Vanhan sanonnan mukaan ”totuus on sodan ensimmäinen uhri”. Kun tarkoituksena on puolustaa omaa tai oman puolen näkökulmaa asiaan keinoja kaihtamatta, totuus välineellistyy kulloiseksikin ”totuudeksi”, joka palvelee ”vaikuttajaan” tai ”propagandistin” ajateltuja intressejä – oli kyseessä sitten vaikkapa kulttuurisota tai aseellinen sotatila. Kyse on kapeutuneesta, yleisen vastuullisuuden unohtavasta perspektiivistä. Tällöin ei ole tärkeää niinkään se, mitä sanotaan kuin se, kuka sanoo. Puolustetaan heimon ”totuutta”, jossa ei ole niinkään kyse asiaintilan totuudellisuudesta vaan puolen valitsemisesta ja toisten sumuttamisesta, jos se on omalle ryhmittymälle edullista.
Valheessa eläminen ei koskaan ole pitkällä tähtäimellä kestävää, vaikka se voisi tuoda yksittäisiä voittoja kamppailussa oman asian puolesta – hajota ja hallitse. Luottamuspääoma kuitenkin tällöin itseltäkin ennen pitkää katoaa ja sitä kautta laajemminkin kyky toimia tehokkaasti yhdessä. Epäluulon ja kontrollin varaan rakentaneet totalitaariset valtiot ja pienemmätkin ryhmät ovat historian saatossa tulleet aina tiensä päähän ennen pitkää. Yksilöä kunnioittava ja rehellinen yhteisöllisyys puolestaan on resepti menestykselliseen yhteistyöhön ja yhteisen hyvän rakentamiseen.
Ykseys ja yhteys ihmisten välillä voi rakentua ja aidosti toteutua vain totuudellisuuden vallitessa. Jokaisessa yhteisössä kyläyhteisöstä maailmankylään tarvitaan totuudellisuutta, jotta voidaan rakentaa keskinäistä luottamusta, joka tekee kokonaisuudesta enemmän kuin osiensa summan.
Totuus ei tällöin myöskään saa olla toista häpäisevää ja alistavaa. Kahdeksannen käskyn selityksessä Luther toteaakin: ”Kukaan ei saa vahingoittaa lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen. Hänestä ei saa puhua pahaa, ei totta eikä tekaistua, paitsi siinä tapauksessa, että se tapahtuu viran velvoituksella ja hänen parantamisekseen. Aivan päinvastaiseen on jokaisen kieltään käytettävä: päästettävä se puhumaan jokaisesta pelkkää hyvää, peittämään ja vähentämään hänen syntejään ja rikkomuksiaan, kaunistamaan ja verhoamaan niitä omalla kunniallaan.”
Käskyn selityksen sisältämä viisaus ei ole naiivia herkkäuskoisuutta vaan jokaisen ihmisen persoonan kunnioittamista. Asiasta voi sanoa ja kritiikkiä esittää rakentavasti, mutta virheitä ei tule itsetarkoituksellisesti nostaa tikun nokkaan. Joskus alaston totuus voi olla valehtelemista siinä mielessä, että sillä tieten tahtoen vahingoitetaan toista.
Toisen maailmansodan propagandan ja totalitarististen ideologioiden kyllästämässä valheen ilmapiirissä Dietrich Bonhoeffer kysyi, mitä tarkoittaa totuuden sanominen ja vastasi: ”’Totuuden sanomisessa’ ei ole… kyse vain asenteesta vaan oikeasta tiedosta ja todellisten olosuhteiden vakavasta huomioon ottamisesta….” Jokainen sanani toista ihmistä kohtaan on joko tosi tai epätosi: voin imarrella, korottaa omaa itseä tai liioitella. Kova inhimillisten heikkouksien huomiotta jättäminen ja ylenkatsominen tuhoaa totuudellisuuden ihmisten välillä: ”On Saatanan totuus. Sen olemus on, että se näennäisen totuuden varjolla kieltää kaiken todellisen… Jumalan totuus tuomitsee luodun rakkaudesta, mutta Saatanan totuus tuomitsee sen kateudesta ja vihasta. Jumalan totuus on tullut lihaksi maailmaan, on elävä todellisessa, Saatanan totuus on kaiken todellisen kuolema.”
Bonhoeffer painottaa, että todellisuus itse asettaa sisällön ja rajat totuudelle. Sen että ”elävän totuuden” käsitettä voidaan käyttää myös väärin, ei tulisi johtaa siihen, että otetaan sitten tilalle muodollinen ja kyyninen totuuskäsitys. Jokaisessa sanassa on kyse aina suhteesta asiaan ja ihmiseen, mikä pitää selvästi tuoda esiin. Jumalan antama virka, kutsumus, vanhempana, sisaruksena, poliisina, pappina, lääkärinä, ministerinä jne. antaa asianmukaisen valtuuden ja velvollisuuden puuttua viran toimialaan liittyvään asiaan myös ojentamisen merkityksessä. Luonnollisesti tähän kokonaisuuteen kuuluu myös kansalaisvastuu ja lähimmäisen vastuu, kun toisen ihmisen aito ja konkreettinen hyvä sitä edellyttää. Tulee toimia ja tehdä annetulla paikalla se, mitä kultainen sääntö ja lähimmäisen paras näyttävät kokonaisuuden valossa edellyttävän.
”Totuus tekee teidät vapaiksi.” Valhe vangitsee. Milloin ”naapuri” tunnustaa tekonsa? Milloin naapuri vapautuu? Mainilan tapauksella on edelleen kaksi totuutta?
Tomi
Kiitos erittäin hyvästä blogistasi. Tuot näkyviin erittäin tärkeän näkökulman, jonka merkitys vain korostuu nykyisen Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun.
Minä olen myös sitä mieltä, että ihmisille ei pitäisi valehdella, mutta tosiasia on kuitenkin se on, että me elämme valheessa. Olemme aina eläneet ja kirkko on suurin valehtelija.
Lähtien Raamatusta, josta ehkä kirkollisesti ei pidäkään puhua todenmukaisesti vaan omasta hengellisestä näkökulmasta, johon kuuluu ilmaisu, että juutalaiset eivät ymmärrä kirjoituksia, he ovat siis tyhmiä, heillä on peite kasvoilla.
Tosiasia on kuitenkin, että profeetta Jesaja eli ja vaikutti kuningas Hiskian aikakaudella, Hiskia on historiallinen henkilö, hän istui Daavidin valtaistuimella.
Jesaja ei siis vaikuttanut Jeesuksen aikakaudella, ei syntymän aikaan niin, että olisi voinut sanoa, että ”lapsi on meille syntynyt,” ei myöskään kuoleman jälkeen, niin että olisi voinut kertoa Jeesuksen otetun pois. Hän ei myöskään voinut tietää Jeesuksen ulkonäköä niin, että olisi voinut kertoa siitä.
Tämä on hyvin merkityksellinen tosiasia uskonnollisesti.
Eihän profeetta Jeremiakaan vaikuttanut kuningas Herodeksen aikana ja kuitenkin hän ennustaa: ”Näin sanoo Herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole.”
Tarja Parkkila. Ajoittuuhan tuo lasten surma Betlehemimiin kuningas Herodeksen aikana. Ja Raakelin lapset 1Mo35. Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. 1Mo49 Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. Miika5.
….vastaus tulikin hieman väärään paikkaan.
Kosti Vasumäki, jatko…
6Näin sanoo Herra:
– Lakkaa itkemästä,
kuivaa kyyneleet silmistäsi!
Saat palkan vaivannäöstäsi:
lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta,
sanoo Herra.
17
– Sinulla on tulevaisuuden toivo:
lapsesi palaavat asuinsijoilleen,
sanoo Herra.
Minä olen kauan kuullut
Efraimin vaikertavan:
»Sinä, Herra, olet kurittanut minua,
olen saanut kuritusta
kuin vikuroiva vasikka.
Anna minun palata luoksesi,
niin minä palaan,
sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani.
Ei puhuta Herodeksen ajasta.
Kosti Vasumäki
” Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. ”
(Tämä jae, on muutettu, hän sanan paikalla on oikeasti Shilo. ” kunnes tulee Shilo ”)
” Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. Miika5. ”
(”Beetlehem Efrata ”, efratilaiset olivat heimo, tai pieni suku ( vähäinen), josta puhutaan paljonkin. Efraim oli Joosefin toinen poika. Ei siis Juudan sukua suoraan alenevassa polvessa. Joosef oli Jaakobin toiseksi nuorin poika, eli Juudan veli.
”…. hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoita. ”
(Siis Israelin alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista)
Olet oikeassa. Hebrean tekstissä 1Mo49:10 sana on Shilo. Oppineet lyötävät heprean ”Shilo” käsitteestä seuraavia merkityksiä: jotkut näkevät siinä ”shalev” sanajuuren, joka merkitsee ”rauhaisaa”. Siitä voidaan johtaa käsite ”shalvaa” eli ”rauha”. Tämä Juudan valtikan itselleen ottava sen omistaja on siis tällä perusteella myös ”Rauhan ruhtinas”, joka hallitsee Juudaa, sen kuninkaana. Oliko se alkujaan muodossa ”moshlo”, eli ”heidän hallitsijansa”, sitä en tiedä.
”(Siis Israelin alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista).” Niin, miksei näinkin voi ajatella.