulaisoikeusasimies on 5.8. tarkastellut asiaa;
”Totean, että olen 11.11.2011 antamassani vastauksessa (dnro 3634/4/10) ottanut kantaa kunnan koulutoimen menettelytapaohjeeseen, jonka mukaan ruokarukoukset ovat uskonnon harjoittamista ja ne tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella. Pidin selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta
voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. Minulla ei ollut huomauttamista koulutoimen ohjeesta.”
Käsillä olevan asian arvioimisessa pidän merkityksellisenä ensinnäkin sitä, että – toisin kuin esimerkiksi nimenomaisen ruokarukouksen pitäminen koulussa – suvivirren laulamisen asiayhteytenä ei ole itsessään uskonnollinen tilaisuus.
Olet oikeassa, eli on siis perusteltua sanoa, että ihmiset luottavat niihin uskomuksiin, jotka heille on opetettu ja useat näistä uskomuksista ovat ristiriidassa toisten uskomusten kanssa.
Nämä opetukset auttavat hahmottamaan ympäristöä ja jäsentämään omaa toimintaani mutta ei minun tarvitse pitää psykologian määritelmiä elämääni millään tavalla sanelevina totuuksina. Biologia jäsentää elävän elämän, ei se sanele sille ehtoja. Uskon toki olevani hiilipohjainen elämänmuoto, jonka käytöksessä on tiettyä yhteneväisyyttä muiden elämänmuotojen käytökseen, jos sitä tiedustelit.