Vaalianalyysi 2: Israel

Rauhanprosessi ei tyssännyt Netanjahuun. Kanadanpakistanilainen ateistimuslimi Ali A. Rizvi, kommentaattoreista niitä harvoja, joita viitsii kuunnella, mies, joka oikeasti saa Reza Aslanin näyttämään pelleltä, meni hänkin hakoteille. Netanjahun kyseenalaisena pidetty ”vaalilupaus” siitä, että hänen kaudellaan ei synny itsenäistä Palestiinan valtiota, on kuultu väärin, ja Rizvi todellakaan ei ollut ainoa.

Rizvin mukaan Netanjahu ei koskaan sisimmässään todella ole toivonut kahden valtion mallia. Tämä malli on sikäli mielenkiintoinen, ettei ole aivan yksiselitteistä ja ehdottoman varmaa, että kaikki Kirkkojen maailmanneuvoston yhteistyötahot kannattavat sitä. On myös sekularistisia ja ateistisia vasemmistolaisia aktivisteja, joiden mielestä yksi valtio riittää. He haluavat, ettei maailmassa ole juutalaisvaltiota, mutta he eivät taistele sen puolesta, että Iran ja Saudi-Arabia lakkaisivat olemasta islamilaisia valtioita.

Toisin kuin lehdistöä seuraamalla saa kuvan, rauhanneuvottelut eivät katkenneet Netanjahuun. Ne
katkesivat, kun 2. kesäkuuta 2014 Mahmoud Abbas a.k.a. Abu Mazen ilmoitti islamistisen terroristijärjestö Hamasin ja Fatahin yhteishallituksesta. Kun Hamas heti tämän jälkeen aloitti sodan Israelia vastaan, vastuullisena on pidettävä Mahmoud Abbasia ja pääministeri Rami Hamdallahia. Tämän lobbausvyöryn on sanottu olevan viimekesäisen Hamasin aloittaman sodankin perimmäinen tavoite. Laskuoppi on: Jihad + Chutzpah = Hamas. Se tarkoittaa sitä, että Hamas vetää päälleen niin paljon marttyyrin verta, että länsimainen entuudestaan arabisosialismia hellinyt vasemmisto ja liberaalikirkkojen aktivistijoukko rientävät rauhantahtoiseen syleilyyn jihadistien kanssa.

En usko, että sionistileiri tosi paikan tullen olisi Netanjahua heikompi. Kansainvälinen yhteisö inhoaa Netanjahua, mutta juuri tästä yleisestä toimittajienkin esittämästä penseydestä johtuen minun omasta mielestäni kuuluu kokeilla vaihtoehtoisia positioita. Laumasieluinen kuorolaulanta ja niin edelleen. Siksi haluan edes yrittää katsoa tilannetta Netanjahun kannalta.

En tiedä, mitä raejuusto Israelissa maksaa, enkä ole perillä uusimmasta sisäpoliittisesta kehityksestä. Sehän tiedetään, että maassa on paljon Venäjältä tullutta alkoholismia ja sen sivuilmiöitä. Puolustusmenot ovat suuria. Yksi iranilaisvalmisteisen ohjuksen torjuminen maksaa joka kerta henkilöauton verran. Sodan aikana normaali elinkeinoelämä on pysähdyksissä, ja on suoranainen ihme, että Israel toistuvasti kykenee tuossa paineessa tuottamaan meille suuren määrän länsimaisen teknologian keskeisimmistä innovaatioista.

Netanjahu jo kesällä ilmoitti, että kun Länsiranta on islamistien käsissä, alueelta C ei voida vetäytyä piiruakaan. Tässä yhteydessä puhutaan siirtokunnista. Media ei tässä ota lukuun land swapseja, jotka kuuluvat rauhanprosessiin ja ovat molempien osapuolien hyväksymiä. Kun media itse käy kulttuurisotaa, sen etevimpien toimittajien kynänjäljestä on vaikea löytää luotettavaa jälkeä.

Se, ettei alueelta C voinut Netanjahun mielestä vetäytyä, on suomeksi prikulleen sama asia kuin että itsenäistä Palestiinan valtiota ei tule. Suurta haloota siitä ei kesällä tullut, koska alue C on Oslon mukainen, täysin legitiimi. Toimittajat eivät silloin ymmärtäneet, mutta nyt asiasta tehtiin valtavat otsikot, kun tällä kertaa Netanjahu puhui selkokielellä. Kun siellä hallitus virittää ohjuksia ja rakentaa pommeja, ei Oslon sopimuksessa voida edetä pidemmälle, eikä sitä valtiota Netanjahun mielestä voi itsenäiseksi tunnustaa.

Itse uskon, ettei tämä ole Netanjahun periaatteellinen kanta. Jos Hamas demilitarisoidaan ja lakkautetaan, Palestiinan valtiosta varmana voidaan taas keskustella. Mutta nyt henki on, että Ruotsi jo tunnustaa terroristivaltion. Ja kansainvälisenä naistenpäivänä Fatah juhli naisterroristeja.

Kirkolliset ihmisoikeustarkkailijatkin lobbaavat Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta. Ikävää tässä on se, että se tehdään verorahoilla, vaikka instituutio itse väittää, ettei se muka milloinkaan sotkeudu politiikkaan. Kansanuutiset juuri kertoi, että EAPPI koordinoi lobbaustapahtumaa, jonka tavoitteena on Palestiinan tunnustaminen.

Varmaan olen ilmaissut mielipiteeni ongelmasta: Sinne, missä todelliset ihmisoikeusrikokset tehdään, ei voi lähettää turisteja. Sinne pitää lähettää armeija.

Syyskuussa Netanjahu moneen kertaan näytti kuvaa Hamasin teloitusjoukoista, jotka päät huputettuina valmistautuivat ampumaan kuolemaan tuomittuja vastustajiaan. Netanjahun perusviesti oli: Hamas on Isis, Isis on Hamas. Näiden tekotavoissa on vain esteettinen ero: toinen leikkaa pään irti, toinen ampuu siihen luodin. Lopputuloksen ja päämäärän kannalta kysymyksessä on Netanjahun mielestä aivan sama islamismi, joka Hamasin istuessa Palestinian National Authorityn hallituksen jäsenenä muodostaa vakavan vaaran. Asiantuntijat voivat kiistää tämän siten, että jihadistijärjestöt eivät muodosta mitään yhteistä linjaa. Syyriassa ne tappavat toisiaan. Ehkä joidenkin mielestä Hamasia luontevampaa on liittää Isisiin Siinailla kauloja katkova Ansar Beit al-Maqdis.

Siinä missä Ruotsin feministihallitus tai meikäläiset vasemmistolaiset kirkolliset aktivistit liehakoivat Hamasin perään, kenraali Al-Sisin johtama Egypti julisti tulevan itsenäisen Palestiinan valtion hallituksen jäsenen Hamasin äskettäin terroristijärjestöksi. Siinä al-Sisin viesti kirkoille.

Netanjahun kannalta kysymys ei ole akateemisesta saivartelusta vaan siitä, että äärimmäisen arvaamattomassa ja epävakaassa uskonto- ja geopoliittisessa tilanteessa Jordanian ja Israelin väliin jäävä islamistista yhteiskuntamallia noudattava poliisivaltio on Israelin olemassaolon kannalta liian iso riski. Niin sanottua arabikevättä ajatellen saattaa hyvin olla Jordaniankin etu, ettei itsenäistä Palestiinaa vielä ole. Jordanian väestöstä liian moni arabi on niin sanotusti palestiinalainen.

Itse luulen, että tässä nykytilanteessa myös Isaac Herzog ja Tsipi Livni olisivat ennen pitkää joutuneet länsimaisten ihmisten vihan kohteeksi – ja mikäli Israel taas joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, heistä olisi voinut tulla joko kansallissankareita tai pettureita. Sionistileirin Herzog muuten oli Ariel Sharonin aikaan hetkellisesti asuntoministerinä, ja silloinkin siirtokuntia rakennettiin.

Huomasin muuten vähän aikaa sitten otsikon, että israelilaiset bioteknikot julkaisivat taannoin syöpärokotteen, jonka on kehuttu tehoavan 90 prosenttiin syöpälajeista. Ehkä liberaalikirkot voivat sitäkin boikotoida, nehän uskovat rukoukseen. Ikävältä kuulostava kommenttini liittyy suoraan itse aiheeseen. Televisiokanava CNBC:n Jake Novak arvioi tuoreessa analyysissään, että Netanjahun vaalivoitto ei liity Obamaan tai islamismiin vaan ennen kaikkea se ilmentää talouselämää koskevia näkemyksiä.

Palestiinalaisen terrorin roihutessa israelilaiset äänestivät Sharonia ja Sharonin myötä itsensä irti vanhasta sosialismista. Nyky-Israel tunnetaan start up -yritysten mallimaana, jota Jyrki Katainenkin ihailee. Netanjahun oikeistolaisen talouspolitiikan ytimessä on usko politiikkaan, jossa paremmin kuin valtion kontrolli nimenomaan vapaat markkinat johtavat hintatason alenemiseen. Korkea verotus tuhoaisi start up -yritysten elinedellytykset. Oikeistolaisen talouspolitiikan keskiössä on uskomus, että markkinat ovat paras keino redusoida köyhyys mahdollisimman pieneksi. Novakin mukaan Netanjahun tavoitteena ei ole levittää ja jakaa hyvinvointia sosialismin vaan kapitalismin kautta. Tästä aiheesta minä en tiedä mitään: en kuulu kenenkään leiriin. En tiedä, mitä täällä Suomessa äänestäisin. Kun ajattelen näitä meidän omia anarkistejamme, arvelen, että yksilöiden tasolla kaikkein polttavin on kysymys henkilökohtaisen elämänhallinnan löytymisestä. Uskon, että pienellä vauvalla kiintymyssuhdetta ei voi syntyä valtion vaan äidin kanssa. Siksi rakastaminen ei ole valtion vaan meidän ihmisten tehtävä.