Antiikin kuuluisan filosofin Sokrateen mukaan ihminen, joka saavuttaa oikean tiedon, tietää myös miten elää. ”Hyve on tietoa.” Ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan pahan tekeminen johtuu väärästä tiedosta. Raamatun opetuksen mukaan meidän ongelmamme ei ole kuitenkaan tiedon puute. Varsinainen vaikeus on jossakin muualla, ihmisen sisimmässä. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että vaikka tietäisimmekin, miten tulee toimia, emme tee niin.
Raamatussa tätä varsinaista ongelmaa kutsutaan synniksi. Mitä synti on, mistä se on tullut, miten sen voi voittaa? Asiaa tarkasteltaessa täytyy mennä Raamatun alkuun. Raamatun ensimmäisten lukujen sanat ihmisen alkuperästä, luomisesta ja syntiinlankeemuksesta antavat vastauksen moniin ihmistä askarruttaviin perimmäisiin kysymyksiin. Kertomusmuodon ei pidä antaa peittää sitä totuutta, jonka teksti paljastaa. Bengt Hägglund toteaa: ”Syntiinlankeemuskertomus ei ole vain osuva kuvaus kiusauksesta ja lankeemuksesta, vaan kertoo ihmissuvun tilanteesta: lankeemus leimaa sitä kokonaisuudessaan. Ihmiset joutuvat syntyessään syntiinlankeemuksen elinehtojen alaisiksi.” Tämä on meidän onnettomuutemme, ei tiedon puute.
Syntiinlankeemuskertomuksessa keskeistä ovat Jumalan sanan epäily (onko Jumala todella sanonut), valheen uskominen (ette te kuole) ja itsensä korottamisen kiusaus (teistä tulee Jumalan kaltaisia). Käärmeen hahmossa esiintyvä paha on myös merkille pantavaa. Raamatun mukaan ihminen elää todellisuudessa, jossa on paitsi Jumalan myös paholainen. Tällainen opetus saattaa nykyihmisen mielestä tuntua vieraalta ja ”keskiaikaiselta”. On kuitenkin erotettava toisistaan kirkkotaiteen sarvipäiset pirut ja Jeesuksenkin opetuksessa realiteettina kuvattu Jumalan vihollinen. Saatana on koronaviruksen tavoin muuntautumiskykyinen henkivalta, jonka tunnistaa parhaiten hedelmistään. Niistä saamme liiankin paljon esimerkkejä uutisia seuraamalla.
Synti ymmärretään usein yksittäisinä pahoina tekoina. Tällöin ei päästä näkemään ongelman ytimeen eikä myöskään löydetä apua tautiin. Rippikoulussa olen synnistä puhuessani piirtänyt veitsi kädessä olevan miehen, jolla on musta sydän. Tällä olen halunnut alleviivata sitä, että paha teko lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on ensin sydämessä, vasta sen jälkeen se muuttuu teoksi. Jeesus ilmaisee tämän asian seuraavasti: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” Raamatun opetuksen ytimessä on aina ihmisen persoonallisuuden keskus, sydän. Millainen on puu, sellainen on hedelmäkin. On todellakin aihetta rukoilla Daavidin tavoin: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut.”
Luterilaiseen uskonkäsityksen kuuluu olennaisesti opetus perisynnistä – tosin alkusynti olisi tässä parempi käännös. Augsburgin tunnustuksessa todetaan, että ihmiset syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa ja luottamusta Jumalaan ja pahan himon hallitsemina. On syytä huomata, että tässä on kyse ennen kaikkea jumalasuhteesta, ei ihmisen eettisestä elämänsuunnasta. Ihmisen moraaliset hairahdukset ovat sivuseikka, jos niitä verrataan hänen varsinaiseen ongelmaansa: epäuskoon – siihen, ettei oteta Jumalaa huomioon eikä luoteta häneen. Tästä valtavirrasta haarautuvat sitten joet ja edelleen erilaiset pienemmät purot.
Miksi Jumala niin helposti unohtuu, miksi hänestä puhutaan niin harvoin, miksi eletään niin kuin häntä ei olisi olemassakaan? Miksi Jumalaa ei kiitetä eikä ylistetä? Moni varmasti ajattelee vastauksen olevan siinä, että Jumalasta ei yksinkertaisesti voida sanoa mitään varmaa, minkä vuoksi on parempi olla hiljaa. Minun on helppo ymmärtää tällaisia ajatuksia, sillä joudun monesti itsekin kyselijän paikalle perimmäisten kysymysten äärellä. Raamatun sanoman valossa Jumalan sivuuttaminen johtuu siitä, että me olemme syntiin langenneita olentoja ja olemme Adamin ja Eevan tavoin Jumalaa paossa.
Epäilemättä tämä on väite, jota kaikki eivät allekirjoiteta. Pahan todellisuus on kuitenkin kiistaton asia. Kun siitä keskustellaan ja – mikä on vielä tärkeämpää – kun siitä etsitään ulospääsyä, olisi viisasta huomioida Raamatun opetus synnistä. Se on ensinnäkin realistinen. Toiseksi synnin kokonaisvaltaisen luonteen hyväksyminen voi auttaa meitä evankeliumin oikeaan ymmärtämiseen. Siinä ei ole kyse vain ihmisen tekemien virheiden tilkitsemisestä vaan hänen kokonaisvaltaisesta armahtamisestaan. Tästä puhutaan seuraavassa blogissa.
Miksi Jumala ei tappanutKaikkivaltiana paholaista eli yhtä’ oma harhautunutta poikaansa heti kättelyssä?
Luonnossa on kaikilla eliöillä eloonjäämistaistelu ja monet lajit syövät tosiaan ravinnokseen. (Vaikea uskoa että tämä johtuisi Evan omenasta,joka usein kelpaa selitykseksi mille vaan)
Tässä ei ihminen ole ulkopuolella ja suurin osa ihmisen ’pahuudesta’ palautuu lajinsäilytysvaistoon.
Pahuus tämä ulkopuolella on haavoittunutta hyvyyttä ja haava isketään ihmiseen jo usein lapsena ’hiekkalaatikolla’, usein se tapahtuu tahattomasti, usein tahallisesti mutta aikuistenkin pahuus determinoituu ja palautuu johonkin sellaiseen aivan pienen lapsen valintaa tai olosuhteeseen, johon hän ei itse ole voinut vaikuttaa.
Tahdonvapautta ei ihmisellä näin ollen oikeasti ole.
Jorma P,
Erinomainen kirjoitus, mutta valitettavasti toistat harhaista ajatusta ”perisynnistä”.
Ei ihminen ole syntyessään syntinen vaikkakin kovin altis sille, koska kasvaa ymmärtäväksi yksilöksi omassa yhteisössään, jossa synti jyllää. On eri asia olla syntyessään syntinen, kuin tulla väistämättä sille alttiiksi. Olisikin hienoa, jos latinalainen (roomalaiskatolinen ja protestanttinen) uskonsuunta lopettaisi tämä turmiollisen harhan opettamisen, joka johtaa kieroutuneeseen ihmiskäsitykseen.
Perisyntioppia tarvitaan ihmisen syyllistämisen kautta tulevaan oletusarvoiseen syyllisyyteen, jota tarvitaan helvetillä pelotteluun (avoimeen tai ääneen lausumattomaan) jota tarvitaan krist. kuppikuntien jäsenyyteen, jota tarvitaan rahoihin joilla elätetään ammattisaarnaajien armeijat hulppeine palkoineen ja eläkkeineen.
Jari H,
Toteat, ”ei ihminen ole syntyessään syntinen vaikkakin kovin altis sille, koska kasvaa ymmärtäväksi yksilöksi omassa yhteisössään, jossa synti jyllää.”
Mielestäni tuossa kommentissasi on looginen ongelma sikäli, että tunnustat synnin olemassaolon, mutta jätät ratkaisun ihmisen käsiin, jolloin synnin syntymisen paikka on lievästi sanottuna epämääräinen, ikäänkuin ”ilmassa leijuva mahdollisuus.” Kuten jo aikaisemmin totesin ajatus perisynnistä on pikemmin muinainen juutalainen ajatus. Rabbi Shmuel Eliyahun sanoin: ”Alkuperäinen synti, jolla tarkoitetaan ensimmäisen ihmisen syntiä Eedenin puutarhassa, on kaikkien syntien alkujuuri.” Edelleen Jalkut Shimoni: ”Oppineet kysyvät, hallitseeko paha luonto ihmisiä siitä hetkestä, jolloin sikiö luodaan vai vasta siitä hetkestä kun lapsi syntyy.” Käytännössä kysymys on tässäkin perisynnistä. Lisäksi (1Mo8:21) antaa ymmärtää mistä on kysymys: ”…sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.” Myöskään Daavidin psalmi (51:7) ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt,” ei ole perisynnin osalta aivan helposti ohitettavissa.
Kosti, kyllä idän teologiassa osataan ratkaista, asiat jätetään Jumalan käsiin. Juutalaiset Rabbit pohtivat kaikenlaista, se kuului siihen uskonnolliseen systeemiin. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä ei voi vetää kristilliseen teologiaan. Jorma P. kuvaa 1500 luvulla syntynyttä luterilaisessa uskonsuuntauksessa syntynyttä synti käsitettä, perisyntiä, alkusyntiä, ihmisen antropologiaa, tahtoa ja substanssia. Tämä näkemys ei vastaa yhtenäisen kirkon linjaa, vaan on kristikunnassa marginaalissa oleva. Jari. H kuvaa tilanteen oikein.
Adam ja Eva on tarina, joka kertoo siitä, että on vaikea olla tottelevainen, he syyllistyivät siis tottelmattomuuteen, houkutuksen seurauksena, joka houkutus, käärme, lupasi heille tiedon hyvästä ja pahasta. Ja tämä tieto hyvästä ja pahasta on nimeomaan kristikansalla. Onhan se dualistinen oppi jumalasta ja paholaisesta, joka paholainen nähdään missä milloinkin. Siinä se synti sitten on ja siitä seurasi rangaistus.
Miesten tuli tehdä raskasta työtä ja syödä leipänsä otsa hiessa, ja naisten tuli synnyttää kivulla, kuten edelleenkin teemme.
———————–
Meillä on tapana sanoa, että ”Jeesus on sovittanut maailman synnnin.” Me naiset kuitenkin edelleenkin synnytämme kivulla, miehet tosin ovat osanneet järjestää toimensa niin, että hiki ei paljon virtaa.
Jeesus itse kuitenkin sanoo; ” Jos minä en olisi tullut, heillä ei olisi ollut syntiä, mutta nyt kun minä olen puhunut heille, he eivät voi syntiä kieltää ” Tämän mukaan Jeesus toi synnin maailmaan, ei vienyt syntiä pois vaan sovitti synnin maailmaan. Syntiä ei aikaisemmin ollut, koska oli laki. Väärin tekeminen oli yhtä kuin lain rikkominen.
Synti ei ole itsenäinen liikkuja, se tarvitsee liikuttajan, eli tekijän, jos tekijää ei ole,
synti ei ole elossa, se kuolee. Periaatteessa syntiä ei ole olemassa, mutta monia asioita sanotaan synniksi.
Maria Magdakeenen evankeliumissa Jeeus samoi. Syntiä ei sekkaisenaan ole mutta sinä teettsyntiä jos teet jotakin mikä onhaureutta jota kutsutaan Ynniksi. Haureus in ihmisarvostuksen ymmärtämyyttä’.
Jumala ei sitten ”osannut” tehdä ihmistä, joka ei lankeaisi ”syntiin” (tiedonhaluun) ? Jos ei tiedä, mikä on pahaa, ei tiedä hyvääkään.
Ihmisen ”persoonallisuuden keskus” ei ole sydän. Ihminen ei voi valita geenejään, eikä sitä, millaiseen perheeseen syntyy. Se on varjo, joka seuraa kaikkia.
Hyvä blogi, kiitos. Tämän asian ympärille mahtuu paljon teologiaa…
Todellisuus on kuitenkin sitä mieltä, että synnin palkka on kuolema. Juuri siitä me tulimme osalliseksi. Kun kiellämme perisynnin, niin kiellämme Raamatun totuuden.
Jokainen joka tekee syntiä, on synnin orja. Paavali taas kirjoittaa, että hänet on myyty synnin alaisuuteen. (Room.7:14) Kirkko on maailmassa sen tähden, että täällä kuollaan. Jos tämä ei ole teologiassa selvää, niin mikään muukaan ei asetu kohdilleen.
Älkää eksykö!
Kun kiellämme perisynnin, niin kiellämme Raamatun totuuden.
Kun kiellämme perrisynnin, niin hyväksymme Jeesuksen sanoman.