Eräs mies oli kastettu kuusi kertaa. Hänet oli ilmeisesti kastettu aina uudestaan, kun hän oli vaihtanut seurakuntaa. Hän ei siis ollut vain uudestisyntynyt, vaan myös kuudestisyntynyt. Pientä huulenheittoa vakavalla asialla. Mitä te bloggaajat ja kommentoijat ajattelette tällaisesta määrästä kasteita? Minusta tämä on pyhän kasteen halveksimista ja jalkoihin tallaamista.
Luin esim. muistaakseni Billy Grahamin elämänkerrasta, että hänet on kastettu kolme kertaa. Amerikassa tällainen taitaa olla yleisempää kuin Suomessa.
Raamattu kuitenkin sanoo: ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.” (Ef. 4:5)
Aikanaan luin Lutherin ”Lapsikasteen puolustamiseksi” ja se oli hyvin selkeä esitys. Tässä lainauksia selityksestä:
”Mutta”, sanot, ’hän ei ole käskenyt kastamaan lapsia, ei myöskään löydy esimerkkiä siihen apostolien kirjoituksissa’. Vastaus: Hän ei myöskään ole käskenyt kastamaan ketään vanhempaa, ei miestä eikä naista eikä ketään erikseen, niin emme siis kasta ketään. Mutta hän on käskenyt kastamaan kaikkea kansaa ketään eroittamatta, kun hän sanoo Matt. 28:19: ’Menkäät, opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat heitä jne.’ Lapsetkin ovat suuri osa kaikesta kansasta.”
”Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksikä sittenkin uudesti kastettaisiin, vaikka kaste aivan varmasti on oikein tapahtunut? Kastettuhan uskoo nyt, niin kuin kaste vaatii. Eihän usko ole kasteen tähden, vaan kaste uskon tähden. Kun usko tulee, on kaste saanut saatavansa, ja kasteen uusiminen on turhaa.”
”Jos kirjaimellisesti noudattaisimme kasteentoistajien mieltä tuohon lauseeseen nähden: ’Joka uskoo’, niin katsokaamme vielä, mihin se johtaisi. Oletan tuntevani erään kristityn , joka on langennut ja on ilman uskoa, Sanon: ’Tuo on ilman uskoa; sentähden on hänen kasteensa mitätön.’ Minä kastan hänet toistamiseen. Mutta jos hän lankee taasen, niin sanon jälleen: ’Katso, hän on ilman uskoa, sentähden on hänen entinen kasteensa kelpaamaton; hänet täytyy uudesti kastaa kolmannen kerran’. Tämä jatkuu näin yhä eteenpäin.”
”Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla. Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, Jumalan sana vai usko? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan Sana ei perustu ja rakennu uskolle, vaan usko Jumalan Sanalle, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti”. ( Kirjasta Kolme Lutherin selitystä, Lapsikasteen puolustamuseksi).
Kiitos tekstistä!
Riitta
Kiitos hyvästä kommentistasi
Ei ole mitään näyttöä siitä, että lapsi ei voisi uskoa, vaan päinvastoin. Ne, jotka vievät lapsen kastettavaksi uskovat, että Jumala toimii kasteessa Sanansa kautta lupauksensa mukaisesti, samoin tekee toivottavasti kasteen suorittaja. Mutta vaikka he eivät uskoisikaan, se ei turhenna kastetta, koska se perustuu Jumalan Sanalle ja käskylle. Jumala toimii joka tapauksessa. Siksi että me ihmiset emme voi rajoittaa Jumalan toimintaa.
Minusta tässä on kyse siitä, että ihmiset eivät todellakaan käsitä että Jumala on pyhä ja kaikkivaltias. Minun epäuskoni tai epäilykseni eivät voi ikinä mitätöidä Jumalan sanaa. Jos kastettu ei usko, hänelle julistetaan lakia ja evankeliumia, jotta usko syntyisi/tulisi/uudistuisi. Ei tarvita uutta kastetta, vaan usko!
Ei tarvita uutta kastetta, vaan usko!
Aamen!
Tähän debattiin voisi varmaan käyttää tuntikausia…
Risto K:lle totean, että muun muassa evankeliointiin eri tavoin panostanut anglikaani Michael Green nosti omassa kastekirjassaan joskus 1990-luvun alussa esiin jokseenkin samat kysymykset kuin Mika. Ne olivat sielunhoidossa kohdattavia ongelmia. Yhdistävänä tekijänä oli, että kasteella on käyty useita kertoja kun ei ole saatu opetusta, ei olekaan oltu tarpeeksi uskovia, kastehetken tunnelma on tehnyt saadun kasteen omassa mielessä epävarmaksi jne. On niitäkin lapsina kastettuja, jotka ovat käyneet uskovien kasteella yksinkertaisesti siksi, että haluavat toimia eri yhteisöihin kuuluvien kristittyjen parissa, ”olla juutalaisia juutalaisille ja kreikkalaisia kreikkalaisille”.
Siitä, kastoivatko jo apostolit lapsia, voidaan perustellusti olla eri mieltä koska lähdeaineisto ei anna asiaan yksiselitteistä vastausta. Tästä EI kuitenkaan seuraa, että varhaiskirkon kasvaessa yleistynyt lapsikaste olisi Jumalan tahdon tai kristillisen uskon vastainen. Varsinkin, koska varhaisen kirkon todistus on lapsikasteelle myönteinen ja kirkkoisien opetus kasteen välittämistä pelastuslahjoista on runsas. Meidän kannattaa myös huomata, että sellaiset meille itsestään selviltä tuntuvat keskeiset uskonopin kohdat kuin oppi Pyhästä Hengestä, syntioppi, kolminaisuusoppi ja jopa Uuden testamentin kaanon muotoutuivat asteittain satojen vuosien aikana, mutta ei todellakaan mielivaltaisesti.
Joka tapauksessa on niin, että luterilainen kansankirkkomme on laiminlyönyt uskon tunnustamisen ja parannuksen tekemisen opetuksen. Siirtymäriitin, lapsen ensimmäisen juhlan ja kauniin perhejuhlan pohjalta on kovin vaikea (vaikkakaan ei mahdotonta, jos halua on) nostaa yhtäkkiä esille jakamattoman vanhan kirkon jämptiä linjausta: me tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi.
Voin kyllä 25 vuoden kokemuksella arvioida, että jos toimittaisin kasteen karoliinisen kirkkokäsikirjan mukaisesti, päätyisin pian piispan puhutteluun ja median myllytykseen…
Olen samaa mieltä, että evlut-kirkko on sivuuttanut puhumisen ”uskon tunnustamisesta ja parannuksen” tekemisestä. Missä on puhe synnistä, uskosta ja sitä seuraavasta rististä? Armo ja lähimmäisenrakkaus ovat toki esillä, joka sinänsä on tietenkin hyvä asia.
Yhdessä kommentissani lainasin erästä seurakunnan lehden artikkelia, kun ihmisiltä oli kysytty pelastuksesta, niin monilta oli mennyt sormi suuhun. Haluttiin pelastua asuntolainoista, ilmastonmuutoksesta jne. Taivaanportti oli ollut lähes tuntematon käsite.
Entäpä paholaisen persoona. Paha ja kärsimys tosin kyllä maailmassa nähdään, (kuinka sitä voi olla näkemättä) mutta se on käsittämätöntä, että kaiken takana olisi persoonallinen paha. Lisäksi, kuten näyttää, mikäli vanhurskauttamisoppi yleisesti ottaen on kirkossa lamassa, niin kaikki on lamassa.
Marko,
Hyviä ja oikeita lausumia, mielipiteitä on paljon viimeisten 2000 vuoden aikana. Joitakin on kirjattu, mutta niiden ”hyödyntäminen” toteutuu ja taipuu jälkitotuuksien, tulkintojen kautta. Viittaamasi anglikaani Green on tuoteimpia tapauksia, mitä viisaisiin päättelemisiin tulee. Kuitenkin niiden merkitys rajoittuu Kirjoituksiin, eli siihen mitä Kirjoituksissa on luettavissa.
Kun uskovat rakentuvat yhteisestä uskosta, niin he eivät nauti väittelyistä vaan samasta hengestä ja Hengestä, joka jälkimmäinen johdattaa kaikkeen ja kaikessa, totuuteen. Eli, 1.Kor.4:6:
”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.”
Reijo M. En ymmärrä mitä yrität sanoa. On tosiasia, että kristityillä on nykyään niin erilaisia käsityksiä kasteesta, että niitä ei voida sovittaa yhteen. Tämän toteaminen ei ole väittelemisestä nauttimista tai pöyhkeilyä. Pikemminkin pyrkimystä totuuteen.
Marko,
Aina silloin tällöin hämmästelet itseäsi, ettet ymmärrä mitä ”yritän sanoa”. Siispä vähän lisää.
Haluan sanoa, että paljon on sanottu tällä kaste-pelastaa alueella, eli sakramentalismista. Sakramentalismi puhtaimmillaan on löytymättömissä Raamatusta. Ei- puhtaimmillaan tarkoittaa, että ei ole niin nuukaa koska ja miten on tullut uskoon ja se on tässä joustavammassa evlut kannassa sitä, että kuitenkin sakramentaalinen kaste on välttämättömyys, vaikka vaikutus vaihtelisikin.
Toivon, että voit kuitata ymmärtäneesi tämän edellä sanomani?
Minä puoleltani olen suopunut toteamaan, että kaste ei estä uskoontuloa, vaikkei sitä saa aikaankaan. Tämän olen noin kymmenen kertaa sanonut, enkä siihen evlut-kastajien kommenttia saanut viimeisten 2 vuoden aikana, jolloin näin olen ilmaissut.
Sinäkin Marko olet ilmaissut henkistä ja jopa hengellistä? yhteyttä tuntevasi jopa joidenkin helluntailaisten uskovien kanssa. Nämä helluntalaisuuden edustajat on viimeisenä kymmenenä vuotena osoittautuneet teologisen tiedekunnan anneista kiinnostuneiksi ja jopa siellä opiskelleet. Ristokin jossain vaiheessa ”väläytti” uutta kasteoppia, joka pätkittäin näytti silittelevän evlut kasteopetusta, — mutta ei sitten ollutkaan sitä ja se nyt on selvinnyt näissä viime viikkojen kommenteissa, että: Riston raamatullinen linja ei poikkea siitä mikä on Raamatussa luettavissa ja minkä jokainen uskova jo tietää /kr. epi-ginosko ja minkä jokainen tietää loppuun asti, vt. 2. Kor. 1:13. Tämän kohta on KK38, KK92 ja 2020 täysin muutettu vastaamaan RKK:n peruuttamatonta dogmia, ”Kirkon itseymmärrys”.
Niin yksilöihminen kuin yhteisö, kuten kirkko, ei omista ”itseymmärrystä” taivaallisiin. Siitä kehotetaan pysymään erossa ja turvaamaan Herraan, Sanaan, jonka Pyhä Henki uskovalle avaa ja sulauttaa hänen henkeensä. Sitten sen voi tuoda esiin ajallisilla ”välineillä”, puhumalla ja kirjoittamalla.
”Minä puoleltani olen suopunut toteamaan, että kaste ei estä uskoontuloa, vaikkei sitä saa aikaankaan.” Onko tässä lausumassasi mitään todella merkittävää sisältöä? Nähdäkseni käsittelet siinä kahta erillistä asiaa, joiden taustalla vasta on se yhteinen, mikä todella merkitsee. Jumala vaikuttaa niin kasteen kuin uskon heräämisenkin.
Reijo Mänttäri. Se, että kaste pelastaa – miten asia sitten täsmällisesti sanoitetaankin ja selitetään (=sanotaan ymmärrettävällä tavalla) – on Uuden testamentin selkeä opetus. Ensimmäisen helluntaipäivän sanankuulijat kastettiin, jotta he tulisivat pelastetuiksi ja saisivat Pyhän Hengen. Paavali sai kasteen, jotta hänen syntinsä pestäisiin siinä pois. Ja Pietari opetti lukijoitaan siitä, että vedenpaisumuksen ja Nooan arkin esikuvan mukaan kaste pelastaa. Sitten voidaan keskustella siitä, keille kaste on tarkoitettu, tarpeellinen ja niin edelleen.
Se, että kaste on sakramentti, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaste on Kristuksen asettama toimitus. Se, että tällä toimituksella ja sen saamisella ei kaikkien kristillisten yhteisöjen mielestä ole pelastavaa vaikutusta tai merkitystä johtuu näiden yhteisöjen omista ennakkokäsityksistä ja oletuksista. Kristikunnan enemmistö ymmärtää Raamatun perusteella (=uskoo ja opettaa Raamattuun perustuen) että kaste pelastaa yhdistämällä meidät Kristukseen ja Hänen ansaitsemaansa pelastukseen. Kukaan meistä ei väitä, että kaste ilman uskoa pelastaisi yhtään ketään. Tässä on myös tarpeen ”nähdä metsä puilta”. Jos ja kun kasteessa kuollaan ja noustaan kuolleista yhdessä Kristuksen kanssa sekä suorastaan pukeudutaan Kristukseen, niin kyllähän nämä ilmaisut tuovat esiin sen, että kaste on iso asia. Me luterilaiset puhummekin kasteesta yhtenä armon tai pelastuksen välineenä. Toistasataa vuotta sitten eläneet luterilaiset teologit käyttivät ehkä vieläkin parempaa sanaa: kaste, sana ja ehtoollinen ovat Jumalan vaikutusvälineitä.
Luther oli erittäin hyvin tietoinen siitä, että monet kastetut olivat jossakin vaiheessa elämäänsä luopuneet uskosta tai menettäneet sen. Näin kävi aikanaan myös minulle. Asian osoitti Lutherin mielestä monien kastettujen hengellisesti välinpitämätön ja kristillisen uskon kanssa ristiriidassa oleva elämäntapa.
Se, että et pidä teologian harjoittamisesta ja olet sitä mieltä, että Jumala ihan suoraan opettaa meille, miten eri asiat ovat, on ihan Sinun oma asiasi. Minä ajattelen toisin ja kuuntelen mielelläni, mitä sanottavaa minua 2000 vuoden aikana edeltäneillä kristityillä on erilaisista asioista. Se, että en ole 100 % samaa mieltä heidän kanssaan ei estä minua arvostamasta heidän näkemyksiään: minäkin voin erehtyä ja olisi hirvittävää ylimielisyyttä olla myöntämättä tätä.
Reijo
Sanot että usko yhdistää. Se on oikein sanottu.
Sitten sanot jotain mikä on totuuden vastaista. Väität että lause ”kaste yhdistää” muka olisi vain paavin lause. Toki tämä kristikunnan merkittävin julistajan viran esittämä lauselma on tosi, mutta se on myös koko aidon kristikunnan tunnusmerkki.
Mehän tulemme Jeesuksen opetuslapsiksi eli siis kristityiksi kasteen välityksellä.
Jeesus sanoo: ” —- tehkää minun opetuslapsikseni kastaMALLA —-.”
Ja Paavali sanoo, että meidät liitetään Kristukseen KASTEESSA.
Gal. 3:27
Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.
Edelleen Tiituksen kirjeessä sanotaan että JUMALA pelastaa meidät KASTEESSA, jossa saamme UUDESTISYNTYMISEN ja PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN.
iit. 3:5
hän ( JUMALA ) pelasti meidät, EI meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät peseMÄLLÄ meidät puhtaiksi, NIIN ETTÄ
synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.
Kun siis puhumme ketkä ovat uudestisyntyneitä, niin Tiit. 3:5 antaa siihen vastauksen: Ne jotka Jumala on pelastanut kasteen välityksellä. Tämä kaste sitten antaa uudestisyntymän ja Pyhän Hengen uudistuksen.
Kun niin usein kiistellään uudestistymisestä, niin on hyvä muistaa, että varsinainen uudestisyntymisen sana esiintyy KOKO RAAMATUSSA vain kaksi kertaa.
Tässä viittaus hakukoneeseen johon panin hakusanaksi kaikki muodot sallivan sanan osan ”uudestisyntym”.
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=uudestisyntym&kaannos=fi-38&kirjat=kr
Käännöksen oikeellisuuden voi tarkistaa kreikan kielen sanakirjasta
paliggenesia, παλιγγενεσία
https://biblehub.com/greek/3824.htm
Mika,
Kirjoitat: ”Luin esim. muistaakseni Billy Grahamin elämänkerrasta, että hänet on kastettu kolme kertaa.”
Ei ole sopivaa perustella ”muistaakseni”-väittämällä Grahamin kolmea kastekertaa. On toisenlainen juttu mitä Graham on kirjoittanut ja miksi hän oliSI kertonut tulleensa kastettua kolme kertaa. Myös tuo kuudesti kastettu erikoistapaus ei kuulu raamatullinen-kaste yhteyteen.
Ef. 4:5 Yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste, ovat kaikki sitä Yhtä, eli ovat sama asia, mitä kreikan ”heis” tarkoittaa. Lapsikaste ei ole SE YKSI, koska se ei ale alkuisin Yhdestä Herrasta, joka saa aikaan sen yhden pelastavan uskon. Ilman tätä uskoa on kenenkään mahdollista kelvata, Hebr. 11:6 ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”.
Ihmisen uskoontulo tulee huomioiduksi ja kuuliaisuus Jeesuksen kastekäskylle näyttäytyy julkisessa kasteessa ja toimii suun tunnustuksenakin, eli yhtenä todistuksena siitä mitä on jo tapahtunut.
Monasti itsensä kastattajat eivät ole ilmiö vaan yksttäisiä poikkeuksia, joden syvällisempi käsittely ei toimi väittelyperusteluna.
Minusta kuuluu puhua kaikista kasteisiin liittyvistä lieveilmiöistä.
”Ihmisen uskoontulo tulee huomioiduksi ja kuuliaisuus Jeesuksen kastekäskylle näyttäytyy julkisessa kasteessa ja toimii suun tunnustuksenakin, eli yhtenä todistuksena siitä mitä on jo tapahtunut.”
Minulle edellä oleva kertoo juuri siitä, millä tavalla näkemykset ovat kaukana toisistaan. Ihmisen kuuliaisuus/ Jumalan uskollisuus.
Onko kaste Jumalan lahja vai ei? Kristus antoi käskyn kastaa kaikki kansat. Kristus sovitti ihmiskunnan synnit.
Minun kuuliaisuuteni ja kelvollisuuteni ”on mitä on.”
Kun uskovat rakentuvat yhteisestä uskosta, niin he eivät nauti väittelyistä vaan samasta hengestä ja Hengestä, joka jälkimmäinen johdattaa kaikkeen ja kaikessa, totuuteen. Eli, 1.Kor.4:6:
”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.”
Tällaistakin on kerrottu. Porissa aikoinaan uimahalli ja helluntaikirkko sijaitsivat melkein vastakkaisilla puolilla katua. Uimahalliin oli tulossa uppopallojoukkue, mutta he menivät vahingossa helluntaikirkkoon. Siellä he huomasivat erehdyksensä, koska totesivat siellä olevan altaan liian pieneksi pelaamiseen.
Kävin joitakin kymmeniä vuosia sitten Porin Helluntaiseurakunnassa kuuntemassa kuuluisaa Nicky Cruz pastoria. Istuin kahden paikallisen seurakuntalaisen välissä. Heidän kanssaan syntyi keskustelua. Toinen miehistä kysyi minulta ”miten sinun mielestäni meidän kokous poikkeaa luterilaisesta”. Vastasin, että meillä musiikkina on virret, ja täällä musiikki tuntuu olevan tanssimusiikki pohjaista humppaa, tangoa ja valssia. Helluntai-veli oikaisi minua, ja sanoi, ”kun täällä kannetaan kolehti, niin eivät kolikot kilise, vaan täällä laitetaan seteleitä kolehtihaaviin.”
Nicky Cruz (s. 6. joulukuuta 1938 San Juan, Puerto Rico) on yhdysvaltalainen kirjailija ja pastori. Hän toimi nuoruudessaan Mau-Mau-nimisen jengin pelättynä johtajana New Yorkissa. Hän kääntyi kristityksi ja on sen jälkeen kirjoittanut muun muassa kirjan elämästään Juokse poika juokse. Cruz tuli uskoon saarnaaja David Wilkersonin myötävaikutuksella, johon Wilkersonin kirja Risti ja linkkuveitsi keskittyy.(Wikipedia)
Olen ollut suntiona SLEYN messuissa, ja kyllä sielläkin kolehtihaavissa on ollut esim. viidenkympin seteleitä. Täytyy muistaa myös lesken ropo.
Mika kirjoitti: ”Minusta kuuluu puhua kaikista kasteisiin liittyvistä lieveilmiöistä.”
Jos olisin yllytettävissä ja herkästi provosoituva, voisin tuoda esiin kaikenlaista lieveilmiötä vauvakasteeseen liittyen. Mutta en lähde siihen. Ei se rakentaisi.
Riitta lainasi Lutheria, mutta jätti tekstiyhteydesä väliin tämän pätkän:
”Abusus non tollit substantiam, imo confirmat substantiam. Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.”
Kaikkea voi käyttää väärin. Vaikka raamatullista uskovien kastetta käytettäisiin väärin, ei muuta sen periaatteellisia oikeita perusteita. Tämä vastannee Markolle?
Risto, eivät sinunkaan kaikki kommentit täällä ole olleet rakentavia. Olemme selvästi hengellisessä sodassa keskenämme. Totean, että jos te ette pidä minua uskovaisena, niin en minäkään pidä teitä. Kaikki ”veljeily” on silloin teeskentelyä. Ja kaikki Se löytyi yhteiskampanjat pitää heittää roskikseen. Tosiaankin, eihän se yhteys voi niin toimia, että me pidämme helluntailaisia uskovina, mutta he eivät pidä uskovaisina meitä luterilaisia.
Mika,
vaikkaRistolle vastasit, niin haluan painottaa, ettet puhu totta, mitä uskovien keskinäiseen jatkuvaan kanssakäymiseen tulee. Ei helluntalaisuus takaa olla uskossa eikä luterilaisuuskaan. Usko yhdistää, vaikkei kaste. –
Paavi oli tästä eri mieltä, kun hän antoi julkilausumansa evlut delegation vieraillessa Vatikaanissa 2020 tammikuussa, ”meidät yhdistää kaste”! Lausuma huomioitiin evankelisissa julkaisuissa. Tämä paavin ”ulostulo” ja jo Lutherinkin vahvistama yhteys on ollut erottava tekijä Italian evankelisten ja katolisen kirkon erossa pysymisessä. Tähän evankeliseen yhteyteen eivät luterilaiset Italiassa ole koskaan olleet mukana, koska ”kaste yhdistää”.
Suomen evlut kirkossa esiintyy sellainen ”ylellisyys”, että evlut kirkon jäsen voi olla uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.
Suomen katolisessa yhteisössä on mm. 5 entisen evlut papin piiri, ”Katolista Hapatusta” otsikolla. Tämä sama ilmiö esiintyy mm. USA:n pohjoisissa osavaltioissa, eli annetaan vaikutelma, että ainakin evlut kirkko olisi uskonasioissa kumppani.
Mika, eikö tässä ole kyse siitä, että tutkitaan ja pohditaan kasteen raamatullista merkitystä. Sinä aloitit keskustelun siitä, että onko lapsena kastetun uskoon tultua ottama kaste oikein. Vetosit yhteen Raamatun lauseeseen. Minä olen esittänyt hyvin pintapuolisesti omia näkemyksiäni.
Uskovaisuudestasi en ole itse sanonut mitään, eikä muistaakseni kukaan muukaan.
Uskonsuuntiemme kastedialogissa muutama vuosi sitten helluntailaiset virallisesti totesivat:
”Helluntailaisesta näkökulmasta sylilapsena kastettu luterilainen voi kuitenkin olla
todellinen kristitty.”
Se koskee sinuakin.
Helluntailaiset ajattelevat näin, koska ”Kristityksi tuleminen on helluntailaisten mielestä Jumalan armoteko vastauksena julistetun evankeliumin uskomiseen”.
Helluntailaisilla on sangen usein ehtoollisvieraanvaraisuuden periaatekin. Hyväksymme ehtoolliselle luterilaisen, jos hän uskoo Jeesukseen. Luterilaisen kirkon piispojen mukaan helluntailainen voi osallistua luterilaiselle ehtoolliselle, JOS hän tunnustaa luterilaisen ehtoollisopin. (Kaikki hellarit eivät siksi mene ev. lut. kirkossa ehtoolliselle, koska meillä on eri linja sakramenttien suhteen. Mutta tämä on sivuseikka.)
On meillä erimielisyyttä esimerkiksi kasteen suhteen, mutta se, että esitetään eriäviä näkemyksiä, ei ainakaan minun mielestäni tarkoita, että oltaisiin sodassa. Jos näkemyksemme poikkeavat toisistaan, niin meillä on yhteinen velvollisuus tutkia ”mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Room. 12:2). Eikö niin? Vai oletko erimieltä?
Apt. 15 kertoo, miten Jerusalemissa apostolit ja vanhimmat väittelivät paljon eräästä oppiasiasta. Ei väittely itsessään ole paha, kun se on asiallista. Joskus se on välttämätöntä, että totuus löytyy.
Tällainen keskustelu ei aina ole helppoa. Olen taas viime päivinä kirjoitellut tänne, kun minulla sattumoisin on ollut aikaa. Siinä on ollut haastetta, kun esittää jonkun argumentin, niin pian tulee viideltä henkilöltä välillä pitkiäkin vastaväitteitä. Ei millään pysty vastaamaan kunnolla jokaiselle. Ja esimerkiksi uskonvanhurskauteen liittyvät asiat ovat sen verran laajoja, että rupesi hieman tuntumaan, että ei kannata yrittääkään tällaisessa keskustelussa niihin tarttua.
Mutta kasteeseen liittyen olen törmännyt sellaiseen määrään puhdasta tietämättömyyttä, että yksinkertaisesti on ollut vaikea olla hiljaa. Joskus tulee kirjoitettua huolellisemmin ja viisaammin, joskus taas vähän huonommin onnistuen. Kuitenkin jokaisen tietämys voi lisääntyä näissä keskusteluissa. Tekin voitte oppia, minkälaista ajattelua on meidän puolen miljardin hellarin ja baptistin keskuudessa.
Ja kun luterilaisistakin yhä useammat jättävät lapsensa kastamatta, niin pitää kai teidänkin selventää, mitä se heille merkitsee. Jos se jotain merkitsee.
Mutta joo… kirjoitit: ”he eivät pidä uskovaisina meitä luterilaisia”.
Me näemme, että teistä suuri osa ei ole uskovaisia, mutta moni luterilainen kuitenkin on uskova. Kiitos siitä on Herrran!
.eikö tässä ole kyse siitä, että tutkitaan ja pohditaan kasteen raamatullista merkitystä?
On, tulkinnat ovat joka tapauksessa erilaisia.
Kaste ilman uskoa ei pelasta. Sama asia koskee sekä helluntailaisia että luterilaisia kristittyjä.
”15:11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.” (Apt.)
Maallistuminen taitaa vähitellen johtaa siihen, että lapsia ei enää kasteta? Luukkaan evankeliumi: 18:8 Minä sanon teille: …kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?
Uskoon tulleita kastamattomia kastetaan myös luterilaisessa kirkossa. Yksi kaste.
Kiitos Risto rakentavasta kommentista!
Risto K. Olen sitä mieltä, että ei ole oikein verrata toisiinsa kahta erilaista kastekäytäntöä niin, että toisesta esitellään aina vain parhaat puolet ja toisesta viat tai ivataan toisella tavalla ajattelevia.
Olen kohdannut niitä, jotka lapsina kastettuina menivät ns. uskovien kasteelle ja kertoivat myöhemmin tehneensä väärin. Olen kohdannut niitä, jotka ovat lapsina kastettuina menneet uskovien kasteelle ja eronneet kirkosta sekä liittyneet ns. vapaisiin suuntiin. Olen kohdannut jopa niitä, jotka ovat näin toimittuaan ovat liittyneet takaisin kirkkoon, kuka mistäkin syystä. Jotkut ovat kasvaneet vapaissa suunnissa ja siirtyneet lapsikastetta harjoittaviin uskonyhteisöihin.
Toistan pointtini ja täsmennän sitä. Lapsikaste on oikea kristillinen kaste. Sen sijaan olen sitä mieltä, että kansankirkkomme on ymmällään sen todellisuuden kanssa, mikä erityisesti pääkaupunkiseudulla mutta muuallakin vallitsee. Minusta näyttää siltä, että lasten kastetta perustellaan yhä useammin sellaisilla tavoilla, jotka poikkeavat (1) vapaiden suuntien, (2) 1900-luvun alkupuolen pietistisen kirkko-opin, (3) luterilaisten tunnustuskirjojen ja Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen sekä (4) lestadiolaisen liikkeen kastekäsityksistä. Yhdistävänä tekijänä on pyrkimys saada ihmiset kastamaan lapsensa ja sanoittaa samalla kasteen merkitys niin, että sellaiset asiat kuin synti, pelastus ja usko häivytetään koska ihmiset vieroksuvat niitä. Taustalla on siis meitä kaikkia kristittyjä koskettava sekularisaatio eli maallistuminen, jota yritetään jotenkin kohdata. Siksi, että aikaisemmat mallit ja teologiat eivät oikein toimi.
Muistaakseni Urho Muroma (+1966) oli jotenkin sitä mieltä, että kastaa tulisi vain uskovien vanhempien lapset sekä lapset, joiden kohdalla seurakunnan julistustyön voi perustellusti arvioida korvaavan vanhempien puutteellisen kristillisyyden. Idea oli ehkä hyvä, mutta ei toteutuskelpoinen. Yhtenä syynä se, että kukaan meistä ei voi mitata toisten uskoa. Eikö Helsingin Saalem-seurakunnassakin kohdattu tilanne, jossa valtaosa kasteelle tulevista seurakunnan perheiden nuorista kertoi syyksi ”menen kun kaveritkin menevät”. Vuosikymmenten rippikoulukokemuksella ja reilusti ”jeesustelevana” pappina voin todeta, että ihan vastaavaa sanoisivat myös uskovien kotien lapsina kastetut nuoret. Jos alkaisimme kovistella tietoista, omakohtaista uskoa vaikkapa konfirmaation ehtona, emme voittaisi yhtään mitään. Juuri tämän Luther oivalsi mielestäni hyvin kirkkaasti: me toimimme Kristuksen kastekäskyn mukaisesti ja toivomme, että Jumala pitää lupauksensa. Lisäksi liuta teologisia syitä puhuu lasten kastamisen puolesta. Ne, jotka eivät usko eivätkä edes etsi uskoa, osaavat kyllä erota kirkosta ihan oma-aloitteisesti.
Ajattelin vastata Reijon asiattomalle väitteelle, että kyseessä olisi vain paavin väite, että kaste yhdistää. Väitehän on kristikunnan yhteinen oppi. Nikean tunnustuksessahan tunnustamme, että saamme Jeesuksen lahjoittaman ja Pyhän Hengen välittämän syntiemme anteeksiannon pyhän kasteen välityksellä.
Väärään kohtaan panemanki kommentin aiheena on se, että paavi yhdessä koko yhteisen kristikunnan kanssa ainoastaan pitäytyy RAAMATUN SANAAN.
Tässä viittaus kommenttiini:
https://www.kotimaa.fi/blogit/vahan-kasteesta/comment-page-2/#comment-359648
Jumalan missio on pelastaa langennut ihmiskunta, kaikki kansat. Kristillistä kirkkoa/seurakuntaa ei ole olemassa ilman kristillistä kastetta.
Risto Kauppinen kirjoittaa, että jätin pois Luther-lainauksesta asiayhteyden.
En mitenkään tahallani sitä tehnyt, vaan vain siksi että sitaatti olisi lyhyempi. Hän kuitenkin taitaa tulkita Lutherin alkuperäisen ajatuksen tässä väärin.
Luther vastusti uudelleen kastamista. Ei hän tarkoittanut, että uudelleen voisi huoletta kastaa siksi, että väärinkäytös (siis uudelleen kastaminen) ei voi muuttaa esineen olentoa. Vaan hän tarkoitti, että vaikka ihminen ei uskoisikaan kastettaessa, niin kaste on silti oikein, eikä uudelleen saa kastaa. Tosin en tiedä mitä Risto K. lisäyksellään tarkoitti?
Kappaleen alkulauseet ovat: ”Kun nyt asia on oikein itsessään, niin ei täydy sitä uudistaa ja tehdä toistamiseen, vaikka se olisi väärin vastaanotettu. Eroitettakoon vääryys, niin tulee kaikki oikeaksi ilman mitään uudistamista. Abusus non tollit substantiam, immo confirmat substatiam: Väärinkäytös ei muuta esineen olentoa; ilman olentoa ei voi väärinkäytöstä ollakaan. Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen…”
Luther piti uudelleen kastamista ehdottomasti vääränä ja sanoi, ettei kastetta tule ottaa uskolle. Erot käsityksissä ovat syvät. Ne ovat erilaiset ainakin näissä: käsitys vanhurskauttamisesta, ihmiskäsitys, käsitys ihmisen tahdonvapaudesta ja ihmisen pelastumisesta.
Luterilainen käsitys on, että ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta Kristuksen ristinsovitustyön tähden, koska Kristus täytti täydellisesti ihan kaiken. Hän vienyt uhriverensä Jumalan valtaistuimen eteen ja Jumala on hyväksynyt sovituksen. Jumala sovitti Pojassaan maailman itsensä kanssa. Sovitus on kertakaikkinen eikä siihen lisätä mitään. Ihminen, joka yrittää sovittaa omilla teoillaan Jumalaa tai lisätä jotain tähän täydelliseen Kristuksen uhriin Golgatalla on Paavalin mukaan kirouksen alainen. Hän ei ole ottanut vastaan Kristuksen vanhurskautta autuudekseen yksin armosta, jonka Jumala lukee Kristuksen sovitustyöhön uskovalle. Se riittää kertakaikkisesti.
Usko on lahja. Teot ovat uskonvanhurskauden hedelmää. Tämä on täysin selvää UT:n sanoman pohjalta.
On siis luonnollista että nämä erilaiset käsitykset vaikuttavat käsitykseen kasteesta.
Luther: ”Tämä on meidän varma perustuksemme ja linnamme, nimittäin, että annamme kastaa itsemme, ei sentähden, että olen varma uskosta, vaan sentähden, että Jumala on niin käskenyt ja tahtoo sen niin olevan. Sillä jos en milloinkaan tulekaan varmaksi uskosta, niin on minulle kuitenkin varma se käsky, että Jumala käskee kastamaan, koska on antanut sen käydä ulos julkisesti maailmalle. Tässä en voi erehtyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Mutta hän ei ole kenellekään mitään sanonut tai käskenyt minun uskostani.
Totta on, että kasteessa pitää uskoa, mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.
Mutta joka kastetaan Jumalan samalle ja käskylle, niin vaikka ei uskoakaan olisi, hänen kasteensa on kuitenkin oikea ja varma, sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua. Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden, niin ei se sentähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön. Jos kaikki olisi väärää ja mitätöntä, joka ei hyödytä epäuskoista, niin ei mikään pysyisi oikeana ja hyvänä. Sillä on myöskin käsketty saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle. Uskotoin kuulee sen, mutta ei se häntä hyödytä. Eikö sekään sentähden olisi evankeliumi tai olisiko se väärä evankeliumi? Jumala itse ei ole jumalattomalle hyödyllinen. Eikö hän sentähden ole Jumala?”
Tämä on Lutherin erittäin selvää ja kirkasta päättelyä. Ei minun epäuskoni tai epäilykseni voi turhentaa ja mitätöidä Jumalan sanaa ja käskyä. Luterilainen kaste rakentuu Jumalan sanalle ja käskylle, ei ihmisen uskolle.
Lopettakaamme nyt keskustelu ja väittely täällä. Tämä on tietyllä tavalla loputonta niin kuin sanoin eräässä aiemmassa kommentissani. Toivottavasti uskomme pelastuvamme armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta. Tämä on Raamatun pääsanoma. Kiitos kaikille keskusteluun osallistumisesta.
Laitan kuitenkin tämän vielä tänne:
Pyhä Henki tekee monesta lihasta ja monesta ruumiista yhden lihan ja yhden ruumiin – sillä nähdessämme, kuinka suuren armon olemme saaneet Kristukselta, sydämemme iloitsee siitä, että meillä on edes joku, jolle voimme Kristuksen esikuvan mukaisesti tehdä hyvää.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 69, SLEY-Kirjat Oy, 1986.
Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room. 15:4.
Jos ihminen ahkerasti lukee ja kuulee Jumalan sanaa, niin me löydämme, että sillä ihmisellä on lohdutus sekä omassa tunnossaan että kuoleman hädässä. Taivaassa ja maan päällä ei ole muuta kirjaa, joka meille sanoo, kuinka Jumalan Poika meidän sijastamme on voittanut synnin, perkeleen ja kuoleman.
Martti Luther, Hengellinen Aarreaitta, s. 230, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.