Vaikein käsky: rakastakaa toisianne

Joh 15:13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.

Jos tätä käskyä noudatettaisiin kautta maapallon, mitään väkivaltaa ei olisikaan, eläisimme Onnelassa. Näin ihanasti asianlaita ei kuitenkaan ole ja kaikki ne, jotka ymmärtävät toisen ihmisen vahingoittamisen olevan väärin, yrittävät sitä estää parhaan kykynsä mukaan. Joillekkin on jopa sukeutunut ammatti tämän ajatuksen pohjalta, se hienoa!

Fyysisen väkivallan vastustaminen on lähes jokaisen ihmisen helppo ymmärtää, motto on tämä: ketään EI saa satuttaa, ei millään tavalla, ei minkään syyn nojalla. Joskus saattaa joutua puolustautumaan henkensä kaupalla, mutta se on eri asia, puolustautua saa ja myös pitää. Kenenkään ei saa antaa vahingoittaa myös itseään.

Henkinen väkivalta on paljon kimurantimpi juttu kuin fyysinen. Sitä on usein vaikea todentaa ja sitä myös usein vähätellään. Henkisellä väkivallalla on kuitenkin tosi vammauttavat ja kauaskantoiset vaikutukset. Se tulee usein yhteiskunnalle myös tosi kalliiksi. Psykiatrinen hoito, sairaalajaksot, työkyvyttömyys, terapiakäynnit jne.

Kaikkien kohdalla asia ei edes päädy itsensä kuntoon hoitamiseen, vaan henkisen väkivallan kokemus siirtyy omaksi henkisen väkivallan toiminnaksi tai muuttaa muotoaan fyysiseksi väkivallaksi. Eli jos olet kokenut lapsuudessa tai nuoruudessa henkistä väkivaltaa, saatat sen seuraamuksena vahingoittaa läheisiäsi fyysisesti, ellet hae apua itsellesi.

Kaikenlainen toisen ihmisen vahingoittaminen on väärin, se on väärin jo pelkkä tekona, mutta se lisää vääryyttä maailmassa ikään kuin ketjureaktiona. Kun mua on kohdeltu väärin, siirrän helposti kokemukseni läheisiin. Jos en muuta, niin karjaisen ohimennessäni pahaa oloani pois.

Uskonnollisissa yhteisöissä toisen ihmisen vahingoittaminen tapahtuu mitätöimällä veljen tai sisaren uskoa. Ihmiselle, jolle usko on tärkeä ja kaikki kaikessa, hän haluaa pitää siitä kiinni ja haluaa päästä kerran kunnian taivaaseen, ei mikään ole niin traumatisoiva kokemus, että hänen uskoaan arvuutellaan ja mitätöidään jos millä syillä.

Kautta maailman sivu, on keksitty syitä mitätöidä ihmisen uskoa ja tätä ei useinkaan mielletä väkivallaksi. Sitä se kuitenkin on. Otetaan toisesta kristitystä hengellinen niskalenkki ja koetetaan painaa päätä veden alle niin kauaksi aikaa, kunnes tyyppi joko suostuu ruotuun tai vetää vettä keuhkoihin ja vammautuu tai kuolee.

Tätähän tapahtui myös Galatiassa ja jota Paavali vastusti: kenellekkään ei saanut asettaa ehtoja autuudelle, ketään ei saanut pakottaa isien perinnäissäännöille ja tavoille. Samaa asiaa vastusti Luther: paavin keksimät säännöt autuuudenehtoina olivat yksinkertaisesti väärin.

Kyse on vallasta, väkivalloin otetusta vallasta. Henkisestä niskalenkistä, jossa on hengellinen ulottuvuus.

– Jos et tee parannusta kososlaisesta hengestä, emme voi pitää sinua enää uskovaisena.

– Olemme yhdessä päättäneet näin erottautua maailmasta ja joka vastustaa tätä päätöstä, hän vastustaa samalla uskoammekin.

– Jos ystäväsi seurapaikka on kovin kauan tyhjänä, käy rakkaudella kohti kyselemään, mikä siihen mahtaa olla syynä.

– Täytyy olla kuuliainen seurakunnan armoneuvoille.

– Tätä laumaa seuraamalla pääset kerran taivaaseen.

Näissä lausahduksissa, hengellisissä niskalenkeissä, on unohdettu kristinopin tärkein asia: Kristus.

Mikä ajaa ihmisen ottamaan toisista henkisiä tai hengellisiä niskalenkkejä? Halu saada toinen ihminen oman vallan alle? Tai yhteisössä: halu saada toinen ihminen pysymään saman vallan alla, minkä alla itsekkin on?

Jos itse joutuu kärsimään ja alistumaan tiettyjen sääntöjen alle, ei halua vapauttaa niistä toisiakaan. Koko yhteisön hierarkian huipulla ovat ne ihmiset, jotka itse haluavat valtaa alaisistaan ja he saavat sen väsäämällä sääntöjä ja alamaiset vahtivat toisiaan sääntöjen noudattamisessa, jotta kukaan ei pääse hommassa helpommalla. Uskon mitätöinti, taivaspaikan menetys, on hyvä hengellinen piiska asiassa.

Ei hengellisen väkivallan edustajat ole missään tapauksessa kuolemassa ystävänsä puolesta, vaan ovat antamassa heidät muina muikkuina surmansuuhun, jos he eivät tanssi heidän pilliensä tahdissa. Tästä on oikeanlainen rakkaus tosi kaukana.

Joskus minusta tuntuu, varsinkin nyt, että henkisen ja hengellisen väkivallan vastustaminen on sitä kaikkein pahinta hommaa mitä ikinä on olemassa. On minun vaikea tätä ymmärtää.

– Joka paikassa tapahtuu kiusaamista, ei sille voi mitään.

– Mitä suostuu kiusattavaksi, minä en ainakaan suostuisi.

– Lähtis menemään, eihän kenenkään ole pakko kuulua semmoiseen porukkaan, jossa kiusataan.

– On siinä itsessäänkin vikaa, ei juttu tyhjästä ole lähtenyt.

***

Rakas lapseni

vastasyntynyt nukkaposkeni.

En halua

että ikinä koskaan

mikään tai kukaan

sinua vahingoittaa.

***

Vanha mies katselee hellästi nukkuvaa vaimoaan ja haluaisi silittää hänen poskeaan, mutta ei henno, ettei hän herää. Mies miettii, että jos vaimo kuolisi ennen häntä, hän jäisi ihan yksin. Mies haluaisi kuolla ensin. Rakas, niin rakas.

***

He ovat sairaita. He ovat työttömiä. He ovat velkakierteessä. He ovat elämän ruhjomia. He ovat rujoja ja haisevat pesemättömille vaatteille, eivätkä he ole käyneet itsekkään pesulla. He tarvitsevat apuasi ja he pyytävät sitä. Olisiko mukavampi viettää aikaa jollakin muulla tavalla?

***

Hän ei hyljeksi yhteisönsä tuomitsemaa ystäväänsä ja siksi häntä pidetään epäilyttävänä ja tuomitun hengenheimolaisena. Yhteisö tuomitsi ystävän, kun hän ei alistunut, kun hänestä ei saatu hengellistä niskalenkkiä. Hän ei kuitenkaan jätä ystäväänsä, vaikka se maksaisi hänelle hänen henkensä.

Mitä on rakkaus?