Kristillisen uskon tuntemus on ohentunut paljon viime vuosikymmeninä. Niistäkin, jotka uskovat Jumalaan, monet uskovat toisin, kuin kirkko opettaa. Toisaalta voi olla niinkin, että monet eivät edes tiedä tai ovat epätietoisia, mitä kirkko opettaa.
Tarkoitukseni on nyt käsitellä blogeissani joitakin keskeisiä kristilliseen uskoon kuuluvia uskonkohtia. Näkökulma on toki henkilökohtainen. Myös siitä, mikä on keskeistä, voidaan ajatella toisin kuin kirjoittaja. Toivon kuitenkin, että kirjoitukset voisivat olla rakennukseksi tavallisille seurakuntalaisille, joita näissä blogeissani erityisesti ajattelen.
—–
”Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä.”
Näin Luther aloittaa Vähä katekismuksessaan ensimmäisen uskonkappaleen selityksen.
Yksi merkittävä tekijä, joka vaikuttaa ennen kaikkea nuoremman polven ajatteluun, on luomisuskon kuihtuminen. Monille on syntynyt sellainen käsitys, että usko Jumalaan maailman luojana on vanhanaikaista. Evoluutioteoriasta on opittu tekemään liian jyrkkä johtopäätös: jos lajien kehitys on totta, Luoja ei tähän kuvioon enää mahdu.
Näin ei ole pakko päätellä, eikä tällainen logiikka ole edes erityisen tieteellistä. Tiedehän tutkii vain sellaisia asioita, joita voidaan tavalla tai toisella havainnoida ja mitata. Kysymys Jumalasta menee tieteen ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö todellisuuden havainnoimisella voisi olla jonkinlaista merkitystä uskollekin.
Apostoli Paavali sanoo, että Jumalan näkymättömät ominaisuudet, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa ovat nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan (Room. 1: 19-20). Paavalin mukaan näin on ollut luomisesta asti. Hän siis väittää, että ihmisellä on mahdollisuus nähdä ja havaita jotakin Jumalasta silmillään. Jumala on kyllä näkymätön ja salattu, mutta hänet voidaan havaita epäsuorasti – luodun todellisuuden kautta.
Kristitty näkee ympärillään olevan luonnon todisteena Jumalan suurista teoista. Valitettavasti silmä tottuu näkemäänsä, eikä elämän ihmeellisyyttä tule kovin usein ajateltua. Syytä kuitenkin olisi. Ajatellaan vaikkapa lintujen upeita höyhenpukuja, niiden laulua ja merkillistä kykyä suunnistaa. Tai kukkien rakennetta, väriloistoa ja tuoksuja. Jeesus kehottaa katsomaan niitä merkkeinä Jumalan huolenpidosta. Sitä ne varmasti ovatkin, mutta niitä voi ja varmaan tulisikin katsoa yhtä lailla todisteina Luojan kädenjäljestä.
Raamatun kirjoittajille myös taivas, maa, aurinko ja tähdet puhuvat Jumalasta. ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.” (Ps.19:2) Vaikka tämä ei olekaan korvin kuultavaa puhetta, se psalminkirjoittajan mukaan kuitenkin kaikuu kaikkialla. Tätä puhetta nykyihminen ei enää ymmärrä yhtä hyvin kuin aiemmat sukupolvet. Luontoa kyllä arvostetaan ja tahdotaan suojella, niin kuin oikein onkin. Sen kuuluttama viesti – Jumala on tämän kaiken luoja – jätetään kuitenkin taka-alalle.
On hyväksyttävä, että elämän alku voidaan selittää myös ilman Jumalaa. Alkuräjähdys lienee yleisimmin hyväksytty teoria maailman synnystä ja evoluutioteoria puolestaan lajien kehityksestä. Ajatellaan Darwinin hengessä, että lajien pyrkimys säilyä ja tarvittaessa muuntua ohjaa kaikkea kehitystä.
Kaiketi lintujen tai kukkien esteettistä silmää miellyttävät piirteet selittyvät niin ikään evoluutioteoriasta käsin. Kristillisten silmälasien läpi katsottuna kaikki kaunis – myös tähän aikaan kuuluvaa ruska – ovat Jumalan rakkaudenosoituksia luoduilleen.
Kristityn ei tarvitse kieltää sen enempää alkuräjähdystä kuin evoluutiota. Ne ovat tieteellisiä teorioita, jotka eivät kuitenkaan voi sanoa Jumalasta mitään. Tai ainakaan niiden ei pitäisi sanoa. Toinen asia on sitten se, että näihin teorioihin ja niiden popularisointiin voidaan kytkeä ajatuksia, jotka sulkevat Jumalan pois.
Ehkä näin myös käytännössä usein tapahtuu. Sanotaankin, että rippikouluun tulevilla nuorilla on nykyään ateistiset tehdasasetukset. On tärkeää pitää mielessä erottelu, jota ainakin itse olen yrittänyt rippikoulussa pitää esillä. Raamattu vastaa kysymykseen, miksi maailma on syntynyt. Tiede puolestaan etsii vastausta siihen, miten tämä on tapahtunut. Evoluutioteoriaa samoin kuin teoriaa maailman synnystä on hedelmällisintä pitää kuvauksena siitä prosessista, jolla Jumalan luomistyö on tapahtunut.
Kristityn ei siis tarvitse pelätä luonnontieteitä tai niiden metodeja. Itse asiassa monet merkittävät tiedemiehet ovat olleet kristittyjä. Tiede ei kumoa kristillisen uskon perustavaa lähtökohtaa eli sitä, että Jumala on Luoja. Toisaalta Jumalan olemassaoloa ei myöskään voida todistaa tieteen keinoin.
Jumalasta vakuuttuminen tapahtuu toisella tavalla.
