Tässä kirjoitussarjassa on käsitelty lyhyesti joitakin kristillisen uskon keskeisiä opinkohtia. Puhutaan lopuksi vielä siitä, miten voimme pysyä uskossa ja vahvistua siinä. Se ei ole itsestään selvää, sillä joudumme kohtaamaan monenlaisia kiusauksia ja kamppailuja kristityn matkallamme.
Kilvoituksemme perustana on se, että Jumala on kutsunut ja yhä kutsuu minua evankeliumin kautta. Kasteessa hän on ottanut minut omakseen, ja hän pysyy uskollisena. Tästä saan pitää kiinni kaikissa tilanteissa. Jos kaadun tai eksyn tieltä, minulla on lupa tulla takaisin. Tuhlaajapoikavertaus (Luuk.15) kertoo selkeästi, millainen Jumalan sydän on jokaista ihmistä kohtaan.
Kastettuna olen kutsuttu uuteen elämään Jeesuksen yhteydessä. Elämäni on määrä uudistua päivästä toiseen Pyhän Hengen työn kautta. Saman Hengen tehtävänä on nujertaa vanha itsekäs luontoni kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, kuten Luther selittää tätä asiaa katekismuksessa.
Vanha luontoni vastustaa uutta elämää Herran yhteydessä viimeiseen hengenvetoon asti. Hitaus, huolettomuus, haluttomuus ja monet muut vanhan aatamin piirteet nostavat alati päätään. Se, mitä ihminen tässä voi ja mitä hänen myös pitää tehdä, on etsiytyä kaiken tämän kanssa Jeesuksen autettavaksi. Vartiomiehenkään ei pidä rintamalla ryhtyä ampumaan kohti vihollista, vaan ottaa yhteys komentopaikalle. Muuten käy huonosti.
Kristityn tulee harjaantua käyttämään Jumalan meille antamia armovälineitä. Säännöllinen sanan tutkiminen ja rukous, ehtoollinen ja kristittyjen yhteys ovat uskonelämälleni yhtä välttämättömiä kuin syöminen ruumiille. Olisi nurinkurista sanoa, että minulla ei oikein tahdo olla aikaa syödä. Seuraava Ole Hallesbyn sana on puhutellut minua: ”Monet uskovat ovat vilpittömiä tunnustaessaan syntinsä Jumalalle ja taistellessaan kiusauksia vastaan. Se, että heidän elämänsä kuitenkin on niin heikkoa ja vähän kehityskykyistä, johtuu pääasiassa siitä, että heidän sielunsa ravitseminen on sattuman varassa, tapahtuen suunnittelematta ja ilma itsekuria.”
Nuoruudessani opin lauseen ”pidä rautaisella kädellä kiinni aamuvartiostasi”. Jonkun korviin se voi kuulostaa lakihenkiseltä. Vuosien saatossa aamusta on kuitenkin tullut minulle tärkein hetki hengellisen elämän hoitamisessa. Ajattelen, että hetki sanan ja rukouksen äärellä on kuin hotellin aamiainen. Sinne menee mielellään, se tuo hyvän startin päivään. Tämähän on kaiken sananviljelyn syvin tarkoitus: ravita meitä ja tuoda valoa omaan pimeyteemme. Suosittelen vahvasti hiljaisen hetken pitämistä juuri aamulla, sillä tarvitsemme voimia alkavan päivän haasteisiin.
Hyvän omantunnon säilyttäminen kytkeytyy ratkaisevalla tavalla uskon säilyttämiseen. Omassatunnossani käydään alati kamppailua oman heikkouden, lain ja saatanan synnyttämiä syytöksiä vastaan. Jatkuvana suurena vaarana on omantunnon tuleminen sidotuksi lain orjuuteen. Perimmäinen syy tähän on ihmisen luontainen uskonnollisuus, joka haluaa tukeutua omaan pyhyyteen. Ihminen ei kuitenkaan tule vanhurskaaksi lain kautta, eikä laki myöskään tee ketään eläväksi. Siksi harjoittelen katsomaan Jumalan sanan lupauksiin pahan sydämeni ajatuksista ja omantuntoni tuomioista huolimatta.
Uskon rohkeuden säilyttämiseen kytkeytyy olennaisesti myös armon ja armonkokemusten erottaminen toisistaan. Voitaisiin puhua myös Jumalan tekemän rauhan ja sydämessä olevan rauhan erottamisesta. Huomaan itsessäni vahvan taipumuksen arvioida jumalasuhdettani sen mukaan, miten asiat sisimmässäni koen. Ja kun usko usein usko horjuu ja epäusko tunkee päälle, tahtoo mieli synkistyä. Juuri näissä hetkissä harjoittelen ajattelemaan, että Jumalan tekemän rauha on voimassa riippumatta siitä, mitä tunnen. Eiväthän valtioittenkaan väliset rauhansopimukset riipu kansalaisten tuntemuksista. Kun pelastusvarmuus ankkuroidaan evankeliumin sanaan eikä oman sydämen kokemukseen Jumalan armosta, voidaan päästä sydämen vaihtelevien tuntemusten mittailun sijasta tukevalle perustalle. Sana opettaa, että Jumala on armollinen Isäni silloinkin, kun sydämeni väittää hänen tuomitsevan minut.
Haluan lopuksi rohkaista jokaista kristittyä etsiytymään matalalla kynnyksellä sielunhoitoon. Keskustelu luotettavan ystävän, seurakunnan työntekijän tai tarvittaessa ammattiauttajan kanssa on ainakin omalla kohdallani ollut tarpeen. Jokainen tarvitsee aika ajoin lääkäriä. Yhtä lailla tarvitsemme silloin tällöin hengellistä tukea. Vaikka osaisimmekin auttaa toisia, olemme usein oman itsemme kohdalla avuttomia. Tunnetusti itsensä vetäminen ylös suosta on vaikeaa. Siksi kannattaa tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita seurakunta ja yhteiskuntakin tarjoaa. Suostuminen autettavaksi ja toisen kannateltavaksi ei ole ehkä aina helppoa, mutta oman kokemukseni mukaan se on ollut hyödyllistä.
Tämä kirjoitussarja päättyy tähän. Toivotan Kotimaan lukijoille siunausta ja hyvää kesää!
Kiitos, olipas fressaava ja tuikitarpeellinen kirjoitus! Hyvää kesää ja siunausta!
Kiitos raittiista luterilaisesta opetuksesta. Näin minä myös, kuten edellä kirjoitat, olen omat kamppailut kokenut.
Jumalan siunausta kaikkeen elämääsi!
Kovaa on ”uskovaisen” elämä. Usko on näköjään tila, jossa pitää ”pysyä”, vaikka uskova lipsuu ja keulii ja vajoaa ”suohon”. Ja ”saatana” syyttää ! Eikö usko olekaan iloa ja vapautta ja rauhaa ?
Sielua (uskonnollinen versio mielestä) ei kuka tahansa seurakunnan työntekijä osaa hoitaa. Mutta saahan kuulla viimeiset juorut. Sitten onkin asiaa sotesysteemin terapiajonoon. Suolla kävellessä voi pitää sauvoja mukanaan.
Pitkänen:
”Vanha luontoni vastustaa uutta elämää Herran yhteydessä viimeiseen hengenvetoon asti. Hitaus, huolettomuus, haluttomuus ja monet muut vanhan aatamin piirteet nostavat alati päätään.”
Eikö vanhasta aatamista kuitenkin tule sanonta: ”Mieheksi ja naiseksi Hän hänet loi.” Onhan kirkkokin tämän hyväksynyt. Ei siis luonut Isäksi ja Pojaksi. Missä muuten vanhan aatamin luonteenpiirteet on lueteltu ? Hitaus haluttomuus huolettomuus.
”Lakihenkisyys”
Ei tavallisen kunnon ihmisen tarvitse tuntea olevansa lain orjuudessa, vaan lain suojassa, koska laki taistelee myös orjuutta vastaan ja orjuuden lopettaminen lakisääteisesti on ainoa mahdollinen tapa orjuuden kitkemiseksi. Raamatussa vielä orjuus tunnutaan hyväksytyn, kuten Paavalikin sen ilmaisee. ” Olitpa sitten orja tai vapaa.. ”
Mutta siellä myös suuri tarina, kuinka Mooses vie kansan pois orjuudesta.
Orjuus ei koskaan ole tarkoittanut Lain orjuutta, vaan työn orjuutta. Vapaa mies oli se, joka ei ollut orjana kenelläkään, eikä tehnyt varsinaista työtä, koska Orjat tekivät työt. Ei tämä liian vaikeaa voi olla. Vapaa mies kuului omistavaan ja hallitsevaan luokkaan Kreikassa ja Roomassa. Laki ei koskenut heitä, he olivat lakien säätäjiä, laki hallitsi orjia, naisia ja muukalaisia. He olivat lain alla.
Mooses käskee kohtelemaan muukaisia, kuin maassa asuvia, enkä ole lukenut, että heillä olisi käsitettä Vapaa mies, se tulee Kreikasta. Erään profeetan mukaan kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, niinkuin Jumalan edessä ovat, myös kuninkaat .
Kaikki kiemurat saavat aikaan sen, että teille tulee epävarmuuden hetkiä ja uskon puutetta ihmisten kalastamisessa verkkoihin, koska verkkoon jouduttuaan ihminen on todella vanki. Eikä siitä päädy muualle kuin happikatokuolemaan ja pataan. Kun vielä paimen kuolee lauman puolesta ja jättää lauman susien armoille niin onpa siinä turvallisuus heikossa kantimissa.
Todella orja ihmien on silloin, kun se joutuu työnatajan pakottamana hokemaan merkityksettömiä lauseita, vain siksi, että joku paavi on joskus julistanut olevansa erehtymätön.
Tai, että pitää naudattaa kirkon kantaa, kaiken pitää palvella kirkkoa ja korottaa Kristusta, vaikka se tiedon valossa näyttäisi naurettavalta, aikanasa eläneeltä ja todistamattomalta lain edessä, joka tuomitsee väärät todistukset.
Otetaanpa kaksi sanaa ” Pelastusvarmuus” ja ”Parannuksen teko ”, jos on pelastusvarmuus niin miksi tehdä parannusta, sehän tarkoittaa, että varmuus on kumottu, varmuus ei olekkaan ehdoton, vaan pitääkin tehdä jotakin ? Mutta ei saa olla lakihenkinen, joten mistä tietää mitä pitää tehdä, tai olla tekemättä.
Ja mitä pelastusvarmuus koskee, se koskee pelastumista Helvetista, joten ensin pitäisi myydä usko helvettiin, josta on tarkoitus pelastua. Jos ei pysty todistamaan helvettiä todeksi, niin koko tarina ihmisuhrista menettää merkityksensä, sitä ei tarvita.
Ja koska myös laki on ristiinnaulittu, niin ei ole lain näyttämää syntiäkään, mikä pitäisi ristillä sovittaa. Kuten Paavali sanoo: ”Missä ei lakia ole, siellä ei ole syntiäkään.
Eipä taida helvetiltä puuttua silminnäkijöitä Euroopassa nykyään, joten uskoa helvetin olemassaoloon ei kaiketi tarvitse sen kummemmin myydä, kun sen voi todistaa.
Kiitos myös omasta puolestani mielenkiintoisista uskoa ylläpitävistä blogeista, kuten myös väitöskirjastasi Fides directa – fides reflexa. ”Jumalan vanhurskauttaessa meidät pelkästä armosta, niin elävä Vapahtaja antaa kyllä kilvoittelijalle todistuksen itsestään,” kuten Lagus asian ilmaisee.
Siunausta elämääsi ja työhösi!
Hyvä blogi! Voimme varmasti luottaa Jumalan Lupauksiin. uskon säilyttäminen on Jumalan lupauksiin luottamisen säilyttämistä. Meillä ei ole itsessämme mitään, mihin luottaa.
”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Fil.1:2-6
Täällä pääsee näkemään sen, miten vähän ihmisillä on oikeaa tietoa siitä, mitä uskovan elämä on.
Tähän todellisuuteen herää, kun lukee monia kommentteja, joilla uskon elämää halutaan mitätöidä.
On oikein terveellistä tiedostaa tuo, ettei muilla voi olla samaa uskon elämän ymmärrystä eikä kokemuksia, jotka meille on tuiki tavallisia ja jopa jokapäiväisiä. Muut ei tiedä, eikä voi tietää niistä yhtään mitään. Tietämättömyytensä täden he pitävät meitä vähän kummallisina. Joten meillä on tässä hyvä syy suhtautua heihin ymmärtäväisesti.