Syksyllä valitut seurakuntien uudet luottamushenkilöt ovat aloittamassa työtään. Uusi vuosi ja uusi kausi ovat aina uusi mahdollisuus, kuten on tapana sanoa.
Päättäjiksi on tullut paljon uusia valtuutettuja ja seurakuntaneuvostojen jäseniä, minkä voi odottaa jotenkin näkyvän myös toiminnassa, vaikka kirkossa jatkuvuus on vahva vaikuttaja.
Toisaalta myös toimintaympäristö, ihmisten tarpeet ja tavat ovat muuttuneet neljän vuoden aikana. Paljon säilyy, jotain on muuttunut. On uudistuttava, vaikka en sitä ehkä kutsuisikaan ”uudesti syntymiseksi”. Kaikki aikaisempi tieto ja kokemuksemme ovat repussa mukana.
****
Uusi kausi olisikin syytä aloittaa strategian päivittämisellä. Strategia vähän pidemmällä tähtäimellä ja vuosisuunnitelmat sekä budjetit lyhyemmällä sihdillä ovat luottamushenkilöiden tärkeimmät työkalut vaikuttaa seurakunnassa.
Käytännössä se tarkoittaa sen pohtimista ja päättämistä, mihin pyritään ja mikä asetetaan toiminnan tavoitteeksi, mihin resurssit riittävät sekä toimintatapojen valitsemista tavoitteeseen pääsemiseksi.
Joidenkin mielestä se on turhaa ja vie aikaa varsinaiselta työltä. He pitävät seurakunnan tehtäviä selvänä ilman pohtimisiakin. Voisi kuitenkin ajatella aina kannattavan pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tehdään ja miksi?
Kysymys on siitä, miten seurakunta parhaiten toteuttaa tarkoitustaan seurakuntalaisten hyväksi ja heidän kanssaan. Ei ehkä kannata lapioida sellaista tietä, jota kukaan ei käytä, tai joka ei vie haluttuun suuntaan.
Niinkään ei ole kysymys siitä, mitä jäsenet voivat tehdä seurakunnan hyväksi, sillä eihän seurakunta ole toiminnan kohde vaan ihmiset. Ihmiset ovat sekä työn tekijöitä että sen kohteita.
Vaalien aikana mietin, mitä seurakunta merkitsee jäsenilleen? Miten jäsenyyden merkitystä voisi nostaa? Miten kristinuskon sanoma tulisi todeksi ihmisten elämässä?
Seurakuntavaalien alhaisen äänestysaktiivisuuden innoittamana on jo ehditty asettaa koko vaalit ja kirkon demokratia kyseenalaiseksi. Vaaleihin osallistumista tuskin voikaan pitää ihmisten kirkkosuhteen tai vielä vähemmän uskon mittarina, mutta mikä olisi vaihtoehto jäsendemokratialle?
****
Mitä laki sanoo? Kirkkolain toisessa pykälässä sanotaan, että ”tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi”.
Siinä ne tehtävät ovat, mutta sen verran väljästi, että soveltamisessa on harkintavaltaa.
Kirkko syntyi missiosta 2000 vuotta sitten. Lähetystyö lähellä ja kaukana on yhä yksi kirkon perustehtävistä. Kirkon on perusteltava olemassaoloaan myös aivan kantasuomalaisille maahanmuuttajista puhumattakaan. Pelkkä julistaminen ei riitä, sillä teot ovat parasta evankeliointia.
Diakonia on pidettävä koko ajan keskiössä. Diakonian tarve ei ole ainakaan vähenemään päin. Diakonian kohteina ovat he, joita yhteiskunnan tukiverkot eivät riittävästi auta. Itse asiassa me kaikki voimme olla vuorollamme sen tarpeessa.
Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat keskeisiä tehtäviä. Kannamme yhä vahvemmin myös globaalia vastuuta.
Kirkko on kasvattaja; se haluaa, että ihmiset toteuttaisivat sen arvoja esimerkiksi lähimmäisenrakkauden toteutumiseksi. Arkkipiispa Tapio Luoma totesi juuri Kotimaassa, että ”kirkko on arvoyhteisö, mutta se on myös armoyhteisö”.
Seurakunnat ovat lapsi- ja nuorisotyön ammattilaisia ja edellä kulkijoita. Se on seurakunnan ominta aluetta ja se jos mikään vaatii ajassa pysymistä.
Viestinnässä on kyseltävä sen tavoittavuudesta ja tarpeista. Miten tavoitetaan ihmiset – ja päinvastoin: miten ihmiset tavoittavat seurakunnan? Viestintä on tärkeä osa seurakunnan strategian toteuttamista.
Kaikkeen hyvään ja tarpeelliseen resurssit eivät riitä. Siksi on tehtävä valintoja ja painotuksia. Se taitaa olla luottamushenkilön työssä vaikeinta.
Tärkeätä on myös pitää huolta luottamushenkilöiden työn mielekkyydestä. He edustavat seurakuntalaisia, jotka ovat seurakunnan ”omistajia”.
Kenellä tai keillä on oikeus sanoa Kirkon kannan johonkin asiaan? Papeilla ja piispoilla ei minusta ole oikeutta opettaa tai sanoa omia mielipiteitä, jotka Jumalan sanan vastaisia; kuinka käytännössä evl-kirkossa?
Olisi kiva tietää nyt varaedustajana se mitä omistajuus käytännössä voi merkitä. Jos kerran useita kausia mukana olleet kertovat, ettei vaikutusmahdollisuuksia oikeasti ole. Miten voisikaan olla, kun työntekijät määräävät omasta työalueestaan yksinoikeudella. Eikä edes piispoilla ole siihen mitään sanomista. Kunhan toimitaan kirkon mission mukaisesti. Mitä se vaikuttaminen käytännössä oikeasti voisi olla? No voihan käydä tuuri, että pääsee työryhmään joka on valitsemassa uusia työntekijöitä.
Varana minulla ei sekään ole kovin todennäköistä. Ehkäpä paljon todellisemmat vaikutusmahdollisuudet löydän vapaaehtoistoimintaan osallistumisen kautta.
Hei Markku
Turvallisen tuttua tekstiä – ajassa jo moneen kertaan toistettua – Mutta, kyllä sinä Markku jo tiedät, että ’he’ tietävät tarjoamatta ja kysymättäkin kaiken ja pärjäävät ilman meitäkin ja että olemme tosiasiassa vain vaivaksi.
Usein kuulee sanottavan, ettei vaikutusmahdollisuuksia ole. Kyllä minun kokemukseni mukaan (noin vuodesta 1983 lähtien) luottamushenkilönä voi vaikuttaa. Joskus yksittäiseen asiaan, yksi puhekin voi muuttaa asian kulun. Toisaalta ja yleisemmin vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä.
Kaikki alkaa perehtymisestä asioihin, on tehtävä yhteistyötä toisten luottamushenkilöiden kanssa. Kannattaa yrittää ajatella isompia kokonaisuuksia, vaikka pienessä, yksittäisessä asiassa oman vaikutuksensa (”valtansa) voi nähdä nopeammin.
Toki seurakunnassa on paljon muita toiminnan ja vaikuttamisen paikkoja, kuten nuo vapaaehtoistehtävät. Siellä vaikuttaminen on välitöntä ja varmempaa.
Todellisen vaikuttamisen ja vaikuttajan aika on jäänyt taakse. Asiat menee väen vähentymisen ja sitä seuraavien raja-arvojen määrääminä – niin toiminta kuin rakenne.
Paavo: en osaa ajatella tai hyväksyä, että kaikki tapahtuu vain omalla painollaan, ei myöskään ennalta määrättynä. Ihminen voi vaikuttaa ja ihisellä on myös vastuu. Väen vähentyminenkin edellyttää ja mahdollistaa toimenpiteitä. Sopeuttaminenkin voi tapahtua monella tavalla.
Käsittääkseni riippuu täysin seurakunnan johdosta. Onko vaikutusmahdollisuuksia oikeasti olemassa. Jos puheenjohtaja ei ota ehdotuksia käsittelyyn, niin mitä luottamushenkilö voi tehdä. PJ. voi kiittää korkeintaan ja siirtyä seuraavaan asiaan.
Jos kolme kautta on mennyt näin, niin miksi jatkaa? Eivät kaikki pj:t näe mitään tarvetta luottamushenkilöiden tarpeelle vaikuttaa.
Näinhän se menee – Jos kirkon virka vielä mahtaa ehtiä ottamaan lusikan kauniiseen käteen, Samalla se heittäisi heti nuijan kaaressa ’yleisön’ syliin ja alkaisi etsimään kuulijoita – laumoissa kadonneita lampaitaan. Noita tempauksia odotellessa viran kyllä on ensin täytynyt oivaltaa uudelleen vastuunsa seurakunna hengellinen työn johtajuudesta – kuihtuneenkin ja muistaa kerrat virantäytössä annetut ja kuulutetut lupaukset.