Tieto on valtaa. Tieto paisuttaa. Tieto lisää tuskaa. Mitä tälle kaiken maailman infoähkytiedolle pitäisi tehdä? Jotkut sitä keräävät, toiset tallettavat, eräät myyvät, vakoilevat tai tuhoavat. Ei tämä ole mikään uusi asia. Jo ensimmäiset ihmiset kiipesivät kieltoa uhmaten Tiedon puuhun. Jälkiviisas kysymys: Olisikohan kannattanut jättää kiipeily vähän vähemmälle?
Ennen pidettiin tietokilpailuja. Oli olevinaan hienoa, että joku pystyi taltioimaan nuppiinsa mahdollisimman paljon Trivial Pursuit-tyyppistä ”tietoa”. ”En tiedä” ei käynyt vastauksesta. Nykyään vakiovastaus toisten tekemiin kysymyksiin kuuluu: Kysy Googlelta!
Erilaista tietoa pursuaa joka hetki vaikka millaisista tuuteista (jätskituutteja ehkä lukuun ottamatta). Me otamme jatkuvalla syötöllä vastaan kaikenkarvaisia viestejä, joiden lähde on joko uutis- tai mainostoimisto. Virikkeitten vauhti on liian kova. Asioitten sulatteluun ei jää enää lainkaan aikaa. Kaikki vain otetaan vastaan pinnallisesti. Kuka ehtii pohtia asioitten syysuhteita ja tärkeysjärjestystä, kun reaaliajassa saamme aina vain lisää infoa maapallon eri kolkilta, satoi tai paistoi, oli yö tai päivä, arki tai sunnuntai?
Mitä sinä, lukija, teet kaikella sillä tiedolla, minkä tieten tahtoen tai pyytämättä ja yllättäen saat vasten kasvojasi?
Kesäloma voisi olla hyvää asioitten märehtimisaikaa, kiireetöntä, aikataulutonta. Ilman suorituspaineita. Pohdiskeluun ja meditointiin voisi ottaa tuon aina tärkeän kysymyksen, kuka minä olen juuri tällä hetkellä. Miksi etsin ulkopuoleltani sellaista, mikä minun tulisi löytää sisältäni?
Jeesuksen ylösnousemuksesta et taatusti tule saamaan lisää tietoa, sillä kaikkea et voi järjellä ymmärtää. Suostu siihen, että on asioita, jotka menevät reippaasti yli ymmärryksen. Tai hilseen. Sen sijaan jotakin uutta voit oppia hiljentymällä, rentoutumalla ja meditoimalla vaikkapa tätä mietiskelyä, jonka muuan tuntematon keskiajan munkki on kirjoittanut.
”Vaimo, miksi itket? Ketä etsit? Se, jota etsit, on sinun omaisuuttasi, etkö sinä tiedä sitä? Sinulla on tosi ja ikuinen ilo, ja sinäkö itket? Hän on sinun sisimmässäsi, ja sinäkö etsit häntä ulkopuolelta? Sinun sydämesi on minun hautani. Siellähän minä en ole kuollut. Minä lepään sydämessäsi, ikuisesti elävänä. Sinun sielusi on minun puutarhani. Olit oikeassa luullessasi minua puutarhuriksi. Minä olen uusi Aadam. Minä viljelen ja vartioin paratiisiani. Sinun kyyneleesi, rakkautesi, kaipuusi, kaikki se on minun työtäni. Sinä omistat minut sisimmässäsi tietämättä sitä, ja siksi etsit minua ulkopuolelta. Näyttäydyn siis ulkopuolella saadakseni sinut palaamaan itseesi, antaakseni sinun löytää sisimmässäsi sen, jota etsit ulkoa.”
Lähde, lukija hyvä, pitkälle matkalle: Mene tänä kesänä itseesi!
Eija: kaikesta päätellen saarnatuolikoirallanne oli vahva evankelioimisnäky: lähden kaikille, kaikille kertomaan! Uskis mikä uskis.