Vakaan hurskas Jumalan armosta – Armoa armoa kaikki on vaan

Kuva lähetysaseman puutarhasta. Kamerunissa saarnasin hyvin usein Jumalan vanhurskaudesta.

Sunnuntai 17.02.2019
3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli Septuagesima
Ansaitsematon armo
1. lukukappale: Jer. 9:22-23

Loppiaisen vietto päättyy lauantai-illan 16.2. pyhäkellojen soittoon klo 18. Sunnuntaikellot aloittavat liturgisen pyhäpäivän vieton. Septuagesimasta katseemme kääntyy pääsiäistä kohti. Eteemme avautuvat näköalat Jeesuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Kirkkovuoteemme kuuluu kolme sunnuntaita ennen paastonaikaa, johon laskeudutaan tuhkakeskiviikkona.
Papiston paastonaika alkaa jo Septuagesimasta.

Septuagesima puhuu armosta. Se on Jumalan rakkautta, jonka hän antaa omasta hyvyydestään. Se on Jumalan lahja ilman meidän omaa osuuttamme. Meidän omia ansioitamme ei lasketa. Ne eivät ole rakkauden ehtoja. Jumala itse on rakkauden lähde, ainoa.

Jumalan armo tulee hyväksemme syntien anteeksi annossa, joka päivä ja täysin mitoin. Tästä kirjoitaa Pyhä Cyprianus, Thascius Caecilius Cyprianus n. 200 – 14.9.258, kun hän selittä Herran rukousta:
”Sitä varten, ettei kukaan muka viattomana olisi tyytyväinen itseensä ja itseään korottaessaan painuisi yhä syvemmälle kadotukseen, annetaan tässä, kun käsketään joka päivä rukoilla syntien anteeksiantamusta, opetus siitä, että me teemme syntiä joka päivä.”

Vanhurskaus on Jumalan lahja

Luonnostaan meillä ihmisillä on kova halu päästä itse pätemään ja saada ansioita omaksi hyväksemme. Tällä on merkitystä yhteiskunnan eri alueilla. Tällä ei kuitenkaan voi ostaa Jumalan suosiota. Jumalan rakkaus, armo ja laupeus ovat yksistään Jumalan tekoa.

Sillä minä olen Herra,
minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.

Vanhuskaus on Jumalan lahja. Se kuuluu hänen olemukseensa. Jumala julistaa meidät vanhurskaaksi, kun hän antaa syntimme anteeksi.

Kunnia kuuluu yksistään Jumalalle. Meidän ihmisten ei pidä kerskata omista teoistamme, vaan Jumalan hyvyydestä.
Tästä kirjoittaa Pyhä Ambrosius, n. 340 – 4.4.397, eräässä kirjeessään:

”Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi. Usko siis tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta, sillä autuas on se, jolle synti annetaan anteeksi ja armo annetaan lahjaksi”.

Samasta asiasta kirjoittaa Pyhä Hieronymus, Eusebius Sophronius Hieronymus, n. 347 – 30.9.420, seuraavaa:
”Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.”

Jeesus on meidän vanhurskautemme

Kirjassaan Jeremia antaa profetian Vapahtajastamme. Jeesus on se Daavidin suvusta nouseva vesa, joka on kärsinyt ja kuollut koko maailman syntien edestä ja sovittanut koko ihmiskunnan Jumalan kanssa.

Jeremia 23

5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra,
jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan;
hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä,
ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
6 — Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan:
’Herra on meidän vanhurskautemme’.

Philip Melanchthon sanoo tästä Augburgin tunnustuksen puolustuksessa eli Apologiassa 1531:

Meille on annettu lupaus syntien anteeksiantamuksesta ja vanhurskautuksesta Kristuksen tähden, joka on asetettu meidän puolestamme antamaan hyvitys maailman synneistä ja pantu välittäjäksi ja sovittajaksi. Meidän ansiomme eivät ole tämän lupauksen ehtona, vaan se tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen lahjaksi, niin kuin Paavali sanoo: ”Jos se on armosta, niin se ei enää ole teoista”, ja toisaalta: ”Nyt Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia”. Tämä merkitsee, että syntien anteeksiantamus tarjotaan lahjaksi.

Pyhän Augustinuksen todistus

Yksin Kristus on vanhurskautemme. Mikään omatekoinen ei riitä. Tästä kirkkoisä Augustinus on suorastaan kiivailemalla kiivaillut, jotta Jumala saa kaikessa kunnian.
Aurelius Augustinus, 13.11.354 – 28.8.430, on länsimaisen kulttuurin isiä. Näin hän kirjoittaa Jumalan vanhurskaudesta. Aluksi hän toteaa, että jos ihmisen luonnon kyky vapaan ratkaisuvallan ansiosta olisi itsessään riittävä, niin Kristus olisi kuollut turhaan ja ristin pahennus olisi raivattu pois. Mutta koska ihmisen ansio ei riitä, niin hän ikäänkuin huutaen vetoaa kansaan:

”Miksi en minäkin tässä huutaisi? Niinpä totisesti huudankin ja moitin heitä kristillinen suru sydämessä:
’Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te jotka tahdotte luonnon kautta tulla vanhurskaiksi, te olette langenneet pois armosta. Kun ette tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koetatte pystyttää omaanne, te ette ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä samoin kuin Kristus on lain loppu, samoin hän on myös ihmisen turmeltuneen luonnon vapahtaja vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.’ ”

Toisaalla Augustinus sanoo:

”Jumala ei päästä meitä sisälle iankaikkiseen elämään meidän omien ansioidemme nojalla, vaan armahtavaisuutensa tähden.”

Augsburgin tunnustuksen opetus

IV Vanhurskautus

Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).