Haluan viitata kahteen tilanteeseen. Vedenpaisumukseen ja Suomen presidentinvaaleihin.
Vedenpaisumus oli seuraamusta ihmisen valinnanvapaudesta. Jumala on laittanut koko luomakuntaansa valinnanvapauden. Vain ihmisessä on Jumalan henki, mikä ikäänkuin kuolleessakin tilassa toimii omanatuntona. Eli ihmisen ei tarvi olla uskovainen erottaakseen oikean väärästä. Tässä on lisätukena myös ajallisten lainalaisuuksien johdonmukaisuus. ”Johan järkikin sen sanoo”, että esimerkiksi muovit luonnossa tuhoaa sen ja viimein saastuttaa ihmisenkin ruumiin.
On kysymys valinnoista, joita ihminen tekee jopa päivittäin.
Presidentti Stubb kertoo kirjassaan, että hänen amerikkalainen tyttöystävänsä, jonka kanssa hän seurusteli neljä vuotta, valitsi Jeesuksen eikä häntä, Alexanderia. Tässä Stubb ilmaisee tieten tai tietämättään ihmiskunnan tärkeimmän totuuden, pelastuksen, eli eron nimellisen ja todellisen Jeesuksen seuraajan, kreik. christianos, välillä.
Saman asian, eli Jeesuksen opetuslapseuden merkityksen ilmaisi toinen silloinen presidenttiehdokas, Halla-aho. Hän sanoi, että kirkko ei ole tehnyt, käsittänyt, tehtäväänsä, eli tekee muuta.
Presidenttiehdokas Haavisto on tehnyt huomion, ”oikaissut” yleistä, hänen mukaansa, väärää käsittämistä, että Raamattu opettaisi homoutta vastaan. Hänen perustelunsa oli se, että Vanhan Testamentin laissa on kaikki muu etusijalla.
Ihmisellä vapaa tahto, kyky valita ratkaista oikean ja väärän välillä, josta 5.Moos.30:15-19, muunmuassa sanoo ”Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte”.
On kuitenkin valinta, joka tehdään vain kerran. Valitaan Jeesuksen seuraaminen ja ikuinen elämä hänen seurassaan. Tämä yhteys muuttuneena, kirkastetussa ruumiissa, vaikka sinetöityy ikuisseksi ajattomuudessa, vasta kuolemassa, on siihen asti vapaaehtoista. Ketään ei pakoiteta taivaaseen.
Tietenkin ihmisellä on vapaa tahto. Hengellisissä asioissa ratkaisuvalta vain on sidottu. Psykologian näkökulmasta jokainen meistä tekee päivittäin lukuisia eri valintoja. Samalla niiden taustalta löytyy paljon sellaista, mikä todellisuudessa ohjaa ja rajaa vailntojamme.
Marko,
Kuten tuossa 5.Moos.30:19 on kirjoitettu, niin Jumala laittaa/sallii oikean ja vääärän, kuoleman ja elämän. Tässä on kysymys samasta kuin Isämeidän rukouksessa, joka rukous on rukoiltava ennen kiusauksia, koska ne aina ovat lihalle mieluisia.
Jumala salli/antoi koko Nooan aikaisen maailman turmeltua, niin hengellisesti kuin henkis-materiaalisesti eikä tehnyt tikkua ristiin sen estämiseksi, puhumattakaan ihmisen ratkaisuvalllan sitomisesta.
Kuitenkin jo Paratiisissa annettiin ohjeet ja sitten Kainia Jumala kehotti ”vain” vastustamaan murha-suunnitelmaa, koska Jumalan suunnitelmat jokaiselle ihmiselle on vain hyvät.
Jumala haluaa vapaaehtoisesti uudestisynnytyskanavaan”hyppääviä”, Christianos, Kristuksen seuraajia.
Reijo M. Pitää myös huomioida Raamatun kokonaisilmoitus ja kunkin raamatunlauseen laajemmat tekstiyhteydet.
Marko,
Raamatun ”kokonaisilmoitus” on Raamatussa. Kirkkoisien 300-luvulla alkanut sakramenttien kehittely ei ole Raamatusta. Veden kautta syntynyt ihminen on synnyttävä hengestä, eli uudestisynnyttävä Ylhäältä, Pyhästä Hengestä, vt. Joh.3:3-11.
Kirkkoisät eivät ole ”kehittäneet” pyhiä mysteerioita. He ovat vain tarkentaneet ja syventäneet Kirkon käsityksiä niistä. Kirkossa toimitaan myös fyysisessä maailmassa: ihmisiä kastetaan, voidellaan pyhällä öljyllä, vihitään avioliittoon ja pappeuteen, ja ennen kaikkea he osallistuvat pyhiin lahjoihin ehtoollisessa.
Nämä kaikki ovat Kirkon toimintaa, joista on tehty tiettyjä määrityksiä a käytäntöjä. Mikään yhteisö ei voi toimia kokonaan ilman määriteltyjä toimintatapoja. Luultavasti myös erilaisilla Kirkosta eronneilla kristillissävyisillä liikkeillä kuten helluntailaisuudella on omat käytäntönsä.
Jari,
On kysymys Seurakunnasta, jonka ensimmäinen ”herätyskokous” oli noin v. 30, helluntaina Jerusalemissa, temppelin pylväskäytävällä. Siellä Pietari saarnasi juuri Pyhän Hengen kasteen saatuaan.
On esiintynyt kyllästymisen ilmaisuja koskien Apostolien tekojen toiseen lukuun viittauksista. Kuitenkin siinä n. 500 Jeesuksen seuraajaa, Christianos, kreik, puettiin Voimalla Korkeudesta, eli saivat Pyhän Hengen kasteen.
He alkoivat puhua eri kielillä kertoen Jumalan suurista asioista ja näin osoittaen, että Jumalalliuus ei ole mysteeri vaan kullakin kielellä selkeä Asia.
Tätä selkeyttä, jopa läpinäkyvyytä, alkoi ihminen sumentamaan, mutkistamaa ja ”syvällistämään”. Tämä syvällinen, Kalliolta pois, johti ”suolle”, jossa valinnanvapaus pyrittiin poistamaan ajallisilla tuotteilla, vedellä ja öljyllä esimerkiksi.
Tehtiin määräys, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta ja että käytännöt laskettiin perinnäissääntöjen päälle, joiden merkitys asetettiin dogmalla Kirjoitusten veroiseksi. Vaikka tämä viimeinen lause on kopio Trenton piispainkokouksesta, niin on yksi-yhteen, itäisen katolisuuden ”tarkempienkin” ohjeistuksien kanssan. Ortodoksienkin hyväksymässä kirkolliskokouksessa julkaistiin 300-luvun alussa nk. Nikeian uskontunnustus, jossa Totuus ikäänkuin ”liiskaantui” sen loppuosassa olevaan klausuuliin ”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,”
Tästä Luther ensin yritti pois alottamassaan tehtävässä, kun julisti raamatullisen opin uskosta vanhurskautuksesta. Se ei saanut kannatusta valtaapitävien taholta ja paavilta adoptoitu lapsikasteen armo ”täydensi” Raamatun ilmoituksen ja sittemmin on korvannut uskoontulon.
Työ on Herran ja siinä olisivat kirkkoisätkin voineet jatkaa Jumalan työtoverein, mutta ”ahtaanportin” pelastusoppi ei koko kansakuntaa voisi ”pelastaa”, siksi kaikki kastettiin Jumalan lapsiksi ja näin ”kristittyjen” lukumäärä haastoi katolisuudet. Tämä ihmisen työ ei kuitenkaan ole este tulla uskoon ja siitä todistaa sadat miljoonat Helluntaipäivän Kastajaliikkeisiin (HKL) kuuluvat ihmiset. HKL on käsitteellinen ilmaisu.
Olen itse ymmärtänyt, että sakramenttikäsitysten soveltamisessa ja ymmärtämisessä(kin) on erilaisia ”versioita”. Kyse ei ole välttämättä vain ”automatiikasta”, jolla iankaikkinen pelastus olisi varmistettu loppuiäksi ihmisen omista valinnoista riippumatta. Pikkulasten tilanne on omakysymyksensä, siinä kysymyksensä, jossa sekä ”luterialisella” että ”helluntailaisella” katsantokannalla voi nähdä olevan tietynlaista Raamatun periaatteiden tulkitsevaa soveltamista. Keskustelu menee helposti ”periaatteeliseksi”.
Sekä luterilaisessa että helluntailaisessa perinteessä pitäydytään vain yhteen kasteeseen. Ongelmaksi on muodostunut se, että helluntailainen kastekäsitys tulkitaan luterilaisuudessa ”uudelleenkastamiseksi”, mistä ei helluntaiperinteessä sen itsensä ymmärätämässä merkityksessä ole kyse. Ongelmaa kärjistää tietenkin se, että toisinaan helluntaipiireissä on tapana käyttää luteriulaisesta kasteesta sellaisa ilmaisuja, jotka koetaan – jos ei ylimielisinä, niin loukkaavina tai vähintäinkin mitätöivinä. Helluntailaisuus ei (globaalisti) ole käsittääkseni kovin yhtenäistä, ja toisaalta suomalaista helluntailaisuutta on joskus kuvattu jopa ”luterilaissävytteiseksi”.
Taustalla epäilemättä on myös erilaiset painotukset yhteisöllisyys-yhteisöllisyys -akselilla, jossa historian painolastia aiheuttanee myös ns. valtiokirkollinen perinne erityisesti Euroopassa. Kristinuskosta on aikoinaan tehty myös vallankäytön apuväline.
Käsittääkseni kastekäsitys sakramenttiajatuksineen ei kuitenkaan ole vain (kirkollisen tai/ja valtiollisen tai muun) vallankäytön myötä syntynyt toimintatapa. Historia lienee monimuotoisempaa.
Reijo,
Kirjoitat ”…että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta ja että käytännöt laskettiin perinnäissääntöjen päälle”.
Ensiksikin, kukaan meistä ei tiedä kuka pelastuu. Kirkko kuitenkin opettaa, että kristityt voivat pelastua kun osallistuvat Kirkon (HUOM! ”Kirkko” on siis sama asia kuin ”seurakunta”) elämään tulevat näin osallisiksi pelastuksesta.
Ja huomaa, että kristityksi voi tulla vain kasteen kautta, mitään muuta tietä ei ole. En itse siis rohkenisi kieltää Kirkon jäsenyyttä eli kastetta lapsilta.
Nimenomaan Raamattua tarkoitin…
Jari H. Helluntailaisuudessa ajatellaan yleisesti, että apostolien jälkeen kirkko rappeutui. Kirkkoisien rooli ei siis ole myönteinen vaan edustaa oikean kristillisyyden turmeltumista eri tavoin. Näin eivät ajattele ortodoksit, eivät katoliset emmekä me luterilaiset (vaikka me erityisesti aikaisemmin opetimme, että kirkkoisien ja kirkolliskokousten opetukset eivät joka kohdassa vastaa Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa).
Jukka M. Helluntailaisilla on meidän muiden näkökulmasta myös se ongelma, että edes teologiaa opiskelleet eivät osaa ratkaista, olisiko kastetta pidettävä edes nimellisesti sakramenttina vaiko vain Jumalan määräämänä toimituksena.
Marko,
Tottakai kirkkoisien opetusta pitää sitäkin tarkastella kriittisesti. Eiväthän hekään olleet erehtymättömiä.
Minusta ”helluntailaisuus” tms. vaikuttavat kristinuskosta vaikutteita saaneilta uususkonnoilta, joita tietysti saa levittää ja kannattaa, onhan meillä uskonnonvapaus.
Jari H. Ei perinteinen helluntailaisuus sentään kristinuskosta vaikutteita saanut uususkonto ole.
Sen sijaan helluntailaisuuden liepeille on viime vuosikymmeninä syntynyt runsaasti erilaisia ”tunnustuskuntiin sitoutumattomia” ja ”uuskarismaattisia” yms seurakuntia, suurempia ja pienempiä, joiden opintulkinnat voivat olla aika villejä.
Luen itse varsin säännöllisesti varsinkin Krysostomoksen ja Augustinuksen sekä muidenkin jakautumattoman vanhan kirkon isien homilioita.
Niin, ”helluntailaisuus” on niin laaja käsite, että sen alle mahtuu kovin monenlaista opettajaa ja oppia. Eipä tästä sen enempää.
Pyöräilin sateessa aamuvarhaisella helluntaiseurakunnan ohi. Ihmisiä. ”Leipää ja suolaa” jonotettiin. Kaikilla ei ole hillotolppaa. Valitse Jeesus, elämän leipä. Välillä tulee mieleen onko tuo sittenkään aivan väärin sanottu, kun ihmisellä on hätä. Sitten luen: Itsensä johtaminen 10: Elämänhallinta on kyky suunnitella elämää, asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä. Se on tunne, että voit omilla teoilla ja valinnoilla vaikuttaa elämääsi. Joo!
Helluntailaisuus on todellakin monimuotoista. Mutta ”uususkonto” -käsite ei ainakaan suomalaista ”perinteistä” helluntailaisuutta kuvaa. Uusista suuntauksista en sano mitään. Toisaalta suurten perinteisten kirkkokuntien käytännön teologinen linja ei useinkaan ole linjassa ”virallisen” klassisen kristinuskon kanssa, eräänlaista ”uususkonnollisuutta” sielläkin voinee havaita – ainakin ns. kansankirkkomme riveissä.
Käsittääkseni helluntaipiireissä teologia on usein ”pragmaattisesti” painottunutta – hyvässä ja pahassa. Ja totta lienee, että tuo ”suurten perinteisten kirkkokuntien” kritiikki lienee siellä melko yleistä, joskus paikallaan, toisinaan ei. Toisaalta, jos tarkastellaan suurten kirkkokuntien toimintaa vuosisatojen kuluessa, ei krittiikki aivan aiheetontakaan ole. Ovathan ne olleet yleensä valtiovallan ”erityisessä suojeluksessa” – hyvässä ja pahassa. Toinen kysymys on se, kuinka syvällisesti helluntailaisuudessa yleensä muiden kirkkokuntien teologiaa tunnetaan. Eipä sitä tunnu tuntevan edes näiden kirkkokuntien ”koko suuri jäsenjoukko”. Mutta kieltämättä ennakkoluulojakin peristeisiä vanhoja kirkkokuntia kohtaan helluntaipiireissä taitaa olla. (Lienee suorastaan vastavuoroistakin?) Mutta on paljon ruohonjuuritason yhteyttäkin, ja siinä joukossa perinteisiin kirkkokuntiin kuuluvien asioiden arvostustakin. Kenen ääni sitten mediassa miltäkin suunnalta eniten kuuluu, on oma kysymyksensä.
Marko S.,
Vt. 02.12.24 13:06
On sen verran reipas lausumasi, että siihen vastaan, että: puhut puppua!
Niinkutsuttu helluntalaisuus on opillisesti yksi-yhteen Apostolien tekojen toisen luvun kanssa. Se pitäisi riittää kaikille Jeesuksen seuraaja-”poppoille” oikean opinmuodon perustaksi. Mutta kun ei riitä ja vaikutusvaltaisimpia osoituksia riittämättömyydestä on Lutherin ”Sidottu Ratkaisuvalta”-kirja.
Harvoin suuren ”oivalluksen” perusteos jo omalla otsikollaan ampuu itseään jalkaan. Ensinnäkään ihmisen tahtoa eli ratkaisuvaltaa ei Jumala ole sitonut, mitä voidaan olettaa lausuman juurisyyksi. Ihmisellä on täysi valta omaan pelastukseensa.
Ihminen onnistuu kuitenkin täydellisesti ratkaisuissaan kun alistaa ruumiillis-henkisyyden uudestisyntyneelle Hengelleen kuuliaiseksi. Iso alkukirjain siksi, että se on Jumalasta ja todellista uskovan ominta omaa, eli identiteettiämme eikä tuhoudu tulessa eikä maadu maaksi.
Kohtaan jatkuvasti viittauksia Augustinukseen ja miksei Ksysostomokseenkin. He eivät edusta yksiyhteen Apt. 2.lukua.
Puhun nyt vain kaiken Perustuksesta, eli siitä yhdestä ja ainoasta, uskoontulosta, eli uudestisyntymisestä Pyhästä Hengestä, kun Isän vedossa tullaan Jeesuksen pelastettaviksi. Ilman sitä ei tähän maailmaan syntynyt (vt. vedestä Joh. 3:5) ja Hengestä- ihminen, ei voi puhua muista asioista, joita matkalla taivaaseen, tässä ajassa kuuluu. Eli Vesikasteesta, Pyhän Hengen Kasteesta uskovien leivänmurtamisesta ja Ekklesia-Seurakunnasta.
Jari H, 02.12.24 13:50, voi olla että toistan liiankin usein, että tunnen veljesyhteyteni maailmanlaajuisesti, jota nimitellään ”helluntalaisuudeksi”. Oikeampi otsikko oikeasta opinmuodon seurakuntayhteydestä olisi ”Helluntaipäivän Kastajaliike”, eli lyh. HKL. Viittaaan uskovien seurakuntaan, minkä opinmuoto on yksiyhteen Apostolien tekojen toisen luvun kanssa. Tämä sama muoto oli Alkuseurakunnassa ja heidän toteutuksensa kuitenkaan ei ollut parempi kuin tämän päivän HKL.
Kosti H., 02.12.2024 13:56. Joo!
Valinnanvapaudesta kirjoitin ja mitä se merkitsee. Se merkitsee aina hengellisesti oikeaan tai väärään suuntausta. Ensimmäinen oikea on vastaanottaa Jumalan valinta, eli pelastus. Sitten otamme joka päivä ristin, eli uskon, kiellämme lihallisuuden ja seuraamme Jeesusta. ”Hillotolppa” ilmaisu ei minulle avautunut eikä ”elämänhallinta”, ellei se ole Jeesuksen seuraamista. Ymmärrän, että mystisyys olisi rikkauksien kajastuksia ja joita etenkin katolisuudet harrastavat ja mieltävät sellaisen syvällisyydeksi. Sellaisiksi ei Raamatu Totuutta määrittele vaan avoimeksi ja paljaaaksi jopa läpinäkyväksi, joka lepää Kristus-kalliolla.
Reijo kirjoitit;
Jumala on laittanut koko luomakuntaansa valinnanvapauden. Vain ihmisessä on Jumalan henki, mikä ikäänkuin kuolleessakin tilassa toimii omanatuntona. Eli ihmisen ei tarvi olla uskovainen erottaakseen oikean väärästä .
Luomakunnassa ei ole kysymys valinnanvapaudesta vaan suunnitelmallisuudesta . Luonto ei valitse vaan siellä vallitsee Jumalan suunnitelmallisuus . Jumala vanhurkauttaa jumalattoman . Ei ole ikäänkuin Pyhää Hengeä vaan on tai ei ihmisessä ja se on täysin myös Jumalan työ kun hän kutsuu ihmistä .”Ette te valinneet minua vaan minä valitsin teidät”
”Jumala on laittanut koko luomakuntaansa valinnanvapauden.” Luonnonvalinta on evoluutioteorian käsite. Se ei suinkaan tarkoita luontokappaleinen yksilöllistä valinnanvapautta. Sen sijaan se merkitsee, että luonnon olosuhteet valitsevat lajia jatkamaan ne, joilla on parhaat mahdollisuudet selvitä. Aiemmin puhuttiin vahvimpien henkiinjäämisestä. Sopeutuminen karuihin olosuhteisiin on kuitenkin muuta kuin fyysistä voimaa. – – – Vahvin yksilö on usein se, joka tarvitsee eniten ravintoa. Katovuonna se kuolee ensimmäisenä nälkään.
Jumalan järjestys on että luonnossa vahvimmat säilyy jotta kanta säilyy , mutta ihmisten keskellä että pidetään heikoimmista huolta , koska jokainen yksilö on luotu Jumalan kuvaksi ja siksi äärettömän arvokas .
Luonnossakin on heikoimmista huolehtimista. Esimerkiksi sopii vaikka muuttomatkalla oleva hanhiaura. Kärjessä tuulta halkovan vuoroa vaihdetaan ja joukosta jälkeen jäänyt saa usein toverin tuekseen laskeutuessaan pitämään tarpeellista lepohetkeä. Äärimmäisissä olosuhteissaa on ihminenkin puolestaan valmis jättämään heikoimmat oman onnensa nojaan, kun joukon selviäminen sitä vaatii.
Taitaa olla niin, että hanhikin on parempi kuin ihminen. Tuo heikommat omaan onneensa jättäminen kielii vain siitä, että ihminen joka oli alussa Jumalan kuvaksi mullasta tehty tuon kuvan menetti uskoessaan käärmettä ja kuvautui saatanaan. Tämä ei tarkoita sitä, että todellisuus olisi muuttunut markionilaisittain kahtia. Kaikki puhe ihmisen valinnanvapaudesta hengellisessä mielessä on tyhjää puhetta. Jeesushan on sitä mieltä, että ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”
Johon änkyrä tahdonvapauden ja ratkaisun puolustaja puolestaan toteaa, että Jeesuksen seuraan lähteminen (kuten vaikka Leevi/Matteus) oli kuitenkin näiden oma päätös…
Niinpä. Ihmeellinen kertomus. Matteus, välistävetäjä lähti heti kyselemättä mitään. Sitten mentiin syntisten seuraan syömään ja juomaan ja toiset kysyivät; Miksi?
Kosti,
Tämä on suosikkikohta, Joh. 15:16a, pätkä kokonaisuudesta kun puolustetaan omatahdotonta uskoontuloa.
”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”
Se on Jeesuksen jäähyväispuheesta opetuslapsilleen ja kyseinen jae, saatikka koko luku ja koko jäähyväispuhe opetuslapsille kertoo kokonaisuuden.
Muutenkin on tärkeä, että kun lainataan Raamatusta, niin kohta ilmoitetaan.
Siis on kysymys Jeesuksen jäähyväispuheesta opetuslapsilleen. Kaikki ihmiset on valittu pelastukseen tämän valinnan vastaanottaneille Jeesus puhuu ja puhuu jokaisen uskovan tehtävästä, jotta kantaisimme runsaasti hedelmää.
Tässä on nimenomaan hengellisestä valinnasta, niin Jumalan puolelta kuin ihmisenkin. ”Tyhjää puhetta” – tokaisu on syytä perustella, koska Asia on ikuisuuskysymys, eli maailman merkittävin kysymys. Kaikki on tutkittava hengellisesti ja vain Jumalan Henki ihmisessä kykenee siihen. Teologia ei kykene.
Reijo. Vastaava asia, mikä ilmenee tuosta Joh15:16 ilmenee myös Joh6:28-29, kun kansa kysyi: Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme. Siihen Jeesus vastasi; ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Siis usko on tuo teko, jota Jeesus edellyttää.
Lisäksi Rinnakkaisviite (KR 1933/-38) 1Joh3:23 ”Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen…” Lisäksi Joh14:1 ”…..Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” Siis kirjaimellisesti; se on Jumalan teko ei meidän, että uskomme Poikaan, jonka Isä on lähettänyt.
Raamatun kirjaimeen myös sinä itse viittaat. Ja siihen Johannes viittaa varsin yksiselitteisesti.
Mielestäni perustelin tuon saatanan kuvaisuuden meissä. On pelkästään syntiinlankeemuksen tulosta, että ihminen kadotti Jumalan kuvan. Tyhjää puhetta voi toki pitää tokaisuna mutta se on valitettavasti reaalinen tosiasia, että meidän tahtomme suuntautui lankeemuksen jälkeen täysin pahaan.
Voihan se olla hirveää ajatella, että me olemmekin saatanan emmekä Jumalan kuvia. Uskon sen pelkästään syntisyyteni ja maailman pahuuden perusteella, mutta Jumala paljastaa synnin koko karmeuden Pojassaan, joka otti päälleen orjuutemme Saatanan alla kärsien ristinkuoleman meidän edestämme.
Miksi Kristus muuten olisi tullut maailmaan, jos me itse voisimme – edes vähän – vapautua synnin vallasta. Ei Jeesus turhaan käske meitä uskomaan häneen, koska Hän yksin uskon kautta palauttaa meihin Jumalan kuvan. Itsessämme syntisiä, mutta Kristuksessa vanhurskaita uskon kautta yksin.
Niin se miten Jumala on suunnitellut ja miten se toimii on eri asia ja luonnossa se toimii monesti paremmin ja suvun jatkamista ajattelen se on kuitenkin suunniteltu vahvimman mukaan . Esim metsojen soisinmenot joissa vahvin voittaa ja astuu kaikki koppelot , jotta suvu olisi elinvoimainen . Ja sairaat yksilöt karsiutuu laumasta ensin . Olen tehnyt vaappuja niissäkin ajatus kun kalaa matkiva vaappu kun on vaivainen eli uintiliike on epäsäännöllinen ja ikäänkuin viottunut yksilö niin se kelpaa parhaiten .
Niin se kai on, että metsästävä ihminen valitsee yleensä saaliiksi komeimman yksilön ja petoeläin heikoimman. Eläin säästelee voimiaan ja ihminen ahnehtii.
Kukaan ei voi valita ryhtyvänsä uskovaiseksi. Eli päättää siitä että alkaa elää uskovien tavoin. Uskovana olo ei ole tapa elää vaan henkilökohtainen hyvä suhde Jeesukseen ja Jumalaan, sekä heidän tahtoonsa. Sen voi kuka tahansa valita että ottaa vastaan evankeliumin sanoman ja siinä ilmoitetun Jumalan armon. Joten mikä on blogistin ongelma?
Pekka,
Ollet varmaan perillä kirkkosi sakramentalisesta opista. Aivan ystävällisesti, sinulla on ongelmaa omien ilmaisujesi kanssa. Voit palata siihen hetkeen kun tulit uskoon eli suostuit, valitsit, teit ratkaisun, ensin Isän vedon puoleen joka johti sinut Jeesuksen pelastettavaaksi.
Yrität varmaan tarkoittaa, ottaa vastaan ”siinä ilmoitetun Jumalan Armon”, että tullaan uskoon (metanoia). Minun ja sinun ilmaisut saattavat näyttää ongelmallisilta, mutta Raamatun ilmoitus Armosta, uskoontulosta eivät ole ongelmallisia, jos on ottanut vastaan, suostunut Jeesuksen valmistamaan pelastukseen.
En pitäisi kielteisenä, että selvittäisit uskoontulosi ja milloin henkilöohtainen suhde Jeesuksen kanssa alkoi. Hyväksyn, ettei kaikilla ole minuutti selvillä, mutta alun ”aikahaarukka” on olemassa. Tarkoitan lapsenuskon päätyttyä/muututtua henkilökohtaiseksi Jeesuksen seuraajaksi kreik. Chirstianos.
Kopioin blogista kohdan mikä kertoo asiasta, mikä on ongelma kun omalla haluamisella tulla uskoon /uudestisyntyä Ylhäältä, ei ole merkitystä:
” Ihmisellä vapaa tahto, kyky valita ratkaista oikean ja väärän välillä, josta 5.Moos.30:15-19, muunmuassa sanoo ”Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte”.
On kuitenkin valinta, joka tehdään vain kerran. Valitaan Jeesuksen seuraaminen ja ikuinen elämä hänen seurassaan. Tämä yhteys muuttuneena, kirkastetussa ruumiissa, vaikka sinetöityy ikuisseksi ajattomuudessa, vasta kuolemassa, on siihen asti vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta taivaaseen. ”
”Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’ Hän kysyi: ’Herra, kuka sinä olet?’ Ääni vastasi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.’ Saulin matkatoverit seisoivat sanattomina. He kuulivat äänen mutta eivät havainneet ketään. Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen.” Paavalin kääntymistä pidetään usein uskoontulon tyyppiesimerkkinä. Missä tässä on vapaaehtoinen valinta?
Mikkola Jukka:lle
”Toinen kysymys on se, kuinka syvällisesti helluntailaisuudessa yleensä muiden kirkkokuntien teologiaa tunnetaan. Eipä sitä tunnu tuntevan edes näiden kirkkokuntien ”koko suuri jäsenjoukko”. ”
Muiden kirkkokuntien oppi tunnetaan ja siksi vielä 50 vuotta sitten helluntaiseurakuntien jäsenet olivat entisiä luterilaisia ja katolisia.
Eli valinnanvapauden vallitessa on evankelisuus-helluntalaisuus-Helluntaipäivän Kastajaliikeyhteisöt maailman suurin. Heitä on koteloituneena mm. evlut kirkoissa ympäri maailman. Kummassakaan katolisuudessa ei näitä koteloitumia ole.
”Kummassakaan katolisuudessa ei näitä koteloitumia ole.” ’Katolinen’ tarkoittaa yleistä ja yhteistä. Sana esiintyy apostolisessa tunnustuksessa, johon koko kristikunta yhtyy uskoessaan pyhän, yhteisen seurakunnan. Ei siis ole aiheellista puhua vanhoista kirkkokunnista ’kreikkalaiskatolisena’ tai ’roomalaiskatolisena’. – – – Katolinen – koteloitunut -sanaleikki on sinänsä melko näppärä.
Ajatukseni, että muiden kirkkokuntien oppia/oppeja ei (yleisesti) kovin hyvin tunneta, perustuu helluntailaisten itsensä(kin) ilmaisemaan tilanteeseen ja siihenkin, että 50 v sitten teologian opiskelu ei ollut oikein arvostettua (jotkut tunnetut suomalaiset helluntailaiset opiskelivat ”puolisalaisesti”). Usein kekityttiin ”perusevankeliumiin”, ja helposti uskoontulosta tehtiin ”standardiprosessi”, jonka mukaan tuli aisat ilmaista. Toki raamattukouluja käytiin, mutta se on hiukan eri asia. Nyt on monessa suhteessa viisastuttu. Toisaalta eräät kysymykset ja (osin myös opilliset) kiistat kuin ns. perinteisillä kirkkokunnilla tuntuvat vähitellen nousevan esiin, ainakin Suomessa: esim. virkakysymys.
Ja ainakin Suomessa moni helluntailainen kuului 50 v sitten myös luterilaiseen kirkkoon. Ja 1900-luvun alussa ns. perinteisten kirkkojen asema oli sellainen, että ns. vapaiden suuntien uskovia katsottiin jopa melko lailla ”nenänvartta pitkin”, jopa syrjivästi. Joten siinä merkityksessä sosiologisesti ymmärretty vapaus oli rajallista.
Muistaakseni hiljattain tunnettu suomalainen helluntaiveli totesikin, muistinvaraisesti ja oman, siitä saamani käsityksen mukaisesti, mukaillen, ilmasaistuna: ”Ette te luterilaista oppia helposti Kallioista (tms.) löydä, kirjoista te ne löydätte.” Tällä hän käsittääkseni viittasi juuri siihen, että että kansankirkossa oppia ei – ainakaan syvällisesti – useinkaan saarnatuolista kuule. Moni ei sitä oppia hahmottanut aikoinaan edes rippikoulussa, joskaan tuon väitteen tilastollis-tieteellistä luotettavuutta en osaa arvioida, se perustu ihmisten omiin kommentteihin.
Tunsin aikoinani afrikkalaisen roomalaiskatolisen nuoren miehen, joka kävi täällä Suomessa helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksissa (ei ollut roomalaiskatolista paikkakaunnalla?) – ja olisi mennyt ”täydestä helluntailaisesta” ainakin noin läheltä ja sivusta seuraten. Kuinka syvälliussdti hän oppeja tunsi, on oma kysymyksensä, jonka Herra yksin tietänee ja tuntenee.
Oma käsitykseni on, että eri kirkkokunnilla olisi paljonkin opittavaa tosisltaan. Toisaalta oppiminen edellyttää aina tiettyä nöyryyttä – uskallusta tunnustaa puutteellisuutta. Kyse siinä ei ole ”kaiken hyväksymisestä” eikä mistään yrkimyksestä ”globaaliin universaali-uususkontoon”.
Jukka M.,
Sinun, niinkuin muidenkin ”aateveljiesi”, pyrkimys on paljastella nk. helluntalaisuuden ”puolisalaisuuksia”. Perusevankeliumi on väärä ilmaisu ja ruokkii käsitystä enemmästä kuin Kirjoituksista. On vain selkeä, suora tiedon Tie, Jeesus, lihaksi tullut Sana. Hän johtaa jokaisen sillä tiellä kulkijan Isän luo taivaaseen.
Jotta tämä ärsyttävä nimitys ”helluntalaiset” ei kiusaisi, niin pidän perusteltuna kutsua uskoontulleitten yhteyttä lyhenteellä HKL, Helluntaipäivän Kastajaliike. Sen jälkeen on syytä ja johdonmukaista lukea tuon ensimmäisen uustestamentillisen Seurakunnan alku, perustautuminen Pyhästä Hengestä. Tähän samaan alkuun haluaa linjautua RKK ja tavallaan luterilaisuuskin. Idän katoliset ulottavat juurensa ennen vuotta kolmekymmentä ja hyväksyvät ”pitkin hampain” pääsyn katolisten ja muslimien kanssa samaan taivaaseen, mitkä pääsyt RKK:n katekismuksessa on erillisellä klausuulilla määritelty. HKL, johon määritelmään helluntalaiset lukeutuvat, on ryhmittymä, joiden pääsy taivaaseeen on evätty ja erikoisesti määritelty RKK:n katekismuksessa omalla lausekkeella. Uskon, että voit ymmärtää kun sanon, että ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tunnen Roomalaiskatolisuuden niinkuin luterilaisuudenkin sekä ortodoksisen opinmuodon. Paljon muutakin tiedän, mutta se tuskin sinua lohduttaa niinkuin ei Kirjoitustenkaan tuntemiseni, koska vain Yksi on tarpeen, jonka puuttuessa puuttuu kaikki. Paavo Ruotsalaiselta puuttui tämä Yksi-kaikki, siihen asti kunnes hän tuli uskoon seppä Högmannin todistuksen vaikutuksesta.
Puolisalaisesti-opiskelu paljastuksesi teologisesta opiskelusta on hömpötystä. Muutenkaan ei ole asiallista kertoa minulle minkälaisia todella olemme. Jeesus jo nuhteli HKL:ä, jonka oppi oli yksi-yhteen Apt. 2:n kanssa. Olimme jo silloin puutteellisia toteutuksessa.
Tässä ”tietoiskussasi” on maininta Suomen helluntaiseurakuntalaisten kuulumisesta Evlut kirkonkirjoihin. Sillä ei kuitenkaan ole hengellistä eikä oikeudellista merkitystä. Yleisesti suosittiin nimen poistamista kirkon luettelosta. Muiden maiden helluntalaiset erosivat, erotettiin ja laitettiin kirkon kiroukseen katolisuuden taholta, tai heidän ei sallitu erota. Kaikki käytännöt ovat sopineet.
Tunnetun helluntaiveljen mystinen lausuma on syytä liittää nimeen. Mystiikka ”palvelee” vain sakramenttioppia.
Käsitykseesi opittavasta liittyy suuri pilvi. Uskovalle kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, vaikka vain opetuslapsiaan Jeesus kehuu tai moittii. Kirkko on tämä maailma, niinkuin Augustinus sen sementoi ja tässä pellossa elämme me, HKL, ja luste.
Afrikkalainen roomalaiskatolinen-kertomus sivu-läheisyys-huomiointiisi perustuen on tarpeeton ja asiaton Tällaista ”täydestä” käymisestä on kertomus lähes kaikista Etelä-Amerikan ja Italian uskoontuloista. – Eiköhän tässä ole kaikki olennaiseen, puoleltasi.
Reijo hyvä,
En oikein päässyt selville, mitä tein väärin. Voi olla, että ilmaisutapani ei sopinut sinun ajatuksiisi. Pahoittelen, jos aiheutan närkästystä. Ei minulla ole tarkoitus ”puolisalaisuuksien” paljastaa, kuten tunnut tulkitsevan, enkä ”perusevankeliumilla” tarkoita mitään vähättelevää. En halua vähätellä luterilaisuutta enkä helluntailaisuutta. Olen kumpaisenkin edustajia tuntenut, ja oppinut arvostamaan; eikä se tarkoita, että kaikesta olisin samaa mieltä. Tunnen ja olen tuntenut paljonkin helluntailaisia – rakkaita sisaria ja veljiä Herrassa; ja ajatustenvaihdoista heidän ja muiden uskovien kanssa. ”Perusevankeliumista” ei eri piirien välillä useinakaan kiistaa tule, vaikka sitten erinäisistä käsityksistä ei yhtä mieltä ollakaan. Toki puolin ja toisin osataan – joskus ”piikitellenkin” – toisten käsityksiä arvioida. Pyrin pitäytymään erossa ”kilpalaulannasta” siitä, mikä suuntaus on suurin, kaunein, hurskain tai ehdottoman oikeaoppisin – saati oikeatoimisin. Ketkä ovat ”hengenheimoilaisiani” – niitä olen eri piireistäkin löytänyt. Itse olen jäävi arvioimaan tässä omaa hyvyyttäni.
En väittänyt kirkonkirjojen liittymisestä ”hengellisyydestä” mitään, sehän oli aikoinaan ehkä enemmänkin sosiologinen kysymys. Tai mitä kaikkea hengellilsyys sitten sisältääkään – lienee filosofinenkin pohde. En tiedä, mikä oli prosenttiosuus ns. kaksoisjäsenyydessä, mutta siitä ainakin viime vuosisadalla puhuttiin. Siis Suomessa. Nythän tilanne on muuttunut. Oma vaikutuksensa silläkin. Joku voisi sitäkin tutkia?
Mitä tuohon ”puolisalaisesti teologian opiskeluun” tulee, sen olen useammaltakin – liittyen yliopistoteologiaan – ”vanhan polven veteraanilta” kuullut, täällä Suomessa. Voi sitä olla ollut muissakin piireissä? Muista maista vierahista en sano mitään, tulkoon tarkennetuksi. Nimiä en julkaise, koska aikaa on kulunut ja en enää varmasti muista, kuka-mitä-missä-milloin. En väitä, että se olisi ollut kokototuus kokonaisuudessaan. Toisaalta on toki totta sekin, että joitain ”pitkällekin” opiskelleita on arvostettu. Moninaisia ovat myös Herran palvelijoiden tiet ja mielipiteen heistä. Nuoremman polven kertomukset lienevät erilaisia, maailma on tässäkin muuttunut.
Joten en tässä enkä aiemmassa ole esittänyt tieteellisesti verifioituja teesejä, vaan asiota ja näkemyksiä, joihin olen itse törmännyt eri yhteyksissä. Kskustelen edelleenkin eri piireissä vaikuttavien tai olevien uskovien kanssa, mikä on avartavaa ja opetatavaista, pyrkien välttelemään turhaa ”bessirwisseriläisyyttä”. Suosittelen muillekin.
”Paavo Ruotsalaiselta puuttui tämä yksi – kaikki, siihen asti kunnes hän tuli uskoon seppä Högmannin todistuksen vaikutuksesta.” Tätä asiaa et ainakaan näytä tuntevan, Reijo Mänttäri. Sepän sanat jo uskoon tulleelle, mutta ahdistuneelle Paavolle viittasivat Markuksen evankeliumiin tallennettuihin Jeesuksen sanoihin: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Tämä ’yksi’ ei siis ollut Kristuksen sisällinen tunteminen, mutta se oli sille esteenä. Paavo Ruotsalaisella tuskin oli juurikaan rahaksi muutettavaa ja köyhille annettavaa omaisuutta. Seppä tarkoitti siis muuta, varmaankin omiin tekoihin ja valintoihin perustuvaa uskonnollista yrittämistä. Omavoimaisuuden kaihtaminen onkin yksi herännäisyyden perusajatuksista.
Reijo kirjoitti:
Muiden kirkkokuntien oppi tunnetaan ja siksi vielä 50 vuotta sitten helluntaiseurakuntien jäsenet olivat entisiä luterilaisia ja katolisia.
Kokemuksen mukaan ei tuo edellinen pidä paikkaansa , tunnesyistä tai maallistuminen kautta moni kansankirkon jäsen on mennyt vapaisiin suuntiin , opillisista lähtökohdista siirtyjiä en tiedä mutta tietysti heistä tulee sen opin kannattajia ja korostajia. Taas ne jotka esim helluntailiikkeestä tulee luterilaisuuteen niin ne on pääsääntöisesti opilliset asiat minkä takia vaihtavat seurakuntaa
Timo,
Muutamien tuntemieni henkilöiden perusteella monella tuntuu olevan tärkeintä, että perusasiat käytännöllisen tosiasiallisesti ovat suhteellisen selkeitä, opilliset ”periaatteelliset hienoudet” eivät välttämättä ratkaise. Toisaalta tietyt kysymykset taas voivat olla kynnyskysymyksiä. Ehkä kyse on jonkinlaisesta ”pienemmän pahan” hyväksymisestä?
Vapaisiin suuntiin liitytään käsittääkseni usein siitä syystä, että siellä usein löydetään todellinen henkilökohtianen usko, ja (koska) siellä ei (vielä?) ole menty ”liberaaliudessa” liian pitkälle. Toisaalta vapaista suunnista on lähdetty, koska on kaivattu syvyyttä uskonelämän kysymyksiinn – ja kyllästytty ”ylistysbuumiin”, ylikorostuneeseen karismaattisuuteen ja ”tyyliin” tai menestysajatelun rantautumiseen osiin seurakuntaelämässä (erityisesti tiettyyn aikakauteen liittyen?).