Eräällä entisellä kollegallani oli tapana toivottaa kaikki uudet viiskymppiset työtoverimme seurakunnassa tervetulleiksi kuoleman puolivuosisadalle. Hauskaa tai ei, mutta kun hän piti meille kaikille miltei saman synttäripuheen uudelleen ja uudelleen, niin opin minäkin tämän tärkeän läksyn: Elinvuosistani suurin osa on jo turvallisesti takanapäin. Takana taitaa olla myös loistava tulevaisuuteni? Kristittynä en pelkää huomista päivää, sillä tiedän Jumalan jo olevan siellä. Mutta mitä tehdä näitten jäljellä olevien ihmissuhteitten kanssa, kun en voi tietää, kumpi yllättää minut ensin, 70-vuotissyntymäpäiväni vaiko Kuoleman majesteetti?
Olin jo hyvää vauhtia antamassa periksi stoalaistyyppiselle tarpeettomuudentunteelleni ja suostumassa loppuelämän kestävään apatiaan, kun sain hyppysiini Elisabeth Falckin ja Paula Ruotsalaisen uunituoreen opuksen UUSI SUHDE – rakkaus kypsässä iässä (Viisas Elämä Oy, 2022). Kokeneitten perheneuvojien kirjoittama sujuvasanainen ja moniulotteinen teksti (on harjoituksia, haastatteluja, kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia ja yhteisiä pohdintoja sekä tutkimuksiin perustuvaa asiatietoa) herätti minut sekä prosessoimaan että protestoimaan.
Paulan ja hänen ensimmäisen miehensä kanssa meillä oli yhteistä seurakuntanuoritaustaa, jos kohta myös ikäeroa. Olin otettu, kun he pyysivät minut perhepapikseen. Vuosien varrella on ollut ilo seurata, miten innokkaasti ja ennakkoluulottomasti Paula on ollut mukana monenlaisissa uraauurtavissa perheneuvontaprojekteissa. Ja nyt sitten vielä tämä kirjakin!
Omalla Facebook-sivullaan Paula kuvaa kirjoitusprojektia hauskasti: ”Lokakuussa 2018 päätimme (Elisabethin kanssa) kirjoittaa kirjan aikuisena rakastuneiden parisuhteista. Päätös tehtiin nopeasti, mutta sitä ei koskaan kyseenalaistettu. Alkuun kirjoitimme Oodissa ja sen mentyä kiinni kahviloissa Helsingin keskustassa. Niidenkin mentyä kiinni kirjoitimme etänä enimmäkseen kumpikin kotonaan tai mökillään. Joinakin kertoina sentään saimme istua yhteisen pöydän äärellä mökeillä tai Helsingissä. Yhdessä kirjoittaminen oli mukavaa eikä stressannut liikaa. Välissä tapahtui elämä. Muuttoja, hautajaisia, häät…
Nyt katsomme valmista teosta ilolla ja ihmetyksellä. Mekö sen synnytimme? Toivomme kirjan löytävän tiensä niiden käsiin ja sydämiin, jotka sitä tarvitsevat. Niille, joille se tuo tukea, toivoa ja rohkaisua. Koska rakkaus on riski, joka kannattaa ottaa!”
Ymmärtääkseni suomen kielellä ei aiemmin ole ilmestynyt tällaista opasopusta, jossa käsitellään sitä, millaista on astua uuteen parisuhteeseen, kun molemmilla on jo ikää ja paljon koettua elämää plakkarissaan.
Kirjan rakenne tuntui minusta heti alkuun etäisesti jotenkin tutulta. 2000-luvun vaihteessa jouduin työssäni turhankin usein tekemisiin ns. SWOT-analyysin kanssa. Kyse on nelikentästä, johon kirjataan ylös analysoitavasta asiasta (tässä tapauksessa uusi rakkaussuhde kypsässä iässä) sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä ulkoiset mahdollisuudet ja uhat. Tarkoitus on analyysin pohjalta tehdä päätelmiä siitä, miten vahvuuksia voidaan käyttää hyväksi, miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi, miten tulevaisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään ja miten uhat vältetään. Tuloksena on toimintasuunnitelma siitä, mitä millekin asialle pitää tehdä. Selvää toki on, että tällainen systeemi toimii lähes poikkeuksetta paperilla paremmin kuin käytännössä. Sillä harvoinpa elämä tottelee mitään etukäteissuunnitelmia.
Aluksi kavahdin yksineläjänä sitä, että aiotaanko tässä kirjassa ylistää aikuisiällä solmittua uutta suhdetta maasta taivaaseen ikään kuin purppuranpunaisten silmälasien läpi, mutta se huoli katosi varsin nopeasti, kun siirryttiin suorastaan inhorealistiseen kuvaukseen siitä, millaisia haasteita uusperheissä aikuisten oikeasti kohdataan. Seksistä tai kuolemasta puhumista ei kirjassa kaihdeta. Molemmat aiheet lienevät normaalisti sinne tabu-osastolle herkästi sijoitettavia asioita? Monille nuorille ihmisille seniori-ikäisten rakastavaisten käsikkäin kulkeminen ja etenkin julkinen pussailu lienevät vieläkin aika eksoottinen näky, ikään kuin jonkin sortin hassuttelua?
Mitä taas jäljellä olevaan parisuhdeaikaan (olipa se sitten miten lyhyt eli pitkä tahansa) tulee, kirjoittajat kyselevät, voisiko parisuhdetta kenties ajatella tietoisemmin rajallisuuden kautta. Tietoisuus elämän päättymisestä riisuu ihmisen ja rakkaussuhteen kaikesta turhasta. Silloin nousee luonnolliseksi ja olennaiseksi kysymykseksi se, mikä elämässä oikeastaan on tärkeintä. Jos tietäisimme pian jättävämme tämän maailman, niin mitä asioita ja ihmissuhteita elämässämme voisimme katsoa rakkaudella?
Tämän kirjoittajaa angstaa ajatus, että aikuisen nuoren parin (hmmm, en oikein tykkää tästä ilmauksesta, sori siitä!) hyvin alkanut rakkaussuhde saattaakin alle aikayksikön muuttua hoivasuhteeksi kumppanin sairastumisen myötä. Mitäs silloin tehdään, juostaanko karkuun vai uhraudutaanko?
Kun olin nuori pappi, sain jo heti ensimmäisten toimittamieni hautaansiunaamisten myötä tuta perintöriitojen raadollisuuden. Yhtäkin vainajaa oltiin 1980-luvun alussa vasta viemässä paareilla kappelista haudalle, kun niin tulinen yhteenotto syntyi arkun perässä kulkevassa saattoväessä entisen ja nykyisen rouvan kanssa, että nämä alkoivat ääneen huutaen huitoa toisiaan kukkavihoillaan kuin saunavastoilla ikään. Kiusallista, mutta ei kai kukaan pysty iän kaiken pitämään mölyjä mahassaan…?
Työurani loppupuolella törmäsin tuolloin tällöin uusperhetapauksissa kauheisiin kiistoihin hautapaikoista: Kun ei löytynyt yhteisymmärrystä siitä, minne vainaja haudattaisiin, niin hänen ruumiinsa saatettiin unohtaa pahimmassa tapauksessa miltei vuodeksi jonnekin kylmäsäilytystiloihin, mikä sinänsä on jo aikamoinen epäkunnioituksen osoitus poislähtenyttä kohtaan. Saman ilmiön on havainnut myös Kirkko ja kaupunki-lehti (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/erimielisyydet-omaisten-valilla-ovat-lisaantyneet-uusperheiden-myota-eniten-riitoja-aiheuttavat-hautapaikan-valinta-ja-nimi-hautakivessa )
Kirjan kirjoittajien mielestä aivan yhtä tärkeätä kuin on valmistautua tulevaisuudessa kohdattavaan väistämättömään on myös kumppanin menneisyyden hyväksyminen. He pitävät viimeksi mainittua asiaa suorastaan uuden rakkaussuhteen eloonjäämisen edellytyksenä.
Voisi kuvitella, että haastavinta kypsässä iässä solmitussa parisuhteessa on kyetä tekemään kompromisseja ja sopeutumaan toistensa elämäntyyliin. Kypsässä iässä ei välttämättä ole enää niin helppoa päästää irti omista pinttyneistä tavoistaan. Hyvänä puolena voisi pitää sitä, että seniori-iässä eivät nuoruusajan kotkotukset enää häiritse.
Pakko myöntää, että kirkon toiminta on aina ollut varsin perhekeskeistä ja Isossa Kirjassakin Jumala sanoi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin, joten hommaanpa hänelle vähän apua. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että yksin elävien ihmisten määrä kasvaa Suomessa tätä nykyä rajusti ja moni varttunut ihminen voi tuntea jopa suoranaista helpotusta, kun Oma tupa, oma lupa-elämää eläen on vapaa monenlaisista vastuista ja vaatimuksista, monimutkaisista ihmissuhdeviritelmistä. Voisikohan joku kirjoittaa kirjan nimeltä Oodi yksinelämisen auvoisuudelle?
OK, myönnän, että tässä blokinassani (=blogi+pakina) toin ehkä turhankin paljon ja kärjekkäästi esiin nimenomaan omia pelonsekaisia ennakkoluulojani. Mielessä kävi sellainenkin skenaario, että meikäläinen jonkin ajan kuluttua melskaisi muistinsa menettäneenä jossakin hoivakodissa kiroillen karkeasti, ärhennellen muille asukeille ja tehden törkeitä ehdotuksia nuorille hoitsuille. Sus siunakkoon! Vaan eihän tästä elämästä koskaan tiedä…
Onneksi Elisabeth ja Paula ovat aivan eri maata kuin meikäläinen. He pitävät kiinni periaatteesta, jonka mukaan ikääntyneenäkään ei ole myöhäistä nauttia elämästä. Heidän loppukaneettinsa on varsin valoisa ja rakkausriskin ottamiseen kannustava:
”Me, Elisabeth ja Paula, ajattelemme, että myöhäinen keski-ikä ja sen jälkeinen elämä on ainutlaatuista aikaa nauttia rakastumisen kokemuksesta, läheisyydestä ja intohimosta. On tärkeää sallia itsensä toivoa ja tavoitella onnea. Kun on löytänyt rakkauden, siitä on lupa nauttia ja uskaltaa näyttää se myös muille ihmisille. Uusi rakkaus ei ole häpeä. Ei tarvitse kantaa syyllisyyttä siitä hyvästä, mitä on saanut, vaikka ystävät tai läheiset olisivat vielä sitä vailla. Aika kulkee ja meillä on vain yksi elämä. Jokainen meistä on rakkauden ja onnen arvoinen. Se on elämän suurta lahjaa.”
Yläkuva: Takakannen tekstin lisäksi kannattaa aina tutustua uuden kirjan sisällysluetteloon. Kuten kuvasta näkyy, pelkkä kirjan nimi antaa turhan kapean kuvan käsiteltävästä aiheesta.
Alakuva: Elisabeth Falck (kuvassa vasemmalla) on pohjakoulutukseltaan teologi ja pappi. Hän on toiminut pari- ja perhepsykoterapeuttina, uusperheneuvojana ja työnohjaajana Perheasiain neuvottelukeskuksessa yli 20 vuotta. Viisikymppisenä Elisabeth Falck eli läpi avioeron. Hän löysi uuden rakkauden, jonka myötä myös uusperheen kysymykset astuivat osaksi hänen elämäänsä.
Paula Ruotsalainen on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti ja työnohjaaja. Hän on työskennellyt yli 30 vuotta parisuhdekysymysten äärellä perheneuvojana Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Paula Ruotsalaisella on omakohtaista kokemusta leskeytymisestä, sinkkuudesta ja uudesta viisikymppisenä solmitusta parisuhteesta.
Foto: Julia Alakulju / Viisas Elämä.
Pieni korjaus uutiseen. Piispojen kannanotto oli nimeltään Ajankohtainen asia ja se julkaistiin vuonna 1966.
Piispojen kannanotossa todetaan mm. seuraavaa: Homoseksuaalisuus on taipumus, jonka hoitaminen kuuluu lääketieteen alaan. ”Kristillisen uskon ja sopivan lääkärinhoidon avulla saadaan homoseksuaalinen taipumus hillityksi silloinkin kun se ei häviä. Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksensa synnystä, on jokainen velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen velvollinen avioliiton ulkopuolella. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta.” Lisäksi piispat pitivät tärkeänä, että homoseksuaalisuuden vaarallisuudesta ollaan selvillä, sillä “se leviää ja ulottaa turmiollista vaikutusta suojattomiin yksilöihin”.
Tiesitkö? Myös Yhdysvalloissa kielletään ”homopropaganda”
Lue koko juttu: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014021018026041_ul.shtml
Homoproganda on yhtä turmiollista.
Toimiva linkki areenaan:
http://areena.yle.fi/radio/2104364
Linkki Ylen Areenalle ei toimi Oikea osoite on:
http://areena.yle.fi/radio/2104364
Verrattaessa kirkkomme piispojen kannanottoa vuodelta 1966 vaikkapa piispainkokouksen mietintöön vuodelta 2010 ja pohdittaessa, mikä mahdollisesti on muuttunut, on syytä tarkastella erikseen kirkkososiologista ilmapiiriä toisaalta kirkon dogmatiikkaa.
Vuonna 1966 homoseksuaalisuuden toteuttaminen oli maallisen regimentin puolella rikollista ja homoseksuaalinen suuntautuminen oli luokiteltu sairaudeksi. Vuonna 2010 homoseksuaalit saattoivat virallistaa suhteensa samaa sukupuolta olevan kanssa ja eduskuntaan oli jätetty edustaja-aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Muutos ympäröivässä yhteiskunnassa oli vaikuttanut myös kirkkososiologiseen ilmapiiriin. Dogmatiikassa ei välttämättä ollut muuttunut mikään.
Uudella vuosituhannella kirkkoon sen ulkopuolelta ja osin myös sisäpuolelta kohdistuneet muutospaineet ovat kohdistuneet entistä enemmän myös kirkon dogmatiikkaan. Kyse ei enää ole Jumalan lain keskiöön kuuluvan rakkauden kaksoiskäskyn suhteesta kirkon muuhun oppiin, vaan myös siitä mikä on pyhää ja mikä epäpyhään. Kirkossa vaaditaan suhtautumaan aiemmin epäpyhänä pidettyihin asioihin, kuten ne olisivat pyhiä. Tämän rinnalla horjutetaan kirkon uskoa kolmiyhteisestä Jumalasta ja Raamatun pelastushistoriallisesta luotettavuudesta. Tässä suhteessa kirkkomme tunnustus on kuitenkin edelleen pitävä.
Piispainkokouksen mietintöön vuodelta 2010 ei tulisi suhtautua luopumuksen osoituksena eikä epäpyhänä kompromissina. Pastoraalista ohjetta saman sukupuolisten pariskuntien kohtaamisesta ja siihen liittyvää ehdotonta kieltoa rinnastaa tilannetta avioliiton pyhittämiseen voidaan pitää dogmaattisesti kestävänä nykyisessä kirkkososiologisessa tilanteessa.
Itse taas näkisin, että ymmärrys homoseksuaalisuudesta on lisääntynyt ja muuttunut ja sitä kautta myös ihmiskuva. Tämä siis maallisella puolella, jossa homoseksuaalisuus on tunnistettu ja tunnustettu seksuaalisuuden normaaliksi variaatioksi heteroseksuaalisuuden rinnalla. Niinpä yksilön homoseksuaalisuus tai homoseksuaalisessa parisuhteessa eläminen ei ole peruste mihinkään eriarvoiseen kohteluun. Kirkossa tämä keskustelu on yhä käynnissä ja em. näkemys on haaste kristilliselle ihmiskuvalle.
Raamatun mukaan ihmiset, joilla on esimerkiksi jokin ruumiinvamma, häpäisevät Jumalan pyhyyden. Toisaalta vammaisuus ei myöskään kuulu luotuisuuden vaan langenneisuuden piiriin ja luomisen teologian mukaan Jumala ei luonut ihmistä vammaiseksi. Sittemmin tällainen ’epäpyhyys’ ja langenneisuuden ilmentymä käsitetään kuitenkin toisin valtavirran kristillisessä ihmiskuvassa.
Jani Salminen
” Sittemmin tällainen ‘epäpyhyys’ ja langenneisuuden ilmentymä käsitetään kuitenkin toisin valtavirran kristillisessä ihmiskuvassa.”
Tässä on oikeastaan kyse Jumalan rakkauskäskyn sovittamisesta muuhun oppiin, ei siitä että ihmisen sairastaminen olisi nyttemmin jotenkin pyhää.
Jukka Kivimäki, onko jossain opetettu tai sanottu, että homoseksuaalisuus on pyhää? Jos vammaisuus ei enää ole epäpyhää muttei myöskään pyhää, niin mitä se on?
Olen samaa mieltä Salmisen kanssa siitä, että ennen kaikkea ihmisten ymmärrys homoseksuaalisuudesta on lisääntynyt. Ihmisillä on myös nykyään seksuaalivähemmistöön kuuluviä ystäviä. Ennakkoluulot ovat merkittävällä tavalla romahtaneet viimeisen 15 vuoden aikana.
Ne kristityt, joille suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteisiin on ensisijaisesti eettinen kysymys, pystyvät hyvin omassa suhtautumisessaan seuraamaan yhteiskunnallista kehitystä ilman, että se olisi ristiriidassa heidän vakaumuksensa kanssa. Jos he ovat aiemmin suhteutuneet homoihin kielteisesti, he pystyvät myöntämään olleensa väärässä ja ajatelleensa asiaa nyt uudestaan.
Ne, joille homous on opillinen kysymys, ovat ongelmissa. Heidän pitäisi löytää jokin dogmaattinen selitys, miksi kirkko piti homoutta vaarallisena, tarttuvana, torjuttavana ja ties vaikka minä kauhistuksena (vrt. oheinen radio-ohjelma) ja miksi tänä päivänä asiasta ajatellaan yleisesti aivan päinvastoin. Nämä ihmiset päätyvät loogiseen ristiriitaan, jolleivat löydä opillista selitystä, joka kertoo, miksi he ovat olleet oikeassa koko ajan vaikka vaihtaisivatkin suhtautumistaan.
Kirkko tulee tuon selityksen löytämään. Ei sillä ole muuta vaihtoehtoa. Sellaisella uskonnollisella yhteisöllä ei ole tulevaisuutta, joka sitoo etiikkansa johonkin yhteiskunnallisesta kehityksestä riippumattomaan normiin ja sulkee silmänsä alati kasvasta kuilusta yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Eivät noidatkaan pala enää rovioilla. Jos palaisivat, kirkko olisi tullut tiensä päähän jo useampi vuosisata sitten. Kyllä kirkko tulee vielä löytämään yhteiskunnan etiikkaan sopivan tavan kohdata seksuaalivähemmistöt. Vielä se ei ole löytänyt.
Jusu, pitääkö ev. lut. kirkossa joku (taho) homoseksuaalisuutta opillisena kysymyksenä? Olen käsittänyt, että kutakuinkin yksimielisiä oltaisiin siitä, että kyse on kehällisestä asiasta. Raamattukysymyksenä moni asiaa toki pitää.
Jani Salminen
Pyhän ja epäpyhän käsitteellinen aukikirjoittaminen vaatisi oikeastaan ihan oman artikkelinsa. Vammaisuus on edelleenkin epäpyhää, mutta niin on moni muukin asia meissä ihmisissä. Jos meidän pitäisi karttaa kaikkea epäpyhää, meidän pitäisi karttaa jopa itseämme.
Kukaan ihminen ei pyhity tai jää pyhittymättä siksi, että hänellä on jokin ruumiinvamma. Kukaan ihminen ei myöskään pyhity hänen omien tekojensa vuoksi vaan ainoastaan siksi, että usko Jeesuksen sovitustyöhön pelastaa.
Uudentestamentin ajan juutalaiset yrittivät pelastua omien tekojensa kautta, uuden liiton kristityt turvaavat Kristukseen.
Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on tosiaan kirkossa Raamattu kysymys, eli opillinen kysymys. Raamattukysymys on aina opillinen kysymys, myös silloin kun asia katsotaan ns. kehälliseksi. Näin siksi, että juuri Raamattu on opin ja etiikan lähde. Tässä suhteessa Jusu on oikeassa. Niiden joille Raamattu on etiikan lähde, tulee löytää asialle myös dogmaattinen vastaus.
Itse asiassa sellainen on jo löydetty, mutta tämä vaatii hyväksymistä sille, että kirkko pitää dogmatiikastaan kiinni. En ole kuullut Suomessa vaatimuksia, että roomalaiskatollisen tai ortodoksisen kirkon pitäisi ryhtyä vihkimään homoja avioliiton sakramentiin. Miksi sitten luterilaisen kirkon pitäisi? Miksi kirkon esirukous ei kelpaa?
Piispainkokouksen mietinnössä vuodelta 2010 todetaan, ettei kirkolliskokouksen perustevaliokunnalla ollut yksimielisyyttä siitä, miltä osin kysymys homoseksuaalisuudesta kuuluu kirkon opin ja miltä osin etiikan alaan.
Jukan mainitsema esirukous ei ole riittävä kuromaan kaulaa yhteiskunnassa vallitseviin asenteisiin. Jo rukouksesta annetuissa ohjeissa sanotaan, että saa rukoilla jos haluaa, mutta ei ole pakko jos ei halua. Samalla käymme jatkuvasti keskustelua siitä, saako homot olla kirkossa töissä ja sadat kirkon jäsenet ja työntekijät kirmelmöivät potkujen antamisen puolesta. Ei tämä ole mikään ihmisarvoinen tapa tai asenne suhtautua toiseen ihmiseen.
Jani Salminen: ”Raamatun mukaan ihmiset, joilla on esimerkiksi jokin ruumiinvamma, häpäisevät Jumalan pyhyyden…”
Missähän siellä niin sanotaan? Ns. Mooseksen lain alaisuudessa jonka alaisia kristityt eivät enään ole, määritellään kylläkin tiettyjä asioita siihen liittyen pappispalveluksen suhteen sen aikaisessa temppelijärjestelyssä, ja myöskin uhrattavien eläinuhrien suhteen. Ei kuitenkaan mainita, etteivätkö vammaiset olisi otollisia Jumalalle tämän palvelijoina.
Uudessa testamentissa kuvatussa temppeli- ja pappisjärjestelmissä (yleinen pappeus – ei pappi maallikko jako) ei taas ole mitään mainintaa etteivätkö ihmisenä vammaisina elävät kelpaisi toimimaan maallisessa seurakuntajärjestelyissä ”paimenina”/vanhimpina tai ”uhraamaan Jumalalle kelpaavaa huulten hedelmää”. Ei myöskään, että ihmisenä vammaisena elävä ei kelpaisi toimimaan taivaassa Jeesuksen kanssa ”pappeina ja kuninkaina.”
Homoseksualismista taas Uusi testamentti toteaa, että sellaisen asian harjoittajat ”eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.”
Jusu Viheraara: ”Sellaisella uskonnollisella yhteisöllä ei ole tulevaisuutta, joka sitoo etiikkansa johonkin yhteiskunnallisesta kehityksestä riippumattomaan normiin ja sulkee silmänsä alati kasvasta kuilusta yhteiskunnalliseen kehitykseen.”
Eikös kristillisenä yhteisönä itseään pitävän yhteisön voisi odottaa sitovan opetuksensa lähinnä Raamattuun, ainakin niin kauan kuin se pitää sitä oppikirjanaan ja Jumalan Sanana.
Sehän taas ilmaisee, että Jumala ja hänen periaatteensa eivät muutu. Kirkon piirissä asiasta on eri käsityksiä, niin että asiasta on toisinaan vaikea saada selvyyttä. Virallisissa uskontunnustuksissa, esim. viimeisessä katekismuksessa Raamattu määritellään kuitenkin Jumalan Sanaksi. sanotaan, että ”sen sivuilla Jumala puhuu ihmisille.”
Mitä tulee ”yhteiskunnalliseen kehitykseen”, niin kristinuskon perusopetuksiinhan kuuluu odote ”uusista maailmanajoista” Kristuksen taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen alaisuudessa ja odote ”nykyisten maailmanaikojen”/”asiainjärjestelmän”/”nykyisen maailman” ”lopusta, lopun ajoista ja viimeisistä päivistä/Jeesuksen tulemuksesta.”
Vaikuttaa toisinaan kylläkin, että kirkon piirissäkin haluttaisiin yli kaiken haluta vain nykyisten maailmanaikojen jatkuvan, eikä juuri kiinnitetä mainituissa suhteissa huomiota Jeesuksen opetuksiin.
Jukka Kivimäki, seksuaalieettinen kysymys ei voi olla yhtä aikaa kehällinen ja oppiin kuuluva asia. Aivan kuten pappeuskaan. Ethän pyri mitätöimään kahden korin mallia?
(Eikös piispa Repo määritellyt harhaopiksi sen, että väittää pappeuden olevan oppiin kuuluvan asian ja piispa Häkkinen puolestaan on varoitellut kehällisten kysymysten tuomista keskiöön, opin alueelle.)
Toisekseen termi raamattukysymys ei suinkaan tee asiasta opillista kysymystä, toki myös kehällisten/eettisten kysymysten (rakkauden koriin kuuluvat asiat) voi yhtäläisesti sanoa olevan raamattukysymyksiä, kuten näytät toteavankin.
Olit huolissasi siitä, että epäpyhistä asioista pyritään tekemään pyhiä. Missä saan kuulla opetusta vammaisuuden epäpyhyydestä? Mitä sitten tulee vihkimiseen, on tietysti tarpeen kysyä, että miten kirkko voi vihkiä ihmisiä tekemään huorin vihkiessään eronneita rajoituksetta uusiin avioliittoihin?
Katolisessa kirkossa avioliitto on sakramentti ja pappeuskin käsitetään eri tavalla. Nämä vain muutamina esimerkkeinä. Keskustelua näistä asioista käydään katolisen kirkon sisällä. Joissakin em. maista on voimassa tasa-arvoinen avioliittolaki, joten eiköhän samantyyppisiä keskusteluita käydä niissäkin maissa.
Vesa Ahlfors, 3. Mooseksen kirjassa sanotaan niin. Minähän en nyt ottanut kantaa siihen, millainen tulkinta siitä asiasta kussakin ajassa ja kirkkokunnassa on tehty. Luomisten teologia on kuitenkin mitä vanhatestamentillista teologiaa.
UT:ssa puolestaan sanotaan, että huorintekijät eivät peri taivasten valtakuntaa sen paremmin kuin miesten kanssa makaavat miehetkään. Nämä asiat todetaan peräkkäin mm. samassa korinttolaiskirjeessä. Ev. lut. kirkko kuitenkin siunaa ja vihkii eronneita, kuten edellä Jukka Kivimäelle totesin. Ja ei, en sano, että kaksi väärää tekee yhden oikean tai että samaa sukupuolta olevia pareja pitäisi vihkiä. Totean vain asiain tilan ja tuumaan, että melkoista aukkojen teologiaa tämä tämmöinen.
Toisaalta ihminen ei luterilaisen käsityksen mukaan pelastu tekojensa kautta ensinkään vaan kastettuna yksin uskosta ja armosta.
Vesa Ahlfors,
Paavi Innocentius VIII julkaisi vuonna 1484 bullan, jolla hyväksyttiin noitien polttaminen. Kolmen vuosisadan aikana esimerkiksi Saksassa kuoli noin 26 000 ihmistä noidiksi epäiltynä. Noitavainojen taustalla oli papiston halu kitkeä uskonnollista poikkeavuutta. Olen ihan tyytyväinen, että kirkko seuraa yhteiskunnallista kehitystä ja on antanut näistä periaatteistaan periksi.
Galileo Galilei tuomittiin 1633 jumalanpilkasta, koska hän väittää maapallon kiertävän aurinkoa. Tuohon aikaan kirkko tulkitsi Raamatusta, että maapallo on kaiken keskus ja aurinko kiertää sitä. Jos kristityt edelleen pitäisivät Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana ja kaiken opin auktoriteettina, tästä syntyisi valtava kuilu nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevaan ymmärrykseen maailmankaikkeudesta.
Raamattua on käytetty myös orjuuden puolustamiseen. Raamatusta löytyy kohtia, joissa orjia muun muassa kehoitetaan olemaan kuuliaisia isäntäänsä kohtaan. Jos lähtisimme siitä, että Raamattua on erehtymätöntä Jumalan sanaa ja kaiken etiikkamme auktoriteetti, meidän tulisi hyväksyä se, että orjuus on osa yhteiskuntaamme. On Raamatun vastaista kieltää se kokonaan.
Ja edelleen voisin todeta, että 1900-luvulla Yhdysvalloissa katsottiin, että on Raamatun ja Jumalan luomistahdon vastaista, että valkoinen ja musta ihminen menee keskenään naimisiin. Jos luet tuon ajan kirjoituksia, huomaat että argumentit ovat lähes sanasta sanaan samoja, joita käytetään tänä päivänä samaa sukupuolta olevien avioliitoista.
On historiallinen harha kuvitella, että uskonnon opit tai ymmärryksemme Raamatun teksteistä olisivat olleet tuhansia vuosia muuttumattomia. Vielä naurettavampaa on väittää, että mielipiteen muuttaminen yhdessä yksittäisessä kysymyksessä nyt yhtäkkiä romahduttaisi kaiken.
Koko kristinuskon historia on täynnä muutoksia, joita edellinen sukupolvi on kiihkeästi Raamatulla puolustanut ja seuraava sukupolvi kokenut ne virheelliseksi ja jopa moraalittomiksi. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, että tämä homokysymys ei kuuluisi samaan sarjaan. Länsimaissa elää parhaillaan viimeinen homovastainen sukupolvi ja kristinusko ei kuole siihen, että tämä epäkohta korjataan.
Yksi detalji edelliseen kirjoitukseen. Euroopan viimeinen noidan mestaus tapahtui Sveitsissä 1782. Jos kristityiltä kesti 298 vuotta huomata, että noidiksi epäiltyjen ihmisten polttaminen roviolla on eettisesti väärin, en oleta mitään äkkijyrkkää muutosta suhtautumisessa homoihin, mutta olen silti optimistinen, että se tapahtuu hieman nopeammin.
Toisaalta on myös ajateltu, että jyrkkä homovastaisuus pesiytyi kristinuskoon vasta 1400- ja 1500-luvuilla. Onhan siitä toki jo yli 500 vuotta. Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Lisäisin tähän, että yhteisöissä jossa etiikka sidotaan sokeasti tuhansia vuosia vanhoihin teksteihin, syntyy aika koomisia ilmiöitä, joilla on traagiset seuraukset.
Jani Salminen
Ei vammainen ihminen ole sen epäpyhempi, kuin kukaan muukannaan ihminen. Tälläinen ajattelu oli juutalaisten harha. Vamma tai sairaus itsessään ei ole asiana pyhä eli sakraali, vaan epäpyhä, lihallinen asia. Pistimenä lihassa se voi toki aikaansaada ihmisessä jotakin sellaista mikä on pyhää.
Käsityksesi kahdesta korista on ilmeiseni puuteellinen, koska rakkaus itsessään kuuluu oppiin. Näin ollen ”rakkaudenkori” on kokonaisuudessaan opin sisällä. Käsityksesi kehällisistä asioista puolestaan kertoo ettet ole paneutunut evankeliumiin pelastushistoriallisessa merkityksessä. Kehälliset asiat kuuluvat oppiin, mutta eivät ole sellaisenaan pelastuskysymyksiä.
Ajatus että ”kehällisissä asioissa” olisi lupa tietoisesti toimia vastoin Jumalan tahtoa on vastoin oppia. Kristitty etsii Jumalan tahtoa myös silloin kun hän jo kokee pelastusvarmuuta. Kristitty ei ole aidosti kristitty jos ei edes tahdo pysyä tunnustuksessa.
Jusu Vihervaara: ”Paavi Innocentius VIII julkaisi vuonna 1484 bullan, jolla hyväksyttiin noitien polttaminen.”
Keski-ajan kirkon karmealla toiminnalla ei ole mitään tekemistä Raamatunmukaisen kristillisyyden kanssa. Väärä uskonto ”Suuri Babylon” tulee aikanaan saamaan Jumalan tuomion. Ilmestyskirjan 17. ja 18. luku.
Jusu Vihervaara: ”Galileo Galilei tuomittiin 1633 jumalanpilkasta, koska hän väittää maapallon kiertävän aurinkoa. Tuohon aikaan kirkko tulkitsi Raamatusta, että maapallo on kaiken keskus ja aurinko kiertää sitä. Jos kristityt edelleen pitäisivät Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana ja kaiken opin auktoriteettina, tästä syntyisi valtava kuilu nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevaan ymmärrykseen maailmankaikkeudesta.”
Raamattu ei sano niin. Kirkon vääriä tulkintoja niiden teksteistä. Raamattu ei ole lisäksi mikään tieteellinen selityskirja. Sen tarkoitus on aivan jotain muuta. Se vähä mitä se sivuaa kaikkeuteen liittyviä asioita on täysin sopusoinnussa tieteen havaintojen kanssa. Esim. se, että maa on pyöreä muodoltaan ja että se riippuu tyhjyyden päällä.
Jusu Vihervaara: ”Raamattua on käytetty myös orjuuden puolustamiseen. Raamatusta löytyy kohtia, joissa orjia muun muassa kehoitetaan olemaan kuuliaisia isäntäänsä kohtaan. Jos lähtisimme siitä, että Raamattua on erehtymätöntä Jumalan sanaa ja kaiken etiikkamme auktoriteetti, meidän tulisi hyväksyä se, että orjuus on osa yhteiskuntaamme.”
Ei nyt sentään pitäisi. Täyttä ”kuperkeikkatulkintaa.” Uusi testamentti ei ota kantaa siihen pitäisikö orjuusjärjestelmän jatkua, vaiko ei. Se kiinnittää huomiota tulevaan luvattuun Jumalan valtakuntajärjestelyyn ihmisyhteisön vapauttajana ja ongelmien ratkaisijana.
Vanhan testamentin aikaisessa juutalaisen lain alaisessa järjestelmässä oli taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen henkilön mahdollisuus myydä itsensä orjaksi tilanteen selvittämiseksi. Siinä oli kuitenkin myös määritelty selvästi siitä vapautumisen mahdollisuus. Sitä järjestelyä ei mitenkään voi käyttää myöhempien orjuuskäytäntöjen puolusteluna.
Jusu Vihervaara: ”On historiallinen harha kuvitella, että uskonnon opit tai ymmärryksemme Raamatun teksteistä olisivat olleet tuhansia vuosia muuttumattomia.”
Raamatun tekstit, Jumalan päätökset ja tahto ja hänen periaatteensa ovat pysyneet täysin samoina. Ihmisten ja ihmisten järjestelmien tulkinnat niistä ovat täysin eri asia. Raamatussa on myös ennakoitu ”luopumus” ja ”väärien opettajien” tunkeutuminen kristillisyyteen. Käsite väärästä uskonnosta, jolla ei ole Jumalan hyväksymystä löytyy sieltä myöskin.
Jani Salminen: ”UT:ssa puolestaan sanotaan, että huorintekijät eivät peri taivasten valtakuntaa sen paremmin kuin miesten kanssa makaavat miehetkään. Nämä asiat todetaan peräkkäin mm. samassa korinttolaiskirjeessä…….Toisaalta ihminen ei luterilaisen käsityksen mukaan pelastu tekojensa kautta ensinkään vaan kastettuna yksin uskosta ja armosta.”
Yhdistettynä nämä kaksi = Se ei voi millään tarkoittaa, että ihmiselle annettaisiin avoin valtakirja rikkoa tahallisen tietoisesti jatkuvasti ja katumattomasti näitä asioita, joista Raamattu määrittelee, että ”sellaiset eivät voi periä Jumalan valtakuntaa”, ja silti saada ne kaikki automaattisesti anteeksi.Uusi testamenttihan nimenomaan kertoo, että sellaisia ennen harjoittaneet kristityiksi tultuaan muuttivat elämäntapaansa hyläten vanhan elämänsä tavat.
Jukka Kivimäki, minun kysymykseni koskikin sitä, missä sitä vammaisuuden epäpyhyyttä tai homoseksuaalisuuden pyhyyttä opetetaan ja se kysymys poiki siitä, kun sinä olit huolissasi siitä, että epäpyhästä yritetään tehdä pyhää.
Onko pappeus siis mielestäsi ei-opillinen asia, joka kuuluu rakkauden koriin, mutta koska rakkauden kori kuuluu oppiin, niin pappeus on opillinen asia? Minä viittasin muutamiin piispojen puheenvuoroihin, joten olisiko nyt paikallaan ojentaa piispoja, jotka väittävät, että kehälliset asiat eivät ole opin asioita jne.? Joko homoseksuaalisuuskin kuuluu tunnustukseen vai mitä tarkoitat?
Pelastuskäsitys ja -kysymykset ovat sitten asiakokonaisuus erikseen. Kirjoitat seuraavasti: Ajatus että “kehällisissä asioissa” olisi lupa tietoisesti toimia vastoin Jumalan tahtoa on vastoin oppia. Minähän juuri totesin, että kirkossa toki toimitaan vastoin Jumalan tahtoa ja se tapahtuu siten, että Jumalan tahto tulkitaan toisin tai kehitellään muita mahdollisia syitä siitä tahdosta poikkeamiseen, kuten ”pienemmän pahan teologia”. Kun kirkossa tällä tavoin toimitaan vastoin oppia, niin eihän sille vissiin mitään voi, mutta kai sen sentään saa todeta. Vai onko sekin vastoin oppia tai jotain?
Jusu Vihervaara: ”Toisaalta on myös ajateltu, että jyrkkä homovastaisuus pesiytyi kristinuskoon vasta 1400- ja 1500-luvuilla.”
Joku ”jyrkkä homovastaisuus” ja Raamatussa olevat Jumalan periaatteet ja käskyt ovat kaksi täysin eri asiaa. Kristityllä on velvollisuus kohdella kaikkia ihmisiä lähimmäisen rakkauden periaatteiden mukaisesti. Heillä ei ole valtuuksia jakaa rangaistuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hyväksyisi kaikkien lähimmäisten teot ja asenteet.
Maailmahan on täynnä myös jatkuvan tietoisia avionrikkojia ja Raamatun ”haureellisiksi” määrittelemiä ihmisiä, jotka eivät Raamatun mukaan myöskään voi saavuttaa Jumalan hyväksymystä sellaista tietoisesti jatkaessaan..
Elämä kävisi täysin mahdottomaksi jos niihin näitä kohtaan olisi jatkuvasti asennoitunut ”jyrkästi vastaan.” Vain Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle kuuluu tuomiovalta ja sen toteuttaminen. Näitä kohdellaan hyvin, mutta kristitty tuskin harvemmin haluaa tälläisistä henkilöistä kaiken läheisempiä ystäviään. Valitsee niiksi mieluimminkin samoja elämänarvoja ja tavoitteita omaavia yksilöitä.
Vesa Ahlfors, niinhän minä vastauksessani sinulle sanoin, että ”ei, en sano, että kaksi väärää tekee yhden oikean tai että samaa sukupuolta olevia pareja pitäisi vihkiä. Totean vain asiain tilan ja tuumaan, että melkoista aukkojen teologiaa tämä tämmöinen.”
Vesa Ahlfors,
Tuo on tietysti kauhean kätevää yhdellä olankohautuksella tuomita edellisten vuosisatojen vääryydet virheelliseksi raamatuntulkinnaksi tai Raamatun väärinkäytöksi ja toisaalta hampaat irvessä puolustaa nykyajan vääryyksiä oikeana Raamatun tulkintana ja Jumalan tahdon mukaisina.
Aivan erityisen näppärä on tämä vetoaminen Raamatussa ennustettuun luopumukseen. Sitä käyttäen voi täysin mielivaltaisesti leimata kaikki eri mieltä olevat vääriksi opettajiksi.
Älä nyt pidä minua ihan typeränä.
Jusu Vihervaara: ” ja toisaalta hampaat irvessä puolustaa nykyajan vääryyksiä oikeana Raamatun tulkintana ja Jumalan tahdon mukaisina.”
En nyt kyllä ole ”puolustanut mitään nykyajan vääryyksiä”. Toin vain esiin alkuperäisen kristillisyyden ja Raamatun ja Jumalan periaatteita ja opetuksia käsiteltävään asiaan liittyen. Lienee vielä oleman sellainenkin sallittua.
Jos kaksi samaan sukupuoleen kuuluvaa henkilöä päättää aloittaa suhteen ja yhteiselämän, se on heidän henkilökohtainen päätöksensä, joka ei kuulu minulle. Jos maallinen esivalta päättää säätää oikeuden näille avioliiton solmimiseen, ei se pahemmin hätkähdytä.
Vain yritykset saattaa niille asioille jotenkin Jumalan hyväksymystä ja sovittaa sitä alkuperäisen kristinuskon ja Raamatun mukaisiksi tuntuu hyvin erikoiselta ja turhalta. Suorastaan surkuhupaisalta. Parempi silloin tunnustaa reilusti, että se on hylätty, ja väittää että me olemme nyt löytäneet jotain parempaa tilalle.
Jusu Vihervaara: ”Aivan erityisen näppärä on tämä vetoaminen Raamatussa ennustettuun luopumukseen. Sitä käyttäen voi täysin mielivaltaisesti leimata kaikki eri mieltä olevat vääriksi opettajiksi.”
Ei voi ”mielivaltaisesti”, vaan jos nimenomaan Raamattuun vedotaan asioissa, niin silloinhan se Raamattu voi olla se ainoa oikea mittapuu asioiden suhteen.
Jusu Vihervaara: ”Älä nyt pidä minua ihan typeränä.”
Samat sanat täältä. 🙂
Ps. Jos nyt homot/lesbot katsovat tarvitsevansa jonkinlaista kristillisyydeksi kutsutun täyttä hyväksymystä/suosiota/suosittelijaa/applodeeraajaa, joku sellainenkin sen muoto varmaankin ilmaantuu. Sen verran aikojen kuluessa niitä kristillisyyden opetuksia on ”väännelty”, ”venytelty”, ”väritetty” ja jopa toisinaan vääristeltykin mitä erilaisimpiin tarkoituksiin kuten Vihervaara aikaisemmissa kommenteissaan viittasikin. Jos sen nyt joku katsoo oikeuttavan sellaisen tyyliin: miksi en minä/me, kun nuo muutkin kerran.
Kristinusko tarvitsee enemmän homoja kuin homot kristinuskoa. Tarkoitan tällä sitä, että jos katolinen kirkko edelleen polttaisi noitia nuotiolla, kirkon oikeutus osana yhteiskuntaa olisi kyseenalainen. Kirkon tarvitsee mukautua yhteiskuntaan selvitäkseen.
Se, että miksi Jumala välillä hyökkää erilaisten ihmisten kimppuun ja toisinaan sitten taas ei, on enemmän uskovaisten ongelma. Maailmassa on jo useita kristillisiä kirkkoja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja. Uskon Suomen evankelis-luterilaisen kirkon liittyvän näiden joukkoon. Meneekö siihen vuosia, vuosikymmeniä vai vuosisatoja, on kysymys johon en lähde arvaamaan vastausta.
Vesa Ahlfors: ”Ei voi “mielivaltaisesti”, vaan jos nimenomaan Raamattuun vedotaan asioissa, niin silloinhan se Raamattu voi olla se ainoa oikea mittapuu asioiden suhteen.”
Näin ne sanoivat kirkonmiehet silloinkin kun tuomitsivat Galilein jumalanpilkasta… Galilein aurinkokeskinen maailmankuva oli kuulemma sitä luopumusta ja väärää opetusta.
Jani Salminen
”Rakkauden korin” ideana ei ole, eikä ollut selitellä luopumusta, vaan ratkaista kysymyksiä opin sisäisestä jänniteisyydestä. Kaikkein ylimmäksi asetetaan luottamus Jumalan agape-rakkauteen ja pelastusekonomian ensisijaisuuteen..
Esimerkiksi Paavalin korintin seurakunnalle antamat toiminta ohjeet eivät kaikilta yksityiskohdiltaan vältäämättä ole optimaaleja kaiksissa muissa seurakunnissa. Pelastusekonominen tilanne on toinen.
Esimerkiksi avioero oli vanhan liiton juutalaisille sallittu heidän kovasydämisyytensä, eli rakkaudettomuutensa vuoksi. Uudessakaan liitossa uskova osapuoli ei ole sidottu hänet hylkäävään uskosta osattomaan osapuoleen. Tälläinen sitominen ihmissäädöksellä olisi rakkaudettomuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aiemman sijaan tulleen uuden liiton pyhittämisellä pyhitetäisiin samalla aiempi avioero.
Jukka Kivimäki, *jälleen kerran* huomautan, että nyt oli puhe eronneiden rajattomasta uudelleenvihkimisestä (v. 1948 alkaen), ei avioerosta. Tiedän kyllä, että näitä asioita pyritään säännönmukaisesti sekottamaan.
Tietysti tällaiset uudet käytännöt voidaan selittää sillä, että Paavalin teksti ei ole voimassa nykyaikana eikä ainakaan kaikille ihmisille tai että on vaikkapa jokin pelastusekonomia, joka määrittee, että ihmiset voi siunata tekemään syntiä.
Jusu Vihervaara: ”Kirkon tarvitsee mukautua yhteiskuntaan selvitäkseen.”
Siitä on jo aikapäiviä sitten tullut ”osa nykyistä maailmaa” ja sen järjestelmien pönkittäjä ja tukija. Ajautunut siinä mielessä jo aika kauaksi Jeesuksen opetuksista ja sen ajan kristillisyydestä. Meneekö se ”sopeutumisessaan” vielä pitemmälle, tuskin muuttaa sen tilannetta ratkaisevasti, ei ainakaan Jumalan edessä.
En itse usko, että se lopulta tulee ”selviämään” kaikesta mahdollisesta ”sopeutumisesta” huolimatta. Jumalan tuomiot tulevat alkamaan nimenomaan uskonnoista. Ks. Ilmestyskirjan 17. ja 18. lukujen kuvaannollisia ilmaisuja ”Suuren Babylonin” lopusta.
Jusu Vihervaara: ”Vesa Ahlfors: “Ei voi “mielivaltaisesti”, vaan jos nimenomaan Raamattuun vedotaan asioissa, niin silloinhan se Raamattu voi olla se ainoa oikea mittapuu asioiden suhteen.”
Jusu Vihervaara: ”Näin ne sanoivat kirkonmiehet silloinkin kun tuomitsivat Galilein jumalanpilkasta”
Raamatunmukaisen kristillisyyden mukaan tuomiovalta kuuluu vain Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle. Siinä ei tunneta mitään ”kirkonkiroukseen julistamisia” ja eikä kirkkojen papistolla onneksi ole sellaista maallisiinkin asioihin ulottuvaa valtaa kuin keski-ajalla. Maallinen esivalta käyttää valtaa ja säätää lakeja
.Jokainen yksilö taas oman asennoitumisensa suhteen omaa vapauden tehdä asiaan liittyviä arvioita sillä kyseiseistä ”mittapuuta” käyttäen, jos on kiinnostunut Jeesuksen ja Raamatun todellisista opetuksista ja sanomasta. Ratkaista siis täysin itse, uskoako siihen ja asettaako täyttä luottamusta ihmisen ja tämän järjestelmien sijasta Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Jukka Kivimäki: ”Esimerkiksi Paavalin korintin seurakunnalle antamat toiminta ohjeet eivät kaikilta yksityiskohdiltaan vältäämättä ole optimaaleja kaikissa muissa seurakunnissa. Pelastusekonominen tilanne on toinen..”
Voisitkohan sanoa saman ihan selvällä ja ymmärrettävällä Suomen kielellä? ”Pelastusekonomia” erikoiselta kuulostava ilmaisu 🙂 Entäpä ”pelastusbudjettivaje”, ”pelastusveroäyri”, tai ”pelastuskansantuote”, tai ”pelastusvaihtotaseen tasapaino” tai muut vastaavat sanat? Olisiko mahdollisesti ehkä käyttöä?
Monenkohan poikeavan itsemurhan tuo Stenbäck’n tunnolle voisi laskea?
Stenbäck oli oman aikansa lapsi ja hän taitaa olla jo kuollut. Hän toimi asiassa vailla parempaa ymmärrystä. Se, mikä on surullisempaa, että emme ole ottaneet historiasta opiksi vaan näitä asserstenbäckejä on edelleen näissä hommissa.
Uskonnolliset asenteet ovat vielä tänäkin päivänä suurin syy seksuaalivähemmistöjen itsemurhiin. Koti, uskonto ja isänmaa, siinä kolme asiaa, jonka nimissä ihmisen tappaa saa. Näinhän sitä laulettiin jo minun lapsuudessani.
Stenbäck eli sentää melko modernina akana, oli onnetonta että hän oli myös teologi eikä vain psykiatri, teologin ja psykiatrin yhdistelmät voivat olla melko kammottavia kun syyt ja seuraukset ovat ehken sekaisin.
Se mitä kummastellen kyselen on, että missä se näiden ’aikansa lasten’ saama kristillinen lisäymmärrys ja lisämoraali on joka pitäisi heidät edellä aikaansa tai aikaansa parempina kun käytännössä tulevat kaikessa aina resiinalla omankin aikansa perässä!
Psykiatriassakin on koulukuntansa. Stenbäck oli biologis-lääketieteelisen koulukunnan edustaja ja hän eli siinä murrosajassa jossa psykologinen mielenhäiriöiden ymmärtäminen teki läpimurtoja.
Vaikka myös psykoanalyyttisessä maailmassa oltiin jakaantuneita siitä, että pitääkö homoseksuaalisuutta pitää poikkeavuutena, vaiko aitona olemisen muotona, niin psykoanalyyttinen ymmärrys ja siihen liittyvä terapeuttinen käytäntö lopulta saivat aikaan homoseksuaalisuuden hyväksymisen ei-sairautena.
Minämyönteisen homoseksuaalisuuden käännytys tai ”parannus” yrityksistä luovuttiin.Mutta myös epävarmat homoseksuaaliset haketuvat hoitoon epäilyksiensä kanssa. Tällöin tehtävänä on löytää rakentava kompromissi jonka kanssa potilas voi elää. Tuollainen epävarmuus ei kuitnkaan ole argumentti sille ettei homoseksuaalisuus olisi aito identiteeti.
Biseksuaaliset impulsit identiteetiltään heteroseksuaaleilla aiheuttaa vaikeita jännityksiä ja ahdistusta joka voi vaatia hoitoa. Nämä impulsit ovat todennäköisesti suurin lähde homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen . Opilliset homoseksuaaisuuden tuomitsemiset ovat toisijaisia rationalisointeja .
Heteroille homoseksuaaliset taipumukset ovat ollet peloittavia myönteistä identiteettiä uhkaavia pahuuden ja degeroitumisen singnaaleja.Onneksi jotakin edistystä on sentään tapahtunut.
On suuri editysaskel siinä ,että kirkollinen maailma on kuunnellut ja ottanut omakseen ihmiselämää helpottavaa uutta tietoa maaillisilta asiantuntijoilta.
Markku, lisähuomautuksena seuraava: Ev. lut. kirkko ei kuitenkaan ole ottanut mitään kantaa eheytys”hoitoihin” siitä näkökulmasta, että se edellyttäisi ”terapiaa” tarjoavilta tahoilta (eettistä) vastuuta. Esimerkiksi piispa Jolkkonen on todennut, että asiantuntijat ovat erimielisiä näistä kysymyksistä ja on monia mielipiteitä. Ja että on myös politisoitumista aihepiirin ympärillä. Huomionarvoista tässä on se, että juuri tällä tavoin väistetään mitä oleellisimmat vastuukysymykset eikä mitään eettistä pohdintaa saati kannanottoa asian tästä puolesta ja ”terapioiden” kiistattomasta haitasta tarvita. Tämä liittyy myös Sepon edellä esittämään kysymykseen siitä, että itsemurhista ja muista eheytysterapioiden tunnetuista ja kiistattomista haitoista, joista kirkko katsoo asialliseksi vaieta.
Sen sijaan, että kirkko ottaisi jonkin kannan itse eheytysterapiaan ja niiden riskeihin ja ongelmiin, kirkon dokumentit painottavat, että jokaisella on oikeus hakeutua eheytysterapiaan ja että tätä valintaa pitää kunnioittaa. Karrikoidusti sanottuna – jos ihminen haluaa, että hänelle annetaan sähköshokkeja tai tehdään kemiallinen kastraatio niin se on jokaisen oikeus, jota tulee kunnioittaa ja jolle pitää olla tilaa kirkossa. Samoin jos eheytymisterapia johtaa itsemurhaan niin se ei kirkon näkökulmasta ole ongelma eikä eettisiä vastuita ja kysymyksiä tarvitse pohtia, koska siinä yksilö vain toteuttaa oikeuttaan, jota kirkossa kunnioitetaan.
Aurasen käyttämä versaalein vahvistettu halveksiva termi ’homoilu’ osoittaa hänen ajatelutapansa ja sivistyksensä pimeää primitiivisyyttä.
Tämä 90 prosenttia on puhdasta roskaa, tiedemiesten enemmistö on selkästi kääntynyt syitä pohdittaessa kannattaman ympäristötekijöitä ennen syntymää, siis kohdunsisäisiä olosuhteita ja hormonaalisia vuorovaikutuksia.
Uskookohan Auranen auringonkin kiertävän maata, kun kerran Raamattu niin sanoo?
Joskus koittaa se päivä, kun kirkonmiehet itsekin oppivat miettimään, mikä on sopivaa kielenkäyttöä julkisella foorumilla. Sitä päivää odotellessa ylläpito joutuu ajattelemaan heidän puolestaan.
Aurasen kommentti päätyi ansaitsemaansa paikkaan, roskakoriin.
Paaviin ja Galileo Galileihin liittyen. Olen kuullut (lähdettä en muista, enkä siis voi varmistaa seuraavaa asiaa), että jesuiitat tukivat Galileo Galileita. Siksi tätä ei poltettu roviolla, vaan määrättiin kotiarestiin.
Eli uskonnolliset munkit olivat hänen puolellaan. Eli kyse ei ollut uskonnon/tietämättömyyden kamppailusta tiedettä/parempaa maailmanselitystä vastaan. Vaan kyse oli paavin valtapolitiikasta tyyliin: Maapallo on universumin keskipiste. Maapallon keskipiste on Rooma. Rooman keskipiste on Pietarin kirkko. Pietarinkirkon keskipiste on paavinistuin. Galileo Galilei kaivoi väitteellään maata paavin vallan alta. Siksi Galileon suu piti tukkia.
Minua tietävämmät varmaan pystyvät sanomaan onko edellä mainittu pelkkää puhetta, vai onko siinä historiallista faktaa takana. Kiinnostaisi itseänikin saada varmistus….. Kiitos sille joka voi auttaa.
Galilei piti kuitenin loppuun asti Raamattua Jumalan sanana. Hän vain kyseenalaisti kirkon tulkinnat siitä ja sen opetukset. Se herätti tietysti kirkon ärtymyksen. Kirkko tulkitsi kirjaimellisesti sellaisia Raamatun kuvaannollisia ilmauksia kuin, että ”aurinko nousee ja laskee”, ”maa seisoo vakaasti perustuksillaan” ja myöskin erään Joosuan kirjassa kerrotun Jumalan aiheuttaman ihmeen ”auringon pysymisestä jonkun aikaa paikoillaan” todistavan, että maa olisi kaiken keskus.
Galilein kerrotaan kirjoittaneen eräälle oppilaalleen: ”Vaikka Raamattu ei voikaan erehtyä, sen tulkitsijat ja selittäjät voivat, monin tavoin. Yksi hyvin vakava ja yleinen erehdys on se, että he haluavat aina pysyttäytyä pelkästään kirjaimellisessa merkityksessä.”
Galilei meni vielä pitemmälle. Hän sanoi, että sekä Raamatulla että luonnon kirjalla on sama Tekijä ja että ne eivät voi olla ristiriidassa keskenään. Hän kuitenkin lisäsi, että ”ei voida varmasti sanoa, että kaikki tulkitsijat puhuvat Jumalan hengen vaikutuksesta”. Tämä kirkon virallisen tulkinnan epäsuora arvostelu herätti luultavasti ärtymystä ja johti siihen, että Rooman inkvisitio tuomitsi Galilein. Kuinka pelkkä maallikko uskalsi puuttua kirkon etuoikeuksiin?
Voisinpa kaivaa Raamatusta muutaman muunkin kohdan, joiden ”klassisen” sanatarkan tulkinnan arvostelu herättää ärtymystä.
Toki patriarkaalisen kulttuurin siveyssääntöjä ja miehen häpäisyn kieltoja voidaan tuoda 2000 vuotta ajassa eteenpäin ja soveltaa sellaisessa kontekstissa, jossa niitä ei alunperin kirjoitettu, mutta ei se täysin ilmeistä ole, puhutaanko tällöin Jumalan hengen opastamana vaiko omien ennakkoluulojen sokaisemana.
Jumalan periaatteet ja lait eivät ole muuttuneet, paitsi tietystikin tiettyjen muinaiselle lakiliitossa olleelle Israelille osoitettujen Mooseksen lain erityisäännösten kohdalta, joiden alaisuudessa ja jotka eivät enään sido kristittyjä. Näissä Jumalan asettamissa normeissa ja ohjeissa ei ole tulkinnanvaraa tai mahdollisuutta selittää niitä toisiksi tai täysin pätemättömiksi.
Jokainen sukupolvi on löytänyt Raamatusta ja kirkon opetuksesta ne muuttumattomat osat ja muuttuneet osat. Jokaiselle sukupolvelle menneiden sukupolvien virheet kuuluvat muuttuvaan osuuteen ja ”omat totuudet” muuttumattomaan.
Vesa Ahlforsin kommentointi on tästä erittäin osuva esimerkki. Kun mennään sata vuotta eteenpäin, näitäkin homokeskusteluja pidetään menneiden vuosisatojen harhaoppina ja Raamatun väärinkäyttönä ihmisten sortamiseen.
” Länsimaissa elää parhaillaan viimeinen homovastainen sukupolvi ja kristinusko ei kuole siihen, että tämä epäkohta korjataan.”
”Kun mennään sata vuotta eteenpäin, näitäkin homokeskusteluja pidetään menneiden vuosisatojen harhaoppina ja Raamatun väärinkäyttönä ihmisten sortamiseen.”
Keskuudessamme on profeetta!
Ennustaminen on aina vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Tässä asiassa uskon kuitenkin olevani harvinaisen oikeassa. Niin selvästi historia toistaa itseään.
Jusu Vihervaara: ”Jokainen sukupolvi on löytänyt Raamatusta ja kirkon opetuksesta ne muuttumattomat osat ja muuttuneet osat.”
Jos Raamatussa ja kristinuskossa on määritelty esim. juuri sukupuolimoraalin suhteen aviorikos, haureus ja homoeksualismin harjoittaminen ei-hyväksytyiksi asioiksi, ei se siitä millään tulkinnoilla voi muuttua täysin päinvastaiseksi. Oppikirjaa pitäisi siinä tapauksessa vaihtaa ja hylätä Raamattu.
Vesa Ahlfors, olen todennut sinulle moneen kertaan aiemminkin: Raamattu ei tunne käsitettä homoseksuaalisuus.
Samoin illuusiosi opin muuttumattomuudesta ei päde edes edustamaasi suhteellisen nuoreen Jehovan todistajat -järjestöön (kristinuskosta puhumattakaan). Profeettanne ovat erehtyneet paruusia-ennustuksissaan ja seliitäneet niitä uusilla, siis muuttuneilla tulkinnoilla (esim. Jeesus tulikin näkymättömänä).
Sinun – ja monen muunkin – illuusio opin ja uskon muuttumattomuudesta on epähistoriallinen ja perustuu toiselle illuusiolle: oman raamatuntulkinnan samastamiseen ”ikiaikaiseen” kristilliseen uskoon (jota ei tosiasiassa ole koskaan ollut ennen olemassa) .
Se nyt on sitten VesaA aivan hatusta vedettyä mikä Vt:stä ei koske ja mikkä koskee kristittyjä, sillä Jeeuksen mukaan laista ei katoa pieninkään jod ennen kuin Taivas ja Maa katoavat…