Vaikeimmaksi osaksi Isä meidän -rukousta on sanottu tätä:
- niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Sitä jos jää miettimään, alkaa tuntea oman pienuutensa tai sielunliikkeittensä vajavuuden. Olenko oikeasti antanut kaikille anteeksi? Myös sille kaikkein mahdottomimmalle ihmiselle, sille vihoviimeiselle, ärsyttävälle kiusanhengelle?
Jeesus näyttää kiusallisesti sitovan yhteen oman anteeksi saamisemme ja anteeksi antamisemme. Kun tarkastelee rukouksen kontekstia Matteuksen 6. luvussa, käsitys vain vahvistuu.
Niin että eipä jätetä mitään ikävää hampaankoloon ketään vastaan.
Itsekin olen kokenut tämän kohdan vaikeaksi Isä meidän -rukouksessa. Tuo sana ”niin kuin” herättää mielessäni ajatuksen, että meidän anteeksi antamisemme on ikään kuin malli Jumalalle. Toivomme, että hän toimisi niikuin mekin. Mutta ehkä kyseessä onkin kuitenkin sama ongelma, minkä blogisti ilmaisee vähän toisin sanoin.
Eihän meidän anteeksiantamuksemme voi olla mikään ehto Jumalan anteeksiantamiselle. Jeesus on ehto, ja hän on jo maksanut kaiken. Mutta jos tieten tahtoen kieltäydymme antamasta jotain anteeksi, se voi kyllä tulla esteeksi omien syntiemme anteeksisaamiselle.
Ehkä kyseessä on vain muotoilu- ei niinkään ajatusongelma. Itse muotoilisikin tämän kohdan seuraavasti: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, jotta/niin mekin pystymme antamaan anteeksi lähimmäisillemme.” Siis kääntäisin niin päin, että JUmalan anteeksiantamus on edellytys sille, että mekin pystymme antamaan anteeksi. Jumalan teko ensin, meidän sitten.
Onhan Isä meidän -rukouksessa muitakin hankalia kohtia: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen.” Sen haluaisin muuttaa muotoon ”Varjele meitä joutumasta kiusauksiin”. Tai jos on mahdotonta olla joutumatta niihin, niin sitten: ”Varjele, ettemme lankea kiusauksissa”.
Aivan lopussa haluaisin sanoa: ”Sillä sinun on valta…” Nykyinen muoto ”valtakunta” ei mielestäni ole tässä yhteydessä oikein ymmärrettävä. Mutta ehkä joku alkukielen tuntija tietää näihin nykykäytännön muotoihin perustelut.
Koska kyseessä oli Jeesuksen omat sanat, niin ketähän tai keitähän Jeesus ajatteli pyytäessään omia tekojaan anteeksi?
Hänellä oli hyvä syy siihen ainakin evankeliumien kertomusten mukaan. Hän oli hyvin tuomitsevainen koko juutalaista etablisemangia kohtaan ja suuttui jopa viikunapuulle joka ei sopivalla hetkellä kantanut hedelmää ja tuomitsi sen. Hän ajoi viattoman sikalauman järveen. Hänellä oli selvästi vaikeuksia impulssikontrollin suhteen.
Mielestäni Jeesus ei tuota rukousta rukoillut varsinaisesti itse. Hän opetti sen oppilailleen, kun nämä pyysivät häntä opettamaan heitä rukoilemaan. Hänhän sanoi: ”Rukoilkaa siis TE näin.”