Kirkon elämässä käytämme hienoja sanoja. Yksi sellainen on spiritualiteetti. Se tarkoittaa yksinkertaisesti hengellisyyttä, mutta on minusta on kuitenkin vielä laajempi ja syvempi ilmaus. Jotenkin itse miellän, että spiritualiteetti sisältää sekä oman hengellisyyden että siihen liittyvän teologisen ajattelun. Spiritualiteetti on myös sitä, miten ilmaisemme uskoamme ja millaisia muotoja hengellisyys saa.
Millainen spiritualiteetti olisi sitten hyväksi kirkon mission toteuttamisessa? Moni ajattelee, että vahva spiritualiteetti. Niin ajattelen minäkin, mutta mitä se taas tarkoittaa yleensä ja erikseen kirkon missiota toteutettaessa?
Näitä kysymyksiä pohdimme aikanaan, kun pohdimme merimieskirkkotyön teologiaa. Puhuimme silloin spiritualiteetista ja mm. kohtaamisen teologiasta. Päädyimme sellaiseen ajatusmalliin, että tuossa työssä useimmiten kirkon työ ei saa perinteisiä ”ilmiasuja”. Ei ole paljoa rukousta, jumalanpalvelusta, tilaisuuksia eikä kirkollisia toimituksia. Sen sijaan on paljon ihmisten kanssa kohtaamista ja olemista sekä käytännön palvelua.
Merimieskirkkotyön teologiaa ja tapoja miettiessämme päädyimme siihen, että siinä tarvitaan erityisen vahvaa spiritualiteettia. Joku voisi ajatella, että se silloin tarkoittaa hyvin näkyviä kirkon työn tuntomerkkejä. Me totesimme toisin. Vaikka näkyviä kirkon työn tuntomerkkejä ei tuossa työssä usein ollut, koimme sen kuitenkin vahvasti kirkon työnä ja hengellisenä. Tiivistimme asian ilmaisuun: Kahden kohtaamisessa on aina Kolmas läsnä!
Olisiko tällaisesta vahvasta spiritualiteetista ja siitä nousevasta työotteesta jotakin avaavaa siihen, kun tuskailemme kirkon työn muutoksen parissa? Enkä tarkoita, etteivätkö toimitukset ja messut ja rukous olisi edelleen tärkeitä. Mutta tärkeää olisi huomata, mitä muuta voimme tehdä ja se, että aivan tavallisessa ihmisten kohtaamisessa on vahvasti hengellinen elementti mukana.
Toivo Loikkanen
Sen verran jatkan kommenttina, että itse ainakin teen tuolta pohjalta kirkon työtä. Teen sitä tuolta silloin, kun työ saa selkeästi kirkollisen ilmisasun ja silloin, kun se ei saa sitä!
Onko vaikeaa puhua Pyhän Hengen voimasta?
Antti: Ei ole ja itse teen ainakin työtä Pyhän Hengen ohjauksessa ja uskon, että Hän ohjaa myös kohtaamisia ihmisten kanssa – ilman että Häntä välttämättä mainitaan. Jumala, Kristus ja Pyhä Henki voidaan/voin hyvin mainitakin, kun keskustelussa on siihen sopiva hetki.
Toiovo. ”Jumala, Kristus ja Pyhä Henki voidaan/voin hyvin mainitakin, kun keskustelussa on siihen sopiva hetki”.
Tämä on hyvä, koska minusta on erittäin tärkeää,että kaikesta, mikä liittyy hengelliseen elämään, kasvuun ja kokemukseen, on hyvä voida puhua mahdollisimman luontevasti ja selkeästi. Minusta siis tässä on valtava asiallisuuden tarve, ja mitä selkeämmin osaamme määritellä, mitä milläkin asialla tarkoitetaan, sen parempi.
Sanotaan, että rukin käyneillä on sitä itteään päässä. Heille on jotenkin itsestään selvää, että se mistä he ovat koulutuksessaan selvinneet, niin siitä selviää muutkin, ilman sitä koulutusta. Eli vaativat herkästi alaisiltaan ja jopa siviilissä läheisiltään ihan liikoja.
Sama ongelma on ylipistokoulutuksen saaneilla papeillakin. Heiltäkin jää usein huomaamatta hetki jolloin tavallinen seurakuntalainen putosi kärryiltä. Papit kun käyttävät sanoja, joiden merkitys on vain heille itselleen selvä. Tavallinen tallaaja jää miettimään jonkin sanan merkitystä ja papin puhe menee täysin yli hilseen.
Hienoja sanoja ei pitäisi käyttää esiintymisessä, jos kuulijat eivät ole korkeasti koulutettuja. Teologian koulutuksessa on hienoa kikkailla hienoilla sanoilla, mutta työssä ihmisten parissa niistä voi olla yllättävän suurta haittaa.
Noin se täytyy olla. Kun viranpuolesta liikkuu missä vain, niin jokainen kohtaaminen on missiotilanne. Se syntyy siitä että panta kaulassa ei ole enään yksityishenkilö, vaan suuremman asian puhemies. Vaikka papin persoonallisuus onta oman värinsä kohtaamiselle niin se toinen eysii sitä erityistä jotakin jota pappi edustaa.
Jotkut papit vähättelevät virkansa antamaa karismaa ja yrittävät julistaa että ihan tavallinen ihminen hän minä vain olen. Ei ole. JokaIsessa kolmen tai viiden minutin kohtaamisessa on aina läsnä viran luoma jännitys. Kaikkein sekulaarisinkin odottaa, kun nyt kerran pappiin törmäsi, että jotain merkittävää tästä kohtaamisesta jäisi mieleen. Papilta ei kysytä sitä miten ihmisten tulisi hänet kokea. Olemalla virassa silloin kun hän on virassa ja kohtaa jonkun ,niin se kolmas on tosiaankin kohtaamisen todistajana.
Paavali oli oikeassa. Evankeliumia ei sovi hävetä. Miksi olet tuossa virassa jos et sitä omaksi osaksesi myönnä?
Markku, Hienosti sanoitettu. Ja jatkan vielä: Jokainen kristitty on sanoman edustaja ja välittäjä olemalla, kohtaamalla, kuuntelemalla, keskustelmalla – ja joskus myös avoimestui julistamalla!
Blogini ajatusta voisi kääntää toiseenkin suuntaan: Jos spiritualiteettimme ei ole terve ja vahva, pitää niitä ulkoisia merkkejä ja juttuja, koska emme luota muuhun työhömme!
Tämä on erityisen tärkeää, kun teemme hengellistä työtä. Meillä on oltava peruslepo ja täysi rauha identiteettimme suhteen. Olen vähän eri mieltä Markun kanssa näistä lipereistä, vaikka minulla ei sinänsä ole mitään niitä vastaankaan. Kuitenkin, kuten Toivo sanoi, jokainen kristitty on sanoman edustaja, siis pappi, ja jopa kuninkaallista papistoa.
Tässä siis minun ajatus on, että aivan tavallista kristityn elämää elämällä tämä pappeus toimii kaikkialla minne menemme. 1 Kor 2:14:”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa, ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun”. Tämä on siis minusta kuvaus tavallisesta kristityn elämästä arjen keskellä. Kun suhteemme Herraamme on kunnossa niin että vietämme ”laatuaikaa” Hänen kanssaan olemme sitten myös hänen vaikuttamiaan mennessämme sosiaalisiin tilanteisiin. Erilaisia ”hajuja” voimme itsestämme tuottaa vaikkapa deodoranteilla, mutta Kristuksen tuntemisen tuoksua emme. Tässä on kyse ilmapiiristä, mikä olemuksessamme on, ei ensi kädessä edes siitä, mitä puhumme.
Työelämän keskellä oleville ihmisille kristillisyys ei koskaan saa muuttua suoritukseksi, tai jonkunlaiseksi vielä yhdeksi vaatimukseksi. Siksi hengen elämän on virrattava omasta voimastaan sisimästämme kuin elävän veden lähteestä.
Kaikki muu vie voimiamme, ja tämän pivän ihmiset ovat eri tavoin jo nyt suorituskykynsä äärirajoilla. Usko ei siksikään saa muuttua suoritukseksi, vaan sen tulee olla voimavara, joka auttaa meitä jaksamaan.
Antti, Noin ajattelen itsekin ja noin yritän toimia arjen keskellä. Tätä pitää kirkossa korostaa paljon enemmän: Emme me saa kaikkia ihmisiä tulemaan yhteen, mutta kirkko on läsnä jäsentensä, kristittyjen kautta kaikkialla, missä he ovat ja toimivat! Se on myös kirkon työtä ja toimintaa!
Toivo Loikkanen sanot seuraavasti:””.. itse teen ainakin työtä Pyhän Hengen ohjauksessa.””
Mitä lupaat vauvalle kasteessa, jos lupaat että tästä tulee Jumalan lapsi niin eikö tämän pitäisi kuulla Jeesuksen ääni? Kuuleeko vauvakastetut todella? Vai voitko väittää että luterilaiset ovat kuulleet Jeesuksen äänen ja seuranneet Häntä?
Kun puhuu ja lupaa jotain Jumalan nimessä ja sanoo sitä Pyhän Hengen johdatukseksi niin puheen tulee olla Raamatun mukaista, muutoin voi pilkata Pyhää Henkeä.
Jeesus varoittaa pilkkaamasta Pyhää Henkeä.
Pyhä Jumala tekee työtään kastettavassa ja kastetussa sanansa ja Pyhän Henkensä kautta. – Tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee… Jumalan työ ihmisessä ei ole inhimillisten aistiemme havaittavissa.
Toivo ja Pekka.”Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee”.
Nyt on tärkeää, että tämä ymmärretään oikein. Henki on kuin tuuli. Ruach- sanotaan VT:ssäkin. Tuuli ei ole meidän kontrolloitavissa. Asun kesät merellä, ja saaristossa tuulen suunta muuttuu monta kertaa yhden päivän aikana, emmekä koskan tiedä, minne se seruaavaksi kääntyy tai kuinka voimaakkasti se puhaltaa.
Asun paikassa, missä on täysin hiljaista meren lahden äärellä. Kuitenkin hiljaisuudessa kuulemme tuulen huminan. Tuulen ääni kuluu hiljaisuuteen.
Vaikka emme kontrolloi Henkeä, voimme kuulla Hengen äänen, hiljaiset kuiskaukset, vaikutelmat ja vihjeet hengessämme. Tässä voime myös harjaantua. Näin Kuuliainen elämä arjen keskellä on mahdollista. Voimme siis olla tietoisia siitä jos Juamala tahtoo painottaa meille jotain, näyttää meille jotain tai vaikkapa kehoittaa meitä sanomaan jotain tai menemään jonnekin.
Asia ei siis ole niin, että elämme miten sattuu, ha Henki toimii tietämättämme, vaan hengellinen kasvu ja kypsyminen merkitsee sitä, että erotamme Jumalan puheen arjen muista äänistä, meluista ja mölinöistä.
Kun ajattelen, mitä kristityn vapaus on, ymmärrän, että emme elä ”maailmasta” ja sen orjuudessa, koska meillä on tämä Jumalan valtakunnan ulottuvuus josta parhaillamme olemme tietoisia.
Tässä on myös viisasta ymmärtää, että kysymys on siitä, että meillä on valmius kuulla Hengen tuulen humina ja tarpeen mukaan reagoida siihen , mutta Hän ei meille humise jakuvasti. Kun huminaa ei kuulu, elämme aivan tavallisesti.
Ari Pasanen, mitä tarkoitat sillä että vauvan pitäisi kuulla Jeesuksen ääni? Miksi pitäisi kuulla?
Jos tässä on kysymys erilaisista kastekäsityksistä niin sitten en kiinnostu jatkamaan, blogin teemana on spiritualiteetti. Kyllähän kastekäsityksistäkin voi keskustella mutta mielestäni ei tässä yhteydessä.
Jokainen kirkon hengellisentyöntekijä voi vedota noihin sanoihin. Se kuulostaa minusta hiukan ontolta. Varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa työltä voisi odottaa jonkinlaisia tuloksia. Jos toivottuja tuloksia ei kuitenkaan synny, niin tuon sloganin taakse on helppo kätkeytyä. Monilla työaloilla tavoitteellisuus on määritelty kovin ympäripyöreästi. Silloin tavoitteisiin päästään yhtä ympäripyöreästi.
Pekka kirjoittaa asiaa. Erityisesti aikaisemmassa kommentissaan mainittu asia tai sana jonka merkitys on vain oppineelle teologille selvä (jos on) mutta jää kuulijalle epämääräiseksi, aiheuttaa epämukavan olon tavallisessa kuulijassa. Siinä mielessä Toivon blogin alku eli ensimmäinen kappale on sekä hyvä että huono. Siinä kyllä sanotaan että spiritualiteetti yksinkertaisesti tarkoittaa hengellisyyttä, mutta sitten että se tarkoittaa vähän muutakin eli teologiaa ja sitä miten uskoa ilmaistaan. Eli menee samantien vähän vaikeaksi keskustelun aiheeksi, ja rajoittaa keskustelun teologien keskinäiseksi teologian puhumiseksi.
Kun puhutaan spirutualiteetista, puhutaan toivottavasti käytännöllisestä hengellisestä elämästä, siis elämästä Kristuksessa, Jumalan läsnöolossa, yhteydessä, varjeluksessa ja johdatuksessa. Jos aletaan puhumaan teologisista käsitteistä jne. menetetään fokuksesta oleellisin, eli ihmisen mahdollisuus elää Jumalan yhteydessä Pyhän Hengen ”voimassa”.
Uskovaa ei lopulta tyydytä mikään muu kuin sen veden maistaminen, josta Jeesus puhui naiselle Sykarin kaivolla ja lehtimalajuhlan aikaan Jeruselemissa:”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat” Joh 7:38.
Vanha sananlasku sanoo:”Ei kannettu vesi kaivossa pysy”.
Tämä pätee myös hengelliseen ”veteen”, elävään veteen. Kukaan uskova ei voi ulkoistaa oman hengellisen elämänsä hoitamista jollekin papille tai pastorille. Joko hyvä suhde Jumalalaan rakennetaan itse, tai sitä ei synny ollenkaan. Tässä ei ole mitään eroa papin tai ”maallikon” välillä. Kumpikin lähestyy Luojaansa täsmälleen samalla tavalla, tai sitten ei lähesty, niinkuin usein taitaa käydä.
Oli miten oli, tie on nyt auki ”kaikkein pyhimpään” Jumalaan läsnäoloon, ja se on auki kaikille. Meistä itsestämme rippuu, mien uuden liiton hengellisiinsiunauksiin suhtaudumme ja kuinka paljon ajastamme annamme Jumalan odottamiseen.
Hannu, Hyvä kuulla tai lukea myös rakentavia kriittisiä näkemyksiä. Tuo vaara voi olla olemassa. Samalla olen ilahtunut, miten kommenteissa on tuotu käytännöllisiä, kristityn elämän asioita esille ja laajennettu blogikirjoitukseni tematiikkaa.
Hannu Paavola 27.05.2019 00:43
Ari Pasanen, mitä tarkoitat sillä että vauvan pitäisi kuulla Jeesuksen ääni? Miksi pitäisi kuulla?
Erinomainen kysymys, perus ajatus on tietysti Jeesuksen Sanat:
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.(Joh.10)
Sitten esimerkkinä Pietari, vaikka hän ”seurasi” Jeesusta ja ”kuuli” Jeesuksen puheet niin ymmärsikö hän Jeesuksen Sanat?
Otetaan esimerkiksi Jeesuksen Sanat:
Matt. 10:33
Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Mitä teki Pietari, uhosi seuraavansa Jeesusta vaikka kuolemaan asti, eikä ymmärtänyt kun Jeesus Sanoi hänelle että hän kieltää Jeesuksen, siis eikö tässä ole selkeästi ettei Pietari todellisuudessa ymmärtänyt Jeesuksen Sanoja ja näin kyennyt seuraamaan Jeesusta, Pietarilla ei ollut Pyhää Henkeä.
31 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’.
32 Mutta ylösnoustuani minä menen teidän edellänne Galileaan.”
33 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: ”Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu”.
34 Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”.
35 Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä”.(Matt.26)
Mitä tänä päivänä sitten tarkoittaa ettei ”kuule” Jeesuksen Sanoja, ensinnäkin ei ole Pyhää Henkeä ja näin puuttuu kaikki, ei ole syntynyt Jumalan hengestä eikä Jumalan rakkaus ole ihmisessä.
Toivolta hyvä kirjoitus, josta harvemmin kuulee puhuttavan.
Mitä on ns. Tavallisen Kristityn elämä ja palvelus? Antti oikein toi esiin Kristuksessa elämisen ja lepäämisen. Rakkautta ei voi leikkiä, se vain on, se katoaa, jos sitä yrittää suorittaa.
Tekopyhät pyrkivät jäljittelemään rakkautta ja ahkeroivat hyviä tekoja saadakseen ihmisiltä kiitoksen, mutta Jumalasta tullut Rakkaus on teeskentelemätöntä ja se menee usein maan alimpiin paikkoihin hajonneiden ihmisten rinnalle, se ei aina edes ymmärrä miten voisi auttaa, mutta kuitenkin se löytää myös usein keinot.
Hengellinen ihminen hengittää Kristuksen Armon kautta ja elää siitä, ammentaen myös kanssaihmisille samasta Lähteestä.
Me voimme pyrkiä rakastamaan, eikä siinä ole mitään pahaa, mutta jos suoritamme rakkautta, niin katse on itsessämme ja omissa voimissamme, silloin emme kestä.
Paavali kehottaakin meitä pitämään itseämme kuolleena ja kääntämään katseemme yksin Kirstukseen ja Hänen Voimaansa, sillä Kristus voi meissä kaiken.
Luin juuri Lutherin pöytäpuheita. Siellä oli tekopyhyydestä terävä luonnehdinta: ”Niin olin itsekin, paavikunnassa vielä ollessani, röyhkeä tekopyhä. Kun olin toimittanut messun ja rukoillut, niin luotin siihen. Mutta en silloin huomannut, etten luottanutkaan Jumalaan, vaan omaan vanhurskauteeni. En kiittänyt Jumalaa sakramentista, vaan hänen täytyi kiittää minua ja tulla iloiseksi siitä, että minä uhrasin hänelle hänen Poikansa, jota häpäisin ja pilkkasin.”
Ismo malinen:””Rakkautta ei voi leikkiä, se vain on, se katoaa, jos sitä yrittää suorittaa.””
Siis KUN JUMALA vuodattaa rakkautensa Pyhän Hengen kautta ihmisen sydämeen, niin kun elää sen mukaan, niin mitä se on, suorittamistako vai mitä?
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.