Tällaisena aikana, jolloin kansainvälinen kriisi horjuttaa ihmisten perusturvallisuutta, kirkon tehtävänä on kulkea ihmisten rinnalla ja rohkaista heitä. Olennaista on huolehtia edelleen hyvin omasta perustehtävästä. Siihen kuuluu myös kristillinen opetus. Siksi jatkan kristillisen uskon perusteiden käsittelyä.
Voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että Jeesus Nasaretilainen on yksi suurista uskonnollisista opettajista. Mutta onko hän vielä jotakin enemmän? Tästä riippuu myös se, onko kristillinen usko yksi lajike uskontojen buffet-pöydässä vai onko kyseessä kattaus, jolle ei ole vastinetta. Seuraavassa otan esille muutamia olennaisia piirteitä Jeesuksesta, hänen toiminnastaan sekä merkityksestään kirkon uskolle.
Kristillisen usko kytkeytyy vahvasti aikaan ja paikkaan. Jeesuksella oli kotimaa, hän syntyi juutalaisen kansan jäseneksi. Uskontunnustuksessa lausutaan, että hän kärsi Pontius Pilatuksen aikana. Nämä seikat kuuluvat inkarnaation eli Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuuden piiriin. Vanhan liiton aikana Jumala asui kansansa keskellä ilmestysmajassa ja oli kohdattavissa temppelissä. Nämä olivat esikuvia siitä, kuinka Jumala tulee Jeesuksen persoonassa ihmisten luo.
Jeesus kutsui ihmisiä seuraansa, oppimaan häneltä ja hänestä. Hänen opetuksensa ytimessä oli puhe Jumalan valtakunnasta. Aloittaessaan julkisen toimintansa hän sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Tämän valtakunnan luonnetta hän sitten kuvasi monin kertomuksin ja usein luonnosta otetuin esimerkein. Kertomus tuhlaajapojasta ja vertaus kylväjästä ovat niitä tutuimpia. Hän antoi opetuslapsilleen aikaa kuunnella, katsoa ja kokea. Vasta myöhemmin hän kysyi, kuka hän heidän mielestään on. Hyvä toimintaperiaate edelleen!
Se, että Jeesus kokosi ympärilleen opetuslapsia, ei ollut poikkeuksellista. Hänen sanoillaan oli kuitenkin painoarvoa, johon ei oltu totuttu. ”Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat”. Jeesus julisti paitsi sanoillaan myös teoillaan. Hän ruokki 5000 miestä, paransi sairaita, herätti kuolleita. Hänen julkiset vastustajatkaan eivät voineet kiistää tapahtumien todenperäisyyttä. Näillä tunnusteoilla oli sanoma, jota itse teko havainnollisti. Esim. ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus kehotti ihmisiä tavoittelemaan katoamatonta ruokaa tavallisen ravinnon sijasta. Lasaruksen herättämisen jälkeen hän sanoi olevansa kuoleman voittaja: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun saa elää, vaikka kuoleekin.”
Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa huomiota herättävää on hänen messiastietoisuutensa. Hän ei arkaillut puhua omasta merkityksestään, vaikka kieltäytyikin tavoittelemasta maallista kuninkuutta. Kuitenkin hän antoi ymmärtää olevansa erityisasemassa siinä Jumalan valtakunnassa, jota hän julisti. Hän oli sulhanen, joka kokoaa häävieraita suureen juhlaan. Jeesus sanoi olevansa enemmän kuin Salomo ja Joona. Joka näki hänet, sai nähdä ja kuulla sellaista, mitä profeetoille ei vielä suotu. Hän sanoi olevansa ”elämän leipä”, ”maailman valo”, ”tie, totuus ja elämä”. Johanneksen ilmestyksen mukaan Jeesus on myös ”ensimmäinen ja viimeinen”.
Silloin, kun joku väittää tällaista, siihen on pakko ottaa jokin kanta. Puhujaa voidaan pitää tasapainottomana rassukkana tai suuruudenhulluna. Jeesusta on vaikeata laittaa kumpaankaan kategoriaan. On otettava huomioon sekin mahdollisuus, että hän puhui totta. Siitäkin huolimatta, että asiasta pitäisi tehdä omaa elämää koskevia johtopäätöksiä. Totuus on kuitenkin usein niin kipeä asia, että se pitää tukahduttaa – ajankohtaisia esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa.
Jeesus huolestutti juutalaisten uskonnollisia johtajia niin paljon, että he päättivät hankkiutua hänestä eroon. Ylipappi Kaifas katsoi olevan parempi, että yksi mies kuolee, kuin että koko kansa joutuu tuhoon. Kun päätös oli tehty, alettiin hakea sopivaa hetkeä Jeesuksen surmaamiseen. Me tiedämme, miten asiat tämän jälkeen etenivät.
Annetaan piispa Bo Gierzin selittää näiden tapahtumien syvintä merkitystä: Inhimillisesti arvostellen oli kyseessä oikeusmurha. Ylimmäinen pappi ja neuvoston jäsenet eivät aavistaneet, että he samalla kertaa tuomitsivat omat syntinsä, meidän syntimme ja koko maailman synnit. Heidän edessään oleva syytetty oli todella syyllinen – ei siihen, mistä he hänet tuomitsivat, vaan sellaiseen, mitä he eivät voineet aavistaakaan. Tuona hetkenä hän kantoi ihmiskunnan kaikkien syntien taakkaa, kaikkien meidän rikkomustemme ja laiminlyöntiemme yhteen koottua syyllisyyttä historian suurimmista ja järkyttävimmistä rötöksistä aina arkipäivän kaikkiin pikkusynteihin asti Se syyllisyys ansaitsi kuoleman. Siksi hän vaikeni ja otti tuomion vastaan.
Seuraavassa kirjoituksessa puhutaan Kristuksen ylösnousemuksesta.
” kaikkien meidän rikkomustemme ja laiminlyöntiemme yhteen koottua syyllisyyttä historian suurimmista ja järkyttävimmistä rötöksistä aina arkipäivän kaikkiin pikkusynteihin asti ”
Ei niistä koskaan ole syytetty Jeesusta vaan tekijöitä ja heidät pyritään aina saamaan oikeuden eteen.
En minä ainakaan ole syyttänyt, vastaan itse tekemisistäni.
Jeesus ei tyhjene mihinkään yhteen Jeesus-kuvaan. Hänet on ymmärretty niin monella eri tavalla. Jeesus määrittyy: * Daavidin pojaksi * syömäriksi ja juomariksi* *hylätyksi lähettilääksi* *’ihmisen pojaksi * ihmiseksi tulleeksi jumalan sanaksi * iloiseksi askeetikoksi * juutalaisuuden vertauskuvaksi * *kansalliseksi pelastajakuninkaaksi * *Kristukseksi* *lääkäriksi/parantajaksi/riivaajien karkottajaksi * *kulkurisaarnaajaksi/ vaeltavaksi saarnaajaksi * *laista vapauttajaksi * pelastajaksi, jonka pelastettavat hylkäävät * *rabbiksi* *salatuksi Jumalan pojaksi* *suureksi opettajaksi* *suureksi profeetaksi* *synneistä lunastajaksi * syrjittyjen puolustajaksi * *väkivallattomaksi tai sotaisaksi vallankumoukselliseksi * *vääräksi profeetaksi* *yhdeksi Jumalan persoonaksi* *Israelin pelastaja Messiaaksi * *oman perheensä jättäneeksi naimattomaksi mieheksi*
Eivätkä kaikki luonnehdinnat ole vielä tässä, sillä mm. minä näen Jeesuksen vielä *essealaisena kabbalistina* ja *oikeudenmukaisuuden opettajana.*
Wiki: ”Siinä missä historiallinen Jeesus ja hänestä meille annettu kuva eroavat toisistaan merkittävästi, myös hänen sanomaansa on vuosien saatossa vääristelty ja yritetty muokata kirkolle sopivampaan suuntaan. Jeesus ei suinkaan vihannut syntisiä, päinvastoin. Hän ei vaatinut ketään katumaan syntejään eikä jättämään syntistä elämäänsä. Ainoa vaatimus taivaaseen pääsylle oli Jeesuksen mukaan usko Jumalan rakkauteen.
Jeesuksen mukaan tietä Jumalan kuningaskuntaan kuljetaan rakastamalla, anteeksi antamalla ja olemalla tuomitsematta muita. Jumala on rakkaus, ja sen vastakohtia ovat viha ja pelko.
Jeesus ei ole pankkiirien, poliitikkojen, professoreiden, saarnaajien eikä edes pappien profeetta. Hän on syrjittyjen, syntisten, halveksittujen, yksinäisten, sairaiden, kodittomien, rikollisten, homojen, huorien, narkomaanien ja unohdettujen profeetta. ”
Jeesus Kristus, minun Herrani ja Vapahtajani, joka kärsi koko maailman syntien tähden. Hän ne yksin kantoi. Hän on myös minun syntieni sovitus. Kuka muu voisi minun syntini sovittaa?
Maailma on täynnä pahuutta ja mielettömyyttä. Kristuksen toinen tulemus on lähellä. Nasaretin miehen ristin salaisuus tulee kerran julki koko maailmalle.
Jeesuksen omista sanoista ei kukaan tiedä. Hänestä kirjoitetut kertomukset ovat satoja vuosia myöhemmin kirjoitettuja suusanallisen perimätiedon perusteella. Sanatraditio on matkan varrella muuttunut. Jeesus on asetettu sanaan, ei toisinpäin.
”Herätä kivi, niin sinä löydät minut ! Halkaise puu, niin minä olen siinä ! Ei Jumalan valtakunta ole pilvien takana, vaan suuren luonnon sisimmässä sydämessä, kaikessa elävässä ja hengittävässä.”
Neljä kanonista evankeliumia ovat eksegeettisen tutkimuksen kirjoitetut noin vuosien 65-95 jaa. välillä, joten kyse on varsin tuoreesta perimätiedosta. Onhan ilmeisesti jopa jokin määrä silminnäkijöitäkin ollut kirjoittamisaikana elossa, joskin lienee kyse enimmäkseen seuraavan sukupolven säilyttämästä perinnöstä. Kyse on siis vuosikymmenistä, ei vuosisadoista.
Ihmiskunnan kirjoitettu historia ei ole kovin vanha, n. 6000 vuotta. Raamatussa meillä on alkukertomus, jossa Jumala lupaa lähettää sovituksen ihmisen synnistä, joka johti ihmisen kuolemaan. Hän valitsi yhden kansan, jolle ilmoitus uskottiin ja jonka kautta lupaus oli voimassa, ensin suullisesti ja myöhemmin Kirjoitettuna. Sen täyttymystä odotettiin ja kun aika oli täysi, niin tuo lupaus myös täyttyi. Näin siis Raamattu asian esittää karkeasti oikoen.
Jumalan teot ovat nähtävillä luomakunnassa, samoin myös ihmisen teot ovat nähtävillä. Ihmiskunta on yksi ja samoin Yksi on ihmisen Luoja.
Raamattua tutkimalla voidaan päätyä monenlaiseen tulkintaan maailmasta ja ihmisestä, mutta Raamatun perimmäinen ilmoitus elää ajassa ja historiassa tuodakseen julki Jumalan ja Luojan Lupauksen, ja lopulta sen täyttymyksen, mikä toteutui Kristuksessa, kun aika oli tullut täyteen.
Raamatun lineaarinen kuvaus ihmiskunnasta, sen alusta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, on kuin ympyrä, jossa päätepiste on aina uuden alku, kun tämä ihmissuvun aikakausi päättyy. Joskus alkaa uusi, mutta siitä, milloin ja miten, meillä ei ole tietoa. Palastuksessa ei siis ole kyse minun tekemistä, vaan Jumalan, joka on antanut minulle toivon paremmasta Kristuksen kautta. Kristus on Jumalan Sana. Usko on luottamista Jumalaan Kristuksen kautta.
”Ihmiskunnan kirjoitettu historia ei ole kovin vanha, n. 6000 vuotta”
Uusia löytöjä tehdään koko ajan: ”Balkanilta löydetty
savitaulu on 7 000 vuotta vanha, ja siinä on sekä kuvasymboleja että kirjoitusmerkkejä. Taulun kirjoitus on siten 2 000 vuotta vanhempaa kuin Mesopotamiasta ja Egyptistä löydetyt kirjoitukset, joita on tähän asti pidetty maailman vanhimpina.”