Esikoislestadiolaiseen kotiin syntyneenä olen seurannut kirjoittelua ristiriitaisin tuntein. Vaikka aluksi kirjoitettiin vain SRK vanhoillisuudesta, jotenkin se raapi herkkää kohtaa sisimmässäni. Olen sitten koittanut vähän analysoida asioita, miksi reagoin niin. Kun tiedän mitä on olla täysillä mukana sellaisessa ikäänkuin suljetussa yhteisössä, niin tuntuu ihankuin häpäisyltä ne päästöt, joissa tuodaan kaiken kansan nähtäville sisäistä kulttuuria.
Vanha ajatus on ollut, että perheiden sisäisistä asioista ei puhella ulos, mutta siinä on tietystikin se nurja puolikin. Aikanaan tunteet tasoittuivat ja olen kallistunut sille kannalle, että ainakin osittain on kyse Herramme tahdosta, koska Raamatussa on lausahdus, ettei mitään niin salattua ole, ettei se tulisi ilmi. Jotenkintulee mieleeninuorukkaisministerit, jotka olivat ärhäkkäästi Kreikan kimpussa ja pian selvisi, ettei Suomen velkataakka suhteellisesti ollut oleellisesti pienempi.
Olisikohan aika, että jokainen hengellinen liike riisuisi itse omahyväisyyden vaippansa ja toteaisi, että pelastus on edelleen armosta kenelle Herra sen suo.
