Hugo Chávez kuoli ainoastaan 59 vuoden vanhana. Se ei ole ikä eikä mikään. On ihmeellistä, että Fidel Castro on elossa vieläkin. Joitain vuosia sitten ihmisiä järkytti video, jossa Castro puuskutteli verryttelyhousut jalassa. Suljetussa yhteiskunnassa suuret johtajat pystyvät peittelemään ongelmiaan huomattavissa määrin. Epäillään, kuka siellä maskin takana sitten valtaa oikeasti käyttää.
Nyt Kuubassa presidenttinä on Raúl Castro, joka aivan vähän aikaa sitten valittiin kommunistipuolueen keskuskomitean pääsihteeriksi. Castro on varmasti monen puoluejäsenen suureksi vahingoksi ilmoittanut, ettei hän aio pyrkiä enää uudelle kaudelle vuonna 2018, jolloin hän on vasta 88-vuotias.
Paavi emeritus Benedictus XVI on ihan muutaman viikon kuluttua 87-vuotias. Hän on nyt kaksi vuotta vanhempi kuin Johannes Paavali II oli kuollessaan. Johannes Paavali II oli historian ensimmäinen paavi, joka luopui sedia gestatoriasta eli kantotuolista. Häntä varten Fiatin tai Seatin tehtailla rakennettiin semmoinen valkoinen erikoisauto, jonka lavalle rakennettiin koroke, josta sittemmin tehtiin luodinkestävällä lasilla varustettu koppi. Johannes Paavali II joutui murhayrityksen kohteeksi. Hän oli myös historian ensimmäinen paavi, joka sai maistaa Internetiä ja kännykkäkameroita. Kamerat seurasivat häntä tiiviimmin kuin ketään toista paavia koskaan missään.
Paavi Benedictuksen lempinimi Saksassa oli enteellisesti Papa Razzi. Papa Razzi varmasti ymmärsi, että hän ei halua samanlaista nöyryytystä kuin Johannes Paavali II, mies, joka aivan vanhuudensairaana pantiin kameroiden eteen. Se oli hirveän alentavaa. Suljetussa Castrojen maailmassa sellainen ei tulisi kuulonkaan. Että sen minä uskon olevan eron syynä, minkä lisäksi tietty tulee mieleen ajatus rauhallisesta kuolemasta muutenkin kaiken tuon kauhean synnillisen skandaalin keskellä. Periaatteessa, teoriassa, katolinen kirkko voisi mielestäni jo tuossa tilanteessa jakautua niin kuin 1500-luvulla. Silloin kirkko olisi pysynyt yhtenäisenä, mutta kun Lutheria ei tajuttu tappaa ajoissa.
Suomessa oli Helsingin katolilaisena piispana semmoinen Józef Wróbel. Kymmenen vuotta sitten netissä oli semmoinen sivusto kuin katkirkko piste jotakin. Se oli ryhmittymä, joka oli kauhean tuohtunut uuden piispan moukarimaisesta toimintamenetelmästä. Oli mielenosoituskin, joku 15-20 ihmistä huusi Wróbelin ikkunan alla muun muassa oikeutta homoille. Siinä siis Wróbel joutui monenlaisen turhautumisen purkukupiksi.
Sitä jotenkin riemuitaan, että nyt on jesuiitta paavina. Ja että nimi on Franciscus niin kuin Assisilaisella, joka perusti kerjäläisveljistön. Nyt köyhät saavat äänen, ikään kuin.
Franciscus eli amerikkalaisittain Frankie-boy oli 7-vuotias, kun Juan Perón teki sotilasvallankaappauksen Argentiinassa. Hän oli 24-vuotias, kun Mossad toukokuussa 1960 kidnappasi bussipysäkillä Buenos Airesissa Adolf Eichmannin. Olen aivan varma, että Argentiinan katolinen kirkko oli asioista perillä, koska juuri katoliset papit organisoivat Perónin kanssa niin sanotun ”rottalinjan”, jota pitkin natsit pakenivat Punaisen ristin passeilla liittoutuneita Argentiinaan, joka oli erittäin natsimyönteinen maa. Rottalinja oli osa kommunisminvastaista taistelua.
Ransu-paavi on myös nähnyt sotilasdiktatuurin, ja tänään on uutisissa ollutkin ikään kuin paljastuksia siitä, miten patakonservatiivinen katolinen kirkko vain vaikeni sotilasjuntan aikana. Eräiden lehtijuttujen panetteleva sävy jättää vaikutelman, että paavi on ikään kuin ”vain yhdellä keuhkolla kulkeva lahtari”.
Jesuiittaveljistö esimerkiksi Paraguayn historiassa on merkittävä. Jesuiittojen teologia on loppuun asti viljeltyä katolilaista luomisajattelua, jonka mukaan kaikessa olemassa olevassa on totta ja pyhää, eikä sitä ole lupa tuhota. Tämä on siten paperille pantuna täysi vastakohta niin kutsutulle miekkalähetykselle. Jumala luo Sanallaan, ja Sana eli Kristus on läsnä luodussa sen järjellisenä rakenteena, ts. inkarnaatio eräässä mielessä on tosi jo luomisessa. Siten inkarnaatio Jeesuksessa ei ole jokin uusi ja vieras elementti luotuun nähden, vaan jotakin, joka on sille entuudestaan itse luomisen takia tuttua ja jopa kaikkein alkuperäisintä. Luotu jo sellaisenaan kantaa mukanaan Järjen eli Kristuksen siementä (Logos spermatikos). Jesuiitat olivat aikalaisiinsa nähden näissä asioissa hyvin edistyksellisiä, ja heidän koulunsa kehittyneitä. Katolista kirkkoa Argentiinassa kuitenkin luonnehditaan hyvin konservatiiviseksi. On aivan epäselvä, mitä Franciscuksen jesuiittatausta käytännössä merkitsee.
Eilettäin arvioin näin. Kun uusi paavi siis on ikään kuin kansanmies paikasta, jossa kansanmiehen usko on, miten sanotaan, hyvin ”konservatiivista” (siis taikauskoa), ja kun koko systeemin painopiste on siellä etelässä, jossa homoseksuaalisuus ilman katolista kristinuskoakin olisi aivan kauhea asia, niin en osaa odottaa paavi Franciscusta minään sillanrakentajana niin sanottujen liberaalien ja konservatiivien välillä.
Franciscus muistuttaa jollain tapaa Johannes Paavali II:sta. Hän esiintyy ystävällisen isällisesti, ja jää nähtäväksi, millainen showmies hän voisi olla. Johannes Paavali Kakkonen oli hyvällä tavalla showmies, hän osasi puhua 1980-luvun alun katolilaiselle nuorisolle. Odotan sitä piirrettä Franciscukselta. Jotkut ovat sitä mieltä, että se on sillanrakentaja, joka ui liiveihin niin kuin Napakympin Kari Salmelainen. Showmiehet naurattavat, ja silloin murhe unohtuu. Luullaan, että tilanne on hyvä. Kunnes show on ohi.
Franciscus voi olla sillanrakentaja helluntailaisiin Etelä-Amerikassa. Hän voi ymmärtää kansanhurskautta, jossa harrastetaan eksorkismia, ja Pirkko Jalovaara voi ehkä olla tyytyväinen uuteen paaviin.
Varovainen arvaukseni on, että sosioekonomiset kysymykset voivat nousta kilpa-asetelmaan suhteessa esim. seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksiin. Pedofiliaan uusi paavi tarttuu, mutta hän saattaa tehdä ns. ”kardinaalimunauksen” paavikandidaatti-kardinaali Turksonin tapaan, jos esittää, että pedofiliaa ei ole siellä, missä homoseksuaalisuutta ei suvaita.
On ällistyttävää, kuinka kuutta seitsemää eri kieltä puhuvat viisaat tohtorit ovat joissain asioissa ihan penttioinosia.
”Mitä te keskiluokkaiset feministit jaksatte vouhottaa homoista, kun meillä on täällä nämä köyhät” -tyyppinen argumentti uuden paavin suusta ei minua yllättäisi ollenkaan. Kyllä se vielä senkin voi kertoa, että ”sielun rinnalla teidän euronne on pikku juttu”.
Hän voi olla oikea heartbreaker. Romanttisesti katolilaisuuteen suhtautuvat liihottelijat voivat ihannoida hänen köyhyysjuttujaan, mutta oman olemassaolon oikeutuksesta taistelevien seksuaalisten vähemmistöjen edustajien sydämet hän voi murskata toisella tapaa. Heille globaaleissa piispoissa ei ole muita esikuvia kuin Desmond Tutu. Hän on nyt kai 81-vuotias.
Tässä ketään ole ulos suljettu. Jos ihminen itse itsensä sulkee ulkopuolelle statuksella ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”, niin sille ei voi sitten mitään. Ei SLEY ole mikään Jehovan todistajat. Tämä Liisa Sorsallekin tiedoksi.
Pauli Selkee, osaatko selittää sitäkin, miksi ”maallikko”nainen ei voi toimia ehtoollisavustajana tai saarnata samoin perustein kuin ”maallikko”mies voi? Ehtoollisavustajahan ei välttämättä ole pappi – SLEYssäkin on ollut ehtoollisavustajina miespuolisia teologeja, teologian opiskelijoita ja diakoneja, mutta ei samoin koulutettuja naisia. Toisaalta myös saarnaamaan kutsutaan SLEYssäkin joskus työntekijöitä, jotka eivät ole pappeja – mutta vain miehiä.
Raamatulla perustellaan sitä, että nainen ei voi olla pappi – mutta samalla tähän samaan kieltoon sisällytetään erikseen perustelematta myös kielto toimia ”maallikkona” näissä messutehtävissä, joihin ”maallikko”mies kuitenkin sopii.
Muistelen, että jo vuosia sitten, kun Helsingissä valittiin Pyhän sydämen kappeliin ehtoollisen maallikkoavustajia , valittiin vain miehiä. Silloin joku kysyi Sanansaattajassa, onko tähän vain miesten valintaan ehtoollisavustajiksi teologisia perusteita. Vastaus oli muistaakseni sensuuntainen, että asiaa pitää vielä selvittää ja palata siihen. Käytäntö on jatkunut, mutta onko sille koskaan ilmaistu perusteita?
(Kirjoitan tässä maallikon lainausmerkkeihin siksi, että kyse on nimenomaan teologeista, diakoneista, nuorisotyöntekijöistä ja lähetystyöntekijöistä, joilla siis on jokin kirkollinen koulutus, mutta ei pappsivihkimystä – ei siis kenestä tahansa maallikosta merkityksessä ”seurakunnan jäsen”.)
”Jos ihminen itse itsensä sulkee ulkopuolelle statuksella “kyllä minä niin mieleni pahoitin”, niin sille ei voi sitten mitään.”
Kyllä sille voi. Ei tarvitse sietää sellaista seuraa, jossa koko ajan on paha mieli. Parempi ihmisen on liikkua sellaisessa, jossa ei huomautella asiattomia. Lisäksi täällä on liikkeen sisällä eläneiltä kuvauksia, kuinka seura pyrkii tekemään kaltaisekseen. Vaatii paljon, jotta jaksaisi kestää masentajia. Kaikki eivät jaksa.
Herätysliikkeet tekevät varmaan tärkeää hengellistä työtäkin, mutta valitettavan usein niistä on lähdetty itku silmissä ulos. Mielensä pahoittaminen ei ole ollut liioiteltua, eikä siihen pidä suhtautua pelkästään huumorilla. Sitä, joka on savustettu pihalle, ei tarvitse syyllistää yhtään enempää.
Uutisesta ei tule oikein kunnolla esille se, että myös ELY on ihan oikea osa evankelista liikettä. Jos toimii ELY:ssä, toimii evankelisuudessa.
Just näin. Evankelisuus ei ole yhdistys vaan hengellinen koti josta ei ajeta pois vaikka ”yhditysihmiset” niin mielellään valtansa näkevätkin.
Liisa Sorsa, naulan kantaan noista masentajista. Siksi hengellinen kotini on muualla kuin ev.lut. paikallisseurakunnassa. Niissä olen sen verta selkääni saanut. En kaikissa, mutta monessa.
Teemu, minulle on uhattu antaa porttikielto siihen seurakuntaan, johon maksan veroni. Toisesta seurakunnasta, johon annoin vuosittain kaksi viikkoa vuosilomastani ja vapaapäivistäni, minua kammettiin useampi vuosi ulos seurakuntayhtymän tasolta. Jotain mielensä pahoittamisesta tiedän minäkin.
Selittävä tekijä kummassakin tapauksessa on se kauhea 15-vuotias, jota en tohdi ääneen sanoa.
Kaarina Saari, kysymyksesi on hyvä.
Peruslinja kulkee korkeakirkollisen ja matalakirkollisen painotuksen välillä. Edellinen korostaa pastorin virkaa, jälkimmäinen yleistä pappeutta. Korkeakirkollisuus kallistuu Rooman suuntaan, matalakirkollisuus sen sijaan yleisprotestantismin, tarkoitan esim. evankelikalismin (kuten Billy Graham) puoleen. Tietysti Suomessa luterilaisella opilla varustettuna. Kyse on painotuksista opetuksessa, ei suurista asiaeroista.
Suomen kontekstissa kärjistäen voinee todeta, että Lähetyshiippakunta ja Sley korostavat pastorin virkaa enemmän kuin Kansanlähetys ja Raamattuopisto. Kaikissa näissä voidaan liittyä suoraan ja selkeästi luterilaiseen tunnustukseen, mutta sitä tulkitaan hieman eri painotuksin.
Historiallisesti ajatellen lienee selvää, että ehtoollisavustajina toimineet henkilöt ovat olleet miehiä. Pappeja ja diakoneja lähinnä. Tietysti jos UT:n tekstejä tulkitaan siten, että naisia oli jo alkuseurakunnissa pastoreina asia muuttuu. En mene nyt tähän keskusteluun.
Ehtoollisen toimittaminen ja jakaminen on kirkossamme erityisen pappisviran tehtävä. Olennaisinta ehtoollisen toimittamisessa on liturgin tehtävä. Liturgin tehtävässä ratkaisevin asia on ehtoollisen asetussanojen lukeminen. Ne ovat Kristuksen sanat, ja saavat aikaan sakramentin.
Käsitykseni mukaan ehtoollisavustajan sukupuoliasia on herätysliike / LHPK kentässä kiistanalainen. Ymmärtääkseni linja menee näin: Lähetyshiippakunnassa vain miehet voivat olla ehtoollisavustajia, SLEY:ssä ei ole täysin lukkoon lyötyä virallista dokumenttia asiasta, Kansanlähetyksessä ja Raamattuopistolla naiset ovat usein ehtoollisavustajina.
Mikäli toimit SLEY:n yhteydessä kannattanee ottaa asia esiin uudestaan siis kysyä perusteluja. Voi olla, että asiasta ei ole kuten arvelen virallista yhteistä päätöstä vaan paikalliset käytännöt vaihtelevat. Se riippuu tällöin yksittäisistä henkilöistä, työntekijöistä ja maallikoista.
Eräs syy konservatiiviseen miesavustaja-ratkaisuun voi hyvin olla käytännöllinen. Eli joku tai jotkut maallikot tai teologit kokevat, että eivät ole varmoja asiasta tai kannattavat miesavustajia, josta seuraa että vain heitä on. Tällöin perusteluna voi olla, että näin kaikki voivat osallistua sakramenttiin hyvällä omallatunnolla.
Toki tällöin kääntöpuolena voi olla, että osa naisista ja miksei miehistäkin kokee, että naisia kohdellaan tällöin väärin. Siis jos heidän mielestään avustajana voisi periaatteessa olla myös nainen.
Minusta tämä asia kaipaisi perusteluja, siis erityisesti niiltä jotka torjuvat naiset tästä tehtävästä. Tämä siitä syystä, että kirkkomme opillinen linja sallii myös naisten ehtoollisavustuksen. Kuten itsestään selvää kirkossamme on. Onhan meillä nainen piispaksikin vihittynä.
Näin ollen on moraalinen todistustaakka vähemmistöllä. Odottaisin siis perusteluja vain miesavustajia hyväksyviltä. Siihen pitäisi löytyä julkiset perustelut. Sitten perusteluista voi keskustella, mutta ne pitää siis kertoa. Muuten asia jää helposti mielivaltaisen tuntuiseksi.
Sley:n hallituksen olisi ehkä hyvä linjata tämä asia kerralla selväksi?
Tuli tässä mieleeni: Voisiko ehtoollisavustajana olla robotti? Sehän ei ole nainen, mutta ei myöskään mies. Tarkoitukseen sopivia robotteja saattaa olla saatavissa jo muutaman vuoden sisällä.
Jukka, robottikysymys on hauska mutta joissakin tilanteissa ehkäpä mahdollinen vaihtoehto.
On tilanteita, joissa pappi jakaa yksin ehtoollisen suurellekin joukolle. Näin voi olla esimerkiksi armeijan metsäkirkoissa taikka vanhusten palvelutaloissa järjestettävissä ehtoollistilaisuuksissa.
Ehtoollisen jakaminen voi myös kipeyttää selkää. Itsellänikin on joskus vuosia sitten ollut kipuja sakramenttia jakaessa. Tämä johtuu siitä, että leipälautasta tai viinimaljaa voi joutua pitämään samassa asennossa pitkään. Malja voi olla myös aika painava. Joskus käykin pappien keskuudessa niin, että toinen jakaja pyytää vaihtamaan osia leivästä viiniin tai toisin päin. Näin fysiologinen rasitus muuttuu, ja sakramentin jakaminen taas onnistuu!
Kuvitellaan tilanne, kuten yllä mainittu, jossa yksi pappi jakaa ehtoollista ja ehtoollisavustajia ei ole valmiina. Mikäli pappi on vaikka selkä- tai käsikipuinen siten, että sakramentin jakaminen ei oikein onnistu täytyy asia ratkaista jollakin tavalla.
Tässä voisi olla avustavalle robotille käyttöä. Ratkaisevinta on, että pappi lausuu asetussanat. Toki vaihtoehtona on pikakouluttaa joku läsnäoleva seurakuntalainen ehtoollisavustajaksi. Tämä onnistuu esimerkiksi käymällä hänen kanssaa läpi Katekismuksen ehtoolliskohdat ja tarvittavat käytännön asiat.
Todettakoon, että en tässä ota mitään selkeää kantaa robottikysymykseen. Kunhan pohdiskelen.
Anteeksi, Juha, kun kirjoitin nimesi vahingossa väärin.
Saarnaamisesta. Yleisesti ottaen samat painotuserot pätevät saarnaajien sukupuoleen kuin mitä yllä kirjoitin.
Suomessa monissa seurakunnissa ollut lehtorin virka. Näissä viroissa on ollut – ja käsittäkseni vieläkin on joitakin – naispuolisia teologian maistereita. Lehtorin virassa olleet ovat monesti tuleet herätysliikkeiden vaikutuspiiristä. Ymmärtääkseni lehtoreinen opetutehtävän ym. sisältävä virka on ollut herätysliikkeissä yleisesti hyväksytty. Monet lehtorit, oletan että lähes kaikki ovat saarnanneet.
Naispappeuden torjujien keskuudessa varmaankin jotkut ovat vastustaneet lehtorien saarnatehtäviä, mutta suurin osa hyväksynyt. Monien mielestä on ratkaiseva ero siinä onko nainen pappi vai lehtori.
Naisten saarnaaminen torjutaan yleensä ja enimmäkseen näillä Raamatun kohdilla: 1. Kor: 14:34-35 ja 1. Tim. 2:12. Konservatiiviset linjaukset näihinnkohtiin löytyy Jukka Thurenin kommentaareist. Seuraavassa raotan hieman ovea muihin tulkintoihin.
Ensimmäinen sanoo, että naisten ”ei ole lupa puhua” seurakunnan kokouksessa. LHPK:n ja monissa SLEY:n edustajien tulkinnoissa tässä nähdään saarnakielto. Kun asiaa katsotaan laajasti siirtymällä englanninkielisten Raamatun kommentaarien pariin käy selväksi, että asia on vaikeatulkintainen. Minkäläinen puhuminen oikein siinä kielletään on epäselvää. Onko kyse kokousta häiritsevästä turhasta puheesta vai mistä? Entä ketä siinä täsmällisesti kielletään, kaikkia naisia vai vain vaimoja? Kreikankielen sana kun voi tarkoittaa sekä naista yleensä tai naimisissa olevaa.
Kansainvälistä akateemista ja kirkollista arvostusta nauttiva Nottinghamin yliopiston teol. prof. Anthony C. Thiselton toteaa lopputulemanaan: ”Using public worship as an extension of tensions in the home would have disastrous effects, especially if initiated by the women”. Thiselton pitää parhaimpana tulkintana siis sitä, että kun miehet puhuivat seurakunnalle niin jotkut vaimot esittivät häiritseviä kommentteja miehilleen. Paavali siis kieltäisi tämänlaisten asiattomien komenttien esittämisen, joiden takana voivat olla väärät motiivit.
Thiselton, 1. Corinthians. A Shorter Exegetical & Pastoral Commentary. Wm. B. Eermans. Publishing Co. Campridge. 2006.
Tuohon raamatunkohtaan löytyy monia tulkintoja, se on vaikea kohta.
Mainittu 1. Timoteuskirjeen kohta on myös hyvin haastava. Siinä sanotaan, ”sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä että hän hallitsee miestä”. Pääkysymys on, että onko tässä annettu universaali srk-opetuskielto naisille vai onko kysy paikallisista ongelmista joita tarkoitetaan. Molempia on perusteltu. Paikallisiin ongelmiin viittaisi esim. se että kirjeen 1. luvussa puhutaan harhaopettajista, jotka olivat aiheuttaneet haasteita Timoteukselle. 1. Tim. 1:3-7. Siihen myös viittaa vaikeasti tulkittava kreikan sana ”authentai” eli ”hallitsee”. Tarkoittaako tämän sanan käyttö sitä, että opetus oli vääräoppista ja hallinta vääränlaista?
Vaikea tietää täsmälleen. Muitakin Raamatun kohtia asiaan tietysti liittyy, ja on otettava huomioon koko Raamatun tulkintaa koskvia isoja näköaloja. Kuten luominen – lankeemus – lunaustus. Näiden valossa kokonaisuus asettuu paikalleen. Naispappeuden torjuvaan tai puoltavaan linjaan.
Herätysliikkeiden piirissä siis on kyse Raamatun auktoriteetista, oikeasta raamatuntulkinnasta asian suhteen.
Voisiko joku lisätä kykyäni tajuta naisen kelpaamattomuutta ehtoollisen jakajana. Kelpaahan siihen miespappikin jolta puuttuu henkilökohtainen usko. Miten uskova naispappi voi olla huonompi jakaja, kuin uskomaton miespappi? Eihän jakajan henkilö, tai persoona tee millään tavoin ehtoollista pyhäksi. Sen tekee ainoastaan Pyhä Henki joka vakuuttaa ehtoolisen kautta syntien anteeksiantamuksen lahjasta. Lisäksi akuseurakunnassa ei ollut mitään pappeja jakamassa ehtoollista. Se jaettiin kodeissa uskovien kesken. Eikä siitä järjestyksestä mainita mitään missään.