Huhtikuussa 2013 Dhakassa, Bangladeshin pääkaupungissa sortui kahdeksankerroksinen tekstiilitehdasrakennus. Tämä yli tuhannen työntekijän kuoleman vaatinut onnettomuus nosti vaatetehtaiden kurjuuden ja epäinhimilliset työolot jälleen maailman tietoisuuteen, joskin vain hetkellisesti.
Olen itse ottanut kantaa aasialaisen vaatetusteollisuuden epäkohtiin jo aiemmin, mutta asia nousi meillä Suomessa esiin oikeastaan vasta viime viikolla Ylen MOT-ohjelman ansiosta. Vaikka palkkoja on nostettu Bangladeshissa 28 eurosta 48 euroon, olot ja työtahti tehtaissa ovat jopa rankempia kuin aikaisemmin.
On suorastaan häpeällistä, ettei tuotteiden valmistusprosessiin ja alkuperän eettisyyteen puututa muutoin kuin tutkivan journalismin keinoin ja kohun saattelemana.
Myös lukuisat suomalaiset vaatetusalan yritykset valmistuttavat tuotteensa Bangladeshista.
Syyttävää sormea ei tule suoralta kädeltä kohdistaa suomalaisiin vaatetusalan yrityksiin, sillä alalla toimii useita vastuunsa kantavia yrityksiä. Liian usein kuitenkin yritykset vetoavat siihen, että asiakkaita kiinnostaa vain tuotteiden hinta ja laatu.
Kuinka moni kuluttaja on lopultakaan tietoinen siitä, millaisissa oloissa hänen ostamansa vaate on tuotettu? Ani harva, koska tietoa ei yleensä ole saatavilla.
Eettinen kuluttaminen olisi varmasti yleisempää, jos tietoa tuotteiden alkuperästä olisi paremmin tarjolla. Se voisi toimia myös eettisesti toimivan yrityksen ylpeydenaiheena ja tuoda kilpailuetua!
Ongelma tuotteiden alkuperän selvittämisestä on yleinen, eikä se koske vain vaatetusteollisuutta. Vasta viime talvena päivittelimme hevosenlihaskandaalia, jossa kaupan etiketti ei kertonut koko totuutta lihan alkuperästä. Perussyiltään kyse oli silloinkin samasta asiasta. Kuluttajat eivät vaadi alkuperäistietoja tarpeeksi hanakasti, eivätkä yritykset kerro kuin sen, mitä laki minimissään vaatii.
Kyse on niin tiedottamisen kuin yritysten itsekurin puutteesta. Tähän johtopäätökseen on päätynyt myös Euroopan komissio. Komissio kannustaakin yrityksiä hyödyntämään toiminnassaan esimerkiksi kestävän kehityksen standardeja ja seuraamaan tarjontaketjun jokaisen osan toimintaa.
Euroopan unioni on sitoutunut edistämään Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusnormien toteutumista. EU on arvounioni, jossa toimivilla yrityksillä on oltava selkärankaa vaatia inhimillisiä työolosuhteita alihankintayrityksilleen myös Euroopan rajojen ulkopuolella. Tätä edellyttävät myös alkuvuodesta hyväksytyt uudet julkisia hankintoja koskevat säännöt.
Olen pyytänyt komissiota kertomaan, millä keinoin se aikoo puuttua kolmansista maista tuotteensa ostavien sekä siellä toimivien eurooppalaisten yritysten tarjontaketjun eettisyyteen ja työolosuhteiden valvontaan Eurooppaan tuotavien tuotteiden osalta.
Yksi tapa tiedotta siitä, että vaatteet ovat valmistettu vastuullisesti, olisi laajentaa Reilun kaupan -tyylisten yritysten vastuullisuudesta viestivien merkkien käyttöä myös vaateteollisuudessa. Tätä kautta myös kuluttajien olisi helpompaa ottaa kantaa.
Bangladeshilaistuotteiden boikottiin en kannusta. Sen sijaan, että seuraavan kerran vaateliikkeessä vertaillessasi hintoja, voit pyytää liikettä kertomaan, miten tuotteen valmistaja on osaltaan valvonut myymiensä tuotteiden valmistusprosessin eettisyyttä. Kenties et vastausta ensi yrittämällä saa, mutta joukkovoimalla yritykset heräävät kuluttajien vaatimuksiin!
Minua ainakin kiinnostaisi kysymys m inkälaisella harkinnalla nämä alihankkijat ovat tulleet valituiksi. Onko siellä sopimukset tehdyt paikanpäällä ja varmistettu tuotannon jatkuvuus. On siis ilmeistä, että asiat on tiedetty, mutta vanhan kaavan mukaan katumus tulee siksi, että on kärytty.
Joidenkin lausuntojen mukaan menestys on globaalia, eikä ole paluuta Impivaaraan. Yksi esimerkki globaalin kilpailun menestystekijöistä on Suomesta Kiinaan siirtynyt Foxxcon, jonka nykyisten työntekijöiden työoloista uutisoitiin muutama vuosi sitten. Työntekijät tekevät tietojen mukaan 60 tunnin työviikkoa, eikä työvuorojen aikana saa puhua työtovereiden kanssa. Työtä tehdään seisten. Rangaistuskeinona käytetään seisottamista asennossa sekä työvirheistä kertovien tunnustuskirjeiden kirjoittamista ja niiden ääneen lausumista. Joidenkin tehdasalueiden asuinrakennuksiin on myös asennettu verkkoja, jotteivät työntekijät tekisi itsemurhaa ikkunasta hyppäämällä.
Olisi hyvä, jos EU voisi laatia direktiivin, jossa vaaditaan kehittyvissä maissa tuotantoa harjoittavilta ylikansallisilta yrityksiltä ekotaseen tapaista asiakirjaa, jossa on todistettava, että valmistus ei vahingoita sen paremmin luontoa kuin ihmistäkään. Näille tuotteille ml. suklaa voisi kehittää GoodWeave- tyyppisen tuotemerkin, että ihmiset tietävät mitä ostavat. Goodweave tunnettiin aiemmin Rugmark-merkkinä, jota käytettiin todisteena siitä, että itämaisten mattojen valmistuksessa ei ole käytetty lapsityövoimaa.
Aivan äskettäin olin kuulolla kun asiasta, siis lapsityövoimasta, kyseltiin ja keskusteltiin reilut kolmekymmentä vuotta ko. maassa aivan kansan parissa asuneen suomalaisen kanssa. Hän kertoi asian kääntöpuolesta, eli tehtaista pois laitettujen lasten ja heidän perheidensä hädästä. Tehtaissa on kyllä pitkätkin työpäivät ja palkka ei ole suuren suuri, mutta usein he saavat ruuan ja jopa jonkinlaisen majoituksen, vieläpä auttavat perheitään. Pois potkitut penkovat kaatopaikoilla tai työskentelevät hajoittamoissa myrkkyjen ja saastan keskellä ja joutuvat helposti kadulla hyväksikäytetyiksi. Tämä on tietenkin vain yksi näkökulma ja osatotuus,mutta sen kertoja ei ole vaateteollisuuden leivissä eikä ihannoinut lapsityövoiman käyttöä.
Paljon on vielä tehtävää, että asioihin saataisiin parannusta. Lasten koulupakko on kyllä olemassa, mutta miten mahdollistettaisiin sen täydellinen toteutuminen. Kummilapset ovat pienenpieni apu kokonaisuudessa, mutta kohteelle avain parempaan elämään.