Vaino

Joskus saamme uutisia jostain päin maailmaa, että jotain kansaa tai kansanryhmää on alettu vainota. Vaino alkaa leimaamisesta, jatkuu syrjintäjänä ja etenee vahingonteon kautta fyysisen koskemattomuuden rikkoontumiseen. Vangitsemiseen, kidutukseen ja viimein kuolemaan. Syynä on erilaisuus. Useasti myös usko varsinkin usko Kristukseen. Joissakin maissa kristityt rakentavat itselleen kirkon ja saavat ehkä ulkomaista apua siihen, sitten jollakin taholla on mielestään oikeus tuikata se tuleen. No, onhan kotisuomessakin ollut näitä kirkkopaloja, mutta ne tapaukset eivät kuitenkaan ole järjestäytynyttä toimintaa, joka kohdistuisi vainonomaisesti kirkon käyttäjiin.

Joskus kuulemme sanottavan, että meillä ei ole vainoa. Ehkä klassisessa mielessä ei ole, kun maassa on säädetty lakeja suojelemaan ihmisen tarvetta harjoittaa uskontoa tai olla harjoittamatta. Joskus kuulee puhuttavan sotavuosista ja kaikesta siitä mitä se kansalle merkitsi. Maan ja yksilön tulevaisuus oli epävakaalla pohjalla, kun sota soi julmimmin ja oli asetuttava henkilökohtaisesti eturintaan. Kuoleman aavistus koko ajan läsnä, ikävä perhettä ja epävarmuus mitä sitten, jos käy huonosti. Puhutaan paljon siitä, miten rukous oli oljenkorsi, johon tartuttiin julki ja salaa. Kerrotaan myös niistä lupauksista, joita Herralle annettiin kuin optio, jos säästät minun henkeni niin minä sitoudun…

Sota päättyi aikanaan ja alkoi asioiden tarkastelu uudelta kantilta. Sotakorvaukset olivat ankarat erityisesti siksi, että kaikenlaista teollisuutta ei ollut olemassa. Moni asia piti polkea pystyyn ihan tyhjästä. Piti rakentaa telakoita ja konepajoja ja toivoa, että kaikki onnistuu. Tämä toiminta asutuksen jälleenrakentamisen rinnalla täystyöllisti kansan pitkäksi ajaksi ja vauraus alkoi myös viritä toimeliaisuuden myötä. Aikanaan viimeinen juna näytti perävalonsa Vainikkalassa. Kun oli vauhtiin päästy, niin työtä jatkettiin. Rakennettiin infrastruktuuria, keksittiin pikitiet. Sairaalat, terveyskeskukset ja toimiva koulutusjärjestelmä. Kun kirkolla on perinteisesti rahavirrassa oma sivuhaaransa ja se alkoi tuottaa maallista hyvää myös sinne. Alettiin suunnitella kattavaa palvelujärjestelmää. Ristiseinäinen rakennus kuului jokaiseen lähiöön kaupan ja postin ohella. Oliko tämä sitä, mitä oli Herralle luvattu silloin, kun taivas repesi? Tuskin ihan tarkasti ottaen.

Mukautuminen maailman henkeen alkoi vainota sitä osaa meissä, jolla oli taivaskaipuu. Kun maanpäälle rakennetaan lähinnä paratiisiolosuhteet, taivaan todellisuus ohenee, vie voimat ja lopulta tuo paatumuksen mukavuuden, jota satunnaiset kirkonkäynnit eivät häiritse. Helposti tullaan siihen tulokseen, että jotkin toimenpiteet hengelliseltä alalta riittää pitämään pelastuksen syrjässä kiinni, jos sellainenin tarve joskus yllättää. Elämä on tosi pitkä ja mukava. Koskaan ei tulla vanhaksi eikä näinollen ole kiireellistä mietittävää, kun kuolema on niin kaukana. Vanhukset ovat vanhustentaloissa ja lapset kouluissa eikä huomata, että ne ovat vain etappeja elämän kaaressa ja sitten tulemme jokainen vanhuksiksi. Ja sitten kuolemme pois, eikä kukaan huolestu mihin poismennyt meni, vai meinkö mihinkään. Meille pitäisi vieläkin sanoa: Muista Luojaasi nuoruudessasi ennenkuin pahat päivät tulevat ja sanot eivät ne minulle kelpaa!