Vainosta kärsineet Narendran ja Kavita jatkavat palvelutehtäväänsä Intiassa

Intian äärinationalistinen hinduhallinto suhtautuu vihamielisesti muiden uskontojen harjoittamiseen maassaan. Kristityt Narendran ja Kavita saivat toimia seurakunnassaan aktiivisesti kymmenen vuoden ajan, kunnes väkivaltaisuudet seurakuntalaisia kohtaan vähitellen alkoivat. Vaino alkoi erilaisin ilkivallanteoin ja muuttui myöhemmin väkivaltaisiksi hyökkäyksiksi heitä ja heidän kirkkorakennustaan kohtaan.

Jumala kuitenkin rohkaisi palvelijoitaan jatkamaan toimintaansa. Heidän Open Doorsin paikalliskumppanien kautta saamansa tuki on ollut suureksi lohdutukseksi ja rohkaisuksi heille ja mahdollistanut heidän seurakuntatyönsä jatkumisen.

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Intiassa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Millä tavalla ytimeen? Hön toistelee siinä samaa klisettä kuin moni muukin, ottamatta kantaa itse asiaan. Taisi Puolimatka paljastaa ajan hengelle liian arkoja seikkoja, minkä muutkin valveutuneet ovat havainneet.

    • Hentilä.”Samuli Suonpää osuu puheenvuorossaan asian ytimeen. Käykää lukemassa!”

      Niinpä niin, Suonpää sanoi, ettei Puolimatkan mielipiteestä kannat välittää, koska hänellä on eri mielipide kuin Suonpäällä.

    • Ydin on tämä:

      Puolimatkan teksti on mielipidekirjoitus (vaikkakinhän on antanut sille tutkimusartikkelin luonnetta lukuisine viitteineen), ja sitä on arvioitava tästä lähtökohdasta.
      Puolimatka markkinoi tarkoituksellisesti näkemystä, jonka mukaan homoseksuaalisuuden hyväksyminen johtaa pedofilian hyväksymiseen, näkemystä, jota yhdysvaltalainen uskonnollinen oikeisto käytää propagandistisena aseenaan sikäläisessä kulttuuritaistelussa.

    • Miksi Hallamaa ei uskaltanut ottaa asiaan kantaa ?
      Miksi leimata Puolimatka jollain vanhoilla jutuilla.?
      Asiassa pitäisi pidättäytyä yksinomaan Puolimatkan kirjoitukseen ja osoittaa siellä virheet eikä puhua siitä miten jotkut ovat asian kokeneet. Nyt koen sananvapautta loukattavan törkeästi ja oikeuskanslerikin on jo useasti ottanut kantaa vastaavanlaisissa tilanteissa.

    • Hallamaalta ei kysytty kantaa asiaan. Miksi ihmeessä hänen roolissaan edes pitäisi ottaa kantaa Puolimatkan pedofiliapelkoihin?

  1. Mielestäni Puolimatkan tutkimuksessa oli sekaisin sekä tärkeitä havaintoja että melkoisia argumentaatiovirheitä. Hallamaa on oikeassa siinä, ettei professori ole samalla tavalla yksityishenkilö kuin tavantallaaja.

    Olennaista on nyt kuitenkin se, miten tiedeympäristössä vastataan poikkeaviin mielipiteisiin. Pyytämällä hallintoa vaientamaan väärinajattelija, koska hän aiheuttaa ”turvattomuutta”? Ei todellakaan, vaan argumenteilla. Ne ratkaisevat. Niiden avulla voi osoittaa, että toisen mielipide on väärä ja tyhmä.

    Jos sen sijaan kokee, ettei vääriä mielipiteitä saisi olla olemassakaan, koska ne järkyttävät ”turvallisuutta”, silloin yliopisto on väärä paikka. Yliopisto-opiskelu merkitsee sitoutumista siihen, että omaa maailmankuvaa keikutetaan ja että joutuu törmäämään monenlaisiin näkemyksiin, niin hyvin kuin huonosti perusteltuihin, niin viisaisiin kuin tyhmiin. Jos tästä luovutaan ja mennään siihen, että akateemisessa maailmassa saa esittää vain ennalta määriteltyjä ”oikeita” mielipiteitä, se merkitsee länsimaisen tieteen ja yliopiston idean loppua.

  2. ”Säännöksen tulkinnassa on eräiden korkeimpien virkamiesten kuten tuomareiden kohdalla lähdetty siitä, että sen edellyttämät käyttäytymisvaatimukset ulottuvat myös vapaa-ajan toimintoihin – – Ottaen huomioon professorin aseman en pidä tällaista lähestymistapaa poissuljettuna.” (Oikeusasiamiehen ratkaisu Dnro 3934/4/07.)

    Isompi palli, enemmän vastuuta myös vapaa-aikana.

    • Tuo päätös (Dnro 3934/4/07) otsikolla ”Väitöskirjaa pidettiin esillä liian lyhyt aika ennen väitöstilaisuutta” ei liity mitenkään tähän asiaan.

    • Anteeksi virheeni. Piti olla Dnro 590/4/05.

      Virka- ja työsuhteen eroa en näe tässä merkittäväksi.

    • Virka- ja työsuhteella on todella suuri ja olennainen ero. Esim. tuomareita ei voida erottaa mutta työsuhteessa olevista päästään eroon jos ollaan valmiit maksamaan korvaukset.

      Periaatteessa yliopisto voi siis erottaa professorin laittomasti ja maksaa korvaukset oikeuden päätöksen mukaa, ja sillä sipuli. Tuomari taas ei voi erottaa kuin vakavien rikosten perusteella.

    • Tässä tapauksessa virka- ja työsuhteen ero ei vaikuta asiaan, sillä Puolimatkaa ei taatusti olla erottamassa. Onneksi hän jää lähivuosina eläkkeelle.

  3. Kreationismi ei ole tiedettä, ja ne jotka kreationismia tieteenä esittävät, ovat häpeäksi itselleen. Puolimatka, Jehovan todistajat, ja monet muut.

    Yhtä heikoilla kantimilla kuin kreationismi, lepää myös Puolimatkan kauhistelu pedofilian normalisoinnista. Mitään sellaista ei ole, eikä tule. Ei ainakaan niin kauan kuin asioista päätetään sekulaarilta pohjalta. Sen sijaan meillä on kassikaupalla uskontoja, joiden keskuudessa pedofilia on ongelma, ja joissa sitä jopa tarkoituksella peitellään. Siinä meillä asiaan liittyvä varsinainen ongelma, johon Puolimatkakin voisi tarmonsa sijoittaa. Saisi edes joskus jotain aidosti hyödyllistä aikaan.

    • Järvinen. ”Yhtä heikoilla kantimilla kuin kreationismi, lepää myös Puolimatkan kauhistelu pedofilian normalisoinnista. Mitään sellaista ei ole, eikä tule. Ei ainakaan niin kauan kuin asioista päätetään sekulaarilta pohjalta”.

      Kyllä nykyään viisitoistavuotialilla ja nuoremmillakin on seksisuhteita, kai etupäässäkeskenään. Kuitenkin kyllä ymmärrän, että kynnys pedofiliaan madaltu koko ajan sitä mukaa kuinseksuaalinen vapautuminen ja vallankumous jatkuu. Kun nyt vertaan sitä, mitä telkkarissa näytetiin, 1960-luvull siihen, mitä näytetään tänään on ero aika huima, jos tätä ajattelee manipulaation kannalta. Täysiä yhdyntöjä ilmestyy telkkariin keskellä päivää, ja nyt yhä useammissa sarjoissa ja filmeissä homotkin jo muhinoi keskenään. Tulossa on aivan varmasti ryhmäseksiäkin tuutin täydeltä kunhan muutama vuosi kuluu.

      Kristiilseltä näkökannalta tämän ei koskaan olisi pitänyt tapahtua, koska aviovuode on pyhitetty, on katolisille ja ortodokseille sakraali tila. Kyllä koko ilmapiiri yhteiskunnassa on ”seksualisoitu” manipulatiivisessa mielessä. Minä uskon siis, että tämä on vasta alkua ja hurjat ajat ovat vasta edessäpäin. Hengellisessä mielessä kun ajattelen tätä, ymmärrän, ettei ole tarkoituskaan että lopulta lapsia säästetään.

    • Antti: ”Kyllä nykyään viisitoistavuotialilla ja nuoremmillakin on seksisuhteita, kai etupäässäkeskenään. ”

      No siinähän ei ole mitään tekemistä pedofilian kanssa. Jos selvitettäisiin edes peruskäsitteet ennen lausuntojen antamista?

      Antti: ”Kuitenkin kyllä ymmärrän, että kynnys pedofiliaan madaltu koko ajan sitä mukaa kuinseksuaalinen vapautuminen ja vallankumous jatkuu.”

      Ymmärrät totaalisen väärin. Pedofilian kynnys ei madallu siitä, että seksuaalisuuteen aletaan suhtautua luonnollisemmin. Pedofiliassa vahingoitetaan toista ihmistä, joka ei kuulu terveeseen seksuaalisuuteen. Tässäkin kannattaisi selvittää ihan perusasiat ennen lausuntojen antamista. Nämä nimittäin aintavat teistä konservatiiveista varsin tietämättömän kuvan. Joka ei näillä esityksillä voi olla kuin totta.

      Antti: ”Hengellisessä mielessä kun ajattelen tätä, ymmärrän, ettei ole tarkoituskaan että lopulta lapsia säästetään.”

      Tällaiseen johtopäätökseen voi päätyä vain täydellisessä pimeydessä elävä ihminen.

    • Järvinen.”Ymmärrät totaalisen väärin. Pedofilian kynnys ei madallu siitä, että seksuaalisuuteen aletaan suhtautua luonnollisemmin. Pedofiliassa vahingoitetaan toista ihmistä, joka ei kuulu terveeseen seksuaalisuuteen. Tässäkin kannattaisi selvittää ihan perusasiat ennen lausuntojen antamista”.

      Ajattelet siis, että seksuaalaisuuteen luonnollista suhtautumista ovat erilaiset yhdynnät iltapäivisin tv:ssä, reaalitysarjat missä seurataan seksiakteja suorassa lähetysessä jne. Vihreiden puolueessa on jo aloite moniavioisuuden suosimisesta, Hollannissa on aloite pedofilian hyväksymisestä ja Väestöliiton lääkäri ehdottaa ilmaisten ehkäisyvälineiden jakamista lapsille ilman alaikärajaa. Minusta vaan jotain on pahasti pielessä sensijaan että tämä olisi luontevaa. Pedofiliaa voi määritellä myös ihan lapsen ikää tarkastelemalla, ei vain sitä, vahingoitetaanko jotain vai ei. Arabimaissa ei ole tavatonta, että vaimoksi otetaan 11-12 vuotiaita tyttöjä. Tämä on sitten luontevaa, jos tyttöjä ei sen kummemmin vahingoiteta?

      Hengellisessä mielessä kun ajattelen sitä, mitä tällä saralla tapahtuu, on vaikea ymmärtää, jos joku pitää kaikkea tätä ainakaan kristillisessä mielessä luontevana.

    • Järvinen. ”Antti: “Hengellisessä mielessä kun ajattelen tätä, ymmärrän, ettei ole tarkoituskaan että lopulta lapsia säästetään.
      Tällaiseen johtopäätökseen voi päätyä vain täydellisessä pimeydessä elävä ihminen”.

      Millaisessa pimeydessä arvelet minun elävän? Hengellisessä pimennossako?
      Olen tehnyt yli kolmekymmentä vuotta päätoimisesti hengellistä työtä eikä minusta tunnu kovin pimeältä, päinvastoin olen monin tavoin siunattu, myös sielussani ja mielessäni.

    • Antti: ”Millaisessa pimeydessä arvelet minun elävän?”

      Tiedollisessa pimeydessä. Vapaaehtoisesti, vieläpä.

    • Järvinen. ”Tiedollisessa pimeydessä. Vapaaehtoisesti, vieläpä”.

      Ok, hengellisesti en elä pimeässä, vaan kirkkaudessa. Sitten ilmeisesti tässäkin on kyse siiyä, että määrittelemme asioita eri tavalla. Näinhän käy aina kun yritän keskustella homoista. Määrittelemme asian eri tavlla. Toisille se on samaa sukupuolta olevien romanttinen parisuhde, minusta taas se on mikä vaan kahden samaa sukupuolta olevan seksisuhde, myös sellainen, jonka pääasia on pelkkä seksi. Siis homoja on monenlaisia.

      Myös mitä podofiliaan tulee, en näe sitä pelkästään väkivallan tekemisenä lapselle, vaan myös lapsen vapaaehtoista taivuttamista seksisuhteeseen.

      Myös seksualisesta ”vallankumouksesta” 1960-luvulta nykypäivään on analyysimme erilainen. Kun tällaisessa kommenttiketjussa chattailemme ei minusta kannata liian nopeasti olla tietämässä mitä toinen ymmärtää ja mitä ei. MInä siis ajattelen, että koko tämän seksuaalisuuden ylikorostumisen seurauksena saamme lopulta myös enemmän moniavioisuutta, ryhmäseksiä, seksiä alaikäisten kanssa jne. mitä emme vielä ole nähneet. Intialaisissa temppeleissä on ihan tavallinen aihe ihmisen ja eläimen yhdyntä. Ajattelen, että tätäkin on jatkossa luvassa meilläkin. Homoseksuaalisuuden yleistyminen, tai ainakin kaapaista ulos tulo on osa tätä kaikkien himojen vapautumisen prosessia, jota tarkastelen kokonaisvaltaisemmin.

      MInun näkökulma tässä on myös eskatologinen. Ajattelen, että näin käy ”lopun aikana”, ja että nyt elämme ekstologista lopun aikaa. Tästäkin voimme toki rauhassa olla eri mielatä

    • Marjaana Järvinen: ”Sen sijaan meillä on kassikaupalla uskontoja, joiden keskuudessa pedofilia on ongelma ja joissa sitä jopa tarkoituksella peitellään. Siinä meillä asiaan liittyvä varsinainen ongelma, johon Puolimatkakin voisi tarmonsa sijoittaa. Saisi edes joskus jotain aidosti hyödyllistä aikaan.”

      Mainitse itse joku.

    • AH:ta hieman mukaillen:

      Näinhän käy aina, kun yritän keskustella heteroista. Määrittelemme asian eri tavalla. Toisille se on eri sukupuolta olevien romanttinen parisuhde, minusta taas kahden eri sukupuolta olevien seksisuhde, myös sellainen, jonka pääasia on pelkkä seksi. Siis heteroita on monenlaisia.

      Totta tämäkin?

    • Hentilä. ”AH:ta hieman mukaillen:
      Näinhän käy aina, kun yritän keskustella heteroista. Määrittelemme asian eri tavalla. Toisille se on eri sukupuolta olevien romanttinen parisuhde, minusta taas kahden eri sukupuolta olevien seksisuhde, myös sellainen, jonka pääasia on pelkkä seksi. Siis heteroita on monenlaisia.
      Totta tämäkin?”

      Heteroseksuaalisuus on vetoa vastakkaiseen sukuouoleen ja homoseksuaaalisuus on vetoa samaan sukupuoleen. Sitten sekä heteroissa että homoissa on ehjiä ja rikkinäisiä ihmisiä ja erilaisia valmiuksia suhteen hoitamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kyllä minä ymmärrän, että kaksi fiksua homoseksuaalia voi elää keskenään parisuhteessa ja osoittaa toisilleen uskollisuutta ym. Mutta minusta tämä ei ole mikään ainoa homseksuaalisuuden määritelmä.

      Minun näkemyksen mukaan homoseksuaalisuutta ei voi määrittää pelkästään joidenkin romanttisten tuntemusten kautta vaan yhtä hyvin homoseksuaalisuutta on villi ”panokulttuuri” suurkaupungin syntisessä yössä . Samoin heterot voivat olla käytökseltään erilaisia tässä suhteessa.

      Minusta koko seksuaalinen vallankumous on kaikilta osin mennyt pahsti pieleen ainakin Raamatun standardeilla ”mitattuna”. Minusta lopputulos tulee olemaan se, että sekulaarin yhteiskunnan käytös tällä alueella muistuttaa enemmän kaniinilauman ”kulttuuria” kuin Jumalaa kunnioittavan ihmisen käytöstä.

  4. Sexpon Tommi Paalanen on kritisoinut Puolimatkan kirjoitusta, muun muassa pedofilian väärinymmärtämisestä. Paalasen mukaan mikään seksuaalinen taipumus ei ole sinänsä väärin, tai sairas. Tohtori Paalanenhan on tullut tunnetuksi mm vaatimuksillaan suojaikärajan laskemisesta 14-vuoteen ja eläinseksin sallimisesta. Professori Puolimatka alkaa minusta vaikuttaa ihan tolkun ihmiseltä.

    • Olen havainnut saman, sexpolle se näyttää olevan vain lainsäädännön kannalta ongelma. Tämä säätiö kouluttaa sitten muita…en ikinä osallistuisi.

  5. Melkoista ideologiaa tuo sukupuolentutkimuskin on. Jos mm. erehdyt kritisoimaan aborttia, saat aika ikävää palautetta. Kokemusta on. Ja vielä Jyväskylän yliopistossa.

    • Aivan, ja tämä räjähdysherkkyys näissä kysymyksissä korreloi minusta suoraan siihen, miten sairaita ilmiöt ovat, kuten juuri abortit. Jos sanot jotatin kriittistä abortista, olet naisten ihmisoikeuksien vihaaja jne. Samoin on käymässä homoasioissa. Homoista ei lopulta saa sanoa yhtä poikkitelaista sana ilman että saa jonkun ihmisvihaajan maineen.

  6. Tutkija Jason Lepojärven twiitti (alla linkki) ilmaisee sen, ettei tapaus Puolimatka ole tiedemaailmassa mikään uusia ilmiö. Tiedeyhteisö – kuten mikä tahansa muu yhteisö – harjoittaa itsesensuuria: on joitakin asioita, joita ei tutkita, koska ne ovat poliittisesti (ja erit. sosiaalisessa mediassa) räjähdysherkkiä ja epäkorrekteja tutkimuskohteita.

    Pedofilian tutkiminen seksuaalisena taipumuksena, joka voisi olla myötäsyntyistä ja siinä suhteessa ”luonnollisena” samalla viivalla muiden seksuaalisten taipumusten kanssa, on juuri tällainen aihe.

    Onko prof. Puolimatka kirjoittanut artikkelinsa professorina vai yksityishenkilönä, on tässä suhteessa sivuasia. Molemmissa tapauksissa häntä sitoo pyrkimys totuuden selvittämiseen. Olipa se kuinka poliittisesti epäkorrektia tahansa. Totuuden etsiminen ei voi koskaan olla myöskään epäeettistä.

    Sen sijaan Jyväskylän yliopiston rehtorin toiminta on eettisesti arveluttavaa: voiko hän esimiehenä ryhtyä tässä vaiheessa muihin konkreettisiin ”toimenpiteisiin” kuin prof. Puolimatkan kuulemiseen..?

    Toinen eettisesti arveluttava tapa lähestyä kysymyksenasettelua on Samuli Suonpään esitys K&K-blogissa: ”Puolimatkan kirjoitus ei ollut tieteellinen analyysi vaan homovastainen mielipide”.

    Kun näkökulma siirretään tieteellisestä argumentaatiosta mielipidekirjoituksen tasolle ja leimataan sen kirjoittaja homofobiseksi, koko jutulle voidaan hymähtää ja kohauttaa olkapäitä. Argumentaatioon ei tarvitse ottaa kantaa millään rationaalisella tasolla, koska koko juttu on siirretty tunnetasolle.

    On tällä argumentaatiotavalla nimikin: ”red herring” (savusilli).

    https://twitter.com/JasonLepojarvi/status/1026887855812104192

    • Äläpäs Jouni heiluttele silliäsi väärässä paikassa. Suonpään kirjoitus on erinomainen ja osuva analyysi Puolimatkan ”tieteellisestä argumentaatiosta”. Jos tutustut Puolimatkan artikkeliin ja sen lähdeluetteloon, huomaat kyllä miten tarkoitushakuisesta ja epätieteellisestä kirjoituksesta on kysymys.

      Mielipidekirjoituksena se olisi tietenkin ihan ok. Ongelma on se, että Puolimatka mielellään allekirjoittaa tuotoksensa professorina. Ei siinä mitään laitonta ole, mutta se antaa helposti (ja tarkoituksellisesti) väärän kuvan kirjoituksen luonteesta.

      Hauskaa huomata jälleen, että se pieni roska vastapuolen silmässä on helppo huomata;) Ns. kapinapappien lojaalisuus työnantajaa kohtaan tuomitaan täällä herkästi. Professorin epälojaalisuus (yliopiston on pakko sanoutua irti Puolimatkan tapaisista ajattelijoista) tunnutaan kokevan rohkeutena ja tavoiteltavana asiana.

    • Mietitäänpä tapaa, jolla Puolimatka ja puolustajansa asiaan reagoivat. Suusta/kynästä/näppäimistöstä lähti sammakoita. Seurasi vastareaktio. Alettiin huutamaan: ”Puolimatkan sananvapaus uhattuna!” Vaan kun ei ole, enkä ole tuon selvempää savusilliä nähnyt.

      Tuosta twiitistä. Onhan se kaunis ja ylevä ajatus, että proffa tai muu johtaja ohjeistaa rehvakkaasti haastamaan ja kyseenalaistamaan. Se voi olla myös kiusaajan näkökulma, sillä henkilökohtaisella tasolla haastaminen voi olla käytännössä mahdotonta. Monelle, varsinkin Puolimatkan vastustaman vähemmistön edustajalle, voi olla ylittämätön kynnys ryhtyä suoraan kyseenalaistamaan opettajan mielipiteitä.

      Reaktiot Puolimatkan kirjoitukseen onneksi osoittavat, että solidaarisuutta löytyy. Silloin voikin käydä niin, että valta-asemaan tottunut proffa joutuu kohtaamaan yllättävää kritiikkiä.

  7. Mielestäni professori Puolimatkan kirjoitus on aika vastenmielinen.

    Hän aloittaa sen maalailemalla perusteettomia uhkakuvia tavalla, joka on omiaan leimaamaan seksuaalivähemmistöjä. Hän antaa ymmärtää, että homoparien avioliittovaatimusten takia lapset ovat pian vaarassa tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi. Että oltaisiin nyt vaan torjuttu homoilta kaikki niin lapset olisivat turvassa.

    Kirjoittaessaan ’Call me by your name’ elokuvasta Puolimatka ilmeisen tarkoitushakuisesti puhuu kokoajan 17-vuotiaan pojan suhteesta aikuiseen mieheen. Olisiko kirjoituksesta lähtenyt terä pois, jos hän olisi puhunut 17 ja 24 vuotiaista nuorista. Sen lisäksi, että tuollainen suhde on täysin laillinen (suojaikäraja on 16 vuotta), valtakunnan huipulta löytyy parisuhteissa paljon suurempia ikäeroja.

    Toisekseen kyse on fiktiivisestä elokuvasta. Aikooko Puolimatka paheksua myös toimintaelokuvia, joissa tapetaan ihmisiä, räjäytellään autoja tai ryöstetään pankkeja. Tuskin. Kahden ihmisen välinen rakkaus on hänestä paljon vaarallisempaa.

    • ”Aikooko Puolimatka paheksua myös toimintaelokuvia, joissa tapetaan ihmisiä, räjäytellään autoja tai ryöstetään pankkeja.”
      —-

      -Huono esimerkki, ja turha mainita että mainittu elokuva on fiktiivinnen. Koska totta kai kaikkea tuota paheksuttaisiin jos se esitettäisiin myönteisessä valossa ja hyväksyttävänä.

  8. Parempaa puhettako professorilta?

    Sukupuolentutkimuksen professori PhD Johanna Kantola 5.9.2017 Tampereen yliopistossa pitämässään sukupuolentutkimuksen juhlaluennossa:

    ”Konservatiivisuus ja perinteiset arvot näkyvät hallituksen politiikan perhekeskeisyydessä, sen perinteisissä käsityksissä sukupuolesta ja perheestä sekä konkreettisesti esimerkiksi kieltäytymisenä uudistaa räikeästi ihmisoikeuksia rikkovaa translakia.”

  9. Tutkijana Puolimatka on kirjoituksessaan todennut sen, mitä on havainnut tämänhetkisestä tilanteesta ja on tehnyt havaintojensa perusteella kuvauksen siitä mihin tilanne tulee tästä muuttumaan. On outoa, että professorilta halutaan kieltää tässä oman mielipiteensä ilmaiseminen. Varsinkin kun tulevaisuudesta ei kenelläkään voi olla varmaa tietoa. Voidaan vain esittää mielipiteitä siitä, millaisia seurauksia ja seurauksien, seurauksia todennäköisesti tulemme kohtaamaan. Jättämällä nämä kuvaukset huomiotta, olemme ajopuita virran mukana. Jolloin Puolimatkan näkemykset varmimmin toteutuu.

    • Ei mielipiteen ilmaisua ole taaskaan keneltäkään kielletty. Puolimatkan kannattajat kyllä tuntuvat haluavan kieltää eri mieltä olemisen.

      Kuten on todettu, professorina esiintyessä on suotavaa pikkuisen tarkemmin harkita, mitä julkaisee. Jos (kuka tahansa) ilmaisee typeriä mielipiteitä, kannattaa varautua siihen, että joku huomauttaa asiasta;)

      Puolimatkalla on ehkä vähän kiire vielä kohauttaa, koska pian koittaa emeritusaika. Silloin noilla jutuilla ei liene sitä vähäistäkään akateemisen painoarvon tuntua.

    • ”Tutkijana Puolimatka …”

      Jäi sanomatta: Juuri tutkijana esiintyminen on ongelma, kun kirjoittaa ihan höpöjä.

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa