Kuluvalla viikolla julkaistussa Dagens Nyheterin kirjoituksessa viisi Tukholman tuomiokirkkoseurakunnan työntekijää kutsuu muiden uskontojen edustajia osallistumaan syksyllä Suurkirkon jumalanpalveluksiin.
Dagens Nyheterin kirjoituksesta saa vaikutelman, ettei kyse olisi pelkästään samanaikaisesta uskonnonharjoittamisesta, vaan tosiaankin kutsusta yhteiseen uskonnonharjoittamiseen. Asialla on olennainen ero, sillä uskonnonharjoittaminen yhdessä edellyttää että on yhteinen uskonto tai ainakin uskonnoissa on jokin yhteinen osa.
Kristillisten kirkkojen välisessä ekumeniassa voidaan sitouta yhteiseen kristilliseen uskontunnustukseen, mutta tällöin ei-kristilliset uskonnonharjoittajat rajautuvat pois. Muiden monoteistisen uskonnon harjoittajien mahdollisuudesta rukoilla yhdessä esiintyy erilaisia näkemyksiä. Näkisin että vaikkapa kristitty, mormoni ja muslimi voivat toki rukoilla toinen toisilleen Jumalan siunausta, mutta eivät osallistua toinen toistensa uskonnollisiin rituaaleihin. Harhaopit on torjuttava.
Vielä selkeämpi raja on vedettävä pakanajumaliin kuten uusnoituus ja hindulaisuus. Pakanajumalien puoleen kääntymisen kristityn on torjuttava.
Yhteisen uskonnon puutuminen ei kuitenkaan estä uskonnollista dialogia. Tällöin siis lähtökohdaksi otetaan vuoropuhelu eikä yhteisten uskomusten etsintä. Tämä on tärkeää myös silloin jos ja kun ryhdytään rakentamaan perusopetukseen yhteistä katsomusainetta. Tavoitteena ei voi rikä saa olla eri uskontojen yhdistäminen tai niiden liudentaminen.
Yhteistä oppiainetta pitää voida opiskella synkronoimatta eri uskontoja.
Kullakin oppilaalla, jolla on oma uskontonsa, on se myös silloin kun katsomusainetta opiskellaan yhdessä. Joiltakin oppilailta uskonto puuttuu, ainakin virallisesti, mutta siitäkään ei pitäisi koitua ongelmia.
Mikäli yhteisen katsomusaineen sisältöihin tulee myös tutustuminen eri uskontojen harjoittamiseen, on syytä muistaa, ettei vieraita uskontoja voida rinnastaa vieraisiin ruokiin. Vieraita uskontoja oppilaan ei voida edellyttää maistavan.
http://www.dn.se/debatt/var-kyrka-maste-vara-oppen-for-andra-religioner/
http://www.valomerkki.fi/uutiset/kansalaisaloite-ajaa-yhteista-katsomusainetta-peruskouluihin
MIka Ruusunen :”…mielestäni II maailmansota alkoi, kun Japani hyökkäsi Kiinaan.”
Kiitos tiedosta. Netistä löytyi tieto, jonka mukaan Kiina pitää tuota 7.7. 1937 tapahtunutta hyökkäystä II maailmansodan alkuna. Voihan asian nähdä niinkin, kun suurvallat eivät I maailmansodan jälkeen olleet tehneet mitään muuta kuin varustaustuneet uuteen sotaan.
Saksa, Japani ja Italia muodostivat liittoutuneita vastaan sotineet Akselivallat solmimalla 27.9.1940 Berliinissä kolmen vallan sopimuksen, jossa valtiot sitoutuivat kunnioittamaan toistensa oikeutta uuden hallintojärjestyksen luomiseksi Euroopassa ja Aasiassa ja sitoutuivat tukemaan toisiaan kaikin poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin. Japani sitoutui tukemaan sotilaallisesti Saksaa ja Italiaa Euroopan uuden hallintojärjestyksen luomisessa, mikäli johonkin Euroopan sotaan joutuneista valtioista kohdistuisi sodan ulkopuolisen valtion hyökkäys. Saksa ja Italia antoivat sopimuksessa samanlaisen tuen Japanille Aasian Japani-Kiina konfliktissa.
Akselivaltojen keskinäiseen sopimukseen ja Saksan ja Italian sodan päämäärien tukemiseen liittyi Unkari marraskuussa 1940, Romania 23.11.1940, Bulgaria 1.3.1941 ja Jugoslavia 25.3.1941. Suomi ei koskaan liittynyt Akselivalta-sopimukseen, kuten ei ottanut käyttöön juutalaislakejakaan.
Oivaltava kirjoitus. Osallistuminen kristilliseen jumalanpalvelukseen on mahdollinen vain jonkin kristillisen kirkon jäsenille, sillä osallistuminen merkitsee yhtymistä seurakunnan synnintunnustukseen, uskontunnustukseen ja rukouksiin. Läsnäolo on mahdollinen myös ei-kristityille, mutta silloin on kyse mukanaolosta ulkopuolisena huomioitsijana.
Hyvä huomio, joka on syytä muistaa myös erilaisiin perhetapahtumiin liityvissä uskonnollisissa toimituksissa. Voit siis olla läsnä läheisesi tilaisuudessa, vaikka et jakaisikaan hänen kanssaan yhteistä uskoa. Varsinainen osallistuminen on kuitenkin osalistumista myhös uskonnolliseen riittiin.
Esimerkiksi konfirmaatiomessussa seurakunta lausuu uskontunnustuksen yhdessä kongirmoitavien kanssa. Läsnäolevien läheisten ei ole siihen pakko yhtyä eikä lausua uskontunnustusta tavan vuoksi. Riittää että he kunnioittavat konfirmoitavan ja läsnäolevien seurakuntalaisten julkilausuttua vakaamusta.
Myöskään Herran rukousta ei tule lausua vain tavan vuoksi, sillä siinä jumalanpalvelukseen osallistuva seurakunta yhteisesti kääntyy Jumalan puoleen. Kynnystä ei kuitenkaan tule asettaa liian korkealle: riittää että tahtoo uskoa ja osallistua uskonnonharjoittamiseen.
Lainaus toisesta blogista: ”Toimiva uskontodialogi edellyttää oman uskon selkeää tuntemusta ja rohkeaa tunnustamista. Jo alkukirkon julistustyö perustui uskontodialogiin. Kun oma uskonnollinen identiteetti on vahva, on helpompi kuunnella toisin uskovaa provosoitumatta.
Jukan tekstistä: Yhteisen uskonnon puutuminen ei kuitenkaan estä uskonnollista dialogia. Tällöin siis lähtökohdaksi otetaan vuoropuhelu eikä yhteisten uskomusten etsintä.
Hyvä kirjoitus Jukalta!