Olen viettänyt nyt muutaman kiireisen päivän Länsirannan/Juudean kaupungissa nimeltä Yatta. Kaupunki on tyypillinen palestiinalaiskaupunki, noin 80 000 asukasta, rakennettu pitkin Hebronin eteläpuolisia kukkuloita. Yatta on täysin palestiinalaishallinnossa alueella A. On keskeisen tärkeää ymmärtää Oslon sopimuksessa 1993 päätetty Palestiinan jako A, B ja C-alueeseen. Näiden alueiden selkeät rajat voi nähdä vain kartalla, ei maastossa. Jako säätelee kuitenkin kaikkea elämää ja elämän suunnittelua. Alue A koostuu suurimmista palestiinalaisten kaupunkimaisista asutuskeskuksista ja muodostaa 18% alueesta. Palestiinalaishallinnolla (PA=Palestinian Authority) on täysi hallintavalta tällä alueella. Alue C (60% alueesta) kuuluu Israelin täyteen hallintaan ja järjestystä sekä kaikkea lainkäyttöä valvoo Israelin armeija . Palestiinalaiset tuomitaan alueella C sotilastuomioistuimissa sotilaslain mukaan ja Israelin kansalaiset, kuten siirtokuntien asukkaat, Israelin siviililain mukaan. Näin tapahtuu, vaikka kyse olisi samasta rikoksesta. Alue B (22% aleesta) on PA:n hallinnassa mutta järjestystä valvovat PA ja Israel yhdessä.
Kuvassa mainitun ohjeistuksen mukaan (kylttejä näkee kaikkialla) ”hengenvaarallisesta” Yattan kaupungista löytyy kolmio, jossa tulemme asumaan: hyvä keittiö, kaksi vessaa, suihku (vesi on ankaran kierrätyksen kohteena eli suihkuvesi kerätään vessan huuhteluvedeksi. Eikä ihmisen muuten tarvitse itseään koko ajan kuurata).Lisäksi meillä on pääsy katolle, josta on näkymä yli kaupungin. Meitä on neljä: Arve Norjasta, Birgitta Ruotsista, Sally Australiasta ja minä. Jaamme tämän kolmen kuukauden ajan elämämme ja yhteisen tehtävämme kristittyinä. Emme ole mitään elämän ajopuuta: Birgitta on on kansainvälisen terveydenhuollon professori, Arve väitöskirjaansa tekevä opettaja ja Sally viiden aikuisen lapsen sairaanhoitajaäiti.
Mikä on tehtävämme? Tärkein tehtävämme on tarjota suojaavaa läsnäoloa niissä paikoissa,missä israelilaisten siirtokuntien tietyt asukkaat katsovat oikeudekseen, velvollisuudekseen ja huvikseen hyökätä siirtokuntien lähellä liikkuvien kimppuun.Terve palestiinalainen ei hyökkää siirtokuntalaisen kimppuun edes suojellakseen itseään tai karjaansa. Seurauksena olisi Israelin armeijan välitön väliintulo, palestiinalaisten pidätys epämääräiseksi ajaksi, käsittely sotilastuomioistuimessa ja karjan takavarikointi eli toimeentulon menetys. Kysymys on pelosta, turvattomuudesta ja epävarmuudesta. Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu saada elää ilman näitä kolmea. Meidän tehtävämme on olla paikalla, nähdä ja raportoida ”facts on the ground”: kenen tahansa todennettavissa olevat tosiasiat. Siirtokuntalaisten pohjasakan väkivalta on tosiasia, ei mielipide. Fakta on myös se, että halutessaan siirtokuntien rauhallisempi aines tai viimeistään Israelin armeija voisi estää hyökkäykset. Jostain syystä ne eivät halua aina tehdä sitä.
Kun teimme ensimmäisen paimenten ”saattokeikkamme” Umm-al-Ammadin pienessä yhteisössä, mitään ei tapahtunut. Mutta viereisen siirtokunnan vartija teki aamuraportointinsa. Kiikarikivärin tähtäimen läpi oli hyvä tarkkailla uusia kasvoja. Tähtäilemisen hän teki täysin avoimesti ja näkyvästi: tämä on pelin henki. Tietäkää se, uudet kasvot. Armeijan aamupartioauton vartija toki kutsui myös paikalle varmistamaan, että sanoma meni uusille kasvoille varmasti perille.Sanaakaan ei tarvinnut vaihtaa.
Israelin turvallisuutta uhkaavien paimenten kanssa käyty keskustelumme keskittyi siihen, olenko Real Madrid- vai Barcelona-fani. Ahmed oli järkyttynyt kuullessaan olevani Barcan miehiä. Alkeellisella arabiallanikin ymmärsin ”Ana Ronaldo, ante Messi”-lauseen tarkoittavan, että vihamielisyytemme jalkapalloasioissa ei ylitä uutiskynnystä. Siirtokunnan vartijan mielipidettä emme valitettavasti saaneet. Hän ei nimittäin Israelin lain mukaan voinut liittyä seuraamme. Olimmehan hengenvaarallisella A-alueella.
Poistuessamme piipahdamme Ahmedin kotona. Ilman teetä ja iloisten ja avointen lasten kiinnostusta Palestiinasaa ei jää kukaan. Vaikka yhteinen kieli pätkii vakavasti, meitä yhdistää tunne kylmyyden maailman karkottumisesta hetkeksi pois.
Maksaako israelilainen vakuutusyhtiö ortodoksijuutalaisen heittämästä kivestä auton kylkeen tulleen lommon? Millä kirjaimella Mea Shearim luokitellaan?
Suomalainen vakuutusyhtiö ainakin vaati aika ison omavastuun kun suomalaishuligaanit potkivat uuden automme kyljen lommoille ja ovi meni uusittavaksi. No, tästäkin on aikaa.
”…suomalaishuligaanit…” Keitä mahtoivat olla? Olivatko ’pilalle hemmoteltuja herrasväen kakaroita’ vai ’kurittomia työläisten penskoja’? Tällaiset asenteelliset ryhmittelyt ovat väärin kotimaassammekin.
No en nyt aivan ymmärrä Martti Pentin kommenttia. Eikös ole aika tavallista, että puhutaan huligaaneista, jos jotain mielivaltaisesti tärvellään?
Tällaista saivarteluahan voi jatkaa loputtomiin. Ehkä mielestäsi Minna Purhosen olisi pitänyt kirjoittaa:
Täällä Suomessakin tapahtuu ikäviä asioita, vaikka ei tietenkään aiheeseen verrattavia. Jotkut ilmeisesti huonosti käyttäytyvät ihmiset, kansallisuutta, ikää, sukupuolta, kieltä tai sosiaalista asemaa jne en tiedä, mutta kyseiset henkilöt, oletan, että kyseessä ei ollut esim. koirat, tärvelivät automme.
”Eikös ole aika tavallista, että puhutaan huligaaneista, jos jotain mielivaltaisesti tärvellään?” Onhan se tavallista, mutta onko se oikein? Ilkivallan tekijätkin ovat kokonaisia ihmisiä, joiden teoilla on taustansa ja syynsä.