Kirkollisten toimitusten kirjassa (perustyökaluni) on eri toimitusten kaavoissa sisennettyjä kohtia, jotka ovat valittavissa tai ne voidaan kokonaan jättää pois. Hautaan siunaamisen kaavassa on yksi outo kohta: Vapaavalinnainen uskontunnustus. Jo vuosien ajan olen ihmetellyt tätä.
Miksi uskontunnustus on hautaan siunaamisessa laitettu valinnaiseksi?
Sen verran kapinallinen olen tämän kohdalla, että minä en pidä sitä valinnaisena, vaan pakollisena joka kerta. Siitä en neuvottele ja omaisten kanssa toimitusta valmistellessa se on luonnollinen osa toimitusta. Uskontunnustus kuuluu toimitukseen, koska se ilmaisee ylösnousemustoivon ja ne Jumalan teot, jolle tämä toivo perustuu.
Korviini on tullut kyllä tapauksia, joissa uskontunnustus on koettu joidenkin omaisten kohdalla häiritsevänä, koska he eivät itse usko. Ymmärrän asian hyvin heidän kannaltaan. Saattoväessä on usein henkilöitä, jotka voivat kuulua toiseen uskontokuntaan ja uskontokuntiin kuulumattomia.
Esitänpä vastakysymyksen: Miksi kristillisen toimituksen yhteydessä ei kirkko voisi lausua omaa uskoaan julki?
Sen verran selkärankaa kyllä odotan pappiskollegoilta, ettei kristityn toivon viestiä lähdettäisi pyyhkimään olemattomiin omista toimituksistamme.
Tuolla alla kommenttiosiossa asiasta voisi keskustella. Itse haluan ymmärtää miksi uskontunnustus jätetään pois ja onko esim. kollegoille tullut vastaan tapauksia, joissa se on pyydetty tarkoituksella pois tai se on koettu häiritseväksi.
Olen Ville kanssasi aivan samaa mieltä asiasta. Hautaan siunaamisella on myös analogia kasteeseen. Kasteen hetkellä vanhemmat ja kummit lausuvat uskontunnustuksen kastettavan puolesta. Hautaan siunaamisen yhteydessä sen tekee saattoväki viimeiselle matkalle lähteneen puolesta.
Kaimamies: ”Hautaan siunaamisen yhteydessä sen tekee saattoväki viimeiselle matkalle lähteneen puolesta.”
Jos nyt sattuu kuulumaan saattoväkeen uskonnottomana tai ateistina, niin uskontunnustuksen lausuminen on kyllä pelkästään falskia valehtelua ja vaihtoehtoisten faktojen latelua jonkun rituaalin vuoksi. Miksi tuollaisessa kirkollekin ilmeisen tärkeässä asiassa saattoväkeä vaadittaisiin osallistumaan moiseen epärehellisyyteen?
Jo tänä päivänä taitaisi olla fiksumpaa jättää uskon- ja syntien tunnustukset hautajaisista pois ihan vain messujen yhteyteen – johon ihmiset osallistuvat omasta tahdostaan – koska melkein 70% kirkkoon kuuluvistakaan ei usko kirkon opetuksen mukaan ja ainakin lähiomaisten hautajaisiin on yleensä tapakristittynä kirkon jäsenenä ja uskonnottomanakin ollut tapana osallistua.
Onhan se aika noloa papillekin yksin, saattoväen epämääräisen, pakollisen mutinan ja huulien liikuttelun säestyksellä uskontunnustuksia lukea.
Suorastaan absurdiksi tilanne muuttuu, jo vainaja, jonka ”puolesta” uskontunnustus muka luetaan, on samanlainen, täysin maallistunut tapakristitty, joka ei uskontunnustusta ole rippikouluaikojensa jälkeen ääneen mutissut.
Tässä taitaa olla alueellista vaihtelua ja paikallista muutosvastarintaakin. Yritin omassa seurakunnassa ottaa käyttöön jo kymmenen vuotta sitten uskontunnustuksen hautauksen yhteydessä. Nimenomaan herätysliikkeeseen kuuluvilta – siis ns.uskovilta – seurakuntalaisilta tuli niin paljon kielteistä palautetta että yrityksestä piti luopua.
Alueellista vaihtelua voi tosiaankin. Itse olen työskennellyt Pohjois-Karjalassa ja Kuopion seudulla, ja näissä paikoissa asia on lutviutunut kuin osana jumalanpalvelusta. Uskontunnustus on mennyt luontevana osana toimitusta. Osa saattoväestä on luonnollisesti hiljaa uskontunnustuksen ajan ja muut sanovat sen yhteen ääneen.
Omituisena pidän sitä, että herätysliikeväki on vastustanut uskontunnustuksen käyttämistä. Sellaista ei ole esiintynyt ainakaan Joensuun ja Kuopion seuduilla, kun olen herätysliikkeisiin kuuluneita vainajia hautaan saattanut.
Ville, olen samaa mieltä kanssasi. Syitä lienee kaksi. Ensinnäkin meillä päin osallistuminen uskontunnustukseen koetaan oman itsen esillä pitämiseksi (!). Toiseksi kyse on yksinkertaisesti ns.jämähtämisestä vanhaan ja perinteiseen.
Parikymmentä vuotta sitten eteeni tuli eräässä seurakunnassa tilanne, jossa omaiset vaativat käyttämään vaihtoehtoisia ruumiin siunauksen sanoja, koska he tulkitsivat niiden opettavan sielunvaellusta. Tajusin asian tosin vasta liian myöhään.
Osa lestadiolaisista kieltäytyy seurakunnassamme myös kastekaavan kysymyksistä (”tahdotteko, että lapsemme kastetaan kristilliseen uskoon”) sillä perusteella, että lapsen ajatellaan syntyvän uskovaisena. Toisaalta eteen tulee välillä myös tilanteita kentän toiselta laidalta. Silloin toivotaan, että kastetoimituksen virret korvattaisiin lastenlauluilla tai runoilla. Hajoavan kansankirkon hengellinen todellisuus on välillä aika kaukana Nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen kastelausumasta.
Toisen katsomuksen omaavat tai ateistit ovat hautauksissa toimineet tähän asti asiallisesti. Toimitus on kirkon toimitus, joten se mennään kyseisen yhteisön säännöillä. Valmistelin kerran kristityn vainajan hautaan siunaamisen buddhalaisen kanssa. Eräässä siunauksessa haudalla vuosia sitten tosin kuuntelin ihmeissäni, kun kukkien laskun aikana omainen luki Pekka Ervastin teosta. Kukin saa lukea siinä mitä haluaa, mutta muistotilaisuudessa vilahtanut esoteerisuus ja sielunvaellus tuntuivat lähinnä korneilta. Sivulauseessa toin keskustelussa kirkon kantaa.
Käytän uskontunnustusta aina. En keskustele siitä omaisten kanssa tai kerron, että siunauspuheen jälkeen ennen siunaamista tulee uskontunnustus. Sen ajaksi noustaan seisomaan ja seistään edelleen siunaamisen aikana. On hyvin luontevaa sekä teologisesti että käytännöllisesti. Sanon johdattavina sanoina. ”Siunaamiseen liittyen nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme…”.
Kiintoisa siirtymä Toivo. Johdattavat sanat eivät ihan sovi minun suuhuni tuossa muodossa, mutta otanpa vinkistä vaarin ja kehitän jotain. Kiitokset.
Ville, ajatus siinä on se, että siunaus toimitetaan siinä uskossa, joka juuri ennen sitä on lausuttu julki/tunnustettu. Ennen siunausta ovatkin sanat: uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan tai uskossa ylösnousseeseen Kristukseen toimitamme NN:n siunaamisen… Itse yhdistän nuokin. Muuten en ”peukaloi” käsikirjan toimituksia.
Toivo. Menettelysi on hyvä minun mielestäni. Meillä päin vain ihmeteltiin ensin kylillä ja sitten kysyttiin kirkkoherralta, miksi kappalainen oli ottanut uskontunnustuksen hautauskaavaan, kun sitä ei ennen ollut käytetty. Esimiehen ohjeistusta tietysti seurataan.
Näissä on hyvä toimia samassa seurakunnassa samoilla käytännöillä. Ollessani kirkkoherra tai vs. kirkkoherra ohjeistin papit käyttämään uskontunnustusta. Minusta sellainen tuntumaperusteinen juttu eli joskus käyttää ja joskus ei tai se, että kysyy omaisilta, ei ole minusta linjakasta. Joskus yksittäisellä kerralla olen kovalla pakkasella haudalla siunauksessa jättänyt pois omaa mukavuuttani. Muuten tuntuu oudolta olla käyttämättä sitä.