Lukijani.
Lapsukaisten pukeutumisleikki synnytti palmusunnuntain aikaan syvän suuttumuksen. Se johti sanoilla silpomiseen. Nyt kävi näin. Vaan ei hätää: kyllä Jeesuskin kietoutui vaatteisiin.
Saarnoissaan Jeesus vaati meitä siirtämään syrjään arjen huolet. ”Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” (Matt. 6:25) Ja vihamiesten vääryyksiin hän neuvoi suhtautumaan tyynen rauhallisesti: ”Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin.” (Luuk. 6:29)
Jeesuksen seuraajat herättivät muissa kummastusta käytöstavoillaan, jotka näyttivät poikkeavilta. Kerran tuli puhe paastoperinteiden noudattamisesta. Silloin Jeesus antoi pesunkestävän vihjeen, että maailma on muuttumassa: ”Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi.” (Mark. 2:21)
Aikakauden käänne oli jo aivan lähellä, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Nyt hän ei tullut salaa, vaan suuren kunnioituksen ja jakamattoman huomion kohteena. Seuraus? Kansa riehaantui levittämään vaatteitaan tielle. (Matt. 21:8)
Kiirastorstaina Jeesus muuttui opettajasta palvelijaksi ja vaihtoi sen merkiksi asuaan. ”Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.” (Joh. 13:4) Muutamia tunteja sen jälkeen hänen elämänsä oli jo muiden armoilla. Hänet puettiin Pilatuksen palatsissa narrikuninkaaksi. Sieltä ”Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: ’Katso: ihminen!’” (Joh. 19:5)
Narrikuninkaan asu riisuttiin ja matka ristille alkoi. Rangaistuksen toteutettuaan sotilaat, kaikki neljä, saivat palkkioksi Jeesuksen vaatteet. Viimeinen niistä kuitenkin arvottiin: ”He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ’Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.’ (Joh. 19:23-24)
Haudassa Jeesuksen peite oli lahja lähipiiriltä. ”Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin, pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa.” (Joh. 19:40)
Jeesus vaati huolettomuutta.
Hän nukkui kuolonunta ilman omia vaatteita.
Pääsiäiseen asti.
Sinun
Harmaa rovasti
Kun asiasta sanotaan niin kuin nykyinen kirkkopolitiikka haluaa sanoa, eikö olisi paras muuttaa ehdokkaiden pätevyysvaatimukseksi seurakunnan jäsenyys ja jättää pois mitäänsanomattomat kielikuvat jos ne kerran eivät mitään merkitse. Kuitenkin asiasta voidaan sanoa myös jotakin. Ihmisen suhde communio sanctorumiin ymmärretään Vanhassa kirkossa yhteydeksi pyhiin asioihin eli sakramentteihin. Uskonpuhdistuksen jälkeisessä ajattelussa asia tarkoittaa Pyhien eli uskovien yhteyttä niin kuin Augsburgin tunnustuksen kohta numero 7.n kertoo. Näin kirkko seurakunnan yhteytenä tarkoittaa seurakunnan kokoontumista Armonvälineiden ympärille, mitä ovat Sana ja Sakramentit. Kysymys ei siis ole Ihmisten välisestä joukkoon tai ryhmään kuulumisesta eikä siitä, että usko ymmärrettäisiin Ihmisissä olevana laadullisena ominaisuutena eikä myöskään siitä, että tämä uskovaisten yhteinen kokoontuminen seurakunnan jäseninä sinänsä tarkoittaisi Ihmisen yhteyttä tai vakaumuksen mittaamisen mahdollisuutta kirkon jäsenenä. Tämän perusteellä vakaumuksellinen sanalle voidaan löytää sisältöä, jos se vain halutaan tehdä, mutta kirkon miellyttämisen tahto on niin suuri, ettei asioista haluta kertoa eikä opetusta antaa. Tämän mukaan Ihminen, joka ei tunne tarvetta osallistua sakramenttien yhteyteen seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa Jumalanpalveluksessa, ei ole vakaumuksellinen kristitty. Meillä asiaa vielä sotkee se, että rippiä ei kirkkomme lue sakramentiksi vaikka se pitäisi lukea. Näin voitaisiin esimerkiksi todeta, että Ihminen, joka erilaisten vaalien lähestyessä huomaa mahdollisuuden olla enemmän julkisuudessa ja tämän seurauksena saa herätyksen liittyä uudelleen kirkkoon, aiheellisesti synnyttää ajatuksen siitä, onko asiassa kysymys ns. vaihtelevasta vakaumuksesta vai tarveharkintaisesta ajatuskehrästä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ettei vakaumuksesta mitään voisi sanoa.
1) Onko toimituksella joku halu olla yhden liikkeen asialla, kun samansisältöisestä asiasta otetaan jo neljännen kerran aloitus ilman että tuodaan mitään varsinaisesti uutta uutisarvoista sanomaa.
Näin vaikutelmaksi tulee että toimitus jankuttaa yhden asian liikkeen puolesta.
2) Kirkon säädöstön määritelmä on hyvä Siinähän ei itse asiassa edellytetä muuta kuin että on sisäistänyt sen liikkeen sanoman jonka asioista toivoo pääsevänsä päättämään.
3) Kiitos Pekka hyvästä kommentistasi.
Aika paljon kirkko on nyt markkinoinut tätä jumalatonta, uskotonta ja tietenkin ristitöntä kirkkoa näissä vaaleissa.
Tehdäänkö kirkossa niin, että jos saadaan tarpeeksi paljon ateisteja mukaan vaaleissa, niin äänestetän Jeesus, Raamattu ja muut inhottavat asiat pois, jotka vaativat ihmistä muuttumaan ja annetaan kaikkien kukkien kukkia, niin että voidaan laulaa kumbaya käsikädessä.
Viimeisestä seurakunta ajasta sanottiinkin, että se on Laodikean seurakunta, jonka nimikin jo tarkoittaa ”Ihmisten (Laos) Oikeudet (Dicea)”. Tässä seurakunnassa onkin tilanne niin heikko, että Jeesus kolkuttaa sen ulkopuolella oveen.
Avaatko sinä sydämesi oven Jeesukselle vai seuraatko ihmisten mielipiteitä?
”Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.” – Johannes 3:7
http://ennustuksia.com/uudestisyntyminen/
Kyllä kai listan kokoajan tehtävä on ”tarkistaa” että ehdokkaat voivat seistä yhdessä rintamassa listan takana? Kun me aloimme kokoamaan omaa Samassa veneessä 2014 listaa Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan alueelle, niin peruslähtökohdaksi otettiin, että ehdokkaan pitää hyväksyä kirkon yhdessä tekemät linjaukset. Tämä rajaa pois esim uskonnottomat ja toisaalta vaikkapa naispappeuden vastujat.
Toisaalta prioriteettikysymykseksi listaa kootessamme asetimme ehdokkaan tahtotilan tehdä töitä seurakuntamme eteen mikäli tulee valituksi. Emme kaivanneet listallemme ”joo-joo miehiä” nyökyttelemään kirkkoherran päätösehdotuksille tai poliittisia mandaattipaikkojen hakijoita, vaan ehdokkaita, joilla oikeasti on mielipiteitä kirkon kehittämiseksi ja jotka uskaltavat sanottavansa myös sanoa.
Omasta mielestämme pelkkä kristillinen vakaumus ei ihan riitä hyvälle ehdokkaalle.
Kotimaan ja siis sen tekijöiden agenda paistaa nykyisin röyhkeästi läpi jopa uutisista. Kyllä tämä maa kaipaisi oikeasti rehellisesti toimitettua kirkollista taikka hengellistä uutislehteä ja pian, taikka tämä nykyinen konsepti kyllä hajottaa kaiken.
Näistä valitsijayhdistyksistä sen verran, että itse menin listalle ”yhteisvastuun kirkko”, joka on poliittiselta taustaltaan lähellä sosiaalidemokratiaa vaikka itse en ole koskaan ollut tuon poliittisen liikkeen äänestäjä enkä kannattaja. He hyväksyvät minut nimenomaan aktiivisena ja kantaaottavana seurakuntalaisena sellaisenaan, jota arvostan suuresti. Allekirjoitan ”Usko ja yhteys” -liikkeen teesit ja ajatukset sellaisenaan.
”Laaja” lista, jonka edustajana olin hallinossa edellisellä kaudella heitti minut äänekkäin sanakääntein joukoistaan, koska en hyväksynyt seurakuntamme erään vaalin osalta vääristelyä, painostusta ja uhkailua. Kun tämän julkisesti kerroin niin lähellä tätä ”tulkaa kaikki” -henkeä oleva ”laajan” listan väki sysäsi niskaani demokratian halveksunnan vaikka toisaalta itse näen valittamisprosessin osana demokratiaa. Olin seurakunnan hajottaja, kun en hyväksynyt virkavaalin yhteydessä ilmiselvää tarkoitushakuista vääristelyä, enkä ilmoitusta, että herätyskristillisen taustansa tunnustava SRK-lainen ei ole sopiva seurakunnan kanttoriksi, enkä hyväksynyt hakuilmoituksesta poikkeavaa kriteeristöä itse valinnassa. En myöskään hyväksynyt uhkailua enkä painostusta ketään kohtaan. Minä nyt sain niskaani tämän seurakunnan hajottajan leiman. Kaiken lisäksi olin kuulemma listan vetäjien mukaan saattanut seurakunnan kirkkomusiikilliseen katastrofitilaan omilla mielipiteilläni, arvostukseni muusikkona nostettiin todella korkealle jos moiseen kykenisin. Alan ammattilaisilta olen saanut toki kiitosta tekemisistäni ja etenkin hakijoiden oikeusturvan ja ammatillisen koulutuksen sekä fakkiosaamisen puolustamisesta tässä asiassa.
Että tällaista tämä on, kun väitetään oltavan suvaitsevaisia mutta todellisuudessa ollaan kaikkein suvaitsemattomimpia. Tämä on seurausta tästä nykyisesta muka kirkon kaiken hyväksyvästä linjasta. ”Tulkaa kaikki” -henkinen suvaitsevaisuus on piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä mistään muusta kuin omasta agendasta.
Tänään muistamme päivää, jolloin Jumalan poika laskeutui maan alhaisimpiin syvyyksiin antamaan haudoissa oleville ainakin mahdollisuuden elämään, joka tästä näkökulmasta tarkoittaa Atso Eerikäisen ajatuksilla ilmaistuna käytännössä sitä, että hän siirsi heidät ”objektivoitumattomaan ikuiseen nykyhetkeen, joka on fysiikan saavuttamattomissa, kuten Einstein oikein päätteli” . ”Itämaan tietäjien” näkemyksissä tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että mitä ”toukka kutsuu kuolemaksi, sitä Mestari kutsuu perhoseksi.”
Omat ajatukset suuntautuvat jo huomiseen ja niiden myötä : https://www.youtube.com/watch?v=VL9xXyLrq00
Kristittynä elämisen ja kirkkovuoden iso kipeä jännite on mielestäni siinä, miten voi elää suurten käännekohtien ajassa jo nyt, mutta ei sittenkään vielä. Annmari Salmela on oivaltavasti tuonut tämän jännitteen esiin eilisessä (25.3.) blogissaan Kun pappi pilasi pitkäperjantain.
Nykyinen kirkkokäsikirja tarjoaa mahdollisuuden seurata Vapahtajamme askelia aiempaa pienemmin askelin. Jopa Jeesuksen kuolinhetki on saanut oman tekstivalikoimansa.
Miltei kaikkien Jumalan pelastushistorian suurten käännekohtien kanssa me elämme jo tapahtuneen tietämisessä. Vain Kristuksen kuninkuudessaan palaamisen päivä, tuomiopäivä, on meiltä tietämättömissä.
Jouni
Kiitos sulavasti soljuvasta tekstistäsi
Kun kirjoittaja viittaa tässä kaikkiin Raamattuun otettuihin evankeliumiin niin todettakoon, että Johanneksen evankeliumin antama kuva Jeesuksen persoonallisuudesta on aivan käsittämätön muihin evankeliumiin nähden vaikkapa Tuomaan evankeliumiin. Eipä siis ihme, että Johanneksen evankeliumi on voitu osoittaa utopiaksi.
Jeesus oli humaani lähimmäisen rakkaus, ihmisarvostus sydämessään.
Kaikkien evankeliumien lainaaminen kirjoituksessa oli minulta tietoinen valinta. Jokaisen antama näkökulma Jeesuksen elämään ja opetukseen on mielestäni yhtä arvokas.
Jouni Parviainen.
Tiedoksesi, että Jeesuksesta on kirjoitettu 20 evankeliumia. Toivottavasti uskot lääketieteen viimeisimpiin tutkimustuloksiin vaikka uskontotiede näyttää olevan 2000 vuoden aikaisella tasolla.
Reino Suni :”Toivottavasti uskot lääketieteen viimeisimpiin tutkimustuloksiin…”
Tiedoksi Reinolle, että myös yksi jälkeläisistämme harjoittaa PhD:nä yliopistossa lääketieteellistä tutkimusta. Mitä hänen uskoonsa tulee, kyseinen työ on vain vahvistanut sitä. Työssä heränneet kysymykset ovat olleet suurta ihmettelyä siitä, kuinka suuri täytyy olla sen viisauden, joka on saanut aikaan esimerkiksi yhden solun.
Reijo Suni: ”Jeesuksesta on kirjoitettu 20 evankeliumia.”
Minulla on kirjahyllyssäni Johannes Seppälän suomentamat Apokryfiset evankeliumit (1979 Joensuu). Siinä on mm. viisi evankeliumiapokryfia. Niissä löytyy yhtä ja toista, mitä voi käyttää hartauden harjoittamiseen. Tai kuten kääntäjä itse kirjoittaa johdannossa (s. 11): ”Apokryfeihin ei pidä suhtautua liian vakavasti. — Niitä on parasta lukea, niin kuin kaunokirjallisuuden tuotteita ainakin–.”
Jouni Parviainen.
Ensiksikin nimeni on Reino Suni. Jos tällä tavalla luet sanomia, niin en yhtään ihmettele tekstejäsi. ” Kaikkien evankeliumien lainaaminen …. ”
Tosiaan mielestäni kaikkia evankeliumia on parasta lukea niinkuin kaunokirjallisuuden tuotteita ainakin, kun ne kaikki perustuvat perimätietoon. Toivottavasti ymmärrät mitä perimätieto merkitsee. Olen kylläkin valmis kertomaan sen sinulle.
Robert J. Miller, editor. The Complete Gospels. Annotated Scholars Copyright. 1992. 1994 by Polubribge Press. All rights reserved. Prited in the United States of America.
Kiitos palautteesta, Reino Suni.
Olen pahoillani siitä, että kirjoitin etunimesi väärin ja siten satutin Sinua. Pyydän sitä anteeksi!
Panen myös tuon ilmoittamasi kirjan nimen muistiin siltä varalta, että sitä joskus tarvitsen.
”Tai kuten kääntäjä itse kirjoittaa johdannossa (s. 11): “Apokryfeihin ei pidä suhtautua liian vakavasti. — Niitä on parasta lukea, niin kuin kaunokirjallisuuden tuotteita ainakin–.”
Sama koskee tietysti myös Raamattua ja kaikkia muitakin maailman ”pyhiä kirjoituksia”.
Jos aloittaa Raamattuun tutustumisen edes siten, että pitää sitä kaunokirjallisuutena, saattaa päätyä oivaltamaan sen välittämän perimmäisen sanoman. Aivan kuten osuva sanonta jostakin nykyajan kaunokirjallisesta teoksesta saattaa lainautua monia ihmisiä rohkaisevaksi mietelauseeksi.
Koska Raamatun sanoma on puhutellut ihmiskuntaa jo kauan, rohkaisen epäröiviä ihmisiä tutustumaan siihen itse haluamallaan tavalla ja tekemään sen jälkeen omat johtopäätöksensä.
Mikä muka tekee Raamatusta ”todemmin otettavan” tai ”pyhemmän” opuksen kuin nuo apogryyfiset evankeliumit tai vaikkapa kotoinen Kalevalamme?
Kyllä Raamatun tarinat minullekin ihan riitävän tuttuja ovat, mutta eivät ne sen enempää hetkauta suuntaan tai toiseen kuin Kalevalankaan tarut.
Raamatun tekee lukemisen ja todesta ottamisen arvoiseksi se, että sen kirja- ja kirjekokoelmaan on seulottu ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana se aines, jonka on katsottu uskollisimmin välittävän sitä sanomaa, jota Jeesus julisti. Raamatun kirjoituksilla on siten ikään kuin alkukirkon laatutakuu.
Jouni: ”että sen kirja- ja kirjekokoelmaan on seulottu ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana se aines, jonka on katsottu uskollisimmin välittävän sitä sanomaa, jota Jeesus julisti.”
Ja kukas muukaan tuon seulonnan olisi tehnyt kuin ihminen. Millä pätevyydellä? Ja mitenköhän se seulonta on suoritettu. Äänestämälläkö?
Uuden testamentin kirjoitusten valinnassa on ollut kaksi tärkeää perustetta. Ensinnäkin laaja levikki eli käyttö jumalanpalveluksissa monessa seurakunnassa. Ja toiseksi apostoliseksi tunnustettu alkuperä niin sisällön kuin alkuperän puolesta. Valinta ei tapahtunut hetken mielijohteesta vaan yli 200 vuoden kuluessa.
Uuden testamentin kirjaluettelot on mainittu jokseenkin nykyisen kaltaisina Laodikean kirkolliskokouksessa v. 363 ja Karthagon kirkolliskokouksessa v. 397, mutta niistä ei ole annettu mitään julkilausumia, vaan kyseessä on ollut lähinnä voimassa olevan asiaintilan toteaminen.
Vanhan testamentin kirjakokoelma on periaatteessa sama kuin vuonna 100 jKr. juutalaisten kirjanoppineiden Jamnian kokouksessa hyväksymä kokonaisuus.
Miten tuo selityksesi tekee Raamatusta todesti otettavan? Ihminenhän ne kirjoitukset on kirjoittanut ja ihminen ne on Raamattuun valinnut. Mikä niiden todenperäisyyden takaa?
Kalevalan tarusto voidaan ihan yhtä hyvällä syyllä julistaa todenperäiseksi.
Raamatun sisäinen todistus itsestään (esimerkiksi 2. Tim.3:16 tai 2. Piet. 1:16,21) voi vakuuttaa yhdet ja sen maailmanlaajuinen miljardilevikki voi vakuuttaa toiset sen etevämmyydestä johonkin muuhun kirjaan nähden.
Nuo mainitsemasi raamatunkohdat voi jättää täysin omaan arvoonsa. Ihmisten kirjoittamia ne ovat nekin. Voihan jokainen kirjoittaa tai lausua itsestään ihan minkälaisia subjektiivisia näkemyksiä hyvänsä, ihan oman mielensä mukan.
Eikä levikin laajuus, eikä mitään uskontoa tunnustavien määrä ole mikään sorttisen totuuden tae.
Raamattu kertoo sekä ihmisistä, joille Jeesuksen sanoma kelpasi että heistä, jotka se karkotti kauemmas. Ajankohtaiseen pääsiäisen teemaan liittyvistä valinnoista tunnetuin lienee Jeesuksen rinnalla ristillä riippuneiden rikollisten ratkaisu. Toinen liittyi pilkkaajien kuoroon, toinen uskoi. (Luuk. 23:32-43)
Raamatun pitäminen Jumalan sanana perustuu samalla tavoin uskoon. Johtopäätöstä sen erityisestä arvosta oman elämän ohjenuorana ei voi pakottaa kenenkään päähän tai sydämeen.
Jouni: ”Toinen liittyi pilkkaajien kuoroon, toinen uskoi.”
Niinhän se taru kertoo. So what?
Kertomus on monelle kristitylle hyvin merkittävä.
Idän kirkon perinteessä Jeesuksen kanssa samaan aikaan rangaistujen rikollisten erilainen ratkaisu näkyy Suomessakin niissä risteissä, joita käytetään esimerkiksi ortodoksisissa hautamuistomerkeissä. Tämän ns. venäläisen ristin pitkän poikkipuun yläpuolella on nimikilpeä (Jeesuksen rangaistuksen syytä) kuvaava lyhyempi poikkipuu. Pystypuun alaosassa on jalkalautaa kuvaava vino poikkipuu, jonka toinen pää osoittaa vinosti ylös parannuksen tehneen rikollisen merkiksi, toinen vinosti alas sen merkiksi, että toinen rikollinen kuoli syntisenä.
Mitä tuolla selitykselläsi rististä ja sen käytöstä on tekemistä Raamatun uskottavuuden kanssa tai sen kanssa, että apogryyfiset evankeliumit tai esim. Koraani, Adi Granth, Veda-kirjallisuus ja Kalevala ovat uskottavuudeltaan ja todenperäisyydeltään vähempiarvoisia kuin Raamattu?
Monen maailmassa harjoitetun uskonnon pyhinä pidetyissä kirjoituksessa on ainesta, joka kelpaa hyväksi elämänohjeeksi muillekin kuin kyseisen uskonnon harjoittajalle. Siinä mielessä eri kirjoja voi pitää samanarvoisinakin.
Raamattu kirjana ei vaadi arvostamaan itseään muita korkeammalle. Sillä on kuitenkin erityinen arvo ja uskottavuus sellaiselle ihmiselle, joka lukee sitä etsien sieltä itselleen Jumalan sanaa ja todistusta Jumalan olemassaolosta.
Reino Suni tarkoittanee sitä mikä tahansa käsikirjoitus joka kantaa nimeä evankeliumi, olisi pitänyt ottaa Raamattuun. Hassu hänen kuulonsa ettei teologi tietäisi mikä on perimätieto.
Tunnistan saman ilmiön juridiikan puolelta. Joku saattaa ihmetellä millä perusteella joku asia on niin tai näin, vaikka asiassa ei löydy lakia.
Juhanu Ketomäki.
Tarkoitan evankeliumi tekstilläni, että kaikkia pitää arvostella perimätieto lähtökohtanaan. Arvostetun Lontoon Jeesus seminaarin 1985 tutkijoiden perustana oli, että mitä useimmissa eri alueilla ja olosuhteissa esiintyi samanlaisia näkemyksiä Jeesuksen ajan tapahtumista, niin sitä luotettavampia ne olivat. Mitään ehdottomuutta perimätieto ei anna. Lähempänä Jeesuksen poislähtöä perimätieto ei ole vielä muuttunut täysin utopiaksi. Esim.Markuksen evankeliumi.
Raamatusta en ole sanonut mitään. Se on kokonaisuudessaan oma luku sinänsä.