Natoon liittyvää keskustelua on ollut kiinnostavaa seurata yleisen henkisen ilmapiirin näkökulmasta.
On esitetty, että kyseessä on turvallisuutta lisäävä liitto.
No, Suomi jätti jäsenyyshakemuksensa kuukausi sitten. Meitä ei ole kutsuttu edes jäsenyysneuvotteluihin.
Kun hakemus jätettiin, tuntui yleisen hölinän näkökulmasta siltä kuin olisi matkalla humalaisen kanssa tanhuista kotiin: mentiin tien molemmin puolin suuria lauluja laulaen.
Kaikki oli onnellista ja hyvin. Seuraavana aamuna oltaisiin Naton jäsen.
Aivan niin ei käynyt. Turvatakuut muuttuivat Naton naamareiden riisumiseksi.
Aika moni kansalainen pohtii Turkin toimintaa. Tämä Venäjän hyvä veli saa kortit molemmin puolin, sekä yhteistyöstä Putinin suhteen että Yhdysvaltain asevoimilta. Että semmoinen on tämä turvatakuu.
En vastusta jäsenyyttä Natossa. Käsitykseni on se, että oli perusteltua pohtia Suomen puolustuksen vahvistamista ja muut vaihtoehdot putosivat nopeasti pelissä pois. Jäi tällainen kortti.
Puhe turvatakuista on kuitenkin outoa symbioosihakuisuutta. Ensimetreillä on osoittautunut, ettei sellaisia ole. Historiasta taas on vaikea löytää tilannetta, jossa Suomen kansainvälinen auttaminen laajassa mittakaavassa olisi minkään ulkovallan kiinnostuksen kohde.
Turvatakuuhöpötyksen seurauksena ollaan jälleen kerran tumput suorina ja ymmällään.
Mistä tämmöinen lapsellinen kiinnittymisentarve johonkin suurempaan selittyy? Mistä seuraa se vaientamisen tarve, joka jokaiseen hiemankin epäilevään kantaan kohdistuu? Onko taustalla perinjuurin kylvettyjä uskonnollisia vakaumuksia, jotka eivät sekularisoituneessa maailmassa löydä järkeviä kohteita?
Kun uskonto julkisessa tilassa on niin kovasti ihmisoikeuksia loukkaavaa monien mielestä, on mielenkiintoista katsella, miten turvallisuudentarve kohdistuu johonkin illusioon sotilasliitosta ja sen tarjoamasta turvasta.
Valitettavasti se on osoittanut aika lailla yhtä vastaamattomaksi kuin isien Jumalakin.
Petri Järveläinen. Kaikesta huolimatta Suomi on käsitykseni jossain vaiheessa Naton jäsen ja tulee saamaan kaipaamansa turvatakuut ihan virallisesti.
Asioiden hoitotapaa on helppa arvostella, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että mikä olisi sinun vaihtoehto ollut tässä vakavassa tilanteessa?
Ei kai Naton osalta ole kuin kaksi vaihtoehtoa: hakea jäsenyyttä tai olla hakematta sitä. Oma kantani on se, että oli parempi hakea. Turvatakuu ei ole kansainvälisoikeudellinen sopimustermi vaan pikemminkin nimitys psykologiselle tilalle. Toiset tuudittautuvat siihen, toiset eivät. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Samaa mieltä. Nato oli ainut kortti, joka jäi käteen. Silti on ollut epäuskoista seurata lehtiä ja yleistä mielipidettä. Nato-prosessi on ajoittain ihan periaatteessa järkevien poliitikkojenkin kohdalla muistuttanut helluntailaiherätyksen henkikastetta kielilläpuhumisineen. Ulkopoliittinen instituutti on antanut puolueettomalla tutkimukselle ihan oman sisällön.
Natoa on kutsuttu puolustusliitoksi. Venäjän näkökulmasta sitä voi olla hankala sisäistää. Natoon menoa on Suomessa perusteltu sillä, että se on ”läntinen arvoyhteisö”. Mikäli näin, saa termi ihan uuden merkityksen.
Niin kutsuttu vapaa keskustelu natoon menosta on ollut sitä, mitä ”vapaa keskustelu” Suomessa usein on ollut. Erimieltä olijoiden leimaamista ja vaientamista.
Olivatko Suomen johtavat poliitikot natohurmoksessa ylipäätään asioiden- ja ajantasalla? Jopa tälläiselle mattimeikäiläiselle Turkin asenne ei tullut yllätyksenä.
Ehkä natokortti oli käytettävä. Ja jokatapauksessa Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli raakalaismainen ja brutaali. Silti herää kysymyksiä. Toimiko länsi oikein 2014? Mentiinkö liian pitkälle?
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oletko ennen Turkin reaktiota jossakin ihan oikeasti ilmaissut aavistuksesi sen tulevista toimista. Ettei olisi sitä hienoa jälkiviisastelua?
Ihan mielenkiinnosta vastaan. Oletko yhtään seurannut Erdoganin politiikkaa viime vuosina?
Miten on sitten suhtauduttava siihen, kun Putin vertasi itseään Pietari Suureen ja esitti näkemyksiään mm. Gotlannista, joka taisi olla vähän aikaa venäläisten hallussa 1808, mikäli nyt oikein muistan. Disinformaation kohteeksi näyttää joutuneen myös presidetti Niinistö, jolle tuli äkkilähtö Ahvenanmaalta, joka myös itseäni ihmetytti. Olen samaa mieltä tuosta ”Nato-karnevaalista”. Ryypättiin oikein kunnolla ja sitten tuli maanantai ja ankara krapula. Oli Nato-jäsenyys sitten hyvä tai ei, Venäjän toimia on tulevaisuudessa vaikea arvioida. Vihollinen on lähellä ja ystävät? No en tiedä? Argenttiinassako?
Sulttaani vaatii nyt kirjeitse kosijoita todistamaan rakastavatko he häntä todella.
”Toimiko länsi oikein 2014? Mentiinkö liian pitkälle?”
Tehtiin liian vähän. Ukrainan aseistaminen ja muu tukeminen olisi pitänyt aloittaa heti ja lopettaa kaikki kauppa- ja muut suhteet Venäjään. Sen sijaan annettiin Venäjän rauhassa valmistautua seuraavaan vaiheeseen, jopa rahoitettiin sitä.
Kaikki eivät vieläkään tajua, että Venäjä pysähtyy vasta, kun se ei enää pysyt etenemään aseiden voimalla. Diktatuurit kunnioittavat vain voimaa ja päättäväisyyttä. Neuvottelut ovat ajanhukkaa ja vaarallista sumutusta Venäjän taholta.
Yksi kiinnostava asia tässä asiassa on se, että kolme Naton jäsenmaata, Turkki, Kreikka ja Ranska ovat olleet vuosia hälytystilassa. Ranskan laivasto on suojellut Kreikkaa Turkin hyökkäykseltä. Natossa ei taida olla säädöstä sille, miten tulisi menetellä, jos yksi Naton jäsen hyökkää toisen Naton jäsenen kimppuun.
Jari, minne arvelet Venäjän seuraavaksi hyökkäävän?
Arkady Moshes kirjoittaa Ulkopolitikka-lehdessä 3/2014; että ”Eu:n pitäisi myöntää osavastuunsa tämän kriisin syntyyn. Venäjää provosoi nimenomaan Eu:n assosiaatiosopimus Ukrainalle. Lisäksi Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministerien välitysyritys Kiovassa laukaisi tapahtumaketjun, joka johti Viktor Janukovytšin syrjäyttämiseen.” Tällä tiellä ollaan. Enpä tiedä, miten tuo Ukrainan aseistaminen olisi sitten onnistunut. Käytännössä Eu tuki tuota ns ”vallankumousta”, vai mitä mieltä ollaan. Taannoin Petri Järveläinen luonnehti Venäjää sanoilla, La femme fatale. Osuva ilmaisu.
”Jari, minne arvelet Venäjän seuraavaksi hyökkäävän?”
En arvele. Pari Venäjän itse ilmoittamaa asiaa alla.
Duuma valmistelee päätöstä, jonka mukaan Liettuan itsenäisyys asetetaan kyseenalaiseksi.
Putin on ilmoittanut, että tavoitteena on rakentaa Venäjän imperiumi uudelleen. Ainakin seuraavat maat ovat siis tällä listalla: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Georgia, Azerbaidzan, Armenia, Kazakstan jne.
Venäjällä on aloitettu propaganda, jonka mukaan esim. Gotlanti tarvitsee Venäjän suojelusta. Ja on hyvä muistaa, että 1808 Venäjän joukot olivat myös Ruotsin Länsi-Pohjassa.
Hämääminen on osa Venäjän jatkuvasti käymää sotaa, joten en uskalla arvailla mitään.
Kiitos vastauksesta. Oma luottamukseni Venäjän sotilaalliseen kykyyn ei ole yhtä vahva. Kun puhutaan, että Venäjä valloittaa puoli Eurooppaa, ja senkin alkupalana, tulee mieleen 1950-ja 1960-luvulla elänyt käsitys Neuvostoliiton lähitulevaisuuden saavutuksista. Suomen Kuvalehdessä esimerkiksi ihan tosissaan oli laajoja juttuja, kuinka Neuvostoliitto ihan kohta alkaa rakentaa rautatietä ympäri maapallon, 80 0000 asukkaan taloja, lähiöitä ja kaupunkeja avaruuteen jne. Ja kaikki tämä ennen 1960-luvun nuorisovallankumousta, puhumattakaan sen poliittisesta käänteestä ja vielä umpiporvarilehdessä.
Nyt monet – ihan tosissaan(sic!) – uskovat, että Venäjä hetikohta valloittaa puoli tusinaa Nato-maata. Ja pyyhkii viidellä artiklalla en sano mitä. Venäjän sotilaallinen strategia ja menestys Ukrainassa ei oikein anna olettaa, että se kovin helposti ihan lähivuosina pystyy valloittamaan yhtään mitään.
Natossa on kaksi valuvikaa. Se, että jäseneksi pääsemiseen tarvitaan jäsenmaiden yksimielisyys. Toinen se, että Nato-maita ei ole kielletty (hyökkäys)sotimista.
Eipä juuri ole vaihtoehtoja.
Venäjän duuma kuulemma valmistelee lakia, joka kieltää Liettuan itsenäisyyden. Maa onkin mukavasti Kaliningradin (miehitetyn Itä-Preussin) ja Valko-Venäjän välissä, joten iskeä voidaan monelta suunnalta tuohon pieneen maahan.
Venäjä on julkisesti ilmoittanut tavoittelevansa vanhan imperiuminsa palauttamista. Listalla ovat siis ainakin seuraavat maat valloitettaviksi takaisin: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Georgia, ja paljon muita. Osa Ruotsin Länsi-Pohjaa altistui venäläiselle terrorismille 1808, samoin etenivät Ranskaan asti Napoleonin sotien jälkeen jne.
Näitä julistuksia ei ole syytä aliarvioida, esittihän eräs viiksiniekka Saksassa 1930-luvulla poliittisen ohjelman, jolle naureskeltiin. Eipä naureskeltu enää, kun sitä alettiin kirjaimellisesti toteuttaa.
Ehkä vasta nyt on alettu ymmärtää, että Venäjä käy sotaa koko länttä vastaan. Tähän asti keinoina ovat olleet murhat, propaganda, poliittinen vaikuttaminen ja kyberhyökkäykset. Nyt siis normaali sotatoimet myös. Tyhmä ja ahne Eurooppa ei taida vieläkään täysin käsittää se on on sodassa Putinin johtaman armottoman raakalaismaan kanssa.
Toivottavasti heräämme ennen kuin kasakka nauraa Pariisissa, Berliinissä ja Helsingissä.
Kuuntelin juuri radiosta Ylen ykköseltä Ruben Stillerin aiheeseen liittyvän ohjelman. Pidän hänen tyylistään ja ohjelmistaan😊.
Uskonnollinen näkökantani: Jumala johtaa maailman historiaa. Hän muuttumaton ja suvereeni. Me emme häntä ja hallintavaltaansa voi ymmärtää. Aavistella voimme. Kun kansakunnalla menee hyvin, se ei halua olla tekemisessä Jumalan kanssa, vaan kääntää hänelle selkänsä. Kun kansakunnalla menee huonosti, se kiroaa Jumalaa, että miksi hän ei auta.
VT:ssa, olikohan Jeremian kirjassa, Jumala sanoo Jeremialle, ettei enää jaksa armahtaa ja käskee Jeremiaan lopettaa rukoilu kansan puolesta. Onko Jumala kääntänyt selkänsä Suomelle? Ei Nato ole mikään turvatakuu mistään. Vain Jumalassa on turva.
Valtiovallan tehtävä on maksimoida kansalaisten ulkoinen turvallisuus parhaiksi arvioimillaan keinoilla, perimmäisenä tarkoituksena sodalta välttyminen. Tämä ei suinkaan ole vaihtoehto isänmaan puolesta rukoilemiselle. Vastaavasti lääketieteellisen hoidon tarkoitus on parantaa tauteja, mutta se ei ole vaihtoehto sairaan puolesta rukoilemiselle. Tässä epävarmassa elämässä tarvitaan sekä järjen käyttöä että turvautumista rukouksin Jumalan johdatukseen.
Yrjö Sahama, Juuri näin. Näin minäkin ajattelen. Uskon että toimittiin oikein kun hakemus Natoon jätettiin. Ymmärrän myös pelon tunteet.
Rukoilen Suomen puolesta ja koko maailman rauhan puolesta. Eikö ole kyse kahdesta regimentistä? Kristityn tulisi silti tarkastella miten kansankunta elää ja toimii samoin kuin tutkia omaa elämäänsä Jumalan tahdon valossa. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Yllättävää kyllä paavinvallan ja katolisen kirkon suuri vastustaja vapaa-ajattelija ja Ruhtinaan kirjoittaja Machiavelli on todennut, ettei ole olemassa varmempaa merkkiä valtakunnan rappiosta kuin jumalanpalveluksen halveksiminen, joka johtuu uskonnon hylkäämisestä. Kuten myös, että suuria tapahtumia edelsivät aina enteet.
Jotenkin arvasin jo ennalta, että kommenttini ymmärretään väärin. Jos mitenkään viittaa Jumalaan tämän maailman asioissa ja sen näkökulman varteen otettavaksi, että Hän ohjaa maailmanhistoriaa niin heti ymmärretään se ”hihhuloinniksi”. Tällainen arvio kohdallani ei osu ollenkaan maaliin.
Kuka ja missä sitä hihhulointia otti esiin?
Pekka Veli, minä käytin sanaa ”hihhulointi”., siihen mitä Yrjö Sahama kirjoitti kommentointina kommenttiini. Tarkoitan sillä hurmahenkisyyttä. Sellaista että ihminen vain rukoilee eikä ymmärrä että samaan aikaan pitäisi suojautua vaaralta ja toimia järkevästi maallisissa asioissa. Hyvä esimerkki tästä on ollut korona. Mitään ristiriitaa minulla ei ole siinä että uskon Jumalaan ja rukoilen häneltä apua kaikkeen elämässäni, mutta toisaalta käytän järkeäni (Jumalan minulle antamaa) ja suojaan itseni tartunnalta ottamalla rokotukset ja sairastuessani menen lääkäriin. Kuitenkin kaikki apu tulee lopulta Jumalalta.
Totta kai pitää yrittää turvata kansankunnan puolustuskyky ja rauha aggressiiviselta naapurin hyökkäykseltä. Mutta samaan aikaan uskova kristitty ihminen ymmärtää, että kaikella tapahtuvalla on tässäkin maailmanajassa syynsä. Me ihmiset toimimme ja Jumala toimii. Jumala johtaa edelleen kansojen kohtaloita ja historiaa, ei hän tehnyt niin vain VT:ssa. Kaikki mitä VT:ssa on kirjoitettu, on UT:ssa olevan sanan mukaan meille esikuvallista ja siellä on myös meille varoittavia esimerkkejä Jumalan tuomioista.
Halusin siis sanoa, että Jumalalla on hallintavalta tässäkin maailmanajassa ja ainoa todellinen turvamme on Jumala.