Ihminen ei elä ainoastaan leivästä on sanontana tuttu, mutta yhteys sen perimmäiseen tarkoitukseen on monille vieras. Ongelmaksi ilmiö muodostuu puheitten ja tekojen, osien ja kokonaisuuden sekoittuessa politiikassa. Aikoina, jolloin maailman tapahtumat koskevat, jollei nyt ihan koko ihmiskunnan niin ainakin useitten eurooppalaisten kansankuntien kohtaloa, luulisi päättäjien pyrkivän ilmaisuissaan vain siihen, mitä pitävät totuutena. Useita viikkoja kestäneen rasismikohun jälkeen kansalaiset janoavat ratkaisuja rapautuvan talouden ongelmiin ja oman leipänsä varmistamiseen. Uutiset, kuten ”Pientuloisten määrä kasvaa noin 40 000 hengellä” ja ”Ex-työmarkkinajohtaja odottaa ”rähinäsyksyä” tai ” Aloitamme työtaistelutoimet – Julkisen liikenteen pysähtyminen ei poissuljettu”, kertovat enemmän pelosta menettää leipänsä kuin rohkeutta puuttua pelon aiheuttaviin syihin.
Koko joukko muita vastaavia uutisia on näemmä kokonaan jäänyt päättäjiltä huomiotta. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen´in mukaan hallitsematon maahanmuutto tarvitsee eurooppalaisen ratkaisun. ”Meillä on vastuumme….Olemme pitäneet kiinni sitoumuksista ja niin teemme myös tulevaisuudessa. Mutta me itse päätämme, kuka pääsee EU:n alueelle. Ihmisalakuljettajat eivät päätä…”(”YLE Uutiset 17.9.2023 klo 20.30) Saa käsityksen, että EU:ssa taistelemme rikollisia, ihmissalakuljettajia eikä suinkaan maahanmuuttajia vastaan, joita hukkuu tuhatmäärin Välimereen. Herää kysymys, missä ovat rasismista huolta kantaneet. Tosipaikan tullen on näemmä helpompi vaieta kahdella kotimaisella kielellä, kuin kantaa murhaajan viittaa.
Toki pohtimista on ahtaissa kotimaisissakin jännitteissä. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 varsin alhainen syntyvyytemme (44 951) osoittautui kesällä julkaistun tiedon mukaan kantasuomalaisten osalta 6 600 pienemmäksi eli 38 351. Se tarkoittaa, että joka seitsemäs lapsi syntyy maahanmuuttajaäidille. Ensi vuodeksi syntyvyyden ennakoidaan jakautuvan suhteessa 43 000 / 36 000. Tilasto ei juuri yllätä kun suomalaisista 35-vuotiaista miehistä 50 % ja naisista 35 % on lapsettomia (MTV3 17.9.2023). Myöhempi (eli IL 21.9.2023) tarkennus kertoo, että 30-vuotiaista naisista 60 ja miehistä 70 prosenttia on lapsettomia. Kokonaistilannetta hämmentää myös tieto, jonka mukaan jo kouluiässä alisuoriutumisen johdosta syrjäytettyjen 700 000 huono-osaisen armeija muistuttaa laskennallisesti toista ”lähes 900 000 suomalaista köyhyys- tai syrjäytymisriskissä” kamppailevaa joukkoa (HS 24.3.2023). Ne muistuttavat toisesta sanonnasta; On lottovoitto syntyä Suomeen. Vai onko?
Koulutuksessa ja rakennusteollisuudessa kiteytyvät aikamme ongelmat. Ne toimivat myös sairautemme mittareina. Nykytavoitteenahan on, että ikäluokista vähintään 50 prosenttia suorittaisi ammattikorkea-koulututkinnon. Historia muistuttaa kouluhallituksen jo 1980-luvulla vastustaneen lukioon menevien osuutta yli 50 prosentin ammatillisen koulutuksen kustannuksella. Samalla kun ammatillinen koulutus jäi uudistumatta painottui aiempi teollisuuteen suuntautuva opiskelu palvelualalle. Seuraukset näkyvät ay-liikkeen alasajossa ja sen rajussa kuolinkamppailussa. Tähän liittyen luemme yhä useammin rakennuksiin liittyvistä rakennusvirheistä. Vielä traagisempia ovat viestit rakennusten elinkaaren lyhenemisestä 30-40:een vuoteen. Jopa kokonaisia kortteleita puretaan. Mielipidepalstan rakennusmestari kertoi terveiset työmaaltaan, jossa työskenteli 15:ttä eri kieltä puhuvaa työntekijää. Ohjeita antaessaan yleisin kommentti oli ”Ei ymmärrä”. Seurauksilla on aina syynsä.
Ongelmat alkoivat 1990-luvulla. Yhtäältä toimiva ammattikoulu- ja toisaalta teknillinen koulu ja opisto-järjestelmä katosivat. Entinen rakennusmestari tunnetaan vastaavana työnjohtajana, työmaamestarina, projektipäällikkönä, yrittäjänä ja kuntotutkijana. Sama kehitys seurauksineen koettiin sairaanhoidon alalla. Maailma muuttui, mutta Suomi ei.
Puolustaudumme syytöksellä käsitteiden irrottamisesta asiayhteydestään. Sanonta ”ihminen ei elä ainoastaan leivästä” viittaa pelkän syömisen, juomisen, vaatetuksen ja muun sosiaalisen hyvän sijasta asiayhteyteen kehotuksena etsiä ensin uutta yhteiskuntajärjestelmää (lue Jumalan valtakuntaa), joka nimenomaan ei ole syömistä ja juomista vaan oikeudenmukaisuutta. Tuo järjestelmä, jonka tunnistamme vuorisaarnaksi, karsastaa tarjousta, jossa 2 000 tai 14 000 euroa kuukaudessa tienaaville vuotuiset veronkevennykset jakautuisivat edellisille 215 ja jälkimmäisille 2 200 euroa. Vaikka vuorisaarna väärin ymmärrettynä saattaa monista tuntua siirappisen uskonnolliselta, se korostaa nimenomaan yksilöllisiä, usein erilaisia oppimis- ja suoritusvalmiuksia niin koulutus- kuin työelämässäkin. Koulutus ja työn järjestäminen ovat yhteiskunnan velvoitteita. Oikein toteutettuina ne mahdollistavat erilaisten lahjakkuuksien hyödyntämisen, tasa-arvoisen ja kunnioittavan parisuhteen syntymisen, jota myös rakkaudeksi kutsutaan, sekä sen johdonmukaisena seurauksena lapsiperheiden muodostumisen. Näin kasvava sukupolvi saattaa löytää, jollei nyt ihan taivaita uskovien tavoin, oman tarkoituksellisen ja samalla ainakin lapsissaan ja heidän jälkeläisissään iankaikkisen elämän ainakin maan päällä kuin ehkä taivaassakin. Ja juuri he ja vain heidän kaltaisensa ovat niitä, joissa itää kipinä uuden, oikeudenmukaisen yhteiskuntajärjestelmän luomiseksi. He eivät ole ajatuksissaan ja teoissaan ns. uskonnollisia vaan heissä on jotakin sellaista, jota voisi kutsua vallankumoukselliseksi.
