Helsingin seurakuntayhtymän työntekijät sulloutuivat eilen Agricolan kirkkoon pohtimaan seurakuntayhtymän ja seurakuntien toimintakulttuurin muutosta. Paikalla oli tuhatkunta työntekijää. Yhtymässä on kaikkinensa noin 1300 työntekijää, uutisoi K24-uutispäällikkö Johannes Ijäs 11.11.15. Ruttopuiston rovasti tahtoo laittaa oman puumerkkinsä ko. asiaan, joten RR pistää omiaan sepustuksen väliin.
– Se on kai kaikkien aikojen paras työntekijäkokous osanottajamäärän osalta. Päivän otsikko oli toimintakulttuurin muutos, kertoo Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki.
RR: Kyllä, osanottajamäärä olisi ollut vallan mainio, jos kyse olisi ollut vapaaehtoisesta osallistumisesta. Mutta nyt se oli kaiken muun ohittava työtehtävä.
Hän vetää seurakuntien toimintakulttuurin muutoksen työryhmää. Rintamäen mukaan toimintakulttuuri on muuttumassa siten, että helsinkiläisten tarpeet otetaan toiminnan lähtökohdaksi. – Puhutaan työotteesta, jossa me emme vaan järjestä toimintaa ja yritä markkinoida sitä, vaan olemme kiinnostuneita siitä, mikä helsinkiläisten tarve on ja haluamme vastata siihen.
RR: Jahas, nytkö ollaan valmiita vaihtamaan Jumalan tahdon toteuttaminen siihen, mitä ihmiset tahtovat? Olemme jo katkerasti tulleet havaitsemaan, että helsinkiläisten tarvehierarkiaan Jumala liittyy aina vain heiveröisemmin.
Käytännössä toimintakulttuurin muutos tarkoittaa työntekijän näkökulmasta esimerkiksi diakonisen työotteen omaksumista. – Esimerkiksi niin, että lastenohjaaja huomioi lapsen lisäksi vanhemmat ja kysyy mitä kuuluu. Näin hän pystyy reagoimaan entistä paremmin vanhempien parisuhteen tarpeisiin.
RR: Ymmärrän. Eero-piispa oli kovin kiinnostunut käyttämään tätä Mitä sinulle kuuluu-kysymystä. Minulle kävi kerran Bulevardi 16:n seurakuntatalon eteisaulassa niin, että kuulin piispan suun kysyvän minulta, mitä minulle kuuluu. Olin otettu ja mielissäni. Ja aloin pitää synkkää yksinpuhelua. Kun lopulta pääsin selostukseni loppuun, huomasin ihmeekseni seisovani yksin siinä eteisessä. Piispa oli poistunut hissillä viidenteen kerrokseen.
– Käytännössä moniammatillistumme. Nyt käymme keskustelua siitä, miten osaamistamme ja työtapaamme voidaan monipuolistaa ja moniammatillistaa. Kyse on myös siitä, miten voimme käyttää toimitilojamme aiempaa monipuolisemmin.
HK: Luulenpa, että käytännössä tuo moniammatillisuus tulee merkitsemään papeillekin kirkonsiivousvuoroja.
Nyt näyttää siltä, että yhtymä luopuisi osasta toimitilojaan mutta ei sakraalitiloistaan. Kirkkotilojen osalta käydään keskustelua siitä, miten niitä voitaisiin käyttää nykyistä monipuolisemmin.
HK: Kiinteät penkit hallitsevat luterilaista kirkkosalia. Niistä voidaan varmasti jatkossa luopua, sillä liiallinen istuminen – uusimpien tutkimustulosten mukaan – tappaa. Laiskat luterilaiset voisivat ottaa oppia ortodokseista, jotka jaksavat sitkeästi seisoa pitkissä jumalanpalveluksissaan. Voin sieluni silmin nähdä, miten Vanhan kirkon vanhat penkit poistetaan stadionin mallin mukaan antamalla innokkaitten ihmisten sahata pientä (lue: jättimäistä) korvausta vastaan penkit metrin mittaisiksi paloiksi.
Tarkoitus on luoda myös Helsingin seurakuntien uusi työnantajamalli. Se lisäisi työntekijöiden liikkuvuutta seurakuntien välillä ja yhtymän ja seurakuntien välillä.
RR: Tämä idea ympäri Helsinkiä sukkuloivista työntekijöistä on innostanut Yhtymän Isoja Poikia koko sen 35 vuoden ajan, jonka olen ollut hommissa. Jotta tuollainen rajaton liikkuminen voisi onnistua, pitäisi kaikki erottavat seurakuntarajat poistaa ja siirtyä yhden suomenkielisen seurakunnan malliin. Helsingin seurakuntayhtymä muuttaa sitten nimekseen Helsingin Katulähetys ry.
Yhtymässä on juuri alkanut vuoden rekrytointikielto. Sillä aiotaan supistaa kaksisataa henkilötyövuotta luonnollisen poistuman avulla. Esimerkiksi virkoja, joista lähdetään eläkkeelle, ei täytetä.
RR: Jepjep. Ja kuinka ollakaan, yhtymän palveluksessa sattuu olemaan juuri sopivasti 200 yli 60-vuotiasta työntekijää. Revi tästä huumoria!
– Olemme myös pohtimassa pääkaupunkiseudun yhtymien välillä yhteistyön tiivistämistä. Haastaisin myös kirkkohallituksen ja kirkon järjestöt mukaan miettimään, voisivatko pääkaupunkiseudun toimijat pohtia töiden yhdistämistä ja saada tätä kautta aikaiseksi parempaa jälkeä.
RR: Parempaa jälkeä? Lue: säästöjä!
Helsingin seurakuntien kiinteistökannasta on tarkoitus vähentää noin viisitoista prosenttia. Meillä on tätä varten seurakunnissa keskustelu käynnissä, mistä kiinteistöistä he olisivat valmiita luopumaan ja löytyykö osia, joita voidaan vuokrata ulos. Käytännössä esimerkiksi kirkkotilojen käyttöä pyritään monipuolistamaan. Niistä voisi pitää muun muassa lasten kerhoja ja kokouksia. Mennään vähän keskieurooppalaiseen kirkkosalikäytäntöön, jossa tapahtuu paljon muutakin kuin messut ja toimitukset.
RR: Käydessäni puheena olevan kokouksen aikana Agricolan kirkon alakerran inva-vessassa totesin, että tila on riittävän suuri kahden uuden työpisteen perustamiselle.
Pohdinnassa on myös, mitä Seurakuntien talolle Helsingin Kalliossa tapahtuu. Koko kortteli voidaan myydä, jolloin talossa työskentelevät yhtymän työntekijät sijoitettaisiin eri seurakuntien toimitiloihin. Yksi vaihtoehto on myös tiivistää Seurakuntien talon tiloja ja antaa vuokrakäyttöön yksi–kaksi kerrosta viisikerroksisesta talosta.
RR: Kun nuorena pappina ensi kerran vierailin kyseisessä vatikaanissa, tuli mieleeni oitis, että seuraavalla kerralla tulen tänne pommin kanssa. Että sellaiset ensitreffit…
– Yhtymällä on tosi paljon kiinteistöjä Helsingissä. Puhumme tällä hetkellä monesta eri kiinteistöstä ja niiden vähentämisestä, ei vain esimerkiksi Seurakuntien talosta, Rintamäki muistuttaa.
RR: Vaan minnepä sijoitatte yhtymän työntekijät, jos olette myyneet jo miltei kaikki toimitilat keskustasta? Tiedän, että Bulevardin talo on kalliisti ylläpidetty tila, mutta aivan erinomainen sellainen.Seurakunnallisen elämän luonteeseen kuuluu, että ihmisiä kutsutaan koolle, kirkkojen lisäksi myös seurakuntasaleihin…
– Me emme tee muutoksia yksistään talouden ehdoilla, vaan haluamme parempaa toimintaa ja jalkautumista entistä enemmän helsinkiläisten keskuuteen. Haluamme rakentaa sellaista kirkkoa, joka nousee seurakuntalaisten aktiivisuudesta.
RR: Kirkon perusta ei ole seinissä. Kirkon perusta ei ole aktiivisissa seurakuntalaisissa. Kirkon perusta on Kristuksessa. Tämän vuoksi esimerkiksi yhtymän omassa Kurkku ja Kuponki-lehdessä voitaisiin Jeesuksen nimi mainita aina silloin tällöin, ettei Totuus pääsisi unohtumaan.
Agricolan kirkossa työntekijöitä kiinnosti Rintamäen mukaan erityisesti se, mitä tarvelähtöinen seurakunta-ajattelu tarkoittaa. Koska toiminnassa haetaan diakonista otetta, kysyttiin päivän aikana muun muassa sitä, ryhtyvätkö kaikki työntekijät jatkossa diakoneiksi.
RR: Jokainen kristitty on kutsumukseltaan sekä pappi että diakoni. Kaikki vain eivät saa palkkaa siitä.
– Totesimme, että diakonien työ on arvokasta ja oma lukunsa. Kyse on pikemminkin siitä, miten otamme heidän työstään sen oleellisen lähtökohdan. Diakoniatyöntekijät nimittäin kysyvät aina, mitä sinulle kuuluu tai miten voisin auttaa. Kyse on tällaisen otteen ottamisesta omaan työhön.
RR: Ei pidä unohtaa, että aineellisen avun lisäksi diakonit antavat myös henkistä ja hengellistä apua.
Hätkähdyttävä havainto on kuitenkin, että diakonit ovat juuri se työntekijäryhmä, johon vähennykset näyttäisivät kohdistuvan eniten. Tämä ilmenee Helsingin paikallisseurakuntien toiminta- ja taloussuunnitelmista. Rintamäen mielestä näin ei saisi käydä, ja asiasta on jo keskusteltu yhteisessä kirkkoneuvostossakin. – Eihän tarvelähtöinen työote voi tarkoittaa sitä että diakonit on suurin vähennettävä ryhmä.
RR: Tarvelähtöinen? Uusi termi paljon pelattuun bullshit-bingoon. Milloin se tarve oikein on pois? Tämän hokeman edeltäjän, asiakaslähtöisyyden, ymmärsin sanatarkasti: Asiakkaat lähtevät laumoittain kirkosta.
Tarvelähtöiseen työotteeseen liittyy myös aie käynnistää Helsingissä seurakuntalaisten palvelukeskus. Se sijaitsisi aivan ydinkeskustassa. Käytännössä yhdeltä luukulta saisi kaikki seurakuntalaisten palvelut. Keskus voisi olla auki esimerkiksi aamuyhdeksästä iltayhdeksään. En usko, että sitä varten tarvittaisiin uutta rakennusta. Tilan pitäisi löytyä olemassa olevasta kiinteistökannasta.
RR: Tervetuloa takaisin Bulevardille! Tästä samasta talosta, jonka ylimmässä kerroksessa piispa majailee, Seurakuntien keskusrekisteri lähti 1970-luvulla Kallioon. Ympäri käydään, yhteen tullaan! Ja, hei: Onhan Bulevardi osoitteena paljon coolimpi kuin III linja 22.
Tänä aamuna (11.11.15) klo 8 sain pitää ns. Piispan messun Vanhassa kirkossa. Paikalla oli seurakuntalaisten lisäksi piispa esikuntineen sekä 14 papiksi tai diakonian virkaan kuukauden kuluttua vihittävää miestä ja naista. Tällä hetkellä on tilanne niin kirkossa kuin koko yhteiskunnassammekin sanalla sanoen huolestuttava. Vaikka tulevaisuus onkin tuntematon, niin huomista meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä Herra on jo siellä! Häneen iankaikkisiin käsivarsiinsa me voimme turvata. Vanhan kirkon portissa lukee: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret”. (5. Moos. 33: 27)
Kuvateksti: Jeesus Vanhassa kirkossa 11.11.2015. Michael Majalahden kuvasi Johanna Kare.
Onhan tämä keitys ollut näkyvissä jo parikymmetä vuotta. Kirkko vain ei ole siihen valmistautunut. Aikaa olisi ollut kyllä riittävästi. Nyt on myöhäistä. Toiminnan alasajolla tulee jatkumaan. Ensin pienipalkkaiset diakonit- ja nuorisotyöntekijät lähtee. Sitten toiminnasta jää vain toimitukset. Siinä vaiheessa ei enää mihinkään ylimääräiseen ole mahdollisuuksia. Tuskin nytkään. uusi toimintakulttuuri tuskin on mitään muuta, kuin vahan sementoimista. Hoidetaan vain pakolliset kuviot.
Jos diakonia on tärkeintä työalaa, niin piispat ja papithan pitäisi olla yt-listalla???
Lauri: Jo toki, ei jäsenmääränsä puolittava kirkko tarvitse kuin puolet piispoista. Julistusta, palvelua ja yhteyttä (kirkon tuntomerkit) tarvitaan toki jatkossakin.
Lutherin mukaan ”saarnaviran jälkeen kirkossa ei ole mitään korkeampaa virkaa kuin tämä, jossa hoidetaan kirkon omaisuutta oikein ja rehellisesti ja autetaan köyhiä kristittyjä, jotka eivät itse kykene hankkimaan ja ansaitsemaan ravintoaan”.
Hannu
Kiitos raikkaasta tekstistäsi.
Hyvä peilata tämän päivän kokemuksia yhteisiin kokemuksiimme L-järvellä.
Vai mitä tuumaat Matias?
Silloin laman kourissa kamppailimme, vain paljon pienemmissä ymyröissä. Samaa rakennetta on nähtävissä tuossa Hannun vuodatuksessa. Eiköhän kehitys kulje aivan samaa rataa kirkossa kuin silloin siellä.
Laitan tähän FB-kaverini Markku Hirnin kommentin (hänen luvallaan, tietenkin):
”Todella hyvät kommentit. Kiuru on nähnyt roskapuheiden todellisen ytimen ja kommentoi sitä terävästi.Vahinko vain, että luennoitsija luulee puhuvansa jotakin positiivista, kun hän itse asiassa kertoo, miten suuret säästöt saadaan aikaan. Evankeliumi siitä, miten pienempi palvelee suurenevaa joukkoa paremmin, on valhe. En ymmärrä, miten sen julistajat eivät piiloudu kaappiin häpeämään.”
Markku: Ei siellä ollut vain vain yhtä luennoitsijaa vaan koko yhtymän johto kävi yhdessä ja erikseen todistamassa, että huonosti menee. Oltiin olevinaan lentokoneen kyydissä ja parisataa ihmistä pitäisi pudottaa kyydistä.
Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä tai muissa seurakuntatiloissa, mutta meissä ihmisissäpä hän asuu!
”Evankeliumi siitä, miten pienempi palvelee suurenevaa joukkoa paremmin, on valhe.”
Hyvä huomio. Tähän aiheeseen suoraan liittymättä tuli mieleen nykyhallituksemme linjaus. Leikataan koulutuksesta ja muistakin yhteiskunnan menoista ja sitten vain heitetään ilmaan, että vähemmällä tulee saada parempia tuloksia! Milloinhan sellainen on onnistunut ja missä?
Jos maa velkaantuu Miljoona euroa tunnissa, niin kai jotain on vialla. Eli tarttis tehhä jotain? Hallitus hallitsee vain osaa maan asioista ja siihen kuuluu asiat, jotka eivät välittömästi tuo mannaa markkinajumalan alttarille. Valtio ei siis voi ottaa sieltä, minne ei valtion rahaa mene. Työmarkkinat elävät elämäänsä paljolti niillä opeilla joita opittiin oman valuutan kanssa pelatessa. Kun asiat menivät huonosti, niin valtio rukkasi markan arvoa, jolla pärjättiin seuraavaan rukkaukseen. Valtio on siis kouluttanut korkeasti itselleen konsultteja, jotka osaavat ”verosuunnittelun” köyhällä ei ole mistä suunnitella.
Hallituksella on suuri tehtävä valtion velan väentämisessä ja talouden saamisessa tasapainoon.
Tehtävää ei helpota kansantaloutemme huono kilpailukyky.
Kannattaa katsoa perjantain kehitys Helsingin pörssissä, niin huomaa maamme tilanteen.
Säästöjä tarvitaan