Vierailin pikaisesti eräässä vankilassa maamme rajojen ulkopuolella. Sain infoa paikallisista olosuhteista. En kirjoita totuusvelvoitettuna, koska tietolähdettä en ole testannut luotettavuuden kannalta. Sain kuulla, että vankilassa on valtion asettama johtaja ja sitten on vankien valitsema johtaja, jotka sitten lähes päivittäin sopivat päivän ohjelmasta. Voimme vain arvailla kummalla on isompi voima takanaan. Vartijoiden ei ole hyvä pahoinpidellä ketään eikä tappaminen ole sallittua. Jos vanki istuu 35 vuoden tuomiota ja siitä on vielä 20 jäljellä, niin ei taida olla motivaatiota mallikäytökseen? Tosin järjen puitteissa ei ole syytä häiriköintiinkään, koska sitten ainakin voi vapaus kadota horisonttiin.
Mitä tämä aasinsilta nyt tarkoittaa? Tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä sopupelin aikaa kannattaisi hetken katsoa Lähetyskäskyn näkökulmasta. Lähettikö Jeesus meidät taistelemaan keskenämme, mutta toiseen uskontoon kuuluvien kanssa me neuvottelemme parhaiden diplomaattien tavoin! Kristitty pietisti tai fundamentalisti ei juurikaan kelpaa keskustelukumppaniksi, mutta kaikki muut kelpaavat? Olen yhden kerran osallistunut dialogitilaisuuteen, jossa islam ja kristinusko kohtasivat. Mitä niissä tapahtuu? Muista tilaisuuksista en osaa sanoa, mutta voimakkaasti tuli sellainen sana mieleen kuin kompromissi. Ajattelin niin, että järkevästi perustellen ja omien hyvien puolien vertailu ei tuo sitä tulosta, joka Kristuksella oli mielessään. Hän on maksanut hinnan jokaisesta ja Hän yksin haluaa hallita Pyhän Hengen kanssa jokaisessa uskovassa. Ja toivoo, että sanaa viedään eteenpäin rakkaudessa. Siksi saamme olla Jumalan rakkauden välikappaleina siellä missä ihmisiä kohtaame. Osoittaen myötätuntoa pahaa pakenevia kohtaan. Rakkauden kieltä on vaikeampi vastustaa kuin järjen ääntä, vaikka kuinka järkevästi asioita perustelemme niin se ei auta, jos ei Pyhä Henki kosketa ihmistä.
