Avioliittokeskustelua vaikeuttaa osaltaan sekin, että samoilla sanoilla tarkoitetaan usein eri asioita. Hyvin usein keskustelijat eivät määrittele – edes itselleen – käyttämiensä käsitteiden sisältöä.
Suomessa on vain yksi juridisesti olemassa oleva avioliittoinstituutio. Se määritellään avioliittolaissa ja pelkistäen se on kahden täysi-ikäisen ihmisen välinen määrämuotoisesti solmittu rekisteröity liitto, jolle lainsäädäntö antaa liiton osapuolia koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia. Rekisteröintitoimitusta kutsutaan vihkimiseksi ja se voidaan toimittaa valtion viranomaisen edessä todistajien läsnäollessa ja vihkimisoikeutetun virkamiehen toteuttamana. Avioliitto voidaan solmia myös kirkollisella vihkimisellä, jonka voi toimittaa ev.-lut. ja ortodoksisen kirkon pappi tai sellainen muun uskonnollisen yhdyskunnan toimihenkilö, jolle valtion viranomainen on antanut vihkimisoikeuden.
Muunlaista avioliittoa, kuin avioliitolain säätämä avioliitto, ei ole.
Ei ole mitään kristillistä avioliittoa juridisesti olemassa olevana olosuhteena tai liittomuotona tms., eivätkä kirkkojen papit vihi ”kristilliseen avioliittoon”, vaan avioliittolain tarkoittamaan ”maalliseen” avioliittoon. Kristillinen avioliitto on (vain) kristillisten kirkkojen sisäinen ajatusrakennelma, jonka sisältö ja arvo määräytyvät kirkkojen oman itseymmärryksen – mikä se kullakin ja kulloinkin on – mukaan niiden sisäisenä asiana, usein ideaalina.
Niinpä kirkkojen kieltäessä pappejaan vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon kysymys ei ole siitä, etteivätkö nämä kirkot hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoja laillisiksi avioliitoiksi. Kysymys on nimenomaan siitä, että ne eivät hyväksy sitä, että ne katsottaisiin niiden itsensä määrittelemiksi kristillisiksi avioliitoiksi.
Asian voi ilmaista myös niin, että kirkot tekevät jäsentensä kesken rajanvedon siten, että ne sallivat kirkollisen vihkimisen niille jäsenilleen, joiden avioliiton ne katsovat kristilliseksi avioliitoksi ja torjuvat sen niiden jäsentensä osalta, joiden avioliittoa ne eivät pidä kristillisenä avioliittona. Tästä pohjimmiltaan on kysymys.
Papin on rehellisyyden nimissä sanottava tämä toimitusta pyytävälle seurakunnan jäsenelle. Ainakin kysyttäessä. Ja vaikkei kysyttäisi. Viranomaisen päätös, varsinkin kielteinen, on aina perusteltava.
Kiitos ja toistamiseen kiitos, se oli niin selkeästi ja ymmärrettävästi sanottu.
Minäkin sanon kiitos Risto. Tekisi mieli lisätä vain että ”kaikki tätä noudattakoon”. Blogin kaksi viimeistä kappaletta kiteyttävät asian. Ja toivon, että tällä johdonmukaisuudella silmiä avautuisi siihen, että jos jostain (Raamatusta?) ei löydy tuota kristillistä avioliittoa erotuksena maallisesta avioliitosta, sellaisesta puhuminen loppuisi. Silloin jäisi jäljelle vain päätös yksinkertaisesti totella keisaria.
Hyvä ja selkeä linja. Olen täysin samaa mieltä tuosta lopusta eli että esim homoparin vihkimistä suorittavan papin on syytä kertoa vihittäville, ettei kyse ole kirkollisesta vihkimisestä vaikka sen suorittaakin pappi. Siltä puuttuu kirkon mandaatti. Sama koskee vihkimisiä, joissa kumpikaan vihittävistä ei ole kirkon jäsen. Jos pari kaikesta huolimatta haluaa toimituksen, niin sitten asiassa ei pitäisi olla mitään naputettavaa, sillä avioliitto on yhteiskunnan silmissä pätevä.
Mielestäni johdonmukainen kysymys on, miksi kirkon papit vihkisisivät muita kuin kristillisiä avioliittoja. Muut voivat käydä maistraatissa kuten tähänkin asti.
Jotkut ovat nykyään niin innokkaita. Kuulemma 130 pappia on ilmoittautunut. Tosin kävin minäkin juuri vihkimässä vapaapäivänä kun tuttu pyysi.
”Kristillisten kirkkojen ajatusrakennelma”
Perusta kristilliselle avioliitolle on kristillisillä kirkoilla täysin selvä ,oli kysymys katolilaisuudesta tai luterilaisuudesta ja ollut selvä jo paljon ennen tätä vaatimusta alettiin vaatimaan.Raamattu on ollut vuosisatoja kristillisen kirkkokuntien perusta ihmisten elämää koskevissa asioissa ja tarkoitettu ,kuten ristikunta on kokenut ja uskonut ihmisen ja yhteiskunnan parhaaksi ja siunaukseksi elämään.Ja tälle on annettu lain tuoma turva uskonnonvapaudessa ja juridisia asioita (ongelmia) tuo jos nämä on ristiriidassa keskenään ja ongelmaa voi tarkastella että kirkon ja valtion liitto on ongelma.
Se että täällä vaaditaan kaikille yhtä ainoaa vaihtoehtoa ,ei kuulosta kovin demokraattiseen sivitysvaltioon kuuluvaksi periaatteeksi ja usein ne haluavat päättää kirkon asioista joilla ei ole edes sidoksia seurakuntaan.Kirkkovaltuusto on absurdi ,koska siellä istuvat haluaa päättää jostakin ,johon eivät osallistu eli seurakunnan operatiiviseen toimintaan.
Toisin sanoen mennään kiertotietä kahden käsityksen malliin. Toisille vaan sanotaan, että teidän vihkimisenne ei ole kristillinen, eikä siihen liity siunausta, vaikka se onkin juridisesti pätevä.
Jumala antaa siunauksen, ei kirkko eikä pappi. Niinpä kenelläkään ei mielestäni ole valtuuksia sanoa, että ’siihen ei liity siunausta’.
Ja Jumala siunasi heidät. Kenet? Miehen ja naisen. Lisäksi tähän arvokonfliktiin liityy sellainen piirre, että ne jotka vaativat muutosta avioliiton osalta tuo juridinen puoli ei tässä asiassa ole niin tärkeä, vaan juuri tuo siunaus. Jumala kyllä siunaa, mutta ei siunaa mitä tahansa, mikä sattuu yhteiskunnassa olemaan ”ns. yleinen mielipide.”
Ekumenia voi joskus tarkoittaa hyvää,mutta silloin kun halutaan yhdistää asioita jotka on ristiriidassa siihen joka vallitsee seurakunnassa ei voi onnistua.
Asia on hyvin yksinkertainen kristillinen seurakunta,uskoen raamatun Jumalan ilmoituksena ,johon perinteeseen ja elämään se on nojannut ei tietysti luovu.Mutta uusi ajattelu,tulkinta josta ei varmaan kaikkia oppiperusteita ole kirjattu,vaatii kristillisen kirkon muutosta ei sulaudu yhteen,eikä jos yhtään käsitän myöskään tässä ryhmässä olla yksimielisiä siitä että edellä osoitettu malli kelpaisi heille kaikille.Toisille kelpaa juridinen puoli(joka tehdään maistraatissa )ja toiset haluaa homoliitoille Jumalan siunauksen.Eli vaihtoehdot on kaksi erillistä ,kristillinen seurakunta ja tämä uusi joka määrittelee oppinsa .Todennäköistä on että kirkko taipuu homoliittojen vihkimisiin ja kirkosta lähteen raamattuun pitäytyvät.Ihmiset sitten päättävät missä yhteisössä käyvät.Kysymys on kirkon kannalta isosta asiasta ja se kysymys on mihin kirkko ajatuksensa perustaa ,relatismi sopii erittäin huonosti Luojaan.
”Papin on rehellisyyden nimissä sanottava tämä toimitusta pyytävälle seurakunnan jäsenelle. Ainakin kysyttäessä. Ja vaikkei kysyttäisi. Viranomaisen päätös, varsinkin kielteinen, on aina perusteltava.”
Kiitos blogista. Tulipa mieleen, että mahtavatko nämä spn-avioliittoon vihkivät papit olla tästä tietoisia? Epäilen. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän jutun.
Vihkiminen on parin konsensuksen vahvistaminen papilta samansukupuolisessakin tapauksessa.
Pappi ei myöskään voi kieltää kirkon eikä sen alttarin siunausta edellisessä yhden aviolain voimassaollessa sen määräyksillä.
Nyt kirkon toiminta ei täytä lainhoitovelvoitetta sen oikeudessa, ja tämä toiminta voi jatkua vain mitallisen ajan.
Näin aviolaki on muutettava miestä ja naista tunnistettavasti koskevaksi tai luovuttava moisesta oikeudesta kun sitä säällisesti ei kyetä huolimaan.
Voi kieltäytyä ja täyttää lainhoitovelvollisuuden.
Näin seurakuntalaisten saadessa papilta kielteisen vastauksen kysymykseensä vahvistaa kahden samansukupuolisen Ihmisen konsensus avioon tahtomisessa on asia valituskelpoinen.
Lainhoitovelvoitteen laiminlyöntiä kohdella Ihmisiä samanarvottomasti kirkon asiassa ei tietääkseni vielä ole kierroksessa katsoa asiaa lainhengen mukaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
KHO.n päätös oli hyvä katsoessaan papin moite aiheelliseksi, ja sitähän asiassa kysyttiin.
Edellinen ei poista asiassa olevia valuvikoja. Näin kirkko hyvin voi päättää vihkivänsä vain miehen ja naisen, edelleen kirkko voi luopua oikeudestaan vihkiä. Ainakin nämä käyvät, mutta jatkuva vääntö ei ole asialle hyväksi.
Asia on lisäksi kohtuuton kirkkomme papeille työvuosiin katsomatta. Kohtaamisissa niin kasuaaleissa kuin muussakin seurakunnan aktiviteeteissä nopeastikin voi eteen tulla tilanne missä papin pitäisi kyetä aina kutakin kohtaamista varten löytää oikeat sanat oikeaan asiaan.
Otappa sitten ylläolevaan numereeninen vastaus,”kirkossamme asia on vielä kesken eri ajatuksissa mutta perinteinen avioliittoon vihkiminen katsotaan kirkon substansseissa yhdenlaiseksi Jumalanpalvelukseksi sen statuksessa, ja näin perinteistä mallia katsoa avion koskevan vain miestä ja naista ei haluta muuttaa”.
Varmasti kysymys seuraisi edellistä, ja otappa huomioon mahdollisten kysyjien ikäskaala.
Huomasin vasta eturauhasenkin saaneen rukouksensa joten pitäisikö papeillekin katsoa asiaan sopiva katsottavaksi tässä asiassa.
Blogisti on oikeassa siinä, että käsitteiden määrittely on usein haastavaa. Erityisen haastavaa on määritellä ”kristillistä avioliittoa”. Siitä puhuttiin sata vuotta eronneiden vihkimistä pähkäiltäessä, eikä selvää tullut. Tuota hankalaa käsitettä käytettiin toisinaan kuulutuksissa, mutta kristilliseen avioliittoon kuuluttaminen loppui 1968 hyväksytyn jumalanpalveluskaavan myötä. Sen jälkeen on kuulutettu vain avioliittoon.
Luterilaisen teologian mukaan sekä kirkollisesti että maistraatissa solmittu avioliitto on yhtä lailla avioliitto. Eikä ole eroa, ovatko osapuolet kristittyjä tai eivät. Avioliitto on avioliittona yhtäläinen.
Selonteossaan elokuussa 2016 piispainkokous piti myös samaa sukupuolta olevien avioliittoja avioliittoina – eikä vain juridisessa mielessä. Ne olivat piispainkokouksen mukaan avioliittoja jopa niin, että niiden puolesta saatettiin rukoilla päiväjumalanpalveluksessa siinä missä muidenkin avioliittojen.
Mitkä avioliitot sitten ovat ”kristillisiä avioliittoja”?
Blogisti toteaa oikein: ”Kristillinen avioliitto on (vain) kristillisten kirkkojen sisäinen ajatusrakennelma, jonka sisältö ja arvo määräytyvät kirkkojen oman itseymmärryksen – mikä se kullakin ja kulloinkin on – mukaan niiden sisäisenä asiana, usein ideaalina.”
Kristittyjen solmiman avioliiton ideaali varmaan olisi olla kristillinen avioliitto. Suinkaan kaikki kirkollisesti solmitut avioliitot tuskin ovat sellaisia, olivatpa sitten eri tai samaa sukupuolta olevien solmimia.
Pappi voi sanoa toimitusta pyytäville kirkon jäsenille – olivatpa he sitten eri ntai nsamaa sukupuolta – , että rukoillaan yhdessä, että teidän avioliitostanne tulisi todellinen kristillinen avioliitto.
Kiitos. Osuva kommentti. Juuri tämän takia kirkon johtoon kohdistuva kritiikki sumeudesta on paikallaan, vaikkei näytä juuri johtavan strutsi-/siilipuolustusta kummempaan.
Vesa Hirvoselle kiitos hyvästä asiasta.
”Selonteossaan elokuussa 2016 piispainkokous piti myös samaa sukupuolta olevien avioliittoja avioliittoina – eikä vain juridisessa mielessä. Ne olivat piispainkokouksen mukaan avioliittoja jopa niin, että niiden puolesta saatettiin rukoilla päiväjumalanpalveluksessa siinä missä muidenkin avioliittojen.”
Tämä on mielenkiintoinen ja samalla hämmentävä. Onkohan tähän jotakin selitystä olemassa? tietäisikö Vesa? Missä mielessä samaa sukupuolta olevien avioliittoja pidettiin/pidetään avioliittoina. Ja samalla ei kuitenkaan anneta heille kirkollista vihkimystä, mutta rukoilla saa. Onko piispain kokous ollut nousuhumalassa, vai mitä tämä sekoilu on? Se on sekoilu katsoi asiaa miltä puolelta tahansa, jotakin retorista peliä.
Samille: eivät piispat olleet humalassa, vaan selonteko on taiten tehty. Sen alkupuolella kai sanotaan suurin piirtein niin, että avioliitto on kirkon (perinteisen) opetuksen mukaan naisen ja miehen välinen. Toisaalta loppupuolella tunnustetaan myös samaa sukupuolta olevien avioliitto avioliitoksi. Myös siis kultissa, vaikkakaan ei katsota, että pappi voisi siihen vihkiä.
Kun siis puhutaan kirkon avioliittokäsityksestä, nämä molemmat puolet pitäisi minusta mainita.
Jälleen kannattaa ottaa oppia historiasta. Kun kirkossa aikanaan haluttiin kieltää eronneiden vihkimiset, vain hyvin harvat vaativat, ettei kirkon lainkaan tulisi pitää eronneiden (kirkollisesti tai maistraatissa) solmimia avioliittoja omalta kannaltaan avioliittoina. Useimmiten vaadittiin, etteivät kirkon papit vihkisi eronneita. Tai vihkisivät omantuntonsa salliessa. Tai vain osan eronneista. Tai jos vihkisivät kaikki, edes eri kaavalla. Eri syistä.
Kirkollisen vihkimisen epääminen tai ehdollistaminen eronneilta ei siis välttämättä tarkoittanut sitä, ettei eronneiden avioliittoa olisi pidetty todellisena avioliittona.
Tässähän oli korkealta taholta tullut Piispa Mäkisen aikana syntynyt idea samansukupuolista tahtomista voivan muistaa seurakunnan esirukouksessa seurakunnan, seurakunnan tavan, ja lukijan mukaan.
Näin Oulussa Piispa Salmen aikana mahdottomassa asiassa esirukous annettiin diakoneille.
Toki jäi huomaamatta asian substanssin sen statuksessa voineen tulla suunnatuksi valikoiduissa sanoissa kirkon perinteiseen avionmalliin epävarman papin asiassa omatuntoineen kun asiaa ei kummemmin ohjeistettu.
Mutta huomatakseni vapaa sana silloin annettiin kuten yhtä löyhä ohjeistuskin.
Oliko tämä sitä kaitsentaa hyvässä palkkamäärässä en osaa arvioida huolia elinkeinon jatkuvuudesta.
Hirmuisen ohueksi jää näin katsoen kristillinen avioliitto. Sehän on lähinnä rituaali, jos sitäkään. Minkä takia me sellaisesta tapellaan?!
”Hirmuisen ohueksi jää näin katsoen kristillinen avioliitto. Sehän on lähinnä rituaali, jos sitäkään.”
-Tarkoititko tuossa nyt vihkimisseremoniaa?
Yksi keskustelua hankaloittava asia on myös se, jos avioliitolla tarkoitetaan vihkimistilannetta ja tilaisuutta, muotomenoja ilman avioliiton syvempää merkitystä itsessään. Sellaisena mikä alkaa siitä vihkimisestä.
Tässäkin puhutaan usein ristiin.
”Jälleen kannattaa ottaa oppia historiasta.
Kun kirkossa aikanaan haluttiin kieltää eronneiden vihkimiset, vain hyvin harvat vaativat, ettei kirkon lainkaan tulisi pitää eronneiden (kirkollisesti tai maistraatissa) solmimia avioliittoja omalta kannaltaan avioliittoina. Useimmiten vaadittiin, etteivät kirkon papit vihkisi eronneita. Tai vihkisivät omantuntonsa salliessa. Tai vain osan eronneista. Tai jos vihkisivät kaikki, edes eri kaavalla. Eri syistä.
Kirkollisen vihkimisen epääminen tai ehdollistaminen eronneilta ei siis välttämättä tarkoittanut sitä, ettei eronneiden avioliittoa olisi pidetty todellisena avioliittona.”
-Eli mitä oppia tarkoitat että kannattaisi ottaa tuosta eronneiden vihkimisesta ja siinä ilmenneistä eri näkemyksistä ja käytännöistä? Mitä siitä mielestäsi voi, pitäisi tai kannattaa oppia muuta kuin että on ollut aiemminkin kiistakysymyksiä ja kirkkoa jakavia näkemyksiä.
ok, kiitos Vesa.
”Erityisen haastavaa on määritellä “kristillistä avioliittoa”.
“Kristillinen avioliitto on (vain) kristillisten kirkkojen sisäinen ajatusrakennelma, jonka sisältö ja arvo määräytyvät kirkkojen oman itseymmärryksen – mikä se kullakin ja kulloinkin on – mukaan niiden sisäisenä asiana, usein ideaalina.”
-Olen tästä eri mieltä.
Kristillinen avioliitto on mielestäni vakaumuksellinen asia. Raamatullinen asia. Jos kirkko ei kristillistä avioliittokäsitettä mitenkään määritä, Raamatun tulkintatapojen perusteella siitä voi keskustella.
Kuitenkin, Raamattu on paitsi kristinuskon yleensä, myös jokaisen kristityn uskon perusta. Miksi mekään täällä keskustelisimme siitä mitä kristillinen avioliitto on, jos meillä itsellämme ei ole siitä näkemystä?
Kyllä se on täällä aika monta kertaa jo kerrottu mitä asiasta ollaan mieltä. Monille asia on hyvin selkeä. Joten mitä tarkoitat sillä, että se on ”haastavaa määritellä”?
Ei tarvitse olla samaa mieltä siitä mitä on ”kristillinen avioliitto” eikä tarvitse ajatella että sitä ylipäätään on olemassa. Mutta miksi viitata jatkuvasti historiaan ja kirkkoihin, ikäänkuin asiassa ei olisi mitään keskusteltavaa yksittäisten kristittyjen kesken…
Ja jos on, miksi ei keskitytä siihen miten itse kukin asian näkee, ymmärtää ja perustelee?
Miksi viitataan historiaan, eronneiden vihkimiseen ja kirkkojen virallisiin kannanottoihin, kun asiasta voisi keskustella ihan itseymmärryksen ja omien näkemysten pohjalta?
Toki sillä on merkitystä mikä näkemys kristillisestä avioliitosta on sillä kirkkokunnalla, johon kuuluu.
Luterilainen kirkko on ainakin tähän asti tunnustanut kristillisen avioliiton olemassaolon ja sen, että Jumala on asettanut avioliiton. Kyse onkin näkemyksistä millaiseksi ja miksi Jumala on avioliiton asettanut.
”Mutta miksi viitata jatkuvasti historiaan ja kirkkoihin, ikäänkuin asiassa ei olisi mitään keskusteltavaa yksittäisten kristittyjen kesken…”
Varmaan siksi, että avioliittoihin vihkivät juurikin kirkot, eivät yksittäiset kristityt henkkoht näkemystensä pohjalta.
”Varmaan siksi, että avioliittoihin vihkivät juurikin kirkot, eivät yksittäiset kristityt henkkoht näkemystensä pohjalta.”
-No kas kun en tullut ajatelleeksi 🙂
Näytät seuraavan minua, mutta ei kai siinä mitään… Ja kommentoivan lähinnä itsestäänselvyyden tuossa. Tarkoitin siis sitä, että usko ja vakaumus on henkilökohtainen, eikä kenenkään uskovan pidä uskoa ”siksi että kirkko opettaa” tai ”siten kuin kirkko opettaa”.
Ei myöskään omaksua tiettyä näkemystä kristillisestä avioliitosta kirkon opin vaan oman henkilökohtaisen vakaumuksen pohjalta.
Juuri siltä pohjalta asioista keskustellaan ja täytyy voida keskustella. Jokaisella on Raamattu ja vakaumus. Jos oma vakaumus on liian kaukana siitä mitä kirkkokunta, johon kuuluu, opettaa, rehellistä ja reilua kaikkia kohtaan, on lähteä ko. kirkkokunnasta.
”Ei myöskään omaksua tiettyä näkemystä kristillisestä avioliitosta kirkon opin vaan oman henkilökohtaisen vakaumuksen pohjalta.”
Oho. Tämä kuulostaa kyllä erittäin erikoiselta ja epäkristilliseltäkin näkemykseltä. Kirkkohan se on joka jäseniään opettaa. Suomen ev.lut. kirkossa näyttää olevan tällä hetkellä useammanlaista opetusta, mikä on tietysti kimurantti tilanne.
Eipäs höperehditä, en minä ”seuraa” täällä ketään.
”Tämä kuulostaa kyllä erittäin erikoiselta ja epäkristilliseltäkin näkemykseltä.”
-Epäkristilliseltä? Meillä on varmaan hyvin erilaiset näkemykset siitä mitä usko ja kristillisyys on, jos sinä ajattelet, että uskova on ensisijaisesti _kirkon_ opetuslapsi.
Jeesus painotti nimenomaan sitä, että ”on vain yksi opettaja, ja te olette kaikki veljiä.”
Seurakuntia on monia, kirkkokuntia on monia, mutta tämä on se inhimillinen puoli, joka ei ole alkuperäinen ja lopullinen ihanne ja päämäärä siinä mitä Jumalan valtakunta on. ”On yksi lauma ja yksi paimen.”
Ei siis sinänsä tarvittaisi edes pappeja välimiehiksi. Ja piti palata tarkentamaan, että en katso myöskään että ”kirkko” vihkii, tai että kirkkojen edes tulisi näin tehdä. Avioliittoon vihkimisessä on nähdäkseni se perusajatus, että seurakunnan johtohenkilö, hengellinen oppi-isä vihkii kaksi kristittyä pyhään avioliittoon. Kirkkokunnat eivät sinänsä liity tähän mitenkään.
”Kirkkohan se on joka jäseniään opettaa. Suomen ev.lut. kirkossa näyttää olevan tällä hetkellä useammanlaista opetusta, mikä on tietysti kimurantti tilanne.”
-Tämä on siis sinun näkemyksesi kristillisyydestä ja uskonelämästä. En siihen puutu, mutta olemme näköjään tässä(kin) eri mieltä.
”Eipäs höperehditä, en minä “seuraa” täällä ketään.”
-Se oli pelkkä vitsi, ja ilmeisesti aika huono… 🙂 Sinänsä olisi mielenkiintoista käydä kanssasi keskustelua uskosta ja Jumalasta, johon ilmeisesti uskot. Aika hurjia ovat kannanottosi ”sukupuolen moninaisuudesta” ym. kristinuskon ja Raamatun kannalta. Mutta siihen tarvitaan varmaan toinen keskustelualusta tai ketju.
Tuosta näkökulmastahan mitään (mielekästä) keskustelua ssp-parien kirkollisesta vihkimisestä ei synny. Sellaisen kannattaja vain toteaa että tämä on minun henkkoht vakaumukseni, ja sitten joudut myöntämään että ok, hyvä homma. Kovin kaukana ev.lut. kirkon kannasta moinen näkemys ei liene, kun papit de facto pariskuntia vihkivät.
Seurakuntammehan voisivat yhteisen esirukouksen kohtaan muut asiat ottaa harkinnan mukaan lauselmat Piispoillemme ja Kirkolliskokoukselle johdattaa nyt vellova asia sopuisaan päätökseen, ja vaikka seurakunnan, seurakunnan tavan ja lukijan mukaan, katsoa asiaa rakkaudellisena yhteyden osoituksena sen todellisena tahtona varjella ja siunata kirkkomme ykseyttä erimielisyyden kiusaukselta tehdä toisin.