Eräs helluntailainen Kotimaan blogin yhteydessä sanoi, ettei voi turvata Jeesukseen, eikä tietää olevansa pelastettu, ellei ensin ole tehnyt ns. ratkaisua. Mitä ajattelette tästä väitteestä? Minä ainakaan en hyväksy ja usko sitä väitettä! Siinä ajatellaan hyvin kaavamaisesti uskoontulosta, ja että se voi tapahtua vain ns. ratkaisun tekemällä. Onko siis uskoontulo ihmisen vai Jumalan teko? ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh. 6:29). Ihminen on vastaanottava ja saava eikä antava osapuoli pelastuksessa. (Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1, 1. Tim. 1:15). Raamattu sanoo myös esim.: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17). Voi siis esim. aivan hyvin istua kirkon penkissä kuuntelemassa saarnaa, ja niin Kristuksen armo kirkastuu hänelle ja tulee selväksi. Ja esim. niitäkin on ainakin joitakin, jotka ovat syntyneet uskovaiseen kotiin ja ovat olleet koko ikänsä uskossa. Tai joku on tullut uskoon ehtoollispöydässä tai kuullessaan ja uskoessaan synninpäästön sanat omalle kohdalle. Esim. Luther tuli uskoon kertomansa mukaan tutkiessaan Raamattua, kun kohta ”Vanhurskas on elävä uskosta.” (Room. 1:17), avautui hänelle. Ja K. V. Tamminen on kertonut, että jakeesta ”jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.” (Ef. 1:7), hän käsitti anteeksiantamuksen kuuluvan hänellekin. Tamminen on kertonut, että kun hän ensimmäisen kerran luki tuon jakeen, hän laittoi kysymysmerkin sen viereen. Kun hän luki sen toisen kerran, hän tajusi sen merkityksen.
Ehtoollinen on kuolemattomuuden lääke ja kuoleman vastalääke (vastamyrkky) ettemme kuolisi vaan eläisimme Jeesuksessa Kristuksessa.
Ignatios, apostolinen isä, joka on todennut näin 100-luvun alussa.
Ignatios kutsui itseään myös nimellä Theoforos (”Jumalan kantaja” tai ”Jumalan kantama”: sanasta foros, kantaa, Gyllenberg, joista ensin mainittu todennäköisin. Viimeksi mainittu perustuu varhaiskristilliseen legendaan, jossa hän olisi yksi niistä lapsista, jotka Jeesus otti syliinsä ja siunasi, Mk 10:16). Hän oli todennäköisesti sekä apostoli Pietarin että apostoli Johanneksen opetuslapsi. Hänet lasketaan pyhimykseksi sekä katolisessa kirkossa, joka viettää hänen muistopäiväänsä 1. helmikuuta, että ortodoksisessa kirkossa, joka viettää sitä 20. joulukuuta. Wikipedia
Tämä Ignatioksen sitaatti löytyy kreikan alkukielellä Werner Elertin kirjasta Ehtoollinen ja kirkollinen yhteys varhaiskirkossa, sen lopusta alaviitteistä. Concordia ry, 2013. Maininta löytyy sivulta 47.
Tämä Ignatioksen sitaatti löytyy kreikan alkukielellä Werner Elertin kirjasta Ehtoollinen ja kirkollinen yhteys varhaiskirkossa, sen lopusta alaviitteistä. Concordia ry, 2013. Sivulta 47 löytyy maininta.
Tarkemmin kuitenkin: Apostolinen Isä Ignatios toteaa 100-luvun alussa ehtoollisen olevan “kuolemattomuuden lääke, kuoleman vastamyrkky”, alkukielellä kreikaksi: “pharmakon athanasias, antidotos tou me apothanein”. Hermann Sasse “Tämä on minun ruumiini” Lutherin taistelu ehtoollisen reaalipreesensin puolesta, s. 136, 2011, Concordia ry.
Kasteessa saamme pääsyn Jumalan yhteyteen. Se on kirkon ensimmäinen mysteeri ja ehdoton edellytys ehtoolliselle pääsylle. Kastetta sanotaan uudesti syntymän pesuksi, jossa vanha haudataan ja uusi ihminen nousee, kuten Paavali opettaa. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Mitään ratkaisua tarvita. Kaste on alku, siitä kaikki alkaa. Kaste on portti taisteluareenalle jossa kaikki kristityt ovat ja kilvoittelevat päästäkseen perille, kuten Paavali kuvaa. Kuten sanottu, kirkossa on pelastus, koska kirkko on itse Kristus.
Näin on, vaikka läheskään kaikki kastetut eivät ole uskomassa ja usko Jeesukseen. Molemmat tarvitaan pelastukseen sekä kaste että usko. Ks. Mark. 16:16. ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” (Apt. teot 16:31, Joh. 3:16). Monet elävät valitettavasti tuhlaajalapsina. (Luuk. 15:11-32).
Onhan myös monen kastetun elämässä näkyvissä hengellinen kuolema ja sen merkit. Ei ole esim. käytännössä seurakuntayhteyttä. Ei koskaan rukoilla tai lueta Raamattua. Vastustetaan kristinuskoa ja pidetään todellisia uskovaisia kummajaisina tai jopa hulluina. Eletään huoruudessa, juoppoudessa ym. päihteissä, varkauksissa, väkivaltaisina, velhouksissa jne. ilman katumusta.
Olen itse ajatellut, että (yli)korostettu puhe ”ratkasisun ratkaisevuudesta” on useimmiten jonkinlainen vastaveto sille, että evankeliumi on liian usein jätetty ”puolittaiseksi” eikä sitä ole oikeastaan edes ymmärretty, kun ei ole julistettukaan ymmärrettävästi tai on julistettu tyylillä ”kaikki pääsevät taivaaseen”. En minäkään lapsena ja nuorena – edes rippikoulussa – saanut oikein ”kiinni” siitä, mistä aidossa kristillisessä uskossa on kysymys.
Ehkäpä ”ratkaisulla” usein tarkoitetaankin vain sitä, että on oikeasti ymmärretty, että kaste ei ole ”taivaaseenpääsyn automatisointia” vaan että myös oikeaa uskoa tarvitaan; eikä se usko ole vain omaa pinnistely-yritystä. Valitettavasti Suomessakin on paljon kastettuja, jotka eivät evankeliumia oikeasti tunne. Kristinuskosta on toinen toistaan erikoisempia käsityksiä vallalla, kasteesta, ”evankeliumista” ja ”Jeesuksesta” puhumisesta huolimatta.
Vanhassa katelkismuksessa kai oli useastikin (hyvä!) kohta: ”Mitä se on…”
On toki niinkin, että ”ratkaisun” ylikorostuksella voi syntyä sellainen harhakäsitys, että ihmisen oma ratkaisuteko olisi se avain, mikä ei tietysti pidä paikkaansa. Voivatpa jotkut näin oppettaakin tai selitellä.
Kovin usein jäädään kiistelemään sanojen tasolla, ymmärtämättä aina toisten syvällisempiä ajatuskuvioita, ja korostetaan omien ajatusten (asioiden kuvaustapojen) ylivertaisuutta. Meillä ihmisillä on taipumus mieluummin julistaa toisten ei-aina-niin-hyviä asioiden-kuvailuja kuin sitä, mitä evankeliumi todella on; on helppompi esitellä toisten ”ongelmia” kuin sitä, mistä evankeliumissa oikeasti on kyse. Olen tullut suorastaan ”allergiseksi” kiistelypuheelle ”ratkaisukristillisyydestä”, jolla ei useinkaan tavoiteta niitä, jotka ovat ”autuaan” tietämättömiä evankeliumin totuudesta – tai joita asia ei edest tunnu kiinnostavan.
Suo siellä
vetelä täällä.
Kun perustellaan oma pelastusvarmuus määrätynlaisella uskoontulolla, saadaan kääntöpuolena aseet luokitella lähimmäisistä ne, jotka ovat pelastuksesta osattomia.
Eräs suomalainen mies näyttää tehneen taannoin ”ratkaisun” Tukholman Filadelfia-seurakunnan alttarilla kassissa katkaistu haulikko, taskussa pistooli ja stiletti. Jumalan kutsumana ja helvetistä pelastettuna entinen elämä jäi taakse. Kastettu oli, vaan eivät mm. pankkiryöstöt kovin kristillisiltä vaikuttaneet. Huonosti olisi käynyt ilman Jumalan vaikuttamaa herätystä.
”Ratkaisun” näyttää tehneen sielunsa hädässä myös Paavo Ruotsalainen, kun hän lähti seppä Högmanin puheille. Se myös löytyi, joka häneltä oli kateissa. Ei kaiketi hänkään epätietoisuuteen jäänyt tuon matkan jälkeen, miten hänen asiansa olivat pelastuksen suhteen. Vaikea on ymmärtää sitä, jos meidät jätetään ainaiseen epävarmuuteen pelastuksesta uskostamme huolimatta. Emme tosin voi välttyä uskon koetukselta, että se myös vahvistuisi.
Paavo Ruotsalaisen epätietoisuudesta on kirjoitettu näytelmä ja sävelletty ooppera. Tuskin niiden tekijät ovat omasta päästyään aihetta sepittäneet.
Olisiko sentään aivan niinkään, että Paavolle usko on lähinnä epätietoisuutta ja epävarmuutta pelastuksesta? Enpä tiedä, onko körttiläinen usko pelkästään sitä, että ”turvaa Jeesukseen, vaikka ei voi tietää olevansa pelastettu.” Paavo taisi kysellä myös passin perään. Tuo sana körttiläisyydessä voi tosin olla nykyisin hieman verasta.
Usko ei ole tietoa. Usko Jumalaan ei ole uskoa omaan pelastukseen. Se on uskoa siihen, että Jumala tekee hyvin ja oikein, käy itselle kuinka tahansa.
Eihän sillä ole väliä, miten on tullut uskoon eli armo on kirkastunut, vaan että nyt uskoo Jeesukseen ja pysyy ja säilyy uskossa elämänsä loppuun asti.
Tämä on asiaa.
Jeesus, Daavidin poika, armahda meitä. Kiitos, että olet jo Golgatalla armahtanut meidät.
Markuksen evankeliumi:
10:47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”.
Luukkaan evankeliumi:
18:38 Niin hän huusi sanoen: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!”
Olen ymmärtänyt, että ei meidän tarvitse olla epätietoisuudessa siitä, olemmeko pelastuneet.
Toinen aisa on tietenkin se, että emme vielä ole perillä, olemme vielä matkalla.
Tarkoitus ei liene, että me vain ja ainoastaan epätietoisuudessa elämme ja toivomme ”roikkuen” pääsyä perille, vaikka jonkinlaisia ”armon kerjäläisiä” olemmekin. Kyllä pelastuksen ilo kuuluu aitoon kristinuskoon, siinä missä murhe synn(e)istäkin (niin omista kuin toistenkin).
Kristityn vapaus lienee sitäkin, että hän voi kääntää huomion itsestään ja omasta pelastuksestaan lähimmäisiin ja luomakuntaan. Tarkoittaisiko itsensä löytäminen itsensä kadottamisella tätä.
”Eräs helluntailainen Kotimaan blogin yhteydessä sanoi, ettei voi turvata Jeesukseen, eikä tietää olevansa pelastettu, ellei ensin ole tehnyt ns. ratkaisua.” Körttiläinen usko on ymmärtääkseni sitä, että turvaa Jeesukseen, vaikka ei voi tietää olevansa pelastettu. Olen kuullut sen näin sanoitettuna: Jos Jumala laittaa minut helvettiin, Hän tekee siinä ihan oikein, mutta jos Hän päästää minut taivaaseen, siihen ei kenelläkään ole mitään sanomista.
”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani” Ilm. 3:20
Sitö se uskonratkaisu tarkoittaa, haluan avata sydämeni oven Hänelle , joka haluaa tulla vieraakseni yhteysaterialle, lopetan vastustelun. Jumalan tekoa alusta loppuun. Ei tehdä tästä monimutkaista teologista kysymystä.
Voiman oven avaamiseen täytyy tulla Jumalalta. Kyllä uskon lahjan voi saada ihan pyytämällä sitä Jeesukselta. Ei varmaan ole Jumalalle mieluisampaa pyyntöä. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:7-8)
1.Johanneksen kirje:
4:19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
1.Johanneksen kirje:
4:10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Timo, hyväksytkö sellaista uskovaiseksi, joka ei ole tehnyt tällaista ratkaisua, vaan joka on tullut uskoon ja armo kirkastunut usealla tässä blogissani kuvailemalla tavalla. Otin blogissani useita esimerkkejä uskoontulosta.
Mika, osaatko sanoa miksi Jumala ei anna voimaa kaikille epäuskoisille, jos se on yksin Jumalan vallassa ja ihminen on kuollut kuin puupölkky.
Oven avaaminen Jeesukselle muuttuu monimutkaiseksi teologisesti ongelmaksi, jos siitä tehdään liian yksinkertainen tulkinta. Se, miten Herran kolkutus kuullaan ja miten sydämen ovi avataan Hänelle, vaihtelee varmaan paljon.
Sami, laitoin tänne Raamatusta Matt. 7:7-8. Kyllä Jumala varmasti pitää lupauksensa.
Mika tarkoitatko Matteus 7 luvun pohjalta, että kuollut ihminen pystyy tekemään tuon?
Sami, Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Hebr. 4:12. Jeesus sanoo: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63). Jumalan sana on myös Hengen miekka. Ef. 6:17.
Mika, juuri näin. Mutta tarkoittaako tuo, että ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen, eli Jumala pelastaa kenet pelastaa, toisia Hän pelastaa toisia ei, vaikka Hän tahtoo pelastaa kaikki, Hän ei kuitenkaan pelasta. Ja se on hengellisesti kuolleen ihmisen syy? Tärkeitä kysymyksiä.
Pentti, mikä on tämä monimutkainen teologinen ongelma? Osaatko avata tätä näkökulmaasi.
Kiva blogi, hyviä kommentteja, kiitos Mika!
Oven avaaminen on teologinen ongelma (Martti Pentti)
”Minä joka en ennen nähnyt, nyt näen” ”En ennen kuullut, nyt kuulen”
Kuinka se tapahtui? Tuulen humina kävi. Olin 22-vuotias. Silmät ja korvat avattiin Jumalan toimesta ilman mitään ratkaisua. Kun kutsu sydämessä heräsi, tuli ”hinku” Jumalan sanan perään. Oliko se sitä ”oven avaamista?
Kari, millä tavalla sinä osallistuit tähän kuvaamaasi prosessiin.
Hyvä kysymys Sami.
Samalla, kun silmät ja korvat avattiin, avattiin ovi. Kielikuvia kaikki, mutta Jumalan vaikutusta. En toki katsonut vain sivusta, vaan osallistuin mielelläni prosessiin. Jumala oli aktiivinen antaessaan etsikkoajan, oma aktiivisuuteni alkoi orastaa samalla.
Aloin lukemaan Raamattua, etsiydyin hengellisiin tilaisuuksiin. Kaikki tilaisuuksiin yhteen tulleet näyttivät olevan ihmeellisen hienoja ihmisiä. Myöhemmin aloin mielessäni karsinoimaan kristittyjä lahkoihin ja lohkoihin. Aloin miettimään oikeaa oppia. Nyt opettelen uudelleen näkemään kaikissa kristityissä Jumalan lasten kasvot. Kaikki olemme itsessämme viallisia.
Omista, löytämistäni opillisista asioista Raamatun valossa pidän kiinni, mutta samalla haluan uskoa jokaisen kohdalle sanat, ”jokainen, joka huutaa avukseen Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä, pelastuu.”
Kristus on minulle elämä.
Kari, näytät olevan monergistisen Jumala kuvan kannattaja. Eli hyvä luterilainen. Jumala ikään kuin mystisellä superenergialla vapauttaa tahtosi. Salli tämä kirjoitus. Sinulta voisi kysyä miksi Jumala ei vapauta kaikkia, jos Hän tahtoo pelastaa kaikki hengellisesti kuolleet.
Sami, Jumala on myös salattu Jumala. Kaikkea itsestään hän ei ole ilmoittanut Raamatussa, mutta on ilmoittanut itsestään meille tarpeeksi Raamatussa.
Mika, näin tärkeässä asiassa Jumala ei ole salattu, eikä Hän ole oikeudenmukaisuutta vastaan.
Siitä syntyy teologinen ongelma, kun eri tahot tulkitsevat uskoontulon kukin omalla yksinkertaisella tavallaan ja pitävät tiukasti kiinni siitä, että omistavat asiasta lopullisen totuuden.
Me voimme sanoa ja tunnustaa olevamme autuaita Jeesuksen veressä. Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi. ”Se on täytetty.” (Joh. 19:30)
Jumala haluaa pelastaa kaikki (1. Tim. 2:4), ja on ihmisen oma syy, jos hän joutuu kadotukseen. Järjen logiikka ei tässä pelaa.
Järjen logiikka? Mika tuo filosofinen, nominalistinen väistö. Väität, että Jumala on järjetön ja luotua logiikkaa vastaan. Missä muussa asiassa Jumala olisi vastaavanlainen. Löydätkö vastaavuutta luterilaisesta teologiasta.
Ei pelkällä järjellä voi käsittää uskon totuuksia. Tarvitaan Pyhää Henkeä avaamaan ne. Järki on Raamatun tutkimisessa hyvä renki, mutta huono isäntä.
2.Korinttolaiskirje:
10:5 Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
1.Korinttolaiskirje:
1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Mika, järki on meille annettu eikä meistä voi tehdä tahalla järjettömiä.
Matteuksen evankeliumi:
11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Luukkaan evankeliumi:
10:21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Mika, mehän olemme lapsenmielisiä, emme usko järjettömyyteen.
Ajattelen itse ”ratkaisusta”, että ainakin aikuiselle on tärkeää tietoisesti suhtautua myönteisesti Jumalan lahjana tarjoamaan pelastukseen Jeesuksen Kristuksen sovitustyön perusteella. Jonkinlainen ”ratkaisu” mielestäni on silloin kyseessä, nimittipä itse kolmiyhteinen Jumala sitä millä termi(stö)llä tahansa.
Miten tuollainen ”ratkaisu” sitten toteutetaan tai miten se tapahtuu, millaisten prosessien ja aikojen kautta, on oma kysymyksensä. Jos Ihminen ei mitenkään myönteisesti (laajasti ymmärretysti) vastaa Jumalan pelastustarjoukseen, eli ei siinä mielessä ”tee ratkaisua”, voinee aiheellisesti kysyä, onko kyseessä pelastava kristillinen usko vai kenties ns. pään usko. Eikö itse paholainenkin (muistaakseni) usko ja vapise? Se, että ”armo kirkastuu” on äärimmäisen tärkeää ja välttämätöntä; mutta jos tästä kirkastumisesta ei mitään seuraa tai se ei millään tavalla elämässä ilmene, voi aiheellisesti mielestäni myös kysyä: ”Mistö on kyse?” Armon kirkastuminen on välttämätön vaan ei itsessään riittävä ehto: käsittääkseni tuon armon kirkastuminen olisi jotenkin tarkoitettu ”tulevan myös lihaksi”. Armon kirkastumisen tapojen ja/tai seurausten suhteen voinemme olla moninaisia vaan ei rajattomia. Emme elä vain näkyvästä.
Erilaisia stereotypioita ”ratkaisusta” toki on esitetty ja esitetään. Toisaalta moni on odottamut, että kaipuu Jumalan yhteyteen jotenkin mystisesti ”tapahtuisi”. On ehkä odottanut (liian) pitkäänkin, kun kukaan ei ole kertonut, että kristinuskoon kuuluu myös Jeesuksen puoleen kääntyminen ja siinä pysytteleimien – tai ainakin vajavaisesti Jeesuksen puoleen pyrkiminen. Oman syntisyytensä kanssa ”piehtarointi” ei sekään itsessään pelasta. Omaa ihmisen tekoa sekin voi olla.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Te että valinneet minua vaan minä valitsin teidät.” Kaikille valintatarjous ei maistu tai ehkä sitä ei esitetä ymmärrettävästi. Usko ei ole vain passiivista olemista, vaikka sekin voi uskovalle olla mahdollista. Raamattu kuitenkin kertoo ja varoittaa kuolleen uskon vaaroista; kuolleen uskon syntiin me kaikki sorrumme, ratkasisun tekemisestä tai tekemättä jättämisestä huolimatta..
Tämänkaltaisia ajatuksia olen kuullut eläviltä uskovilta – sekä luterilaisissa että helluntaipiireissä. Onpa helluntailaissaarnoissakin puhuttu/muistutettu jopa uskovista ”armon kerjäläisinä”. Joskus me kaikki uskovat armoa kerjäämme (varsinkin silloin, jos emme haluaisi todella tunnustaa syntiämme synniksi vaan ehkä ”heikkouksiksi”). Mutta en usko että Jeesus oikeasti tai ensisijaisesti haluaa meidän kerjäävän armoa vaan pikemminkin odottaa, että armoon luottaisimme; että se kantaa perille asti.
Ja se armo kestää silloinkin kun me emme.
Kun armo kirkastuu eli usko on elävää, se aina vaikuttaa ainakin jotakin hyvää ja hyviä tekoja. Eikö usko käytännössä ole juuri Jeesukseen turvaamista ja luottamista? Sanoohan Jeesus myös, että ”ilman minua te ette voi mitään tehdä.”
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Joh. 15:5
Jukka kirjoitat; ”Jos Ihminen ei mitenkään myönteisesti (laajasti ymmärretysti) vastaa Jumalan pelastustarjoukseen, eli ei siinä mielessä ”tee ratkaisua”,
Voiko Jukka ihminen jonka tahto on sidottu, hengellisesti kuollut, epäuskon vallassa, vastata myönteisesti. Mitä luterilaisuus tästä opettaa, vaikka luterilaisissa tunnustuskirjoissa.