Tuttu puro virtailee elämää pulputen, vaikka se saisi jääkannen pakkasessa ja hautauisi kinoksiin. Siitä on kulkijan hyvä noutaa kahvikeittovedet talviselle nuotiopaikalle.
Lapinmaan tunnelmallista joulua edeltää syvän kaamoksen sävyttämä adventtiaika. Kaikki elämä asettuu lepoon ja lumen sekä jään mahti näkyy. Koen tämän ajan vahvasti omassa kehossani ja sielussani, tuntuisi hyvältä vain käpertyä talviuneen kuin karhu, Lapin metsien kuningas. On mielenkiintoista pohtia sitä, että juuri metsän mahtavin eläin vetäytyy pitkään lepoon. Suurikin voima siis tarvitsee kätköpaikan ja levon. Vahvuus ei ole sitä, että ei koskaan saisi olla heikko.
Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat suurta messiaan mukanaan tuomaa kuningaskuntaa. Tuo odotus oli jo varhain saanut ylimaalliset mittasuhteet ja tulevasta puhuttiin myös Jumalan kuningaskuntana. Suomenkielinen Uusi testamentti puhuu Jumalan valtakunnasta. Se liittyi messiaan eli Ihmisen Pojan tulemiseen, mutta se oli hengelliseltä merkitykseltään laajempi. Sillä oli maallinen mutta myös hengellinen ja pelastushistoriallinen ulottuvuus. Jeesuksen opettamin sanoin rukoilemme yhä: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Kysymys oli tästä hetkestä sekä tulevaisuudesta.
Vaikka Jumalan valtakunta Uuden testamentin todistuksen mukaisesti murtautui keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa, sillä on lopullinen täyttymyksensä vasta aikojen lopulla ja iankaikkisuudessa. Se on kuin korpipuro, joka virtaa vaeltajan vierellä, mutta on matkalla eteenpäin, kohti päämääräänsä. Voimme olla siitä osallisia, mutta tiedämme sen kulkevan eteenpäin.
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
Opetuslapsilleen hän sanoi:
”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.” (Luuk. 17: 20-24)
Jospa adventin aika voisi olla hiljentymistä, lepoa ja sellaista uskossa kasvamisen aikaa, jolloin Jumalan tahto voisi yhä enemmän toteutua keskellämme ja sydämissämme. Tavoittaaksemme Jumalan kuningaskunnan, kuten tuon termin voisi myös kääntää, meidän ei tarvitse matkustaa minnekään. Se on Kristuksessa murtautunut meidän keskellemme ja meidän aikaamme, vaikka sen täysi todellisuus onkin iankaikkisuudessa.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
