Saisio on rohkea ja sanoi ääneen, mitä ei tavata sanoa: ”Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen.” (HS 21.4.)
Jos on näitä vastakkainasetteluita malliin toisella puolella älymystö, kulttuuri- ja yliopistoväki, niin mitä on vastapuolella? Kun vastakkainasettelu on ”omahyväiset – päähän potkitut”, ei kai ole ylivoimaista päätellä, ketkä tarvitsevat puolustusta.
Vasemmistoliiton Modig esiintymässä televisiokameralle humaltuneena – ei paheksuntaa. Hakkarainen kännissä – saa halveksia. Älkää esittäkö, että tässä on kysymys vain promillemääristä.
Kuka oli köyhän puolella? Asiasta ei toisaalta ole epäselvyyttä. Ajatelkaa kuten lystäätte, mutta pastori Kai Sadinmaa on pienen ihmisen asialla. Uskon, että seuratuvassa istuva Paula Risikko, kokoomus, Etelä-Pohjanmaa, ei ole sen moraalittomampi. Molemmat voivat olla väärässä, miten asiat pitää hoitaa, mutta se on eri asia. Kumpikaan ei mahda mitään, kun Wahlroos sanoi, että todellisuus on hänen puolellaan.
Radio Dei oli pienillä resursseillaan tehnyt vaivalloisen kyselyn kirkon työntekijöiden poliittisista mielipiteistä. Vaalitulokseen nähden epäilisin, että kirkon työntekijät ovat oudon epärehellistä porukkaa. Edes anonyyminä he eivät voineet tunnustaa äänestävänsä perussuomalaisia. Timo Soini on Cicciolina. Joko kirkon työntekijät elävät eri kuplassa kuin seurakuntalaiset, tai sitten he eivät kehtaa kertoa, ketä äänestävät. Tarjoushaukka Tuurissa on rehellisempi (polvistui Cicciolinan edessä).
Huomattavaa on sekin, että toisin kuin Päivi Räsästä kauhisteltaessa hoetaan, kristillisdemokraatit on kirkon puolue. Jopa vihreässä Helsingissä papiston ja kirkon työntekijöiden keskuudessa kd:n kannatus on paljon korkeampi kuin muuten.
Pidin niin itsestään selvänä, että kirkko liki kauttaaltaan on punavihreä. Unohdin, että kehittyvissä hiippakunnissa äänestetään keskustaa. Kiintoisa on ilmiö, että joskus kiistetään koko ”vihervasemmistolaisuuden” olemassaolon samaan tapaan kuin äärioikeisto kiistää äärioikeiston olemassaolon.
Tunnen vihreitä, jotkut heistä ovat todella viisaita; näillä mielipidekirjoituksilla ei ole mitään henkilökohtaista viestiä. Tunnen persuja, kokoomuslaisia, vasemmistolaisia, kristillisdemokraatteja, keskustalaisia, demareita.
Viesti on tämä: Ilmoittautumalla jonkin puolueen kannattajaksi ihminen päättää identifioitua joksikin. Puoluevalinta on imagokysymys. Vasemmistoliiton kannattaja on vähän anarkistihenkinen (kapitalistisen) järjestelmän (joskus raamatullinen) vavisuttaja. Se on identiteetti. Kokoomuslainen on tilinauhalla ja rahkalla elämäänsä hallitseva itsenäinen oravanpyörässä (joskus maratonia) juokseva menestyjä. Se on identiteetti, joka syntyy niille, joille on jo annettu, jotka vain päättävät ottaa, tai niille, jotka vain hyväntahtoisesti uskovat, että elämä (eikä niinkään yhteiskunta) kantaa. Keskustalainen on kaikkien kaveri, sopivasti yrittäjä, sopivasti köyhän asialla, sopivasti maalla, sopivasti kaupungissa, oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Se on identiteetti. Joillekin keskustalaisille keskustalaisuus on sitä, että antaa Maan pyöriä, mutta älkää nopeuttako sen vauhtia.
Vinkki Abdirahim Husu Husseinille: vaihda puoluetta, ja noilla jutuillasi pääset varmasti läpi.
Perussuomalainen oli aikanaan keskustalaisesta vain pientilallisen versio, sopivasti köyhän asialla suurtilallisia mutta ei yksityisomistusta vastaan. Kun sdp on monia akateemisiakin ihmisiä suurituloisimmille suopea, persut varmana saavat syrjäytyneiden ääniä. Siis ääniä, jotka voisi luulla kuuluvan vasemmistoliitolle.
Vihreät on perussuomalaisten kanssa samaa sarjaa. Se ei ole rikkaiden puolue, mutta se ei halua näyttää köyhältä. Se koettaa näyttää, että vanhan vasemmisto–keskusta–oikeisto-akselin ulkopuolelta on jokin ihan muu tapa hoitaa taloutta tai yhteiskunnan asioita. Joskus räväkkyys on ollut ihailtavaa, kuten kolmikannan arvostelu. Se on humaania puhetta.
Eroja tietenkin on enemmän. Ne ovat osittain tätä imagoa, brändiä ja identiteettiä. Vihreiden kannattaja syö rehuja, mutta jos myös lihaa, hän ostaa joulukinkkunsa luomutiskiltä kalliisti ja jakaa siitä Facebookissa Instagram-filtterillä somistetun kuvan. Se on identiteetti. Kaulaliina kaulaan ja Mac kainaloon. Tofu huulessa kaupunkilainen vihreä erotuu junteista, jotka nahkatakki päällä laulavat karaokessa Hurriganesia ja syövät krapulaansa Mäkkärissä.
Toimittajaparka oli kuutamolla, kun EU asetti direktiiviä, mihin sitä paskaa saa lapioida. Asia nimittäin teki nimenomaan luomuviljelijän olot tukalaksi, kun vähänkään järvelle päin viettävällä pellolla ei voikaan viljellä kaalia – luomusti. Vesien saastumista ei aiheuttanutkaan keskustan Pate vaan joku trendikäs lähiruokaa brändäävä luomu-Late. Suomessa melkein kaikki on Keski-Eurooppaan nähden luonnostaan luomua, koska täällä kylmässä ei tarvita kaikkia myrkkyjä.
Todellinen kupla on maalla, Porvoon hiippakunnassa, ehkä eniten ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Mikään suomenkielinen eteläpohjalainen stereotypia (”Soon puukkoo jok’oon lähellä kauhavalaasen syräntä”) ei päde tähän alhaisen kolesterolin kuplassa elävään masennusvapaaseen vyöhykkeeseen, jossa ihmiset elävät kauan ja onnellisina. Siihen nähden Punavuoren onnellisuus on pelkkää wannabetä (imago).
Vasemmistolaishenkistä älyllisyyttä edusti viikolla myös Timo Airaksinen (filosofi). Häntä hirvittää Suomi, jossa pääministerinä on rauhansanalestadiolainen, ja toisena raskassalkkuisena ministerinä katolilainen (arvot). Eikö tällaisen Airaksisen olisi aika hirveää elää Italiassa ja Espanjassa, jotka ovat katolilaisia maita? Tekee ihan pahaa ajatella kannullista viiniä lounasaikaan eurolla, päälle päiväunia. Ehkä maallistuneessa protestanttisessa maassa on kauheaa, täällähän on kuuluisa ”työmoraali” (saikkua maanantaina). Bremenin autotehtaalla tehdään laatua (Mercedes-Benz).
Väitän seuraavaa.
Kun katsoo kaupunkia, sen monikulttuurisuus ja -arvoisuus on nimenomaan sitä, että siellä kukkivat vaatekomeron kannabispensaitten lisäksi myös kaikki fundamentalistiset lahkot. Toisaalta maaseudullakin osataan kukkien kastelu, ei se siitä ole kiinni. Urbaanista huumausaineiden nauttimisesta on tullut kuuluisaksi muun muassa Rovaniemi. Mutta tässä on kyse imagosta. Ihminen on eettisempi ja parempi, kun hän kuuntelee turbaanihippien tekotaiteellista vingutusta ja polkee Jopolla halki saksalaisen empiren (Engel). Omasta mielestään suvaitsevainen vihervasemmistolainen on humaanimpi kuin Länsiväylän Audi-mies ja älykkäämpi kuin Hakaniemen spuge.
Edelleen landelta saa etsimällä etsiä yhtä hurua elämää kuin mitä kaupungeista löytyy. Täällä kaupungissa on näitä maitobaareja ja karismaattisia cityseurakuntia. Näyttelijäkin sen tietää, että huru-uskovaisia ei tarvitse etsiä maalta, koska ne ovat täällä (kaupungissa), joskus luurankoina omassa vaatekomerossa.
Kaupungin urbaanista sykkeestä ne ”syrjäytyneet” jihadistitkin lähtivät Syyriaan. Moderni urbaani suvaitsevainen monikulttuurisuus ei mitenkään estänyt heitä ryhtymästä elämään uskoaan todeksi. Ei estänyt myöskään heidän oma maltillinen imaaminsa, eikä estänyt sosiaalitoimisto.
Ruotsi! Siellä on tämä suvaitseva vihreä poliitikko Mehmet Kaplan, joka ensimmäisenä vertasi Isis-taistelijoita niihin ruotsalaisiin vapaaehtoisiin, jotka osallistuivat Suomen talvisotaan. Nyt sitten oli toinenkin, tuoreempi uutinen samanlaisesta vertauksesta (Isis-jihadistit – talvisodan veteraanit) Göteborgissa.
Mehmet Kaplan puhkoo kuplan. Hän on Mavi Marmara -aktivisti, ja Mavi Marmara on se botski, jonka omistaman IHH-järjestön työntekijöitä kuului al-Qaidaan. Suomen suvaitsevainen lehdistö luonnollisesti vaikeni, kun Turkin poliisi teki rynnäkön IHH:n konttorille. Se on näissä mehmet kaplaneiden ja kirkollistenkin ihmisoikeustarkkailijoiden keskuudessa niin, että kun Assad nälkiinnytti palestiinalaisia, kukaan ei sanonut mitään. Ja kun tuli Isis ja katkoi palestiinalaisten kaulat, kukaan ei sanonut mitään. Kymmeniä tuhansia uhreja! Suvaitsevilla on kuitenkin kiire vihata muita tahoja. Ja sitten feministi Arafat-huivi kaulassa puhuu tasa-arvosta. Mehmet Kaplanilla ja Henning Mankellilla oli suvaitsevan ideologian kautta lyhyt (laiva)matka IHH:n kaltaiseen hyväntekijään, jonka takaa löytyykin al-Qaida. Tämä on se aatteellinen karuselli, jossa Olof Palme lirkutteli Arafatille kivoja.
Meillä vaaleissa kyllä kaivettiin tarkkaan Soinin ja Sipilän uskovaisuutta, mutta kuten muuan ystäväni huomautti, yhdenkään muslimiehdokkaan taustaa ei kaivettu. Tasapuolisuutta ei ole. Oikein stalinistiateistit jos pantaisiin päättämään, täällä tippuisi päitä niin kuin Mosulissa — vertaus varmaan on ok, koska siellä Mosulissahan ei ole kyse uskonnosta (kalifaatti). Joskus tuntuu, että matkalla Jerusalemista Geneveen ihmiskunnan tekopyhyys kasvaa (”Uusi Jerusalem”).
Kuka sitten on oikeasti suvaitsematon?
Moderni siivosi irrationaalisen pois näkyvistä, arkkitehtuuri ja asemakaava ilmensivät suoraviivaista rationaliteettia. Tukka lyhyeksi ja pesäpalloa (Tahko Pihkala) pelaamaan. Uskosta siivottiin hurmahenki pois, etiikka sopi jättää (liberaaliteologia). Moderni juna kun lähti liikkeelle päätepysäkki oli Belzec. Postmodernit ajattelijat olivat usein juutalaisia holocaust survivoreita, jotka näkivät, mihin se moderni oli vienyt. Kun olin 20, tyylikäs oli se jätkä, jolla oli muotikengät ja ironisen etäistävä ote asioihin. Joka toinen sana oli sex ja joka toinen gender. Puhuessa piti honottaa nenään ja vatkata kättä.
Nyt muuten postmodernin moninaisuuden nimissä käy niin, että yksilöllisen erilaisuuden näkyväksi ja sallituksi tekemiseksi vaaditaan perinteisten instituutioiden purkamista, mikä merkitsee yllättäen tätä, että Ruotsissa nousee kohu, kun rehtorin mielestä Lucia-tytöksi ei voitukaan ottaa poikaa. Musiikkikanavilla poikabändien meikatut laulajat näyttävät puoliksi tytöiltä. Mutta mikäli esimerkiksi muotiaihe sukupuoli neutraloidaan ja siivotaan pois kulttuurista tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, luvassa on uudenlainen, modernisaatiota pahempi totalitarismin aika, jossa kaikki tasapäistetään. Huivikielto on tätä, mutta myös tasa-arvofasismi.
Suvaitsevia olivat muun muassa ne toisen maailmansodan aikaiset Albanian muslimit, jotka pelastivat juutalaisia holokaustilta.
Päätän ylipitkän raporttini ulkopuolisuuden kokemuksestani minun Suomessani seuraavaan. Hitlerin auto oli Volkswagen Typ 1. 20 vuotta Nürnbergin jälkeen siitä kuitenkin tuli suosittu hippiauto (Kupla).
Kirjailija ja ohjaaja Pirkko Saision mukaan maamme ”intellektuellit” (kulttuuriväki ja yliopisto-opettajat) kannattavat joko vihreitä tai vasemmistoliittoa. Saisio unohtaa kaksi asiaa: yliopisto on muutakin kuin sosiologian ja maailmanpolitiikan tutkimuksen laitokset, toisaalta voi kysyä onko vasemmistoliittolainen kulttuurisihteeri tai vihreitä kannattava salkkarinäyttelijä sen älyllisempi kuin espoolainen diplomi-insinööri (kok) tai kepulainen opettaja Oulusta? Punavihreä ”intellelligentsia” lienee suurin syy siihen, että enin osa pää märkänä töitä tekevästä vanhasta rehellisestä vasemmistosta löytyy nykyään persujen riveistä. Kai Sadinmaa taatusti ajoi köyhän asiaa ihan vilpittömästi, harmi vaan että teologisesti lukeutuu ”kukkahattusetä- ja tätipapistoon.”
Kari-Matti, tuohon tiedepoliittiseen näkökohtaasi viittasin mielessäni, poistin muistaakseni tekstistä ajatuksen, että vaikeita materiaalien lujuuslaskelmia tekevä arkkitehti olisi muka älyllisesti kehittymättömämpi kuin kirkkososiologiasssa kyselytutkimusväitöskirjaa tekevä vasemmistolainen. Vielä paksumpaa on puhe kulttuuriväestä. Voi jos tämä ”kulttuuriväki” tietäisi, miten kulttuurisesti tiedostavia ja sivistyneitä ovat monet mainostoimistojen AD:t ja copywriterit. Ne ovat luovan alan töitä, mutta oikea daideilija halveksii.
Jotkut teologit ajattelevat, että kun teologisella tiedekunnalla on kaksi akatemian huippuyksikköä, tämä osoittaa, että teologia on Suomen tieteen veturi. Kännyköitä ja mobiiliverkkojahan kuka tahansa osaa suunnitella, se ei ole mitään, kun teologi rehentelee.
Saisio sanoi ääneen sen tärkeän asian, että humanistien keskuudessa vasemmistolainen ideologia on lyönyt lävitse, ja tämä ei voi olla vaikuttamatta näiden tieteenharjoittajien yhteiskunnallisiin puheenvuoroihin. En edes väitä tässä, että vasemmistolaisuus varsinkaan kaikissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa olisi jotenkin väärä tai moraaliton kanta, ajattelen vain, että näistä pitää olla tietoisia. Kannatan sitä, että toimittajat kertovat avoimesti puoluekantansa. Tieteen verhon taakse on houkuttelevaa piiloutua, mutta se ei silti muuta sitä, että joskus dosentuurin suojista henkilö voi puhua poliittisesti hyvin väriä tunnustavaa puhetta, mitä ei silti saisi sanoa ääneen.
Itselläni on sekä vasemmistolaisia että oikeistolaisia ajatuksia. Blogin trolliluonteeseen kuuluu piikitellä joka suuntaan, mutta tosiasia on, että maailma on ruvennut niin monimutkainen, etten henkilökohtaisesti enää tiedä, mikä politiikka olisi viisasta. Tässä tilanteessa on ongelmallista mielestäni se, jos kirkon piirissä esiintyy näkemyksiä, joiden mukaan olisi epäkristillistä äänestää kokoomusta – tai vasemmistoa.
”Tässä tilanteessa on ongelmallista mielestäni se, jos kirkon piirissä esiintyy näkemyksiä, joiden mukaan olisi epäkristillistä äänestää kokoomusta – tai vasemmistoa.” blogisti
Niin, ei tuo vielä mitään, mutta kun kirkon piirissä esiintyy näkemyksiä, että on suorastaan epäkristillistä äänestää kristillisdemokraatteja.