Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz kuvasivat piispa Irja Askolan luona käytyä keskustelua näin: Hän [kirkkohallituksen ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen] sivuutti kirkon ratkaisun, jonka mukaan rekisteröity parisuhde ei ole este työlle kirkossa tai kirkollisessa järjestössä, sekä piispainkokouksen selonteon, jonka mukaan homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta on kunnioitettava. Hänen mukaansa nämä kaksi eivät ole sellaisia ”selkeitä päätöksiä”, joiden mukaan kirkossa ”olisi pakko mennä”. Omassa vastineessaan Kääriäinen selittelee asiaa, mutta ei kyseenalaista kuvausta keskustelusta.
Jos olen ymmärtänyt tämän oikein, niin Kääriäisen mukaan myös kirkon työssä rekisteröity parisuhde voi olla este. Ja edelleen myökään kirkon työssä ei tarvitse kunnioittaa homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta.
Jos näin on, voimme välittömästi lopettaa keskustelun lillukanvarsista; siis esimerkiksi siitä, mitä Jukka Norvanto opettaa Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta.
Oikeita kysymyksiä ovat: Mitä Suomen kirkko opettaa ihmisten tasa-arvosta? Mitä Suomen kirkko opettaa syrjimättömyydestä työelämässä? Mitä Suomen kirkko opettaa kaikkien ihmisten ihmisarvosta?
Ja oikeita vastaajia eivät ole lähetysjohtajat vaan piispat, piispainkokous ja kirkolliskokous.
Niin ja Joulurauhaa Heikki sinulle sekä Siunausta Uuteen Vuoteen 2014!
Olet yksi niistä muutamista kirjoittajista, joita täällä enää viitsii käydä lukemassa – aika on ainut rajallinen määre tässä elämässä ja siksi näiden käkikellojen kukunta ei kuulu pohjalaisten seinäkellojen kumun keskeltä. Kiitos!
Blogin otsikko on ” Väärä maali”.
Lähetysjärjestöt ovat väärä maali, jonne potkitaan kaikenlaista syytöspalloa. Pallot ovat tosin usein pelkkää olkea ja läsähtävät rikki maalin reunapuitteisiin.
Pitäisi opetella pelaaaan oikealla pallolla. Se on Jumalan sana.
Tyhjä retoriikka on helppo tyylilaji. Ei tarvitse perustella kunhan vaan keksii leimaavia termejä ja laittaa ne jonoon.
Kaikkea muuta kuin tyhjää retoriikkaa oli tuossa! Siinäpä se, kun Jumalan sana ei kelpaa pelivälineeksi ratkomaan asioita.
Olen Jorma eri mieltä siitä, että pelkästään Jumala-korttia näyttämällä voisi perustella omat mielipiteensä. Jumala.
No, tässä on muitakin elementtejä kuin Jumalan sana. On maali-lähetysjärjestöt. On maaliteline/reunapuitteet- kirkon lähetysasiakirja ja sitten pallo-peliä pitäisi pelata oikeilla säännöillä, jotka perustuvat kirkossa Jumalan sanaan.
Mun pointtini oikeastaan on se, että Jumalan sana on käsite, jonka täsmällisestä sisällöstä jokaisella kristityllä on näkemyksensa. Erityisesti kun mennään pois opin keskeisimmistä sisällöistä ja ruvetaan puhumaan kehällisistä etiikkaan liittyvistä kysymyksistä.
Se ei ole minusta kovin rakentava lähestymistapa, jos joku osapuoli asettaa origon omaan napaansa ja kokee, että vain hänen mielipiteensä ovat Jumalan sanan mukaisia ja muiden mielipiteen mitätöidään lässähtämään rikki oman absoluuttisen totuuden maalitolppiin.
Rakentavampaan keskusteluun päästäisiin jos jokainen näkisi sen vaivan, että perustelisi mielipiteensä omin sanoin ja omista lähtökohdistaan. Silloin erilaisen näkökulmat kohtaisivat paremmin kuin pelkällä ”minä olen oikeassa koska Jumala” retoriikalla.
Kristityt voivat perustella Jumalan sanalla.
Apostoliset ohjeet kristillisestä elämäntavasta eivät ole mitään lillukanvarsia, vaan kaikkein tärkeimpiä argumentteja keskusteltaessa siitä, millaisia elämänihanteita kristillisen kirkon tulee edistää. Maalliseen lainsäädäntöön kirkon ei tarvitse yhteisönä ottaa kantaa. Jäseniään kirkko kehottaa lainkuuliaisuuteen. Vain silloin voi olla aihetta kansalaistottelemattomuuteen, jos laki velvoittaa toimimaan Jumalan sanan ohjaaman omantunnon vastaisesti tai kieltää harjoittamasta uskontoa. Tällöinkin on oltava valmius kantaa tottelemattomuudesta aiheutuvat rangaistusseuraamukset. Oikea kysymys siis ei ole Heikki Lepän esittämä, vaan: Mitä kirkko opettaa Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta? Mitä kirkko opettaa kristillisestä elämäntavasta?
Kristillinen elämäntapa tässä juuri on erimielisyyden ytimessä
”Apostoliset ohjeet kristillisestä elämäntavasta eivät ole mitään lillukanvarsia, vaan kaikkein tärkeimpiä argumentteja keskusteltaessa siitä, millaisia elämänihanteita kristillisen kirkon tulee edistää.” Tästä syystä näitä ohjeita pitääkin lukea huolella ja yrittää löytää niiden ydin. Lauseita ei pidä oman mielen mukaan poimia erikseen ja julistaa niitä sellaisenaan apostolisiksi määräyksiksi. Se vasta olisikin lillukanvarsiin sotkeutumista. Roomalaiskirjeen 12. luku on minulle keskeisin apostolinen ohje kristilliseen elämäntapaan. Siinä on muun muassa lause: ”Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ’Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan’ — näin sanoo Herra.” Kristittyinä olemme Jumalan rakkauden välittäjiä. Hän itse osoittaa vihansa, se ei kuulu meille.
Lähdekritiikki? Miten sitä on käytetty tässä? Asiasta on ainakin kaksi eri näkemystä, jotka ovat etäällää toisistaan siinä missä itä lännestä. Miten yhtä osapuolta lainaamalla voi saada kokonaisnäkemyksen oikeaksi?
Kääriäinen itse on kommentoinut Sarin ja Johannan kuvausta tapahtumista. Jokainen voi tarkastaa, mitä on väitetty – ja miten siihen on reagoitu.
Heikki Leppä:
”Oikeita kysymyksiä ovat: Mitä Suomen kirkko opettaa ihmisten tasa-arvosta? Mitä Suomen kirkko opettaa syrjimättömyydestä työelämässä? Mitä Suomen kirkko opettaa kaikkien ihmisten ihmisarvosta?
Ja oikeita vastaajia eivät ole lähetysjohtajat vaan piispat, piispainkokous ja kirkolliskokous.”
Pispat pitävät eräänä ydintehtävänä kirkon yhtenäisyyden vaalimista.
Tosiasia on että kirkkolaivassamme on pahoja halkeamia. Nyt piispat yrittävät pitää kirkkolaivaa pinnalla pumpaamalla (rahaa eri laidoille) jotta kirkkokansa olisi tyytyväistä. Kirkkokansan tyytyväisyydellä ei ole mitään tekemistä kirkosta eroamisen, tai halkeamien suurentumisen lanssa. Tehokkaampi tapa olisi korjata halkeamia.
Jeesuksen vertaus on nykyaikana kääntynyt päälaelleen. Kirkon pitäisi jättää se yksi lammas ja mennä etsimään niitä 99 muuta.
”Virallistamalla” toimintaa jota kansan enemmistö ei pidä oikeana, nopeutetaan kirkon rapautumista.
”Kirkon pitäisi jättää se yksi lammas ja mennä etsimään niitä 99 muuta.”
Juuri tätä kirkko yrittää tehdä myös näiden viiden lähetysjärjestön kautta ja erityisesti siellä, missä Hyvä Paimen ei vielä ole liikkunut. Mutta annetaanko apupaimenten tehdä työtään Hyvän Paimenen ohjauksessa?
Nyt ohjaajan paikalle halutaan kirkon luottamushenkilöiden mielipiteet.
Heikin kysymykset ovat tosiaan hyviä. Ja Lauri K E Levannon kommentti on minusta aivan asian ytimiin.
Lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden opetuksen arvioiminen on sallittua ja toivottavasti tervehdyttävääkin. Sen sijaan valkopyykkääminen, johon kirkkohallituksenkin edustajat ilmeisen tietoisesti sortuvat samaan tapaan kuin tietyt herätysliikejohtajat, on mielestäni epätervettä ja kaikkea muuta kuin suotavaa.
Tällä foorumilla kriitikkoja epäkohtien esilletuojia syytetään jatkuvasti henkilöön menevin kommentein ja lisäksi väitetään, että lähetysjärjestöjen tai herätysliikkeiden opetuksessa ei ole mitään moitittavaa eikä todisteita epäkohdista ole. Tämä on nyt erinomaista materiaalia sen seikan pohtimiseen, miten hengellinen väkivalta kaikkine ikävine lieveilmiöineen ja seuraamuksineen saa tilaa uskonnollisissa yhteisöissä. Suojelijoita riittää kaikilla yhteisöjen tasoilla.
Voisitko Jani perustella väitteesi esim. henkilöön meneviin kommentteihin liittyen? No, minua on mainittu kukkahattutädiksi, mutta en siitä loukkaantunut.
Jos arvioidaan kriittisesti molempien osapuolten (luottamushenkilöt ja kirkkohallituksen edustajat) mielipiteitä, niin se ei ole henkilöön menevää kommentointia. Täällähän päinvastoin koo ajan selitetään, että Jukon ja Kääriäisen mielipiteitä saa/pitää arvostella.
Saako myös kaikkien muiden mielipiteitä arvioida?
Salme, perustelen mielelläni. Kommenttiketjuissa kysellään, onko Korhosen ja Roman-Lagerspetzin toiminnan keskiössä Kristus vai jokin muu, selitetään, kuinka heidän toimintansa motiivi on raivo ja viha jne. Tätä sitten vuoroin kiitellään. Täällä tiedetään myös, kuinka ”nämä naiset” ajavat omaa asiaansa, ovat ajamassa melkein kaikkia pois, eivät osoita kunnioitusta jne. Sen sijaan ko. luottamushenkilöiden esittämään asiapohjaiseen kritiikkiin vastaaminen jää säännönmukaisesti aivan lapsipuolen asemaan. Kai se sitten on niin, että vasta-argumentit eivät kestä kriittistä tarkastelua, jolloin on tyydyttävä henkilöiden kyseenalaistamiseen.
Jani Salminen
Ongelman ydin on Korhosen ja Roman-Lagerspetzin omassa lähdekritiikissä.
Jos he ensin kirjottavat heikosti reliaabelia tekstiä lähetysjärjestöistä ja sen jälkeen kirkkohallitus päätyy toisenlaiseen johtopäätökseen, niin syntipukki onkin kirkkohallitus. Ei mene pureskelematta läpi.
Objektiivisempaa olisi tarkastella asioita rinnan ja kyseenalaistaa molemmat.
Seikka että lähetysjärjestöt olisivat syrjineet jotakuta on jäänyt täysin toteennäyttämättömäksi. Ei sellaista voi havaita jota ei ole.
Esimerkiksi hyökkäys ”Tosi rakkaus odottaa” – materiaalia kohtaan antaa mielikuvan ettei kirkossamme saisi enää opettaa niin kuin katekismukseen on kirjoitettu.
Jukka Kivimäki, kirkolliskokous on päättänyt äänin 99-5 parisuhteensa rekisteröineiden virka-asiasta vuonna 2003. Kirkkohallituksessakin tämä tiedetään. Sekin on yleisesti tiedossa, että kirkossa on omanlaisensa käsityksiä syrjinnästä. KL ilmoitti, ettei se palkkaa avoimesti homoseksuaaleja. Paarma vakuutti aikoinaan, ettei kirkossa haluta syrjiä ketään, mutta että kuitenkin vastustetaan homoseksuaalien yhdenvertaisuutta. Entä Lähetyshpk – tuskinpa syrjii ketään oman näkemyksensä mukaan aivan kuten SLS:n lähettipäätöstä vastustaneet eivät kaiketi katso, että heidän vaatimuksensa ovat syrjiviä.
Rakenteellinen syrjintä on aivan yhtäläisesti syrjintää kuin yksittäinen syrjintätapaus, jonka rakenteellinen syrjintä mahdollistaa. Sari R-L on käynyt täälläkin pitkään keskustelua nimenomaan ensinmainitusta. TRO-materiaalien ja valtion rahoilla tapahtuvan HIV-työn (seksuaalivalistuksen) suhteesta on myös ihan paikallaan käydä keskustelua.
Kirkkohallituksen Kääriäinen ei halua tunnustaa tällaista rakenteellista syrjintää ja siinä yhteydessä ohittaa mm. äänin 99-5 tehdyn päätöksen vieläpä kääntäen sen syrjintänäkökulmasta päälaelleen.
Näistä asioista on väännetty kyllästymiseen saakka täälläkin. Minusta kirkkohallituksen edustajien olisi tullut kantaa asemaansa kuuluvan vastuunsa ja kertoa selväsanaisesti kirkolliskokouksen tekemistä päätöksistä ja lainsäädännön asettamista raameista ja kirkon ja sen järjestöjen asemasta suhteessa maan lakeihin. Nyt toimittiin päinvastoin ja sorruttiin valkopyykkäämään.
Hyvää joulua Heikille ja muille kommentoijille!
Kiitos Jani erittäin selventävästä kommentoinnistasi. Silmät auki onkin hyvä viettää joulua rakkaitten kanssa.
Suosittelen, että jätämme nämä riita-asiat hetkeksi sivuun ja keskitymme joulun viettoon. Kuka Jeesuksen syntymää juhlien, kuka ilman Jeesusta, kukin itselleen sopivalla tavalla.
Meillä on koko ensi vuosi aikaa perustella näkemyksiämme. Jos siitä nyt mitään hyötyä on kenellekään?
”Ja oikeita vastaajia eivät ole lähetysjohtajat vaan piispat, piispainkokous ja kirkolliskokous.”
Tämä keskustelu on todella tärkeää. Syksystä asti on hämärissä arvailtu ja nyt esirippu on revennyt ja näemme, että kriittinen keskustelu on ollut oikeilla ja tärkeillä kysymyksillä avaamassa ymmärrystä.
Kuten Jani Salminen tuossa hyvin sanoo, niin tässä on erinomaista materiaalia hengellisen väkivallan ikävien lieveilmiöiden ja seuraamuksien pohtimiseen.
Olen samaa mieltä Salmen kanssa. itse asiassa tuo uutisointi tuli hankalana päivänä: oli pakko reagoida joulun kynnyksellä, koska ensivuonna juttu olisi ollut menneen talven lumia.
Mitä ajatusten vaihtoon tulee, niin luotan siihen, että sitä kannattaa jatkaa. Saattaa nimittäin löytyä jotain rakentavaakin…
Olen täysin samaa mieltä Salmen kanssa ja liityn mielelläni tähän kerhoon. Joulu on minulle yksi vuoden ehdottomista kohokohdista ja ”taas sydämeeni Joulun teen” on yksi kauneimmista joululauluista, jonka tiedän.
Toivotan Salmelle, Heikille ja koko blogimetsän joukolle oikein hyvää joulua!
Mietin, mikä rooli tässä häsäkässä sitten on piispainkokouksella ja kirkolliskokouksella.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Se käsittelee asioita, jotka koskevat kirkon oppia ja työtä, kirkon lainsäädäntöä sekä hallintoa ja taloutta.
Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. Se valmistelee asioita kirkolliskokoukselle ja hoitaa kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanon. Kirkkohallitus hoitaa myös kirkon yhteyksiä Suomen valtioon.
Piispainkokous käsittelee kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita. Lisäksi se tekee esityksiä ja antaa lausuntoja kirkolliskokoukselle ja kirkkohallitukselle.
Kirkon ulkoasiain neuvosto hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja ulkomaanasioita.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/D70B0C9A904BBB70C2256FEA003A1F5B?OpenDocument&lang=FI
Yleensä kun työntekijä hakee yritykseen töihin, sitä velvoitetaan kunnioittamaan ja noudattamaan yrityksen arvoja,toimintatapoja ja kulttuuria, sama koskee myös ev.lut seurakuntaan hakevilta työntekijöiltä, kunnioittamaan seurakunnan arvoja ja toimintatapoja ja historiallista kulttuuria. Tämähän ei täytyä syrjintäperusteita, vaan työntekijän sitovuutta ja lojalisuutta työnantajaa kohtaan. Ja on työnantajan päätettävissä palkkaako työntekijän vai ei. Turha kitistä syrjimisestä, jos ei täytä niitä kriiteerejä. Näin maailma toimii.
Kirkko on päätynyt siihen, että rekisteröity parisuhde ei ole vastoin sen arvoja.
Tämä koskee vain kirkon oman organisaation rekrytointipolitiikkaa. Rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole este kirkon työhön, kuten ei ole myöskään esimerkiksi avoliitossa eläminen.
Erikseen on vielä linjat ettei kirkko ole muuttanut parisuhde etiikkaansa siitä, miten se on kirjattu kirkon katekismukseen.
Olisi siis virheellistä sanoa että elämä samaa sukupuolta olevien välisessä parisuhteessa olisi kirkon arvojen mukaista, kuten olisi virheellistä sanoa että avoliitossa eläminen olisi kirkon arvojen mukaista.
Minä en ole nähnyt sellaista kannanottoa kirkolta, jossa se olisi kertonut mikä parisuhdemuodoista (avioliitto, rekisteröity parisuhde, avoliitto tai naimattomuus) olisi eniten sen arvojen mukaista ja mikä on vähiten sen arvojen mukaista.
Sen sijaan olen nähnyt lukuisan määrän uskovaiseksi itseään kutsuvia ihmisiä, joilla on valtava tarve laittaa lähimmäistensä ihmissuhteita jonkinlaiseen arvojärjestykseen.
Mitä se kertoo meistä ihmisistä?
”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.
Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/6.html
Eiköhän tuossa ole kirkon parisuhdearvoperusta kyllin selkeästi
Jukka,
Mihinkä arvojärjestykseen avioliitto, rekisteröity parisuhde, avoliitto ja naimattomuus keskenään sijoittuvat?
Opettaako kirkko, että parisuhteensa rekisteröineen homoparin tulisi erota ja mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, jotta he olisivat enemmän kirkon arvojen mukaisia ja ”parempia” kristittyjä?
Avioliiton ja naimattomuuden arvottamisesta voit lukea luterilaisista tunnustuskirjoista. Avoliiton ja avioerojen arvotus ilmenee jo katekismuksen selityksestä.
Kirkolla ei ole sukupuolineutraalia parisuhdeoppia. Samaa sukupuolta olevien välisiä suheita arvotetaan vuoden 2010 asiakirjassa. Kirkko ei rinnasta eikä arvota samaa sukupuolta olevien parisuhteita suhteessa miehen ja naisen välisiin liitoihin, sillä samma sukupupöta oleva eivät ole mies ja nainen.
Kysymästäsi asiasta kirkko ei virallisesti opeta mitään. Mielipiteet kirkossa vaihtelee.
Eli jos kirkolla ei ole opillista kantaa siihen, onko parisuhteeni huonompi vai parempi kuin naimattomuus eikä myöskään siihen onko parisuhteeni vähemmän tai enemmän arvokas kuin (hetero)avioliitto, viittaan kintaalla väitteille, että parisuhteeni olisi jotenkin kirkon arvojen vastainen.
Ehkä palaamme aiheeseen jälleen jos kirkko muuttaa oppiaan siten, että se alkaa virallisesti pitää samaa sukupuolta olevien parisuhdettä syntinä.