Vuosien varrella kaappiini on tullut hankittua useampia lautapelejä. Kun tarkemmin olen pelejä miettinyt, joissain vilahtaa uskonto jollain tavalla. Lautapelini ovat enemmän strategiatyyppisiä, joten niihin on ollut mahdollista laittaa ihmiselämää eri perspektiiveistä, eikä uskonnon osuutta voi väheksyä. Se leimaa kulttuureita kaikissa maailman kolkissa. Joten teenpä pienen tarkastelun joidenkin pelilaatikoiden syvyyksiin.
Ark of the Covenant
Carcassonne on yllättäen yksi niistä 2000-luvun alun peleistä, joista on tullut jo legenda. Sen konsepti on niin hyvin onnistunut, että peliä myydään edelleen. Pelistä on myös julkaistu erilaisia versioita. Vuosia sitten Raamattu-aiheinen Ark of the Covenant siirtää laattojen asettelun Vanhan testamentin aikaiseen Israeliin.
Pelissä on paljon tuttua Carcassonnesta, mutta pientä eroa. Ruohikkoiset peltomaastot on korvattu lampaiden laidunmailla, joilla sudet vaanivat pahaa-aavistamatonta karjaa. Paimenten tehtävä luonnollisesti on yrittää nyt pitää sudet laidunmaiden ulkopuolella. Kaupungit nousevat rakennusinnostuksen mukaan ja pelaajan ison seuraajan, se iso puinen meeple-hahmo, voi asettaa kaupunkiin profeetaksi julistamaan parannussaarnaa koko väelle. Jos rakennusprojekti onnistuu ja kaupunki valmistuu, profeetan sanat kuullaan ja kaupungista saa tuplapisteet. Muutoin tehtävä kait epäonnistuu ja kohtaako Jumalan viha kaupunkia, sitä ei tarina kerro.
Carcassonnen luostarit on korvattu temppeleillä ja temppeli on valmis, kun temppelin ylä- ja alapuolella sekä sivuilla on laatat. Pelaajien seuraajat, nähtävästi pappeina/leeviläisinä, pisteyttävät valmiin pyhäkön. En tiedä onko temppelin ristimallilla sen enempää symboliikka vai ei, esim. kristilliseen kirkkoon. Pienenä lisukkeena pelissä liikkuu liitonarkki. Jos muuta pelaaja ei voi tehdä laatanasettelun lisäksi, hän voi liikuttaa liitonarkkia ja ottaa pieniä lisäpisteitä mikäli liitonarkki liikkuu hänen seuraajiensa laattojen kautta.
Monella tavalla pelin uskontoteema onnistuu ja tuo jollain tavalla Raamatun maailmaa esille – on paimenia työssään ja kaupunkeja aavikoiden keskellä, yhtälailla profeetat julistavat ja pyhäköt ovat todellisia. Peli vaatii pientä yleissivistystä Raamatun kertomuksista ja juutalaisuudesta, että ideasta pääsee jollain tavalla jyvälle.
Village
Village oli viime kevään yllätyshankintani enkä kadu sitä yhtään. Kerrassaan loistava tematiikka ja uudenlainen idea! Pelaajien tehtävä on hankkia mainetta ja vaikutusvaltaa perheelleen keskiaikaisessa maalaiskylässä ja sitä kautta kerätä pisteitä. Perheenjäseniä (niitä tuttuja puu-ukkoja) voi lähettää luomaan uraa erinäisillä tavoilla – kylän neuvostossa, kauppiaana, käsityöläisenä, maanviljelijänä tai vaikka matkailijana sekä kirkonmiehenä. Pelin erikoismekanismi on jollain tavalla koukuttava: Aika. Se on ”rahayksikkö”, jota kannattaa käyttää ja kun tietty aika on kulunut, vanhimman sukupolven perheenjäsen kuolee. Jos hän on menestynyt, hän löytää paikkansa kylän kronikasta, tai voi päättyä nimettömäksi hautaan kirkon multiin.
Kirkko on keskiaikaiseen tapaan aivan kylän ytimessä keskusaukiolla, jossa on yhteydet joka suuntaan. Kirkon edessä pelilaudalla vietetään häitä papin toimittamana. Kirkon takana on siunattu maa tyhjine hautoineen valmiina odottamassa työnsä lopullisesti päättäneitä kyläläisiä. Elämä ja kuolema kulkevat pelissä kiinnostavalla tavalla mukana ja kirkko on elämässä mukana syntymässä ja kuolemassa, kuin myös messuissa.
Pelikierroksen päätteeksi pidetään messu. Tähän liittyy tiettyä korniutta, ehkä pelintekijöiden huumoria. Pelaajien perheenjäsenet arvotaan kangaspussista mukaan messuun. Pitää olla tarkkana, koska pussissa on munkkeja, jotka ovat enemmän kuin innokkaita pääsemään kirkonmenoihin mukaan. Mutta, onneksi rahalla saa ja pääsee, eli jos pelaaja maksaa kylmää käteistä, perheenjäsen pääsee varmasti kirkon peräpenkkeihin. Sieltä hiljalleen suvun rikastuessa voi viljaa maksamalla päästä paremmille paikoille lähemmäksi alttaria ja näin edetä kirkon hierarkiassa.
Tarkalleen en tiedä, mitä eteneminen kirkon hierarkiassa tarkoittaa, mutta ainakin tulee Suomen kirkon historiasta mieleen, että kylien rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien paikat olivat edessä. Köyhemmät taaempana. Toisaalta – rahalla kun saa, niin eikös se sielukin kolikolla taivaaseen joskus vilahtanut? Eli tietynlainen kornius on tässä ja myös historiallinen realismi – rikkaimmilla oli kirkossakin paremmat oltavat.
Villagen lisäosat tuovat vielä lisätoimintoja uskonnonkin alueelle. Kun kylään rakennetaan panimo ja kievari, alkavat kyläläiset viihtyä ohrapirtelön äärellä. Tietenkin kun oikeille kyläläisille tarjoaa tuopin tai kaksi, saa palveluksia. Ihmisten parissa viihtyvät yllättäen seurakunnan pappi, läheisen luostarin apotti ja nunna. Nunna tuo lisäpisteitä, pappi antaa valita (ehkä nousuvaiheen vauhdissaan) messuväen ja apotti nostaa perheenjäsenen korkeaan asemaan seurakunnassa. Se jos mikä on vaikutusvaltaa! Toisaalta pelin toinen lisäosa antaa mahdollisuuden lähteä reissuun kaukaisille merille ja sitä mahdollisuutta kyläläiset ahkerasti käyttävät. Kaukaisille saarille myydään kylän laadukkaita tuotteita ja halutessaan voi myös lähettää perheenjäsenen lähetystyöntekijäksi kaukaisten saarten lähetyskirkkoon. Lisukkeena pelaaja voi luoda uraa alttaripalvelijana, lähetystyöntekijänä tai jopa pyhimyksenä.
Kristillisyys on selvästi olemassa, mitä se olikin vahvasti keskiajan Euroopassa. Kirkko oli läsnä hyvässä ja pahassa, elämässä ja kuolemassa, mutta myös mukana suurissa tapahtumissa löytöretkien aikana. Onneksi pelissä lähetystyö on selvästi maltillista eikä pelissä esiinny väkivaltaa. Mutta hyvä sanoma leviää maailman ääriin ja reissulle pääsee kauppalaivan mukana!
Thurn und Taxis
Tämän pelin kokosin heinäkuussa. Vanhaa peliä olin silmäillyt pitkän aikaa, mutta aikalailla Nizzan isku Ranskassa laukaisi sen, että tämä peli tulee minulle. Päätin haalia pelin kaikkine mahdollisine lisäosineen mitä oli saatavilla.
Pelin nimi on peräisin 1500-luvulta aina 1800-luvulle Saksassa postilaitosta hallinneelta Thurn und Taxisin suvulta. Tehokas suku nostettiin aikanaan ruhtinassuvuksi ja on edelleen olemassa. Postimerkkeilijänä minua kiinnostaa myös postihistoria ja eritoten innostuin, kun sain haltuuni 1800-luvun puolivälistä suvun postilaitoksen postimerkkejä. Pelilautana on Etelä-Saksan kartta, jonka kaupunkeihin pelaajat rakentavat postikonttoreita ja luovat postiverkoston.
Uskonto ei katoa pelistä minnekään. Monissa kaupungeissa on tunnistettavana maamerkkinä kirkko. Toisaalta ensimmäisen lisäosan Pohjois-Saksan kartta ja peruspelin kartta piirtävät hauskasti tuttuja kaupunginnimiä. Leipzigissa Martti Luther kävi yhden väittelyistään katolisten kanssa ja tunnettu luterilainen kanttori, eräs Johann Sebastian Bach, sävelsi monia teoksiaan juuri Leipzigissa. Halle sijaitsee lähellä Wittenbergiä ja saa nyt pelissä korvata Lutherin nimikkokaupungin sijainnin… Jos oikein muistan, niin Wittenbergin yliopisto siirrettiin jossain vaiheessa Halleen, mutta nykyisin yliopisto sijaitsee molemmissa kaupungeissa nimellä Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg. Augsburg on tuttu valtiopäivistään ja luterilaisten kirkkojen perustunnustuksesta, joka vuonna 1530 luettiin keisarille. Baselissa vaikutti renesanssiajan yksi tunnetuimpia humanisteja katolilainen Erasmus Rotterdamilainen (jonka synnyinkaupunkikin on pelissä mukana). Hän oli yksi Lutherin alkuajan tukijoista, mutta myöhemmin muuttui kriitikoksi ja hän kävi myös kirjallista väittelyä Martti-tohtorin kanssa. Baselin lähellä pelikartassa sijaitsee Zürich ja se on toinen reformoidun kristillisyyden pääsyntykaupungeista Geneven rinnalla.
Pelin toinen lisäosa tuo peruspeliin hauskan lisän: Pelaajat kilpailevat kenen kärryissä pääsee vaikutusvaltaisimmat katoliset kirkonisät audienssille Vatikaaniin paavin luokse. Vieväthän kaikki tiet nääs viimein Roomaan, näin myös lautapelissä.
Juuri heinäkuussa etsin lisäosat käsiini tarkoituksella. Pelin alkoi symboloida minulle Eurooppaa ja sen erilaisia yhteyksiä. Posti ja niin ihmisten kuin tiedonkin vapaa liikkuvuus; suuri kulttuurinen, taiteellinen ja historiallinen kertomus ja pääoma; suuri kristillis-hengellinen yhteys. Oman uskontoni tie vie Roomaan asti monella tavalla, ja omaan luterilaiseen identiteettiini kuuluu se ajatus, että juuri luterilaisuus edustaa aidoimmalla tavalla katolista ja apostolista kristillisyyttä.
Istanbul
Istanbul on uusin löytöni ja kokeilupelin jälkeen olin myytyä. Pelissä irtonaisista isoista laatoista rakennetaan Istanbulin basaari, jossa pelaajat kokoavat myyntitavaroita, käyvät kauppaa ja yrittävät koota mahdollisimman paljon himoittuja kallisarvoisia rubiineja. Basaarissa on kaikkea – torit, kauppiaat, varastot, teetuvan backgammon-pöydät, moskeijoita ja sulttaanin palatsi.
Basaarin pienessä ja isossa moskeijassa vieraillessaan pelaaja saa laattoja, joilla voi helpottaa omaa pelinkulkuaan. Jotenkin tulee mieleen, että hurskas muslimi palkitaan hurskaudestaan etuisuuksilla ja vaikutusvallalla, josta on hyötyä kaupankäynnissä. Harras rukous siis kannattaa, ja joka tapauksessa kun moskeijan molemmat laatat saa haltuunsa, palkitaan vieläpä rubiinilla.
Ovatko kauppiaat uskovaisten ruhtinaan eli sulttaanin suojeluksessa? Yllättävää, että basaarissa on suora yhteys koko osmanivaltakunnan hallitsijan palatsiin. Mutta näin on hyvästä, sillä sulttaani on innokas ostamaan kauppiaiden tuotteita ja tarjoaa maksuksi jalokiviä. Silti käy kuten kaupassa aina käy – lopulta hinnat nousevat. Alkuun sulttaani tarjoaa jo pienistä tavaramääristä maksuksi rubiinia ja pelin edetessä sulttaani muuttuu nirsommaksi – hän vaatii enemmän tavaroita, viimein jopa kaksinkertaisia määriä yhden rubiinin edestä.
Ehkäpä sulttaani haluaa olla lähellä kansaa ja hän saa heiltä kohtuulliseen hintaan tavaraa, mutta kauppiaiden ei kannata hyötykäyttää hallitsijan suopeutta liian pitkään. Kauppiaan ahneus voi kostautua jos hän yrittää myydä mahdollisimman vähän mahdollisimman kalliilla. Uskovaisten ruhtinas ostaa, mutta hän määrää hinnan.
Lopuksi
Uskonto tuo omanlaistaan maustetta lautapeleihin. Osaltaan se tuo mukavaa huumoria peliin. Siitä pidän uskonnon asemasta, ettei niiden totuutta tai merkitystä sinällään ryhdytä arvioimaan. Ne ovat pelissä omana itsenään, toimivat ihmisten parissa, mutta niitä ei pilkata tai väheksytä. Se on parasta. Tällä tavoin pelaajia, eli peliyhtiöiden asiakkaita, ei loukata ja asiakkaat saavat hyviä pelielämyksiä. Kunnioitus kaikki kaikessa!
