Väliin putoajat, humpsis vain
Palaan asiaan, johon olen jo aiemmin puuttunut. Kirkkomme on jättämässä väliin yhden työntekijäsukupolven tai ainakin merkittävän osan siitä.
Seurakunnilla on suuria säästöpaineita. Eivät kai sitä enää kiistä kuin vapaa-ajattelijat.
Henkilöstömenot ovat 65-70 % seurakuntien menoista. Sieltä ja kiinteistöistä on tehtävä säästöt, koska muut menot ovat roposia näiden rinnalla.
Mutta mihin säästö johtaa?
Itse olen kevään mittaan vastannut parillekymmenelle toiveikkaalle papinpaikan kyselijälle ei oota. Aivan sama murhe on muissakin kirkon töissä.
Nytkin keväällä valmistuu iso joukko ammattipäteviä ja motivoituneita ihmisiä, jotka sydämensä halusta tekisivät kirkon työtä. Mutta mitenkäs teet, kun avoimia paikkoja on todella vähän?
Minun moraaliini ei sovi ehdottaa, että menkää tekemään talkoilla palkatonta työtä. Monet noista ovat sitä jo tehneet. Nyt heidän tekisi mieli oikeisiin töihin. Palkkakaan ei olisi pahitteeksi, että saisi opintolainoja maksuun ja elämistä uuteen järjestykseen.
Työttömäksi kouluttamisessa ei ole mitään järkeä. Moni nuori ammattiin valmistuva miettii, onko kirkko heidät työnantajana pettänyt.
Kertokaa viisaat, mitä pitäisi tehdä.
Uskossa OLEMINEN on väistämättä staattista, paikallaan pysyvää. UT:n mukaan olemme tien kansaa, kulkemassa eteenpäin. Saksan kielen kautta joskus oivalsin, ettei usko ole olemista, vaan TULEMISTA. Usko on prosessi, jossa me muutumme, kasvamme johonkin suuntaan. Vrt. Lutherin katekismuksen kasteen ja ripin selitys.
Evankeliumin Jeesus kielsi taaksepäin katsomisen. Eli pysähtymisen. Katse aina eteenpäin.
Toinen sana-kysymys: kuka olen, keitä olemme? Mielelläni sanon: Olen uskova. Olemme uskovia.
Heikki. Mitä mieltä olet Paavalin ”uskossa olemisesta”, sen jälkeen, kun hän oli ensin tullut uskoon? ”Koetelkaa itseänne, – oletteko uskossa – ; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? (2. Kor. 13:5).” Paavalin historian tuntien hänen – uskossa olemisensa ei vaikuttanut ainakaan staattiselta.
Kosti, Paavalin historia luo kuvaa todellisesta ”tien kansalaisesta” joka on aina liikkeellä ja kai tavallisesti eteenpäin. Paljon hän liikkui nykyisen Turkin alueella ja siellä päin, lopulta sitten pääkaupunkiin, Roomaan asti.
Enemmän kuin liikkuminen tai paikallaan oleminen minusta Paavalia luonnehtii hänen kiivautensa, hänen luonteensa kiivaus. Ensin kiivaasti Jeesuksen oppilaita vastaan ja sitten kiivaasti itse Jeesuksen oppilaana, heidän puolestaan.
Onhan Paavalilla paljon puhetta myös jollakin tavalla mystisestä Kristuksessa olemisesta ja Kristuksen olemisesta meissä.
Tämäkin näyttää olevan jonkinlainen ’Jeesus vai Paavali?’ -kysymys. Evankeliumeista löysin ainoastaan yhden ’uskossa’ -muodon. Siinäkään ei viitattu olemiseen vaan muuhun: ”Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te (Matt. 21:22).”
Martti, eikö usko, siinä oleminen ja siinä eläminen ole kaiken sen kokonaisuus, mitä UT ja ennen muuta evankeliumit meille antavat? Ja miten sitä tulkitsemme, koska ilman tulkintaa, eli ”sananmukaisesti” otettuna se, kristillinen usko johtaisi meidät mahdottomuuksiin.
Juuri näin. Koen tämän keskustelun astetta pinnallisemmaksi. Pohdimme sanontoja ja sitä, miten koemme niiden vivahteiden kuvaavan omaa kokemustamme uskosta. Kohdallani käyttäisin teonsanaa tähän tapaan: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Heikki. Viittaat tuossa UT:n tulkintaan ja toteat että ilman sitä ”sananmukaiseti otettuna”, usko johtaisi meidät käytännössä umpikujaan. Mutta eikö tekstin luonteeseen kuulu, että kaikki lukevat sitä kirjaimellisesti. Toisin sanoen, miten kieltä pitäisi ymmärtää. Ehkä me suhtaudumme Raamatun tekstiin jotenkin vertauskuvallisesti mutta kaikki, jotka lukevat vaikkapa Turun sanomien tämän päivän uutisen (”Täältä löytyvät Turun kukkapeltojen ilmaispoimintapaikat – Kovin toivottua kukkaloistoa odotettavissa”) – eivät lue sitä vertauskuvallisesti. Palautetta tulisi varsin pian, mikäli uutinen olisi feikki.
Entä miten lakitekstiä voidaan lukea muuten kuin kirjaimellisesti. Eikö siis kaikki teksti ole lähtökohdiltaan kirjaimellista, eihän sitä muuten voi oikein lukea. Myös Raamatun teksti. Alussa Jumala loi….ja Sana tuli lihaksi ja sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Konteksti noille sanoille liittyy pääsiäisateriaan. Ehkä voidaan sanoa, että opetuslapset olivat kuplassa, jonka Juudas puhkaisi ja he huomasivat olevansa ulkona, mutta eivät hylättynä.
Kosti, Jos kristittynä eläminen vaatisi Raamatun sananmukaista noudattamista, ei meillä tänä päivänä olisi yhtään ainutta kristittyä.
Heikki. Melkein arvasin, että tässä käy näin. Tulkitset tekstiäni liian yksioikoisesti. Eihän Paavalikaan tullut lain kautta vanhurskaaksi. Pointtini oli tämä, että lähtökohdiltaan ylipäätään tekstin lukeminen on kirjaimellista, sillä eihän tekstiä voi muuten lukea olipa se sitten Platonin tai jonkun muun tekstiä. Eihän antiikin tekstien tulkinta onnistu, elleivät sanat merkitse pääosin sitä, mitä sanakirjassa todetaan. Jokaisen tekstin takana on tietenkin jokin syy tai päämäärä. Se, että Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”, niin kukaan ei voi näin sanoa kuin Jumala itse. Joten ei tätä lausetta voi ainakaan metaforana pitää.
”Eihän antiikin tekstien tulkinta onnistu, elleivät sanat merkitse pääosin sitä, mitä sanakirjassa todetaan.” Mitä sanakirja siis sanoo sanasta ’πιστις’? Minun sanakirjassani on siitä yli puolentoista sivun mittainen selvitys. Poimin siihen vain pääkohtia: 1) vakaumus jonkin asian totuudesta; Jumalaan kohdistettuna usko, jolla joku uskoo Jumalan olevan kaiken luoja ja voimassa pitäjä; Kristukseen kohdistettuna luottamus Jeesukseen Messiaana; ihmisten uskonnollinen vakaumus yleensä – miten uskotaan ja mitä uskotaan; luottamus; 2) uskollisuus.
Uskossa olemisen vaikeus tulee esiin siinä, ettei oma usko näytä riittävän mihinkään. Usein Jumala tuntuu olevan kaukana ja saavuttamattomissa. Oma syyllisyys ja mieliala voi viedä mennessään. Silloin ei jää muuta kuin Jumalan sana. tartuppa siihen silloin uskolla, kun sana ei aukene, rukous on tukossa ja mieli maassa. Vaikeinta uskossa olemisessa on silloin luottaa siihen Jobin sanaan: minä uskon lunastajani elävän.
Uskoisin (!), että ns. suuri yleisö kyllä tietää, mitä ”uskssa oleminen” tarkoittaa – noin suurinpiirtein. Teologiset hienostelut ovat hiukan eri asioita. Kyse ei ole tieteellinen ilmaisu, jolla pyritään ”kääntäen yksikäsitteisesti” määrittelemaan jokin asia. Puhummehan ”auringona laskemisesta” emmekä väittele (?) siitä, että oikeasti kyse on enemmänkin Maan pyörimisliikkeestä; emme myöskään saivartele siitä, käyttääkö aurinkio laskemisessaan laskinta, kynää ja paperia vai päässälaskua.
Lause ”olen uskossa” tai että joku on ”uskossa” ei mielessäni kuvaa staattista tilaa vaan pikemminkin senhetkistä asiantilaa – joka voi jatkua, muuttua, kehittyä, taantua…
”Elinen on mennyt, huomiosesta emme tiedä. Tänään auttaa Herra.” (Muistinvarainen siteeraus.
Käyttipä tuota termiä (tai oikeastaan ”tulla uskoon” -ilmausta) aikoinaan yrityksen osastopäällikömme, kun olimme ns. tulosjohtamiskoulutuksessa (”TUJO-”): olen tullut ”TUJO-uskoon”. Eli hän oli ikäänkuin TUJO-uskossa, uskoi vakaasti sen johtamismenetelmän paremmuuteen vanhoihin verrattuna.; mutta vuosien kuluttua tuli uusia uljaampia johtamismenetelmiä, korvaamaan tai ainakin täydentämään TUJO-johtamista; en tiedä ko. henkilön ajatuksiasta – lienee eläkkeellä, enkä tiedä onko vielä ”TUJO-uskossa”.
Vähän hassua hakea tai perustella kaikki Raamatun ”sanatakalla siteeraamisella”. Asiat ja asiayhteydet ratkaisevat. Sanat eivät ole ”kääntäen yksikäsitteisiä” vaan niiden merkitys syntyy pitkälti aisayhteydestä – joka voi muuttuakin.
Toivoisin politiikassakin keskityttävän asioihin enemmän kuin yksittäisiin sanoihin tai lauseisiin.
Jukka. Olen samaa mieltä tuosta, miten ns. ”tavallinen kansa” ymmärtää ”uskossa olemisen”, varsinkin kun elämän vaikeudet alkavat koetella uskoa. Samalla viivalla siinä taitavat olla kaikki. Mikäli Jumalaan uskomme, niin usko joutuu ahdistetuksi tavalla tai toisella.
Pekka V. Hyvin sanoitat kristityn vaelluksen. Kun Jumala kätkeytyy ristin alle, niin tartuppa uskolla sanan lupauksiin niin huomaamme, kuinka vaikeaa se on.
”Jumala kätkeytyy ristin alle.” Onpa erikoinen lausahdus! Mitä mahdat tarkoittaa? Jumalan Poika korotettiin ristille meidän vuoksemme.
Tarkoitan sitä, mitä kutsutaan Jumalan salatuksi viisaudeksi.
”Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä (Room. 16:25)!” Jumalan salattu viisaus on siis korotettu ristille eikä kätkeydy sen alle.
Niin. Tuo ristin pahennus, kätketty Jumalan salattu viisaus.
Onko sisälukutaidossasi vikaa, Kosti Vasumäki? Näinhän tuossa lukee: ”sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus”. Lienee totta, että sanoma rististä on monelle pahennus, mutta ei se enää kätkössä ole.
Niin. Kirkkohistoriaa kertaamalla selviää myös tämä. ”Jumala kätkeytyy ristin alle.”
Kirkkohistorian näkökulmasta ymmärtäisin tuon hyvin raadollisena huomiona. Ristiä on käytetty hyvin jumalattomienkin toimien tunnuksena. Tappaneet ja tuhonneet ristiretkiarmeijat käyvät esimerkistä. Jos ristin alle kätketty Jumala nähdään näin, siitä on jumalallinen viisaus kaukana.
Edellisessä ei ole kyse suinkaan mistään ristiretkiarmeijasta.
Kerro siis, hyvä mies, mitä tarkoitat merkillisellä sanonnallasi! Miten Jumala voi kätkeytyä – siis piiloutua – ristin alle?
Niin. Niin onhan se vain hyvä, mikäli kykenemme tyynesti ottamaan vastaan ”nuo pikkuasiat”, kuoleman ahdistuksen ja Paholaisen kiusaukset, kun se käy uskoamme vastaan. Todellisuus on toinen. Uskot toista mutta näet toista.
Evankeliumin – ja ristin salaisuus on aivan erilainen salaisuus , kuin kaikki muut salaisuutemme. Eikä se ole ihmisen mielen mukainen. Sen tähden sitä ei haluta ottaa vastaan ja siksi se jää heille salaisuudeksi.
ja pysyy sellaisena. Kaikille jotka ottavat evankeliumin vastaan avautuu tämä salaisuus. Muille se ei vain avaudu. Yrittipä sitä avata kuinka taitavasti tahansa. Tässä salaisuudessa ei oikeasti ole mitään salattua tietoa, jota ei kaikille kerrota. Evankeliumit kertovat sen aivan tarpeeksi hyvin. Kutsu on kaikille, mutta vain harvat ottavat sen vastaan. Kuka mistäkin syystä. Niistä syistä voi tehdä pitkän listan jo pelkästään Kotimaa 24 kirjoittajien mielipiteistä.
Selvää on että vain harvat tuntevat tämän ”salaisuuden” ja siksi on myös selvää että vain harvat tietävät mistä uskossa olemisessa on oikeasti kyse. Sehän tässä salaisuudessa on ihmeellistä että sitä on jo 2 vuosituhatta julistettu ja jatkuvasti joka pyhä jokaisessa kirkossa julistetaan, mutta siitä huolimatta Jumalan suuri salaisuus pysyy salaisuutena.
Jos ihmiset oikeasti tutuisivat tämän salaisuuden niin tietysti jokainen tahtoisi sen itselleen omistaa.
Onhan se aivan valtava aarre. Rakkaudessaan ja taivaallisessa viisaudessaan Jumala on sen vain kätkenyt täydelliseen mitättömyyteen. Jumala on kätkenyt myös meidät uskovat ihan samaan mitättömyyteen. Jumala usein kätkeytyy myös meiltä. Siinä sitä on ihmettelemistä, että miksi näin on.
Salaisuuden sisälle pääseminen on tehty kaikille yhtä helpoksi. Kukaan ei voi sanoa että kun on niin vähän ymmärrystä näihin asioihin, niin en voi. Enkä ole sellainen uskonnollinen ihminen. Tekosyitä riittää. Ei tarvita suurta ymmärrystä siihen että voi avata sydämensä oven Jeesukselle ja pyytää Hänet sisään.
Ristin salaisuus on siitä ihmeellinen, että pelkästään sen tutkimiseen menee koko elämä. Eikä edes riitä. Siksi lisäksi tarvitaan vielä iankaikkinen elämä.
Jotenkin luulisi, että uskovan pitää mennä eteenpäin siitä ristin salaisuuden edestä. Ei pidä, vaan siihen pitää uudelleen ja uudelleen palata. Joka kerta paluu tuolle paikalle on yhtä ihmeellinen kokemus, kuin ensimmäisellä kerralla. Luulisi että paikka tulee tutuksi kun siinä on ollut kymmeniä vuosia, mutta mitä kauemmin ja useammin tuossa ristin salaisuuden paikalla viipyy, niin sitä ihmeellisempänä se vuosi vuodelta avautuu. Hyvin yksinkertaista ja selkeää.
Ehkäpä Jumala on tehnyt tämän vähän liian yksikertaiseksi.
Ristin salaisuus on siinä, että Kristus tuli ihmiseksi, että me voisimme tulla jumaliksi. Säilymme luotuina, vaikka tulemme jumaliksi, kuten Kristus säilyi Jumalana syntyessään ihmiseksi. Pyhä Maksimoksen mukaan jumalallistumisessa saamme armon eli energian kautta kaiken muun, mitä Jumala on olemuksessaan, paitsi itse olemuksen identiteettiä. Säilymme siis luotuina vaikka tulemme jumaliksi.
”Jumala usein kätkeytyy myös meiltä. Siinä sitä on ihmettelemistä, että miksi näin on.”
Tämä on hengellisen lainalaisuus. Jumala vetää välillä armon kokemuksen pois, koetellakseen mihin meidän tahtomme suuntautuu. Makarios/Symeon kirjoittaa; ” on aika jolloin valo sytyttää enemmän, kutsuu ja virkistää. On myös aika, jolloin se heikkenee ja himmenee sen mukaan kuin itse armo toimii ihmisen hyväksi” https://www.antikvaari.fi/teos/sielu-on-herran-valtaistuin-50-hengellista-homilia/646dd4500ee57f4ece6d6cba
Blogisti kirjoittaa; ” Uskossa oleminen on kupla. Jos sieltä lähtee on ulkona.”
Monissa ryhmissä, porukoissa, kristillisissä yhdistyksissä, sosiaaliseen joukkoon kuuluminen on kuin huume, jota on saatava lisää ja jota on käytettävä. Se on kupla jossa monet kristityt tietämättään elävät. Oman joukon jättäminen tai siitä irtaantuminen on kuolemaan verrattava tapahtuma. Tätä kuplaa ylläpitävät, tapahtumat, yhdistysten työntekijät, johtajat, rahankeräys kohteet ja muut pakkoliikkeet.
Ollin lause voitaisiin kääntää myös toisin? Maailmassa eläminen on kupla, jos sieltä lähtee on sisällä Jumalan valtakunnassa. Tämä ajatus toistuu Jeesuksen useissa puheissa ja Raamatun eri teksteissä.
Ota ristisi ja seuraa minua…
Minusta tuntuu, että elämme jonkinlaisessa ”kuplien maailmassa” ja ehkä ”kuplivassakin” maailmassa).
Internetin ihmeellinen maailma algoritmeineen on paljonkin ”kuplien maailmaa”.
Hyvä monikulttuurillisuus on ”kuplatonta”; ei-niin-hyvä monikulttuurillisuus taas on ”kuplaisaa”.
Ihanteellinen monikulttuurisuus on poreilevaa.
Niin,
poreilevuus ei toisaalta ole kupla vaan suuri kuplien joukko.
Kaikke me, teh ja he olemme varmaankin eräänlaisessa kulpassa, todellisuus (ja Totuus) on tarua ihmeellisempää. Poreiulu voi sitä hiukan kuvata, mutta tulkin totuus on pelkkä ”kuplien suuri joukko”.
Ennen pitkää kaikki kuplat ”poksahtavat”, ja sitten selviää, jäädäänkö pinnallisesti pinnalle – tai vajotaanko pohjalle, jossa pinnallisuus ei kanna. ”Kaikkien kulpien äiti” voi jäädä illuusioksi kun totuus kohdataan.
Sitten seuraa, missä uskossa on oltu.
”Siinä sitä on ihmettelemistä”, mutta ei kyselemistä. Enkelitkin haluaisivat siihen katsahtaa, joten kyllä siinä ihmettelemistä myös minulle riittää. Ei sinulle Sami ole vähäinen asia sekään, että saat jumalistua.
Eiköhän sekin sinulle Pasi ihmetystä tuota ihan roppakaupalla.
Pekka, olen kanssasi samaa mieltä, ihmettelemistä riittää.
Mitä pitemmälle hengellinen elämä kehittyy sitä tietoisemmaksi ihmisen tulee jumalallisen alkuperäisen luonnon saavuttamattomuudesta. Samalla ihmisen sielu ei lakkaa uskomasta, vaan ylittää itsensä ja etsii koko ajan enemmän. Hengellinen elämä on näin ollen päättymätöntä ja täyttymätöntä tahtoa. Jatkuvaa Jumalan kaipaamista. Luomaton jumalallinen luonto joka on ääretön, määrittämätön ja loputon, kaikki ajan ja paikan määreet ylittävä. Jumalan olemus pysyy myös kätkettynä enkeleistä ja serafeilta.
Sami:
”Hengellinen elämä on näin ollen päättymätöntä ja täyttymätöntä tahtoa.”
Usko Jumalaan on lahja, joka täyttää kaikki toiveemme. Minulla on siitä henkilökohtaista kokemusta, kun tulin henkilökohtaiseen uskoon 10-vuotiaana. Vaikka kukaan ei nähnyt minun kättäni, kun sen nostin merkiksi, että haluan lähteä seuraamaan Jeesusta, niin sen koommin ei ole ollut mitään suurempaa ja täydellisempää. Samaa on kyllä toistunut, eli sain astua Elämän virtaan, sain uida siinä. Minun ja muitten uskovien lihallisuus muodostaa kokoajan tartuntapintaa Saatanalle, siksi se matkustaakin mukanamme ”teurastuspenkillä”.
Reijo, jep
”Vaikka kukaan ei nähnyt minun kättäni, kun sen nostin merkiksi, että haluan lähteä seuraamaan Jeesusta, niin sen koommin ei ole ollut mitään suurempaa ja täydellisempää.” Pidän tätä evankelikaalisten ’kädennostonsakramenttina’.
Olli,
”Hengellinen tie on ajattomuuden tie, jota kuljetaan ajallisesti pukeutuneena.”
On totta, että sakramentalinen tapa saada kansat kristityiksi on ajallinen tapa muotojumalisuudessa. Tätä edustaa esimerkiksi Suomessa valtion yliopiston teologinen tiedekunta, jossa hankitaan valmiuksia ajalliseen uskonnolisuuteen. Metanoia’sta ei ole kysymys, vaikka se on ihmisessä tapahtuva suunnanmuutos, uskoontulo. Ihminen tässä tulee Jumalan työtoveriksi. Ihmisen osuus ei ole tekemistä, vaan suostumista, mikä sakramentalisuudesta käsin opetetaan ihmisen työnä.
Reijo, helluntai kirkolla on eri sakramenttioppi kuin alkuseurakunnalla.
Sami,
Näsäviisailet. Lue enemmän tai vähemmän ja puhu asiaa!
Reijo, ok, helluntai kirkolla on siitä huolimatta.
Muotojumalisuustta ei synnytä sakramentit. Kyllä sitä on sielläkin missä ei tunneta sakramenttien uskoa vahvistavaa olemusta.
” Oletko uskossa vai kuljetko hengellistä tietä ”
Ihmiset menevät sinne, mistä on heille eniten hyötyä. Jos uskossa oleminen, tai hegellinen antavat työpaikan ja siitä maksetaan, ihminen menee ihan kumpaan vain, riippuu palkasta. Suuri osaa menee vaikka saisi sen palkan vasta kuoleman jälkeen. Varsinkin kun toinen vaihtoeho on liian kuuma.
Vapaa sielu ei ole sidottu kumpaankaan, vaan toivoo, että laki ja järjestys ovat ne ideat, jotka kantavat ja takaavat pelastuksen ihmiskunnalle, Järjestyksen ja oikeuden ja oikeaan ohjaavan toiminnan kaikilla aloilla ja yksityisellä tasolla.
Laki on hyvä ja oikea. Ja jos ei ole, siitä korjataan.
Usko
Koraani on täynnä uskomisen hokemista ja Armollisen armahtajan mainintoja, ja kuitenkin se katsoo, että vain he tietävät mitä kukin on, ja vaikka joku sanoo olevasa uskossa, ei se kuitenkaan ole.
Se on erilaista uskomista, koska Allahilla ei ole poikia, eikä tyttöjä, joten mihin siellä uskotaan? Tietysti Allahiin, ja sen voi todistaa alistumalla ja maksamalle verot heille. Sekä avustuksia Allahin tiellä taisteleville. Sellaiset ovat uskovaisia heillä.
” Oletko uskossa vai kuljetko hengellistä tietä ”
Ihmiset menevät sinne, mistä on heille eniten hyötyä. Jos uskossa oleminen, tai hegellinen antavat työpaikan ja siitä maksetaan, ihminen menee ihan kumpaan vain, riippuu palkasta. Suuri osaa menee vaikka saisi sen palkan vasta kuoleman jälkeen. Varsinkin kun toinen vaihtoeho on liian kuuma.
Vapaa sielu ei ole sidottu kumpaankaan, vaan toivoo, että laki ja järjestys ovat ne ideat, jotka kantavat ja takaavat pelastuksen ihmiskunnalle, Järjestyksen ja oikeuden ja oikeaan ohjaavan toiminnan kaikilla aloilla ja yksityisellä tasolla.
Laki on hyvä ja oikea. Ja jos ei ole, siitä korjataan.
Tarja,
Näkymätön ärsyttää. Taivaallinen ärsyttää. Eli näitä vastaan taisteleva taistelee tyhjää vastaan.
On totta, että IHMINEN menee hyödyn perässä.
Sotket kaikki, kun yrität paljastaa näkymättömän. Huomaa, mitä Raamattu sanoo näkymättömistä, 2.Kor.4: 18 ”meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia”. Eli anna näkymättömät olla, koska niitä vastaan taistelusta on kirjoitettu teos Don Quijotesta.
Puhut ihmisen säätämistä laista vai puhutko ajallisesta lainalaisuudesta vai puhutko Mooseksen laista, jonka Jumala antoi ensin muunmuassa turvaksi, yleiseksi järjestykseksi, moraaliseksi aitaukseksi esimerkiksi sukupuolitauteja ja bakteereja vastaan.
Sakramentaalisessa liittoumassa toimivat, (uskovatkin) silittelevät niin sinua kuin muitakin uskonnollisin termein kirjoittavia Jeesuksen vihamiehiä.
– En luokittele tässäkään sinua huonommaksi ihmiseksi vaan uskomattomaksi, niinkuin sinäkin määrittelet itsesi. Eli niin Jumala kuin Hänen vastustajansa sallii sinun Taivaan Tien pilkkaamisesi. Lisäksi sivistysvaltioitten lait tukevat toimintaasi.
Kyseenalaistan kuitenkin niin todellisen tietämisesi ja syyt. Historian kirjoituksista voi poimia kaikenlaista totuudelta vaikuttavaa etenkin kun ilmaisut löytyvät Eusebius-tyyppisistä ”tutkimuksista”, joka kumoaa Taivaasta pudonneet Totuudet. Niihin yhdytään innolla, etenkin niiden taholta, jotka eivät ole päässeet maistamaan Taivaallista, Jumalan Voimaa. Tai ovat melkein maistaneet ja sitten hyljänneet.
Pidän historian ”tietämisesi” omalla hyödylläsi ohjautuvaksi, eli siksi, jota muissa näet.
”Näkymätön ärsyttää. Taivaallinen ärsyttää. Eli näitä vastaan taisteleva taistelee tyhjää vastaan.” Olen ymmällä, Reijo Mänttäri. Tähän asti olet ollut vahvasti sitä mieltä, että ajallinen on katoavaista ja ainoastaan näkymätön taivaallinen on todellista ja kestävää. Nyt kirjoitatkin, että sitä vastaan taisteleva hyökkää tyhjää vastaan.