Kuva lähetysaseman puutarhasta. Kamerunissa saarnasin hyvin usein Jumalan vanhurskaudesta.
Sunnuntai 17.02.2019
3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli Septuagesima
Ansaitsematon armo
1. lukukappale: Jer. 9:22-23
Loppiaisen vietto päättyy lauantai-illan 16.2. pyhäkellojen soittoon klo 18. Sunnuntaikellot aloittavat liturgisen pyhäpäivän vieton. Septuagesimasta katseemme kääntyy pääsiäistä kohti. Eteemme avautuvat näköalat Jeesuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Kirkkovuoteemme kuuluu kolme sunnuntaita ennen paastonaikaa, johon laskeudutaan tuhkakeskiviikkona.
Papiston paastonaika alkaa jo Septuagesimasta.
Septuagesima puhuu armosta. Se on Jumalan rakkautta, jonka hän antaa omasta hyvyydestään. Se on Jumalan lahja ilman meidän omaa osuuttamme. Meidän omia ansioitamme ei lasketa. Ne eivät ole rakkauden ehtoja. Jumala itse on rakkauden lähde, ainoa.
Jumalan armo tulee hyväksemme syntien anteeksi annossa, joka päivä ja täysin mitoin. Tästä kirjoitaa Pyhä Cyprianus, Thascius Caecilius Cyprianus n. 200 – 14.9.258, kun hän selittä Herran rukousta:
”Sitä varten, ettei kukaan muka viattomana olisi tyytyväinen itseensä ja itseään korottaessaan painuisi yhä syvemmälle kadotukseen, annetaan tässä, kun käsketään joka päivä rukoilla syntien anteeksiantamusta, opetus siitä, että me teemme syntiä joka päivä.”
Vanhurskaus on Jumalan lahja
Luonnostaan meillä ihmisillä on kova halu päästä itse pätemään ja saada ansioita omaksi hyväksemme. Tällä on merkitystä yhteiskunnan eri alueilla. Tällä ei kuitenkaan voi ostaa Jumalan suosiota. Jumalan rakkaus, armo ja laupeus ovat yksistään Jumalan tekoa.
Sillä minä olen Herra,
minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Vanhuskaus on Jumalan lahja. Se kuuluu hänen olemukseensa. Jumala julistaa meidät vanhurskaaksi, kun hän antaa syntimme anteeksi.
Kunnia kuuluu yksistään Jumalalle. Meidän ihmisten ei pidä kerskata omista teoistamme, vaan Jumalan hyvyydestä.
Tästä kirjoittaa Pyhä Ambrosius, n. 340 – 4.4.397, eräässä kirjeessään:
”Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi. Usko siis tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta, sillä autuas on se, jolle synti annetaan anteeksi ja armo annetaan lahjaksi”.
Samasta asiasta kirjoittaa Pyhä Hieronymus, Eusebius Sophronius Hieronymus, n. 347 – 30.9.420, seuraavaa:
”Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.”
Jeesus on meidän vanhurskautemme
Kirjassaan Jeremia antaa profetian Vapahtajastamme. Jeesus on se Daavidin suvusta nouseva vesa, joka on kärsinyt ja kuollut koko maailman syntien edestä ja sovittanut koko ihmiskunnan Jumalan kanssa.
Jeremia 23
5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra,
jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan;
hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä,
ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
6 — Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan:
’Herra on meidän vanhurskautemme’.
Philip Melanchthon sanoo tästä Augburgin tunnustuksen puolustuksessa eli Apologiassa 1531:
Meille on annettu lupaus syntien anteeksiantamuksesta ja vanhurskautuksesta Kristuksen tähden, joka on asetettu meidän puolestamme antamaan hyvitys maailman synneistä ja pantu välittäjäksi ja sovittajaksi. Meidän ansiomme eivät ole tämän lupauksen ehtona, vaan se tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen lahjaksi, niin kuin Paavali sanoo: ”Jos se on armosta, niin se ei enää ole teoista”, ja toisaalta: ”Nyt Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia”. Tämä merkitsee, että syntien anteeksiantamus tarjotaan lahjaksi.
Pyhän Augustinuksen todistus
Yksin Kristus on vanhurskautemme. Mikään omatekoinen ei riitä. Tästä kirkkoisä Augustinus on suorastaan kiivailemalla kiivaillut, jotta Jumala saa kaikessa kunnian.
Aurelius Augustinus, 13.11.354 – 28.8.430, on länsimaisen kulttuurin isiä. Näin hän kirjoittaa Jumalan vanhurskaudesta. Aluksi hän toteaa, että jos ihmisen luonnon kyky vapaan ratkaisuvallan ansiosta olisi itsessään riittävä, niin Kristus olisi kuollut turhaan ja ristin pahennus olisi raivattu pois. Mutta koska ihmisen ansio ei riitä, niin hän ikäänkuin huutaen vetoaa kansaan:
”Miksi en minäkin tässä huutaisi? Niinpä totisesti huudankin ja moitin heitä kristillinen suru sydämessä:
’Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te jotka tahdotte luonnon kautta tulla vanhurskaiksi, te olette langenneet pois armosta. Kun ette tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koetatte pystyttää omaanne, te ette ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä samoin kuin Kristus on lain loppu, samoin hän on myös ihmisen turmeltuneen luonnon vapahtaja vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.’ ”
Toisaalla Augustinus sanoo:
”Jumala ei päästä meitä sisälle iankaikkiseen elämään meidän omien ansioidemme nojalla, vaan armahtavaisuutensa tähden.”
Augsburgin tunnustuksen opetus
IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).
Septuagesiman aihetta ja tekstejä voi lukea osoitteesta
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20190217
En ymmärrä Roton edustamaa uskoa, kun siinä jankutetaan kummallista sanahirviötä nimeltä vanhurskas.
Otetaan esimerkki kirkon Ut:n väärennöksestä:
Room.1:17 ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”
King James kääntää oikein: ”For the righteousness of God in it is revealed from faith to faith, according as it hath been written, `And the righteous one by faith shall live,'”
Roto lainaa:
”Tästä kirjoittaa Pyhä Ambrosius, n. 340 – 4.4.397, eräässä kirjeessään: ”Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi. Usko siis tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta, sillä autuas on se, jolle synti annetaan anteeksi ja armo annetaan lahjaksi”.”
Selitä, mitä Pyhä Ambrosius tarkoittaa, kun ottaa huomioon King Jamesin käännöksen.
Roto voisi selvittää selkokielellä, mitä tarkoittaa: ”Samasta asiasta kirjoittaa Pyhä Hieronymus, Eusebius Sophronius Hieronymus, n. 347 – 30.9.420, seuraavaa: ”Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.”
Miksi Roto sen enempää kuin kirkkokaan ei puhu nykyihmiselle kielellä, joka on ymmärrettävää? Apostolit puhuivat kieltä, jonka jokainen ymmärsi. Onko kirkko etääntynyt niin kauas apostolien opista, ettei se löydä tietä takaisin ja juurilleen, vaan harhailee perämetsissä toinen tosistaan kädestä pitäen. Näin ei tule tunnetta, että ollaan eksytty. Konsensus yhdistää, mutta konsensus ei todista sitä, mitä konsensuksessa on keskenään päätetty omasta olemisesta suhteessa kirjoituksiin.
Kirkko on nostanut itse itsensä asemaan, jossa se puhuu Kristuksen kirkosta. On toki kirkko samassa mielessä Kristuksen kirkko kuin kirkkoon kuulumattomatkin ovat Kristuksen, joten lauseessa on osatotuus.
“Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu – ne ovat minun.”
Tapio
Kirkkoon eli Jumalan kansaan kuuluminen on välttämätöntä pelastukselle.
Jeesuksen vertauksessa lauman ulkopuolella oleva lammas on eksynyt lammas. Jos paimen ei olisi palauttanut sitä takaisin laumaan, niin se olisi ollut tuhon oma.
Jeesuksen vertaus viinipuusta,
joka Vanhan testamentin puolella merkitsee Jumalan kansaa ja Jeesuksen puheessa sitä että hän samaistaa itsensä ja pelastustyönsä Jumalan kansaan eli kirkkoon,
kertoo, että sellainen oksa joka ei pysy puun elämää antavassa yhteydessä kuivuu ja kuolee.
Paavalin puhe kirkosta Kristuksen ruumiina, Ef. 1, tuo myös selvästi esille ettei kukaan voi olla Kristuksessa ellei hän ole jäsen Kristuksen ruumiissa.
Niinpä vanhan kirkon isät ovat sanoneet aivan oikein ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta: extra ecclesiam nulla salus.
Tapio Tuomaala: ”King James kääntää oikein: “For the righteousness of God in it is revealed from faith to faith, according as it hath been written, `And the righteous one by faith shall live,’””
Miten niin ”King James kääntää oikein”? Kuinka tuota käännöstä voi ymmärtää se, joka ei osaa englantia?
Eikö suomalainen raamatunkäännös vertaudu ensisijaisesti alkutekstiin – ei muiden kielten käännöksiin, joissa sanojen merkityksissä on oma moniulotteisuuksia ja konnotaatioita, jotka puolestaan lisäävät suomalaisen käännöksen ja tekstin ymmärtämisen epäluotettavuutta, jos siitä (käännetystä kielestä) etsitään merkityksiä suomen kielelle?
Kreikan ”dikaios” ( δίκαιος) on Septuagintan vastine heprean sanalle ”tsaddiq” (צַדִּ֖יק). Kyse on henkilöstä, joka elää oikein, Jumalan mielen mukaisesti. Tämä on mahdotonta ilman uskoa Häneen.
Toki sana δίκαιος / צַדִּ֖יק voidaan kääntää ”oikeamielinen”, mutta se johtaa harhaan kuvittelemaan, että kyseessä olisi jokin ihmisessä oleva moraalinen ominaisuus, jota hän voisi itsessään kehittää (kuten ”suvaitsevaisuus”).
Jeesuksen ja apostolien opetus on, että ”vanhurskaus” ei ole meissä oleva ominaisuus, vaan se lahjoitetaan ja se tapahtuu uskossa: synti on epäuskoa ja vanhurskaus (δικαιοσύνη) on Jeesukselta saatua kelpoisuutta Isän luona (Joh 16:9-10). Sitä on myös tuo Agricolan ”vaa’alla punnittu viisaus” eli vanhurskaus.
Ihmisen tekoihin perustuva δικαιοσύνη on hybristä, joka on ”väärää vanhurskautta” eli sellaista vaa’alla punnitun viisauden puutetta, mikä ei kelpaa Jumalalle.
Usko kuuluu Jumalalle, teot lähimmäiselle. Näin elää vaa’alla punnittu viisas eli vanhurskas ja oikeamielinen (δίκαιος / צַדִּ֖יק) kristitty.
Jouni
Kiitos puheenvuorostasi!
Jos Raamatun tutkija ei käsitä noin yksinkertaista asiaa, niin mitä kannattaa yrittää selittää. Vastassa täytyy silloin olla torjunta, joka ei ota vastaan sitä vanhurskautta, joka tulee uskosta.
Asia on yksinkertainen sille, jolle uskonnollinen kieli on tuttua. Tutkija kuuluu tähän joukkoon. Huoli onkin tavallisesta nykyajan ihmisestä, jolle tuollaiset sanat kuin ’vanhurskauttaminen’ ovat käsittämättömiä. Jussi Aro kirjoitti 1973: ”Jollei sana ’reilu’ toistaiseksi vaikuttaisi alatyylisesltä, se sanoisi paljon siitä, mitä sisältyy heprean sanaan ’saddiq’ [vanhurskas]. Jokohan sana ’reilu’ kelpaisi Psalmien käännökseen?
Tuntuu tosi oudolle, kun huomaa miten vaikea monen on tajuta sitä, että Jumala lahjoittaa todellisen ja aidon pyhyyden täysin syntisen ihmisen sisinpään. Mitä väliä on sillä miksi tätä teologiassa kutsutaan. Vanhurskas nimitys ei Ole ehkä paras, mutta sitä parenpaa ei Ole vielä löydetty.. Jollei voi uskoa Jumalan antamaan vanhurskauteen, joka Vapahtaja on meille hankkinut, niin miten voi käsittää muutakaan. Onhan se avain uskoelämän syvälliseen käsittämiseen.
”Vanhurskas nimitys ei Ole ehkä paras, mutta sitä parenpaa ei Ole vielä löydetty..”
Hei, luitko King Jamesin käännöksen? Se on oikea käännös. Oikeamielinen, oikeudenmukainen, sanan merkitys on ymmärtääkseni sama niin suomeksi kuin englanniksi, joten mikä tässä on vaikeaa?
Englannin kielinen käännös on mielenkiintoinen. Mistä erot johtuvat The Kirkon vaikutuspiirissä oleviin käännöksiin? Veikkaan johtuvan The Kirkon historiasta. Kirjoituksia väänneltiin jos minkälaisiin muotoihin ja käännettiin latinaksi ja ehkä latinasta taas toiselle kielelle. The Kirkon kielipeli on johtanut sekasotkuun, jonka englannin kieliset käännökset paljastavat. King Jamesin kääntäjillä ei ole ilmeisesti ollut samaa teologisen väärentämisen perinnettä kuin minkä luterilaisuus on saanut The kirkon äidinmaidosta. Ei minullakaan ole ollut teologisia taakkoja kääntäessäni Uutta testamenttia, minkä vuoksi olen pystynyt kääntämään tekstiuskollisesti, olemalla siten rehellinen itselleni. Missä on luterilaisen kirkon rehellisyys, kun se on rehellinen perinteilleen, mutta rehellisyyttä totuuteen on vaikea löytää?
Kun Jumala oikeamielistää Kristuksessa, niin miten oikeamielisyys näkyy kirkossa, kun se manipuloi ja joitakin kohtia väärentää Raamatussa? Miten voi olla Kristuksen kirkko, kun halua totuuteen en ainakaan minä ole löytänyt miltään taholta? Tarkoitan tässä yhteydessä Kristuksen kirkolla sitä, että kirkot julistuksessaan sulkevat ulkopuolellaan olevat ihmiset kadotukseen, helvettiin.
Tapio Tuomaalalle. Oikeamielisyys näkyy kirkossa monella tavalla. Joka ei näe kirkossa Jumalan tekoja on sokea. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Se tarkoittaa jos, ei turvaa Jeesukseen Jumalan vanhurskauteen ei pelastu, vaan on kadotettu.
Tapio
Kirkon tehtävä ei ole sulkea ketään helvettiin, vaan sinne mennään kyllä ihan sitä varten, että ihminen itse on jo Aadamin perillisenä langennut pois Jumalan yhteydestä. Ihmisen oma synti ihmisen tuomitsee.
Kirkon tehtävänä on toimia Pyhän Hengen työvälineenä pelastavan evankeliuimin välittämisessä. Pyhä Henki saarnauttaa Jumalan sanaa ja jakaa Kristuksen armoa sakramenttien välityksellä. Tässä työssä kirkko on tempaamassa ihmisiä pois helvettiin menevältä tieltä.
Joten Tapio
Miksi syytät että kirkko muka sulkisi ulkopuolellaan olevat ihmiset helvettiin, kun Jumalan työ on nimen omaan vetää pois helvettiin menevältä tieltä pelastuksen yhteyteen eli siis kirkon yhteyteen eli Kristuksen pelastuksen yhteyteen.
Etkö huomaa että tapasi syyttää kirkkoa on samaa loogista linjaa edustava, kuin jos joku syyttäisi lääkäriä siitä että tämän luokseen tulevan potilaan tauti on tämän lääkärin aiheuttamaa. Sanonnassasi sekaantuvat ongelman aiheuttava todellisuus ja ongelmaan apua antava taho.
Tapio
Puhut ”teologisista taakoista” ja ”rehellisyydestä” ikään kuin teologian lukeminen jotenkin häiritsisi rehellisen Raamatun ymmärtämisen.
Etkö tajua että teologia on tiedettä. Raamatun tekstin tutkiminen esimerkiksi kuuluu teologiaan. Jos joku haluaa päästä selville mitä jokin Raamatun kohta merkitsee, niin hänen on tehtävä riittävän perusteellista teologista tutkimusta tuosta tekstistä. Jos hän lähtee kääntämään jotain tekstiä ilman että hän ihan aidosti ymmärtää mitä teksti tarkoittaa eli siis ilman syvää teologista tutkimuksen tekemistä, niin silloin hänen käännöksensä on huitaisua ilmaan tai epämääräinen likiarvo tekstin sanomasta. Vasta perusteellinen tutkimus antaa tarkemman ymmärryksen sanoman ajatuksesta.
Käytät käsitettä teologinen tutkimus tähän sanaan sisältyvän varsinaisen merkityksen vastaisesti. Tähän asian vierestä puhuvaan toimintaan mielestäni sisältyy virheellinen kuvitelma, että muka olisi olemassa ”oikotie onneen”, kun muka voisi saada jotain perusteellista ymmärrystä ilman uutteraa ja perusteellista asioiden tutkimista.
Vain perusteellisella asioihin paneutumisella voi myös erottaa sellaisen mikä on näennäistä ja mikä on aidosti oikeaa ymmärrystä. Tässä kohdin juuri rehellisyys on kaiken merkittävän tutkimuksen eteenpäin viemisen edellytys.
En halveksi vasta-alkajainkaan halua paneutua teologisiin kysymyksiin, mutta on rehellistä myös todeta että vasta alkeita tutkiessaan ei vielä voi tietää sitä minkä oppii vasta myöhemmin.
Jos et alkaisi kinaamaan vuosisatojen aikana tehtyä uutteraa ja perustteellista teologista työtä vastaan vaan ottaisit opiksesi aikaisempien sukupolvien työstä, niin silloinhan sinun oma työsi jäsentyisi kokonaisuuteen ja toisi oman panoksensa yhteiseen tiedon lisääntymiseen, mutta nyt kun ikään kuin nälvien tai loukkaavasti räksyttäen moitit, että näiden työ muka olisi epärehellistä, niin tällaisella toiminnalla ajat itsesi sivuraiteille, jotka päätyvät ei minnekään.
Etkö voisi siis ottaa huomioon että kukaan todellista tietoa eteenpäin vievä ei selviä ilman että hän tiedostaa istuvansa aikaisempien tutkijapolvien harteilla ja siitä syystä voi jatkaa tutkimuksen tuloksia sillä tavoin eteenpäin vieden että siitä on hyötyä koko ihmiskunnan sivistykselle.
Ihan sama ongelma tulee vastaan, jos käännetään se oikeamielisyydeksi. Sekin sana tarvitsee tuekseen selityksen. Sillä oikeamielisyys, tässä yhteydessä, voidaan tajuta useammalla ja huomattavasti toisistaan eroavilla tavoilla. Eli, Osaako oikeamielinen tehdä aina oikeita päätöksiä, vai onko hän oikeamielisenä aina kyselemässä Raamatun sivuilta Taivaallisen Isän tahtoa. Juuri siksi, ettei voi luottaa koskaan omaan oikeamielisyyteensä. Sitten vielä kolmas ja tärkein selitys: Jos kerran Jumala on täysin hyväksynyt sen mitä hänen Poikansa on puolestani ristillä tehnyt, niin kai se riittää. Jos siis Jumala on näin päättänyt oikeamielisyydessään ja antaa uskon kautta minulle itsensä, niin mikä on ongelma?
Ihmisen käsitys oikeamielisyydestä on aina vääristynyt. Kirkkokin koostuu ihmisistä, eikä se siten voi olla sen parempi. Jumalan vanhurskaus on ja pysyy aina eri asiana, kuin omamme. Silti voimme todellisesti omistaa uskon kautta Jumalan vanhurskauden. Käsitteenä ne pitää, pitää täysin erillään.
”Vakaan hurskas” on hyvä ilmaus Matias.
Myös Pekka osuu siihen mistä on paljolti kysymys. Jumala on siis oman oikeudenmukaisuutensa pohjalta päättänyt tehdä oikeamieliseksi ne, jotka ottavat Jumalan määräämän Pelastustuksen Kristuksessa vastaan. Olemme siis tulleet Jumalan vanhurskaudeksi.
”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” 2.Ko5:21 (Jumala siis lukee meidät kelvolliseksi ja oikeamieliseksi yksin Kristuksen uhrin tähden)
Kristityn oikeamielisyys (Vanhurskaus) ei siis tarkoita sitä, että ihminen ei tekisi vääryyttä ja eksyisi ja kompuroisi elämässä, vaan, että ihminen tunnustaa synnin ja elää Kristuksessa synnistä huolimatta (Vapaana synnin tuomasta rangasituksesta) ja tässä puhun nyt siis synnin olemuksesta meissä, (perisynti) enkä tekosynneistä.
Kun olemme Kristuksessa, niin meidän oikeamielisyys (vanhurskaus ) on sitä, että tunnustamme Jumalan Totuuden ja Kristuksen Lahjan, syntien anteeksiannon ja Jumalan Armon meitä kohtaan. Olemme tullee Herran auttamiksi, sillä usko turvautuu Jumalaan, (Kristuksessa) eikä omaan käsivarteen. (Kristus on Jumalan oikea käsivarsi)
”Tunnustaminen” tarkoittaa Kreikan kielessä ”samanmielisyyttä” eli, kun tunnustamme syntimme, niin olemme Jumalan kanssa samaa mieltä, joka on yksi Vanhurskauden synonyymi. On oikeamielistä uskoa Kristukseen, jonka Jumala on lähettänyt. ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” sanoi Jeesus.
Uskominen on Jumalaan luottamista ja Hänen Sanansa on Totuus. Kun Jumala sanoo, että ihminen on synnissä syntynyt ja synti asuu ihmisessä, niin uskomme ja tunnustamme Jumalan Sanan kautta synnin. Jos taas väitämme vastoin Jumalan ilmoitusta ettei meissä ole syntiä, niin teemme Jumalasta valehtelijan, eikä Jumalan vanhurskaus ole meissä.
Olemme tulleet Jumalan vanhurskaudeksi Kristuksessa, kun uskomme Häneen, jonka on Lähettänyt meitä Pelastamaan. Jos kiellämme Jumalan Pojan Lahjan, niin katsomme ylen Jumalan oikeamielisyyden, joka on Rakkaus meitä kohtaan Kristuksen kautta. Mutta ilman Kristusta synnin tuomio pysyy voimassa, sillä synnin palkka on kuolema, joka ilman Kristusta pysyy.
”Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
Tuo ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha. Voidaan kääntää myös:
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt ole synnistä; vaan Jumalasta syntynyt pysyy, eikä paha koske häneen.”
Tapio
Sanasta ”vanhurskaus”
Kun sinulla on valtava hinku juuttua vain yhteen ainoaan lähdekieleen muka ainoana asiansa osaavana kielenä ja siinäkin vain yhteen käännösvastineeseen muka ainoana oikeana, niin miksi kummassa vielä suomennokseesikin valitset vain yhden ainoan vaihtoehdon lähteenäsi käyttämästäsi englanninkielisestä sanasta.
Olisihan käytössä monia muitakin vaihtoehtoja, jotka ovat tasan tarkkaan yhtä hyviä vastineita Raamatun alkukielten vanhurskaus -sanoille.
Miksi kummassa et esimerkiksi ota ainoaksi vaihtoehdoksesi venäjänkielistä vanhurskaus -sanaa pravda, правда, jolle arkikielinen perusmerkitys on ”totuus”. Näin sinulla olisi vielä paljon mojovampi eriskummallisuus puolustettavanasi ja saisit vielä mahtavampia kinaamisen aiheita.
Huomaathan että sanalla ”vanhurskaus” on englannin kielessäkin useampia vaihtoehtoja, joita voidaan käyttää vanhurskaus -sanan vastineena täysin vapaasti ilman että on tarvis juuttua vain yhteen ainoaan vaihtoehtoon muka ainoana oikeana vaihtoehtona.
Kolme esimerkkiä Room. 1:17 jakeesta:
International Standard Version
For in the gospel God’s righteousness — vanhurskaus
Aramaic Bible in Plain English
For the justice of God — oikeudenmukaisuus
GOD’S WORD® Translation
God’s approval — hyväksyminen
Kristillinen vanhurskaus (totuus, oikeudenmukaisuus, hyväksyminen jne, kuten Matias toteaa: ”Vakaan hurskas Jumalan armosta” ) on siten turvautumista Jumalan Poikaan eli sydämen luottamus Jumalaan Kristuksen kautta.
Luther toteaa tästä kristillisestä vanhurskaudesta muun muassa;
”Lisättäköön siihen vielä tämä tarkennus: Tämä turvautuminen luetaan Kristuksen tähden vanhurskaudeksi. Kuten nimittäin olen sanonut, nämä kaksi asiaa tekevät kristillisen vanhurskauden täydelliseksi: ensiksi sydämen usko, mikä on Jumalan antama lahja ja mikä todella uskoo Kristukseen, ja toiseksi, että Jumala lukee tämän puutteellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi Kristuksen tähden, johon olen alkanut uskoa. Tämän uskoni tähden Kristukseen ei Jumala lue minulle viaksi, että epäilen hänen rakkauttaan minua kohtaan ja että henkeni on epätoivoinen ja surullinen, eikä muitakaan syntejä, jotka minussa vielä ovat. Sillä niin kauan kuin elän lihassa, on synti varmasti minussa.
Koska kuitenkin minut on kätketty Kristuksen siipien alle niin kuin poikanen kanaemon siipien suojiin, ja koska asun turvallisena syntien anteeksiantamuksen avaran taivaan alla, joka on ylitseni levitetty, niin Jumala peittää ja antaa anteeksi minussa vielä olevan synnin. Siis sen uskon kautta, jolla olen alkanut omistaa Kristusta, lukee Jumala puutteellisen vanhurskauteni täydelliseksi vanhurskaudeksi ja antaa synnin anteeksi, niin kuin sitä ei olisikaan, vaikka se todellisuudessa kuitenkin pysyy minussa.”
Kosti
Kiitos puheenvuorostasi!
Kiitos Luther tekstin sitaatistasi !
Uusin suomenkielinen käännös kääntää sanan vanhurskas usein ” ne, jotka tekevät oikein” Esimerkiksi 2. Piet 3: 13 kuuluu ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uutta taivasta ja uutta maata, joissa kaikki tekevät aina sitä, mikä on oikein.”
Mitäs tuollaisesta käännösmudosta ajattelette?